Mummoillen-kirjan mukana sitä palaa helposti lapsuuteensa. Sinne mummolassa vietettyihin kesiin. Vihreisiin niittyihin, aurinkoon ja mummon tuoksuun.

Samalla pintaan nousee ristiriitaisia tunteita: ovatko kaikkien mummolakokemukset niin ruusunpunaisia kuin kirjassa kuvataan? Mitä jos mummolaan meno tuntuukin maailman ikävimmältä hommalta ja siellä on tylsää sekä kauheat isovanhemmat?

Esipuheessa toinen tekijä, Henna-Kaisa Sivonen, kertookin, että kirjaan etsittiinkin vain hyviä mummosuhteita. 26 lastenlasten tarinaa hehkuttavat mummo-onnea ja rakkaita muistoja. Stereotypiat toistuvat: mummo on herttainen ja touhukas, jollain tapaa myös vähän moderni nainen, esikuva. Mummosuhde on lämmin – ja ah, niin paljon antava.

Vaikka nämä suomalaisnaisten aidot tarinat ovat kirjan sivujuoni, ne ovat silti sen parasta antia herkkine, aitoine muistoineen ja kotialbumikuvineen. Niissä seikkailevat niin joogamummot, teräsmummot, porvarismummot ja työläismummot. Kaikki he ovat merkinneet niin paljon lastenlapsilleen, ja heidän oppinsa elävät sukupolvia myöhemminkin.

Henkisen mummoilun käsikirjaksi nimetty teos uppoaa taatusti parhaiten ihmiseen, jolla on jäänyt pinnallinen retrovaihde päälle. Kirjan mukaan ”mummous ei ole sidottu ikään, lastenlasten saamiseen tai edes sukupuoleen, se on mielentila.”

Käy osallistumassa keskusteluun: Mummojen parhaat vinkit?

Kirja esittelee mummomaista sisustusta, puutarhan- ja kodinhoitoa, tyyliä ja hyvinvointia sivukaupalla. On räsymattoja, keinutuoleja, ryijyjä, etikkaa, lihakastikkeita, sen seitsemän sortin kahvileipiä, kotiapteekkia ja kukkamekkoja.

Ihmissuhteista tärkeimpänä kuvataan mummon suhde tietenkin lastenlapsiin. Hän on luottoaikuinen, joka tuo pysyvyyttä lapsen elämään. Tässä kirjassa mummosta ei puhuta pahaa eikä mummon ole kuultu puhuvan pahaa.

”Mummo on usein lastenlasten hoitajana jotain muuta kuin kiireinen äiti… Toisilla isoäiti oli arkisempi hoitaja ja läsnä päivittäisissä rutiineissa.”

Mummoillen on nopea katsaus turvalliseen elämään, jossa nykyiset ruuhkavuosiaan elävät nuoret naiset elävät. Sen jälkeen mummoista ei taatusti uskalla sanoa mitään pahaa.

Itse mummojen ääni ei kirjassa kuulu paria poikkeusta lukuun ottamatta. Myöskään yhteiskunnallisesti merkittäviä ilmiöitä ei suuremmin pohdita, vaikka valtaosa haastateltujen isoäideistä on syntynyt 1920-luvulla. Paljon olisi kerrottavaa pula-ajasta, sodasta ja muuttuvasta Suomesta. Heidän oppinsa Mummoillen-kirjassa koskevatkin esimerkiksi kierrätystä, kauneudenhoitoa ja marjastusta.

Äänen saavat esiin niin sanotut ”nuoret mummot”. He, jotka kaipaavat varamummoa ja etsivät yhä mummolan tunnelmaa kirpputoreilta. He, joille mummous merkitsee elämäntapaa. Kotoilua ja kivoja vanhanajan kuoseja. Pyrkimystä leppoisampaan elämään. Myönnän, että mummous – tuo henkinen mielentila – saavutti minutkin.

Samalla jää askarruttamaan, että tuleeko mummoilusta kenties nyt rysäyksellä uusi tyylisuunta. Pinnan alla mummoilu on kytenyt jo hetken, mutta suurta tulemista odotetaan. Ovatko mummot ja mummoilijat uusia hipstereitä?

Helppolukuinen kirja sopii luettavaksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet mummoista ja mummolakulttuurista. Pieni kurkistus muiden mummosuhteisiin ja sisustustapetteihin kiinnostaa aina. Kun ikävät asiat jäävät kertomatta ja mukana on vieläpä ihanan värikkäitä kuvia, jää Mummoillen-kirjasta varsin mukava maku.

Henna-Kaisa Sivonen ja Johanna Karttunen: Mummoillen, Henkisen mummon käsikirja. Gummerus, 2015. Myytävänä viikosta 9 lähtien.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat