Sairastin lapsena sekä hinkuyskän että tuhkarokon. Kumpikin tauti oli yleinen vielä 1950-luvun Helsingissä. Omat lapseni eivät ole näistä taudeista kärsineet. Eivät, koska heidät on rokotettu kumpaakin vastaan.

Tunnen monta vanhempaa ihmistä, jotka ovat kärsineet lapsena sairastetun polion seurauksista koko elämänsä ajan. Nykypolvi ei poliosta kärsi. Ei, koska heidät kaikki on rokotettu sitä vastaan.

Siksi en voi kuin hämmästellä keskustelua rokotuksen tarpeellisuudesta ja sitä, miten moni nykyäiti kieltäytyy rokottamasta lastaan.

Rokotusohjelmamme, kansallinen ylpeydenaiheemme, tuntuu monelle luomumammalle olevan jonkinlainen lääkäreiden ja lääkefirmojen välinen salaliitto. Näin siitäkin huolimatta että rokotteiden avulla pelastetaan – todistettavasti – maailmassa vuosittain 2–3 miljoonaa ihmistä varmalta kuolemalta.

Silmät ymmyrkäisinä luin heinäkuisesta Helsingin Sanomista juttua Pietarsaaresta, jossa lasten rokottamattomuus alkaa olla kansanliike. Voi kysyä, miksi luottamus yhteiseen terveydenhuoltoomme horjuu joillakin näin pahasti. Yhtä hyvin voi kysyä, mikä saa ihmiset näin yltiöpäisesti korostamaan yksilöllisiä oikeuksiaan. Olisikohan se oikeiden ongelmien puute, vastaa täti minussa.

"Näin digiaikana ei muusta puhutakaan kuin yhteisöistä. Silti elämme nyt yksilökeskeisemmin kuin koskaan."

Minä ja minun oikeuteni tuntuvat liian usein ajavan yhteisen hyvän ohi.

Tästä pääsenkin sujuvasti pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan, jossa todetaan: Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä.

Juuri tästä on yhteiskuntarauhassa kyse: velvoitteiden ja vastuun tasapainosta. On eettisesti oikein, että vahvemmat huolehtivat heikoimmistaan. Mutta yhtä lailla on eettisesti oikein, että noudatamme yhteisiä pelisääntöjä. Rokotus on minusta tällainen, yhteinen pelisääntö, ei yksityisasia. Se on osa yhteistä turvallisuuttamme. Kuten liikennesäännöt: keksisikö joku, etteivät ne koske häntä? Tai että verojen maksaminen ei vain nyt nappaa.

Kun velvoitteet ja oikeudet ovat tasapainossa, voimme kaikki hyvin.

Jos minulla nyt olisi vastasyntynyt lapsi, en muuten veisi häntä Pietarsaareen, en edes päivävisiitille.

Turvallista loppukesää!

Päätoimittaja, riitta.korhonen@sanoma.com

Kommentit (0)

Seuraa 

"Elämässä on ihanaa sen yllätyksellisyys ja keskeneräisyys. Valmista ei tule tekemälläkään.

Raivon partaalle minut saa epäreiluus ja ulkokultaisuus. Suoraan ja rehellisesti, siinä on sanomisen voima!”

Riitta Korhonen

Teemat