Minulla on ilo olla mukana lauluryhmässä, joka laulaa Kallion kirkossa kerran kuukaudessa.

Pari päivää sitten, marraskuun pimeänä iltana tähän Ehtookellot - tilaisuuteen oli kokoontunut runsas joukko ihmisiä.

Puhuja käsitteli puheessaan Raamatun kohtaa, jossa kaikki ihmiset kootaan lopulta yhteen ja jaetaan kahteen ryhmään, lampaisiin ja vuohiin. Oikealle puolelle ohjatut lampaat pääsevät taivaan valtakuntaan, vasemmalla puolella olevat joutuvat kadotukseen. Selityksenä ihmisten jaolle oli se, että oikealla puolella olevat olivat antaneet nälkäisille ruokaa, kodittomille kodin ja käyneet katsomassa sairaita ja vangittuja. Vasemmalle puolelle jätetyt eivät olleet apuaan antaneet.Tuomion kuultuaan ihmiset olivat aivan ymmällä, kumpikaan ryhmä ei tiennyt toimineensa näin.

Tekstin kuulemisesta tuli kauhistunut olo: onko Jumala todella näin yksiselitteisen armoton! Tuomitseeko hän ihmiset nimenomaan ja vain heidän tekojensa perusteella?

Puhuja, taitava teologi ja Tuomas-yhteisön pappi korosti kuitenkin sitä, kuinka Jumala on ennen kaikkea rakkaus. Synneistä huolimatta hän armahtaa väärin toimineen ihmisen. Aivan kuin äiti, joka jättää rankaisematta tuhmasti käyttäytynyttä pientä lasta, koska rakastaa häntä. Äiti antaa lapselle anteeksi. Koska Jumala näkee ihmisen sisimpään saakka, hän tietää syyt ja motiivit, ihmisen ehkä kipeät tarpeet, joiden takia hän on sortunut vääriin tekoihin. Jumala näkee, ymmärtää ja armahtaa.

Miksi hän sitten tässä sunnuntain raamatun tekstissä toimii näin armottomalla ja säälimättömällä tavalla?.

Siinä oli tosi paljon pohdittavaa… vaikeasti tavalliselle ihmiselle avautuvaa.

Puhuja antoi tilanteelle selityksen. Hän näki asian niin, että teot ovat todellakin vain pintaa. Ei ihmistä niiden takia tuomita. Toistuessaan teot kertovat kuitenkin ihmisen sisimmästä. Se joka ei tunne myötätuntoa toista ihmistä kohtaan, on etäällä Jumalasta. Hän ei kuule Jumalan puhetta, vaan toimii täysin omasta itsestään käsin: huolehtii omista eduistaan ja saatavistaan. Hän ei huomaa lähimmäisensä tarpeita.

Jos ihminen pääsee lähelle Jumalaa, hän näkee ja kokee hänen rakkautensa. Kokemus siitä avaa silmät ja korvat havaitsemaan toisten ihmisten hädän. Syntyy myötätunto, tarve auttaa ja lohduttaa. Tästä versovat hyvät teot. Ne, jotka sitten loppukatselmuksessa johtavat symbolisesti jakautumiseen johtajan oikealle tai vasemmalle puolelle.

Lopullinen valinta tapahtui sittenkin sisäisen sitoutumisen perusteella: oliko Jumala saanut löytää sinut vai ei. Ulkoiset teot olivat vain merkki siitä. 

Teksti alkoi vähitellen avautua…

Voimmeko siis itse valita joukkomme? Vai päättääkö siitä suuri ulkopuolinen?

Raamatussa vakuutetaan Hyvän paimenen etsimällä etsivän uusia lampaita, kolkuttavan kaikkia ovia, luvaten päästää sisälle jokaisen, joka haluaa. Olemmeko huomanneet olevamme tällaisen etsinnän kohteena? Ja mitä haluaisimme tällaiseen kutsuun vastata? Se kai lienee ydinkysymys.

Kotiin päästyäni jatkoin pohdintaa puolisoni kanssa.

Hän oli ohittanut tuon mainitun hartaustilaisuuden, mutta käynyt sillä aikaa tervehtimässä hoitokodissa vanhaa työtoveriaan.

Olisikohan meillä sittenkin mahdollisuus päästä lampaiden puolelle!?

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogin nimi ”Maan korven kulkijoita” tuo mieleen käsi kädessä kulkevat lapset ylittämässä vaarallista rotkoa. Taustalla enkeli antamassa turvaa.

Ihmisenä oleminen sisältää haasteita koko matkansa osalta. Vastoinkäymisiä, pettymyksiä mutta myös iloa ja onnistumisia. Jopa kiitollisuutta!

Tässä blogissa yhdistetään kirjoittajan omaa elämänkokemusta, psykologista tietoa ja hengellistä pohdintaa. Kirjoittajan elämän haasteet eivät ole poikkeuksellisia. Ne liittyvät esimerkiksi siihen, kuinka selvitä ristiriitaisista tunteista suhteessa omaan lapsuuteensa, vanhan äitinsä hoitamiseen ja omaan ikääntymiseensä. Ja sittemmin äidin kuolemaan. Hengellisten asioiden merkitystä pohditaan elämää voimaannuttavana tekijänä.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva helsinkiläinen psykologi ja psykoterapeutti, kolmen aikuisen lapsen äiti, viiden pienen lapsen mummo, sekä 93 vuotiaana kuolleen äidin tytär. Avioliitossa 47 vuotta.

Hae blogista