Markosta tuli kirjailija, Harrista opettaja, Kain oli kuvaveistäjä, Yrjö lavastaja. Työntäyteinen nuoruus Saarijärvelä synnytti voimiaan mitteleviä show-miehiäkin.

Duudsoneista, omia rajojaan ja kroppaansa rikkovasta nelikosta on tullut kansainvälinen käsite. Pohjalaismiehet ovat tunteneet toisensa – ja rääkänneet itseään lapsesta saakka.

Sama pätee Tapperin veljessarjaan, jonka tempauksia Harri Tapper muistelee teoksessa Ampiaisen pesä. Nimi viittaa monipuolisesti lahjakkaan perheen yleiseen pörinään. Siihenkin, että suunnitellessaan erästä dekkariaan Marko meni äidin luo ja kysyi: "Miten minä saisin sileäkasvoisen roiston muuttumaan niin, ettei häntä tunnettaisi?"

”Sinun on hakkuutettava se ampiaisilla”, vastasi Aino, joka itsekin käytteli taitavasti puukkoa puueläimiä vuollessaan.

Jokunen välähdys veljessarjan nuoruudesta:

1. Sonnilta selkäsauna
Marko veljeytyi elikkojen kanssa jo lapsena. Aikuisena hän päätti kasvattaa itselleen härkämullin. Joka kerta kun vasikka päästettiin pihalle, Marko telmi sen kanssa ja väänsi vasikan niskaa. Marko voimistui telminnässä. Mutta entäs sitten kun sonni kasvoi aikuiseksi? Se edelleen edellytti telmintää. Itku silmässä Marko lähti areenalle sonnin viskottavaksi.

2. Koskessa kellon ympäri
Uitosta tuli nuoruutemme palo ja koettelemus. Isämme Vihtori oli uittanut koko ikänsä. Viisitoista täytettyämme mekin olimme taitureita.
Välillä väylä oli puhdistettava. Tätä tointa kutsuttiin siivuksi. Markosta oli mukavaa, kun kohta saisi rasittaa itsensä äärimmilleen. Siivu kesti tasan vuorokauden, aamuyön tunnit olivat uuvuttavimmat. Piti varoa ettei tuupertunut liukkaiden kivien koloihin.
Uittajan tuli osata seilata tukilla. Pitkä vettynyt tukki oli paras. Sen päähän tuli asettua niin, että nilkat kastuivat. Sitten pysyi ja taisi temppuja.
Myös kosken kivillä juokseminen houkutti. Keksi otettiin mukaan tasapainon takaamiseksi ja sitten vain vauhtiin. Jotenkin se onnistui, vaikka ei ollut aikaa arvioida. Osattiin elää ajatusten ulkopuolella.

3. Nuorallakävelyä – ja makuuta
Pikkuserkkumme innoittamina mekin viritimme vaijerin pihapylvään ja koivun väliin. Kauan saimme harjoitella ja monta pahkaa päähän tuli, mutta viimein kävelimme köyden päästä päähän ja asetuimme sen päälle makuulle.

4. Hiihtoa olympiatasolla
Hiihto oli päälajimme. Jos lunta satoi parikin senttiä, mentiin nevalle ja harjoiteltiin sauvoitta hiihtoa. Pennuista alkaen käytimme intervalliharjoitusta eli kiipesimme vuorelle, laskimme alas ja kiipesimme taas. Markosta tuli meille valmentaja, isää karskimpi. Hän polki latuun kuoppia ja järjesteli ylänteitä, joissa oli hiihdettävä kuin polkimilla.
Vuonna 1955 Marko, Kain ja Yrjö tekivät maakuntaviestissä ihmeteon. He kamppailivat tasapäisesti Tapio Mäkelän, Urpo Korhosen ja Veikko Hakulisen kanssa, vaikka nämä olivat olympiatason kultamiehiä.

5. Kortti määrää kohtalon
Keksimme, että Raminan tapaisella korttipelillä voi pelata, kenet upotetaan kaulaa myöten lähteeseen tai laskemaan suksilla virtaan tai kiipeämään vuoristoseepraksi maalattuna jäisiä rinteitä. Ei meillä ikävää ollut!

*Harri Tapper & Terjo Kiljunen: Ampiaisen pesä, Atena.
*Kirjan vauhdikkaat kuvat, tarkemmin sanottuna filmirullat, löysi Harrin tytär Kirsi Tapper, ahtaalle ullakon kätköistä, ampiaispesän alta.
*Juhola, Tapperin veljesten kotitila, toimii nykyisin kotimuseona, jota pitää yllä Saaarijärven kaupunki.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat