
Kun hoidin vanhaa äitiäni hänen viimeisinä elinvuosinaan, minua ärsytti hänen hätäisyytensä. Kaiken olisi pitänyt tapahtua äkkiä, heti! Hänen oli vaikea jäädä odottamaan. Ehkä hän epäili, ettei saa tarvitsemaansa, jollei se tule heti. Moitin häntä tästä hänen hätäisyydestään, mistä hän puolestaan pahoitti mielensä. Ja minulle tuli syyllinen olo. Tunnistin varmaan jo silloin, että hänen hätäisyytensä oli samaa, mitä oli minussa itsessänikin.
Odottaminen on ihmisille vaikeaa. Varsinkin jos odottaa epämukavan tilanteen muuttumista paremmaksi.
Kun ihminen uskoo Jumalaan, hänelle luvataan ehtymätön määrä apua, helpotusta ja hyvää! Sanassa vakuutetaan kerta toisensa jälkeen ”Älä pelkää!” ja ”Minä annan teille rauhan”. Jumalan lupauksiin voidaan myös luottaa, niin luvataan. Kuitenkin asioiden muuttuminen paremmaksi voi viedä pitkänkin ajan. Usko Jumalan lupauksiin voi silloin joutua koitoksille.
Kun luin eräänä aamuna ”Päivän sanasta” lupauksiin liittyviä tekstejä, niin havaitsin, että tätä odottamisen vaikeutta ovat tuskailleet monet rukoilijat kautta aikojen. Mm. psalmeissa tämä tuntuu olevan keskeinen piirre. En ole siis ainoa hätäilijä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että vastausten ”viivyttelylle” on Jumalan tarkoittamat syyt. Ne saavat meidät pysymään Hänen yhteydessään, ne avaavat silmiämme näkemään omaa tilaamme yhä laajemmin. Ne muistuttavat, että vaikka voimme pyytää, emme voi määrätä emmekä aikatauluttaa Jumalaa. Meidän on sanottava ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”.
Kun pyysin voimaa äitini lähestyessä kuolemaa, olin kuin kuulevani sanat: ”Saat voiman sitten kun tarvitset”. Aivan kuin minun olisi annettu ymmärtää, että voimaa ei anneta ennakkoon, kuin varmuuspaketiksi kainaloon. Se annetaan sitten, kun todellinen tilanne on päällä ja näin koin myös käyneen. Äitini kuollessa sain yllättävät voimat kestää sen, vaikka olin pelännyt tätä hetkeä koko ikäni. Tunsin tästä suurta kiitollisuutta.
Tätä luottamusta hyvään haluaisin kasvattaa, vaikka se on ennakkosuunnittelijalle ja kalenteroijalle vaikeaa. Tulevien velvoitteiden paine voi kuitenkin vähitellen helpottaa, kun huomaa toistuvasti, että kaikki meni taas hyvin, ennakkohuoleni olivat aivan turhia! Tähän tarvitaan kuitenkin aikaa ja toistoja, koska opitut asenteet eivät muutu hetkessä.
Jesuiittapappi ja maailmankuulu kirjailija Richard Rohr toteaa, että hengellinen kasvu, myös kasvu luottamukseen on muutosprosessi, joka vaatii oman aikansa. Odotusta siis tarvitaan, vaikka se tuntuukin meistä vaikealta. Haluamme kuitenkin uskoa, että odotuksemme palkitaan ja näemme Jumalan meille lupaaman avun, turvan ja rauhan toteutumisen.