Aikamme ihannekuva on omillaan pärjäävä ihminen. Kasaamme päivän tehtävien lisäksi harteillemme usein tulevatkin velvoitteemme varmistaaksemme pärjäämisemme. Ajatukset pyörivät tulevassa, stressaavat tunteet nousevat pintaan. Ei ihme, että tänä päivänä niin monet uupuvat!
Emme halua itsekään nähdä emmekä tunnustaa sisäisiä kuormiamme, koska pelkäämme heikkouksiemme paljastuvan myös muille. Jos tunnemme elämän koettelemuksissa pahaa oloa, koemme että meidän on selviydyttävä siitä itse. Jos emme pysty, nousee epämääräinen pelko. Pelko avuttomuudestamme.
Kristillisessä ajattelussa kehotetaan pyytämään apua taakkoihin Jumalalta. Mutta jos emme ole oppineet luottaman Häneen, emme myöskään pysty luovuttamaan kuormiamme hänelle. Yritämme etsiä helpotusta mielihyvää tuottavista asioista, jotka siirtävät ajatuksemme hetkeksi muualle. Voimme myös kääntyä ns. ammattiavun puoleen, josta parhaimmillaan löytyykin tukea ja toimintamalleja olomme helpottamiseksi.
Jumala tahtoo antaa meille kuitenkin pysyvämmän avun. Hän haluaa kääntää meidät itseriittoisuudestamme uuteen suuntaan, Hänen suuntaansa. Siihen hän voi käyttää kärsimystä kuten ahdistusta ja pelkoa, jotka asuvat mielen syvyyksissä. Se voi pakottaa meidät suuremman avun tarvitsijoiksi. Luovuttamaan pelkomme Korkeimman käsiin.
Terapeutti ja teologi Tommy Hellsten on kertonut useissa kirjoissaan omasta matkastaan. vapauteen lapsuutensa peloista. Hän sanoo kirjassaan ”Enää en pelkää” (Kirjapaja 2019), että vain rakkauden turvassa uskaltaa nähdä oman pelkonsa ja voi päästä siitä eroon. Kun tietää, ettei minua jätetä yksin vaikeisiin hetkiini, omaa pelkoaan ei tarvitse pelätä.
Mutta mistä tämä rakkaus löytyy maailmassamme, jossa ihmiset käyvät keskinäistä kilpailua toistensa kanssa? Jossa itse kunkin ensisijaisena tavoitteena on kantaa omat kuormansa.
Rakkautta ei saa kilpailemalla voitosta. Sen voi saada vasta, kun uskaltaa heittäytyä pyytäjäksi, tarvitsijaksi. Kun pyytää päästä jonkun vahvemman käsiin!
Jumalan apu ei useinkaan humahda suoraan taivaista. Apu tulee arjen elämästä, satunnaisista kohtaamisista, rakastavilta ihmisiltä, jotka kantavat kukin omia taakkojaan. He kantavat eteenpäin Jumalan lähettämää apua. Edellytyksenä tämän yhteyden syntymiselle on usein se, että uskaltaudumme kohtaamaan toisemme rehellisesti ja avoimesti. Kun löydämme saman tarvitsevuuden toisissamme, ja kun tunnemme toisten tuen ja löydämme yhteisen pyrkimyksemme, alamme luottaa rakkauteen, jonka alkulähde on Jumala itse.
Voimme luottaa tähän apuun, koska meille luvataan pyhissä kirjoituksissa: ”Jokainen etsivä löytää, jokainen pyytävä saa ja kolkuttavalle avataan” (Matt.7:7-8). Meille myös luvataan, että rakkaus karkoittaa pelon (Joh.4).
Luottakamme näihin lupauksiin!
