”Olisihan noita ollut, vaan en ole huolinut”, tokaisi Aune tiukasti, jos joku uskaltautui kysymään, miksei Aunella ollut miestä.

Aune oli meidän suvun yksineläjä, vanhapiika. Hän sinnitteli elämänsä pienellä palkalla ja eläkkeellä. Aunella oli aina Helsingin Sanomat viikattuna jonkun jutun kohdalta. Sitten keskusteltiin, juotiin kahvia ja syötiin pullapitkoa.

Aunen silmille ei hypitty, mutta ei hän myöskään koskaan tehnyt itsestään numeroa. Hän lahjoitti joka vuosi rahaa veteraanijärjestölle salanimellä. Sodasta ei saanut kysyä. ”Paleltuneita peruneita syötettiin pojille. Mitä siinä on muistelemista”, sanoi muonituslottana toiminut Aune.

Jo lapsena aistin, että aikuisten mielestä Aunessa oli jotain outoa. Aune oli lapseton ja miehetön, siis vailla jotain. Hän rikkoi naisen normin. Aune eli aikana, jolloin avioliitto tai äitiys määrittelivät naisena olemisen raamit.

Nyt Suomessa oli yli miljoonaa yksinelävää. Joka kymmenes ei koskaan solmi avo- tai avioliittoa. Helsingissä jo yli 60 prosenttia talouksista on yksinelävien sinkkutalouksia.

Mutta ovatko asenteemme muuttuneet? Edelleenkin naimattomana pysyvä nainen saa usein kuulla olevansa kranttu, ja moni lapseton nainen joutuu kantamaan itsekkään ihmisen leimaa. Asenteissa on yhä korjaamisen varaa.

Tässä numerossa puhumme sinkuista. Kerromme yksinmatkustamisen hauskuudesta ja teemme herkullisia ruokia yhdelle.

Jos oli yksinelävä nainen aikanaan outo, niin vielä tuomittavampi oli itseään kaunistava ja ehostava nainen. Pitkään ajateltiin, että nainen kaunistautuu vain miestä varten.

Tässä numerossa kerromme 80 vuotta Eurassa toimineesta kemikaliosta. Sukunsa kauppaa pyörittävä Pirjo Hamm-Hakamäki kertoo, miten liikettä aikanaan vastustettiin. Sanottiin, että ”nuori, naimaton nainen houkuttelee muutkin naiset synnin tielle mokomilla kauneustuotteillaan”. Jotain on vuosien myötä muuttunut. Onneksi. Kaunistautuminen ja itsestä välittäminen eivät enää ole syntiä eivätkä tee naisista huonoja.

Tässä numerossa jatkamme myös Minun heimoni –sarjaa. Vuorossa ovat tekeväiset pohjalaiset.

Valoisaa helmikuuta!

Päätoimittaja, riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 3/2017.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

"Elämässä on ihanaa sen yllätyksellisyys ja keskeneräisyys. Valmista ei tule tekemälläkään.

Raivon partaalle minut saa epäreiluus ja ulkokultaisuus. Suoraan ja rehellisesti, siinä on sanomisen voima!”

Riitta Korhonen

Teemat

Hae blogista