Minulla oli teini-iässä kotipaikkakuntani lehdessä oma runopalsta. Sen nimi oli mielikuvituksettomasti Riitan runoja. Leikkasin runot talteen lehdestä ja liimasin ne huolellisesti elämäni ensimmäiseen ja viimeiseen leikekansioon. Kun kirjoittamisesta myöhemmin tuli minulle ammatti, leikkeiden keräily jäi.

Mutta ne runot! Mitä kamaluuksia ne olivatkaan, paatosta ja elämäntuskaa täynnä. Mukana oli runo, jonka kirjoitin isäni kuoltua. Olin silloin kymmenvuotias. Lausuin runon hautajaiskirkossa. Miten avoimesti pieni tyttö minussa uskalsikaan ilmaista suruaan.

Isättömyys oli silloin konkreettista ja arkista, häntä ei vain enää ollut. Vasta myöhemmin olen herännyt miettimään, miten ilman isää kasvaminen on minuun vaikuttanut. Muistan ihailleeni ystävättäriäni, joilla oli ehyet perheet ja isät, jotka tulivat koulun juhliin ja antoivat hölmöjä ohjeita kotiintuloajoista. Vaillinaisuuden tunteelta olen kuitenkin säästynyt, mistä saan kiittää äitiäni. Hän puhui isästä, muisteli ja kertoi juttuja. Isä oli kuoltuaankin elämässäni läsnä.

Isät ovat korvaamattomia, vaikka vain muistoissa.

Tässä numerossa puhumme isistä ja pojista. Haastattelemamme isät ja pojat kertovat tekevänsä yhdessä kaikenlaista ja puhuvansa kaikesta. Se kuulostaa hyvältä. 

Malli läsnä olevasta ja keskustelevasta isästä ei ole kovin vanha. Ja kovin uutta on koti-isyyskin. Moni lapsen kanssa kotiin jäävä isä saa aika lailla selitellä valintaansa. 

Onneksi kuva isästä ja miehisyydestä muuttuu vähitellen. Ollaan iloisia rakkautta ja huolenpitoa osoittavista nykyajan isistä. Annetaan heille tilaa eikä pidetä niin tiukasti kiinni vanhoista sukupuolimalleista.

Ensi viikonloppuna vietämme pyhäinpäivää, vainajien muistopäivää. Seuraavana sunnuntaina on isänpäivä. Kauniita muistoja, onnea isille ja leppeitä päiviä kaikille!

Riitta

Päätoimittaja

riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdessä 20/2017 

Kuva iStockphoto

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"Elämässä on ihanaa sen yllätyksellisyys ja keskeneräisyys. Valmista ei tule tekemälläkään.

Raivon partaalle minut saa epäreiluus ja ulkokultaisuus. Suoraan ja rehellisesti, siinä on sanomisen voima!”

Riitta Korhonen

Teemat

Hae blogista