Olin 13-vuotias kun Helsinkiin tuli konsertoimaan Up With People -niminen nuorisokuoro. Kuorolaiset asuivat kotimajoituksessa, ja niinpä meilläkin majaili heistä muutama. Palkkioksi yösijasta saimme konserttilippuja.
Valmistauduin konsertti-iltaan huolella. Ostin pitkulaisen lehtiön. Sellaisen, jota amerikkalaiset lehtimiehet käyttivät elokuvissa. Ja lyijykynän. Siellä sitten istuin, Helsingin vanhassa Messuhallissa, ja olin tekevinäni arviota konsertista. Kuuntelin, katselin ja annoin kynäni sauhuta. Kaikki oli leikkiä, koska eihän minulla ollut sovittuna mediaa, jonne olisin arvioni saanut.
Välillä vilkuilin ympärilleni ja toivoin: ehkä joku, edes yksi ihminen tässä salissa ajattelee, että olen oikea toimittaja.
Oikea toimittaja, miten ihanalta tuo sanapari kuulosti.
Vieläkin nousevat kylmät väreet selkään, kun muistan nuo hetket.
Minun unelmani päästä oikeaksi toimittajaksi kantoi, ja vuosien varrella olen saanut rustata aika monta haastattelulehtiötä täyteen.
Olen onnellinen, sain mitä halusin. 13-vuotiaasta nykyhetkeen, 50 vuotta, olen elänyt toimittajaunelmaani. Ensimmäiset juttuni kirjoitin vahapaperille, ja teksti ladottiin käsin kirjapainossa. Nyt toimittajan perustaitoihin kuuluu osata tehdä jutustaan lukuisia versioita, jakaa ja joskus taittaakin juttunsa. Mutta yksi ei ole muuttunut: hyvin kirjoitetun jutun vetovoima on lyömätön. Siihen ei ajan hammas pysty.
Nyt, hyvät lukijat, on aika sanoa kiitos ja näkemiin. Tämä pääkirjoitus on viimeiseni ET:n päätoimittajana. Jään eläkkeelle ensi vuoden alusta.
Kiitos, hyvät lukijani siitä, että olette viihtyneet seurassani. Kiitos juttuvinkeistä, mielipiteistä, parannusehdotuksista, kehuista ja moitteista. Lehti on ikuisesti kehittyvä projekti, jossa lukijoiden äänten kuuluu soida.
Ja unelmat, niitä kohti kannattaa aina mennä.
Leppoisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle!
Riitta
Päätoimittaja
Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 22/2017.
Harmi kun nyt vasta hoksasin lukea tämän Riitan kirjoituksen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kuinka monella meistä onkaan ollut unelma jostakin ammatista ja kuinka monelta se on jäänyt saavuttamatta ja onnekkaimmat ovat onnistuneet tekemään unelmistaan totta. Kyllä meitä "sivuilleen vilkuilijoita" on varmaan tänäkin päivänä toivomassa että joku huomaisi tai ainakin luulisi meidän olevan jotakin.
Leppoisia eläkepäiviä Riitalle toivottelee eräs eläkeläinen