Jo viisitoista vuotta sitten, aloittaessaan Helsingin huumepoliisin johdossa, Jari Aarnio kertoi avoimesti suhteistaan rikollispiireihin. Tuolloin kukaan ei hätkähtänyt.

Löysimme arkistojen kätköistä kiehtovan henkilökuvan nuoresta Jari Aarniosta. Mitä tuolloin Helsingin huumepoliisin johtoon nimetty Aarnio (nyk. ex-päällikkö) työstään ja elämästään ajatteli?

"Parasta palautetta olen saanut entisiltä rosvoilta: pitkiä kirjeitä, kutsuja kaljalle – jopa lapsen kummiksi", kertoo Jari Aarnio haastattelussa, jonka ET-lehden toimittaja Kristiina Dragon teki Gloria-lehteen lokakuussa 1999.

Omalla ajallaan Aarnio kertoi tuolloin asioivansa myös vankiloissa, pelaamassa pingistä ja sulkapalloa. Niiden samojen huumerikollisten kanssa, joille hänen toimestaan on rapsahtanut useiden vuosien kakku.

"Moralisoimalla, nöyryyttämällä ja räyhäämällä ei saavuta mitään. Strategiaan kuuluu myös se, ettei pieniä inhimillisiä tarpeita vähätellä. Huumepoliisit ovat tottuneet hakemaan pidätettyjen kanssa puhtaita kalsareita ja lenkkitossuja, käymään äitien synttäreillä ja pelastamaan akvaariokaloja kuolemasta."

Kaikki tämän jutun sitaatit ovat Gloria-lehden 11/1999 artikkelista "Jari Aarnio ja huumepomon pelisilmä".


Kunnollinen vastus

"Kuulustelujen aikana me tutustumme näihin jätkiin todella hyvin. Saatamme istua vastakkain joka päivä kuusi tuntia, neljän kuukauden ajan. Siinä oppii tietämään toisesta kaikki. Myös hyvät puolet.
Tämän työn charmi on siinä, että olemme mielenkiintoisten ihmisten kanssa tekemisissä. Vastus on kunnollinen. Ei mitään veripäitä, jotka kulkevat raamit kaulassa kaupungilla. Meidän potilaat on usein älykkäitä tyyppejä, jotka osaavat kaikki mahdolliset temput. Pahimmillaan he pyrkivät vaikuttamaan hyvin kokonaisvaltaisesti, saamaan poliisin ja koko yhteiskunnan polvilleen.
Osa heistä kuvittelee, ettei käry käy koskaan. He käyttävät valtavasti energiaa homman pyörittämiseen ja uskovat luoneensa ympärilleen sellaisen verkoston, että poliisin keräämä näyttö pysähtyy aina apureihin, kilpimiehiin."

Lue myös: Älä mene deittihuijarin ansaan!
Nettipoliisi Marko Forssin 9 vinkkiä

Kyky manipuloida

"Kiinnostavinta näissä rikollisissa on heidän kykynsä saada ihmiset tekemään asioita... Pelkkä uhkaus tai raha eivät riitä. Parhaat tyypit manipuloivat mestarillisesti ja lukevat vaivatta ilmeet ja eleet."

"Jossain vaiheessa meikäläisen hengestä luvattiin parisataa tuhatta. Olennaista on kuitenkin, että uhkaukset, kuten se pihalleni heitetty käsikranaattikin ovat lähtöisin tyypeiltä, joita en ole tavannut."

Soluttautumisen houkutus

"Olen erittäin innostunut tulevista uusista keinoista, poliisin oikeudesta valeostoihin ja soluttautumiseen. Ne tulevat mullistamaan kenttää yhtä paljon kuin puhelinkuuntelu aiemmin. Lisäämään tuloksia, ja töitä. Tajuttomasti. Samalla tämä työ muuttuu monta askelta vaarallisemmaksi. Isoja huume-eriä liikuteltaessa asemiehet ovat aina kuvassa mukana.
Soluttautuminen rikollisjengiin onkin jo huomattavasti mutkikkaampi juttu, sekä hallinnollisesti että mentaalisesti."

"Kun vähän päälle parikymppisenä tulin huumepoliisiin, ehdotin esimiehilleni, että pääsisin neljäksi kuukaudeksi lusimaan. Nähdäkseni, miten systeemit toimivat. Onneksi päälliköt olivat niin viisaita, etteivät innostuneet asiasta. Nyt minä uskon voivani olla uusille miehille tuki ja turva. Rosvojen maailmassa ovat vallalla ihan eri lait, kieli ja kuviot. Ja ne minä tunnen."

Mielenkiintoinen artikkeli:
Vastaavatko dekkarien poliisit todellisuutta?

Kommentit (1)

Vierailija

"Parasta palautetta olen saanut entisiltä rosvoilta". Epäilemättä! Epäilemattä hän on samaistunut heihin.

Ei voi olla kehumatta kiittelyistään. On todella läpinäkyvää. Kaikki on suomikansaan uponnut ja uppoaa!

Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat