Kirjoitukset avainsanalla Päätoimittajalta

Salasanasi status on heikko, ilmoittaa palvelin. Pöh. Ja minä kun luulin keksineeni niin nokkelan salasanan. Pitää keksiä parempi. Ja muistaa laittaa se johonkin ylös.

Onneksi, onneksi minulla on pieni ruutuvihkoni. Se on täynnä erilaisia numeroita ja koodeja, yliviivattuja kirjain- ja numeroyhdistelmiä, päivämääriä, ties mitä. Ilman vihkoani olisin hukassa.

Nykyelämä on kuin teinien puhe: täynnä lyhyitä, koodinomaisia tunnuksia. Pitää muistaa PUK-koodi, PIN-koodi, salasanat nettiin, pankki- ja bonuskorttien tunnukset, leffakanavan tunnus, työpaikan eri ohjelmien tunnukset... Ja muista hyväksyä käyttäjätiedot. Äläkä kuljeta tunnuksiasi mukanasi, jotta ne eivät joudu vääriin käsiin. Ja vaihda tunnuksesi tarpeeksi usein.

Moni palveluyritys on tullut apuun ja perustanut Oma-alkuisen palvelun. Kuulostaa söpöltä ja läheiseltä. Sinne vaan rekisteröitymään, helppoa kuin heinänteko. Nyt tarvitsisi vain muistaa, millä tunnuksella rekisteröidyin ostamaan lehtiä, millä kirjoja, millä kampaamoajan, millä ruokaa. Ja oliko se äidin toinen nimi, jolla kerran rekisteröidyin siihen kivaan sisustuskauppaan?

En ole diginatiivi, siis syntynyt kännykkä kehdossa. Kuulun kuitenkin sukupolveen, joka 1970-luvun lopulla otti tietotekniikan käyttöönsä. MikroMikko oli kiva kaveri. Usein mietin, miten minua edeltäneet sukupolvet mahtavat selvitä teknistyneestä arjestaan. Toivottavasti heillä on lähipiirissään joku, joka auttaa.

Ihmiskontaktia ei paraskaan salasana korvaa.

Tekniikka on hyvä renki. Se on helpottanut monia asioita, töissä ja vapaa-ajalla. Tuhannen ja yhden yön tarinoissa puunhakkaaja Ali Baba keksi rosvojen aarreluolan salasanan, Sesam aukene. Kunpa joku keksisi systeemin, jossa yksi salasana riittäisi kaikkeen. Ja toivottavasti elämme jatkossakin maailmassa, jossa elävät ihmiskontaktit eivät katoa tunnusten taakse.

Hyvää alkavaa syksyä!

Riitta

Päätoimittaja

riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdessä 16/2017

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Niinä kesinä en edes yrittänyt saada sormiani tai kynnenaluksiani puhtaaksi. Olkoot siniset, ajattelin. Keräsimme ystävättäreni kanssa mustikoita litra ja tauko -periaatteella. Päivä oli pulkassa vasta kun ämpäri oli täynnä. Myimme marjat eteenpäin. Viikon poiminnasta kertynyt tili oli meille teineille iso raha.

Noista ajoista on mustikanpoiminta jäänyt veriini. Alkukesästä pelkään, että halla vie kukat. Sitten mietin, onko liian kuivaa tai liian märkää. Lopulta jännitän, ehtiikö joku muu marja-apajilleni ennen minua. Kesä ilman mustikanpoimintaa ei ole minulle oikea kesä, ja ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka käyttävät lomansa marjastamiseen. Vuosien ajan pidin itsekin lomani mustikka-aikaan.

Mikä siinä voi olla niin ihanaa, kyselevät tutut, jotka eivät vapaaehtoisesti marjaan mene.

Kesäinen mustikkaretki sulattaa talven huolet.

Ihanaa on se, että olen yksin omien ajatuksieni kanssa. Ja vaikka olisin metsässä jonkun toisen kanssa, näen hänestä vain kaukana häämöttävän selän. Istun mättäällä ja mietin, kannattaisiko käydä suolla tai suunnata syvemmälle metsään – ehkä siellä olisi paremmat apajat. Aika kuluu, ja moni talvisaikana mieltäni painanut asia suorenee ja sulaa pois.

Tässä numerossa kerromme mustikan terveyttä edistävistä vaikutuksista. Jo 1,5 desiä tätä supermarjaa päivässä tekee kropallemme ihmeitä. Eikö ole upeaa, että meillä on metsissämme tällainen aarre. Ja ihan ilmaiseksi kaikille.

Minun sininen hetkeni on mustikkaretki. Jollekin toiselle se on ongenkohon tuijottelu, kasvimaan kitkeminen tai metsänraivaus. Luontokokemus lisää elämän tasapainoa. Metsän, kasvien ja veden viestejä on helpompi lukea kuin kivitalojen ja liikenteen, sanovat tutkijat. Uskon joka sanan.

Hyvää elokuuta kaikille!

Riitta

Päätoimittaja

riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 15/2017

Osaatko tehdä kaarnaveneen, joka pysyy pinnalla? Entä miten sinulta sujuu vihdan teko?

Tämä ET:n erikoisnumero on omistettu käsin tekemiselle, kesäiselle puuhaamiselle ja vanhoille perinnetaidoille. Ja totta kai: ristikoille, sudokuille ja sanapeleille. Kesään kuuluvat myös luonnon havainnointi, helppo ruoka ja kiinnostavat kirjat. Kaikkia näitä löydät tästä lehdestä.

”Tänä vuonna rouva haluaa, että kivet siirretään toiselle puolelle polkua, ja ensi vuonna ne siirretään taas toiselle puolelle.” Näin kuvasi työkaverini kerran kesälomansa kulkua. Hänestä tällaisessa puuhastelussa ei ollut järjen hiventä, mutta kiltisti mies toteutti parin yhteistä kesäperinnettä.

On ihanaa tehdä kaikenlaista arkirutiineista poikkeavaa.

Puuhailu virkistää. On ihanaa tehdä kaikenlaista arkirutiineista poikkeavaa ja yhtä ihanaa myös välillä onnistua tekemisissään. Tulipas näistä nätit, kiitän itseäni, kun uusi sukkapari on valmis. Saman onnistumisen tunteen voi kokea keittiössä, puutarhassa tai metsälenkillä, kukin kiinnostuksensa mukaan.

Yksi omista jokakesäisistä puuhaprojekteistani on ollut tilkkupeitto. Minulla oli sitä varten tallessa iso kasa nuoruuteni marimekkoja. Aina kesän alkajaisiksi kaivoin tilkkuvarastoni esiin, sommittelin ja mietin. Tekisinkö tosi värikkään, vai pitäisikö olla yksi pääväri? Ison vai pienen? Vai tarvitsenko koko peittoa?

Näitä jahkasin kesästä toiseen. Vaan eipä tarvitse jahkata enää. Viime syksynä hiiret olivat tehneet pesän tilkkuvarastooni, ja jouduin heittämään valtaosan aarteistani pois. Luonto hoiti asian puolestani.

Nyt on siis tilaa aloittaa uusi projekti. Aloita sinäkin! Tämä ylimääräinen ET:n numero, kesälahjamme sinulle, tarjoaa siihen runsaasti vinkkejä.

Sopivan puuhakasta kesää!

Päätoimittaja

Riitta

riitta.korhonen@sanoma.com

Teksti on pääkirjoitus ET-lehdestä 12/2017

Sairastin lapsena sekä hinkuyskän että tuhkarokon. Kumpikin tauti oli yleinen vielä 1950-luvun Helsingissä. Omat lapseni eivät ole näistä taudeista kärsineet. Eivät, koska heidät on rokotettu kumpaakin vastaan.

Tunnen monta vanhempaa ihmistä, jotka ovat kärsineet lapsena sairastetun polion seurauksista koko elämänsä ajan. Nykypolvi ei poliosta kärsi. Ei, koska heidät kaikki on rokotettu sitä vastaan.

Siksi en voi kuin hämmästellä keskustelua rokotuksen tarpeellisuudesta ja sitä, miten moni nykyäiti kieltäytyy rokottamasta lastaan.

Rokotusohjelmamme, kansallinen ylpeydenaiheemme, tuntuu monelle luomumammalle olevan jonkinlainen lääkäreiden ja lääkefirmojen välinen salaliitto. Näin siitäkin huolimatta että rokotteiden avulla pelastetaan – todistettavasti – maailmassa vuosittain 2–3 miljoonaa ihmistä varmalta kuolemalta.

Silmät ymmyrkäisinä luin heinäkuisesta Helsingin Sanomista juttua Pietarsaaresta, jossa lasten rokottamattomuus alkaa olla kansanliike. Voi kysyä, miksi luottamus yhteiseen terveydenhuoltoomme horjuu joillakin näin pahasti. Yhtä hyvin voi kysyä, mikä saa ihmiset näin yltiöpäisesti korostamaan yksilöllisiä oikeuksiaan. Olisikohan se oikeiden ongelmien puute, vastaa täti minussa.

"Näin digiaikana ei muusta puhutakaan kuin yhteisöistä. Silti elämme nyt yksilökeskeisemmin kuin koskaan."

Minä ja minun oikeuteni tuntuvat liian usein ajavan yhteisen hyvän ohi.

Tästä pääsenkin sujuvasti pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan, jossa todetaan: Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä.

Juuri tästä on yhteiskuntarauhassa kyse: velvoitteiden ja vastuun tasapainosta. On eettisesti oikein, että vahvemmat huolehtivat heikoimmistaan. Mutta yhtä lailla on eettisesti oikein, että noudatamme yhteisiä pelisääntöjä. Rokotus on minusta tällainen, yhteinen pelisääntö, ei yksityisasia. Se on osa yhteistä turvallisuuttamme. Kuten liikennesäännöt: keksisikö joku, etteivät ne koske häntä? Tai että verojen maksaminen ei vain nyt nappaa.

Kun velvoitteet ja oikeudet ovat tasapainossa, voimme kaikki hyvin.

Jos minulla nyt olisi vastasyntynyt lapsi, en muuten veisi häntä Pietarsaareen, en edes päivävisiitille.

Turvallista loppukesää!

Päätoimittaja, riitta.korhonen@sanoma.com

Seuraa 

"Elämässä on ihanaa sen yllätyksellisyys ja keskeneräisyys. Valmista ei tule tekemälläkään.

Raivon partaalle minut saa epäreiluus ja ulkokultaisuus. Suoraan ja rehellisesti, siinä on sanomisen voima!”

Riitta Korhonen

Teemat