Tärkeintä on sydämen usko. Varsinkin usko omiin voimiin ja läheisiin, kannustaa Wille Riekkinen.

Teologi Wille Riekkinen viettää helatorstain Kallaveden saaressa vaimonsa ja muutaman ystävänsä kanssa.

– Hillitysti ja päivän arvolle sopivasti, Riekkinen mainitsee.

Mutta mistä tässä ”pyhässä torstaissa” onkaan kysymys? Miksi se on yksi kirkkovuoden tärkeimmistä päivistä?

– Helatorstai on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Päivä, jolloin hän siirtyi aistien ulottumattomiin. Sitä ennen Jeesus oli ilmestynyt opetuslapsilleen 40 päivän ajan. Juuri sen vuoksi helatorstaita vietetään aina 40 päivän kuluttua pääsiäisestä, kertoo Kuopion hiippakunnan piispan virasta eläköitynyt Riekkinen.

Päivä on siis pääsiäisen tapahtumien luonnollinen jatke. Niin juhlava ja valoisa, että liturginen värikin on valkoinen.

Aikojen alussa helatorstai oli siis se hetki, jolloin opetuslapsillekin konkretisoitui sydämen usko. Piti uskoa, vaikka ei näe.

Se on Wille Riekkisen mielestä myös sanoma, josta tämän päivän ihminen voi ammentaa.

– Että jaksaisimme uskoa omiin voimiimme ja toisiimme, ja käyttää lahjojamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Myös yhden Riekkisen kiitetyimmistä teoksista Raamatun monet kasvot voi kiteyttää lauseeseen: uskon, vaikka minulla on aivot.

Juhlan juuret pakanuudessa

Helatorstain luonnollinen pari on kymmenen päivän päästä vietettävä helluntai, pyhän hengen vuodattamisen päivä.

– Se oli todiste, että Jeesus elää – tuon kymmenen päivän radiohiljaisuuden jälkeen, kuten Riekkinen tapansa mukaan asian hauskasti ilmaisee.

Kuten monet kirkolliset juhlat, myös helatorstai korvasi pakanuuden ajalta periytyvän kevätjuhlan, joka ajoittui kylvökauden alkuun.

– Mikään ei estä meitä vieläkään rukoilemasta hyvää satoa. Kyllä se sopii mainiosti Helatorstain henkeen, kannustaa Riekkinen.

Varsinkin Hämeessä ja Satakunnassa on muinoin ollut tapana polttaa myös helavalkeita ja suorittaa juhannustaikoja muistuttavia lemmenrituaaleja.