Tositapahtumiin perustuvat elokuvat ovat nyt huippusuosittuja. Yksi puhutuimmista, American Sniper, saa ensi-iltansa Suomessa 6. maaliskuuta.

Oscarilla palkittu elokuva kertoo legendaarisesta tarkka-ampujasta, joka palveli Irakissa neljä vuotta, ja osoitti olevansa työsään ennennäkemättömän taitava.

Silti elokuvan voi nähdä myös sodan vastaisena. Jo sen vuoksi, että Chris Kylen oli niin vaikea palata tavalliseen arkeen, vaikka hän perhettään suuresti rakastikin.

Tragedia kuntoutuskeskuksessa

Legendaksi tätä entistä cowboyta kutsuttiin jo elinaikanaan, mutta varsinaisen sinettinsä hänen uransa sai kotirintamalla.

Tarkka-ampuja Chris Kyle luotti Irakissa suomalaiseen Lapua-kivääriinsä. Mutta hän joutui toisen veteraanin surmaamaksi kotikulmillaan.

Purkaakseen omia sotatraumojaan, Chris osallistui aktiivisesti asetoveriensa kuntoutukseen. Ja joutui ampumaradalla erään mieleltään järkkyneen miehen murhaamaksi. Tragedian oikeudenkäynti on juuri käynnistynyt Teksasissa.

Lesken osa

Clint Eastwoodin ohjaama elokuva perustuu Chris Kylen omaelämäkertaan. Pääosaan eläytyy koskettavasti Bradley Cooper, joka jo ulkoisesti on äärimmäisen uskottava valinta.

Myös Kylen leskeltä Tayalta ilmestyy tänä keväänä muistelmateos American Wife, jossa vaimo avaa omia tuntojaan. Myös sitä taistelua, jota kävi saadakseen rintamalta palanneen miehensä ”henkisesti” takaisin.

–  Chrisin komennusten aikana pelkäsin hänen kuolemaansa uupumukseen saakka. Oikeastaan arkemme palasi normaaliksi vain muutama kuukausi ennen kuin hän sai surmansa, kertoo Taya Kyle tuoreessa People-lehden haastattelussa.

Legenda made in Finland

Valtion patruunatehdas aloitti toimintansa Lapualla 1923. Nyt se tunnetaan sekä aseistaan että ammuksistaan nimellä Lapua.

Erityisen haluttuja maailmalla ovat Lapuan erikoisluodit, joilla on osuttu kohteeseen jopa 2,5 kilometrin päässä.

Toki ampujallakin on osuutensa asiaan: ennen liipasimen painamista hän tekee lukuisia valintoja tuulen, ilmanpaineen, korkeuserojen ja luodin kiertopoikkeaman suhteen.

Sankari vai ei?

Mutta sen onkin sitten jo toinen juttu, millaista sankaruutta vihollisten eliminoiminen matkojen päästä on. Tai ylipäätään sotiminen. Siitä on väännetty kättä koko alkuvuosi myös Yhdysvalloissa.

Saman alan legendoja löytyy kyllä meiltäkin Suomesta. Valkoiseksi kuolemaksi kutsutun tarkka-ampuja Simo Häyhä onnistui ampumaan todistetusti ainakin 542 puna-armeijan sotilasta.

Me nimitämme häntä sankariksi.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat