Meillä ihmisillä on usein taipumus murehtia liikoja. Kannamme huolta tulevista ja menneistä.
Jumala lupaa sanassaan meille turvaa, apua, ja rauhaa. Näitä rohkaisun sanoja on helpotus lukea ja kuulla, mutta miksi meidän on niin vaikea uskoa lupausten toteutumiseen normaalissa arjen elämässämme? Ehkä siksi, että olemme tottuneet vaatimaan itseltämme vastuullisuutta ja tehtäviemme suorittamista. Vastuitten kuorma voi kuitenkin ajan myötä kasvaa ja uuvuttaa, varsinkin, kun ikä lisääntyy ja jaksaminen yleensäkin heikkenee.
Liiallisen kuormituksen keskellä voi tulla tarve kääntyä Korkeimman puoleen: ”Auta jaksamaan!”, ”Anna voimia!” Mutta jos apua ei heti kuulu, ajattelemme pettyneinä, ettei Jumala teekään sitä, minkä on luvannut. Kehen sitten voi luottaa, kun ei häneenkään!
Eräässä tällaisessa tilanteessa minusta tuntui kuin olisin aavistanut jostain sanat ”Minä kyllä autan, mutta sinä itse et salli sen tapahtua! Et suostu luovuttamaan kuormiasi”. Ymmärsin, että tämä oli totta! Pidin kiinni omista suunnitelmistani, enkä ollut valmis luovuttamaan pois hallintavaltaa ja vastuuta niistä. Miksi? Koska ”Minun kuuluu selviytyä itse!”
Tuntui yllättävältä havaita, että edes Jumalalle en kykene luovuttamaan vastuitani. Hänelle, jolta kuitenkin olen pyytänyt apua ja joka lupaa kantaa kuormani. Haluaisin, mutta minulta puuttuu taito luovuttaa ja luottaa. Tämän tajuttuani olen yrittänyt muuttaa pyyntöäni sanoiksi ”opeta minua luovuttamaan!” Vaikka varsinaiset konkreettiset tekemiset jäävät edelleen minulle, huolten kuorman antaisin mielelläni pois.
Miksi luottaminen on ihmiselle niin vaikeaa? Näen itseni pienenä tyttönä yöllisessä hädässäni takertumassa äitiini. Pelko helpotti hetkellisesti, mutta taakat säilyivät mieleni taustalla, koska niitä ei nähty eikä osattu purkaa. Luulen, että myös monella muulla tällaiset turvattomuuden muistot elävät syvällä mielen syvyyksissä omaa elämäänsä. Tarvitsemme ihmistä suuremman auttajan.
Jeesus kehottaa moneen kertaan ennakkohuolista luopumiseen ja taakkojen luovuttamiseen. Lähettäessään opetuslapset matkaan levittämään tietoa Jeesuksesta, hän kieltää ottamasta mukaan mitään ylimääräistä: ”ei leipää, laukkua, sauvaakaan”. Opetuslasten oli tehtävä annettu työ, mutta Jeesuksen tarkoitus varmaankin oli, että huolten ja vastuun kuormaa heidän ei tarvinnut siitä kantaa. Että he saisivat Jumalalta voiman ja avun silloin, kun sitä tarvittaisiin. Tämä tarkoittaa meitäkin. Hän ottaa vastuun huomisesta ja vie perille. Kunpa osaisimme uskoa tämän todeksi.
Meille on osoitettu esimerkeiksi myös taivaan linnut ja kedon kukat. Eivät nekään kanna suunnittelun ja tulosten huolia, ne ryhtyvät hankkimaan ruokaa surematta ennakkoon, löytyykö sitä. Linnut lähtevät matkaan merien yli miettimättä, jaksavatko lentää. Kuitenkin Luojamme antaa niille elämän, jokapäiväisen ravinnon sekä tarvittavat voimat.
Kuormamme olisivat kevyemmät kantaa, jos voisimme luopua turhien huolten taakoista. Ja jos itse emme siihen pysty, voimme pyytää, että Hän joka lupaa kantaa taakkamme, ottaa itse ne harteiltamme ja antaa meille avun.
