Kirjoitukset avainsanalla kritisointi

Lähdöstäsi on nyt noin viisi kuukautta. Minä elän ja pärjään. Kymmenet vuodet luulin, etten kestä kuolemaasi. Sen ajatteleminen tuntui ahdistuksena rinnassa. Epäröin jopa pidemmille matkoille lähtöä siinä pelossa, että sen aikana loppusi koittaa. Olen aina ajatellut, että haluaisin olla lähdön hetkellä vierelläsi, ettei sinun tarvitsisi lähteä yksin.

Niin se sitten tapahtui viisi kuukautta sitten. Kuolema. Ja sain olla koko loppuvaiheen vierelläsi. Siitä tunnen kiitollista mieltä. Pelättyä katastrofia ei tullut. Lähtöhetkesi sujui rauhallisesti. Päivä päivältä etäännyttiin arjen virrasta.

Nyt jälkikäteen tulet mieleeni usein ohikiitävänä haikeutena. Ymmärryksenä, ettei sinua enää ole. Ettei päivän aikataulua tarvitse laatia sinun kuljetustesi perusteella. Seison umpeenluodulla hautakummullasi ja “näen” sinut siellä mullan alla valkoisessa villatakissasi, tukka kiharrettuna ja kauniisti lakatut sormet ristittyinä rintasi päällä. Mutta missä oikeasti olet, sitä en tiedä.

Olen kirjoittanut sinusta kriittisiä blogeja. Eräät luonteenpiirteesi ovat ärsyttäneet minua. Juuri ne samat, jotka ovat myös minussa. Olen pyristellyt kirjoitusteni kautta eroon itsessäni jostakin, josta sinä muistutit. Kun kritisoin sinua, kritisoin samalla itseäni. Sitä haluaisin pyytää sinulta anteeksi.

Nyt, kuolemasi jälkeen ihmettelen, miksi huomioni kiinnittyi lähinnä siihen, mikä ärsytti. Miksi en nähnyt sitä ihailtavaa ja hyvää, joka sinussa on aina ollut.

Sinä kannoit aina huolta kärsivistä. Erityisesti lasten hätä järkytti sinua. Olisiko tuo sama ollut minullakin ammatin valintani lähteenä.

Halusit tuottaa läheisillesi mukavia kokemuksia: kutsuit kylään ja tarjosit ruokaa. Apujoukkoja hommaan et pyytänyt.

Kannoit kirjastosta kotiimme, työläisten mökkiin kasat kirjoja. Siitä sain minäkin mallin. Vielä viimeisinä hetkinäsi palvelutalossa korvillasi oli äänikirjojen kuulokkeet. Näkökyky oli mennyt mutta kuulokojeen avulla kuulit.  Olit myös kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Otit kantaa toisten puolesta luottamusmiehenä.

Sinä huolehdit itsestäsi naisena. Kuolemaasi edeltävänä päivänä halusit tukkaasi papiljotit ja kuolinpäivänäsi pyysit käsiisi koneen, jolla olit tottunut ajamaan karvantyngät leuastasi. Omahoitajasi sallit sivellä kynsiisi totutun lakkakerroksen. Pukeuduit kauniisti, ja vaadit rintaliivit vielä silloinkin, kun niitä tuskin kukaan huomasi. Olit nainen elämäsi loppuun asti. Ihailen sinua!

Sinä myös uskalsit panna hanttiin. Kun sinua käskytettiin kuuntelematta mielipidettäsi, aloit riidellä vastaan. Et halunnut taipua käskyvallan alla. Ystävälliseen puheeseen olit yleensä taipuvainen suostumaan. Teit aivan oikein, äiti! Ihmistä, vanhustakaan ei saa alistaa! Hänen mielipidettään pitää kuulla. Tästäkin ihailen sinua, äiti!

Silmäni ovat vasta nyt avautuneet näkemään, että olit erinomainen nainen. Mitat täyttävä.Kumpa voisin elää pitkään kuten sinä, sinun tavallasi! Hiukan enemmän kärsivällisyyttä ja luottamusta toisten osaamiseen ja apuun voisi totta puhuen olla silti hyvä lisä!

Huomaan että olet ollut minulle mallina monessa. Olen toistanut hätäisyyttäsi ja taipumustasi huoleen. Mutta olen tarkemmin ajateltuna saanut osani myös vahvoista puolistasi. Niitä haluan toistaa elämässäni. Kiitos mallistasi naisena, huolenpitäjänä, kannanottajana ja jopa vastaan hangoittelijana! Perässä tullaan!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Oli miellyttävää luettavaa ja niin totta. Puhutteleva kirjoitus. Kiitos ajatuksen jakamisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogin nimi ”Maan korven kulkijoita” tuo mieleen käsi kädessä kulkevat lapset ylittämässä vaarallista rotkoa. Taustalla enkeli antamassa turvaa.

Ihmisenä oleminen sisältää haasteita koko matkansa osalta. Vastoinkäymisiä, pettymyksiä mutta myös iloa ja onnistumisia. Jopa kiitollisuutta!

Tässä blogissa yhdistetään kirjoittajan omaa elämänkokemusta, psykologista tietoa ja hengellistä pohdintaa. Kirjoittajan elämän haasteet eivät ole poikkeuksellisia. Ne liittyvät esimerkiksi siihen, kuinka selvitä ristiriitaisista tunteista suhteessa omaan lapsuuteensa, vanhan äitinsä hoitamiseen ja omaan ikääntymiseensä. Ja sittemmin äidin kuolemaan. Hengellisten asioiden merkitystä pohditaan elämää voimaannuttavana tekijänä.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva helsinkiläinen psykologi ja psykoterapeutti, kolmen aikuisen lapsen äiti, viiden pienen lapsen mummo, sekä 93 vuotiaana kuolleen äidin tytär. Avioliitossa 47 vuotta.