Koop Arponen on perinyt isoisänsä evakkoluonnetta sikäli, että ei ole juurtunut syvästi mihinkään. Mutta karjalaisuuttaan hän arvostaa.

Vuoden 2008 Idols-voittajan, muusikko Koop Arposen suomenkielessä on viehättävä poljento. Kuulee, että hänen omin kielensä on englanti.

Isoisän kieli taas oli karjala ja se paistoi puheesta läpi Keski-Suomessa, johon hänen evakkotiensä kulki.

– Pappa oli hieno mies. Tapasin hänet viimeisen kerran, kun olin 16-vuotias. Kaksi vuotta sen jälkeen hän kuoli, itsenäisyyspäivänä, Koop kertoo.

Hän esiintyi elokuussa Juuret Jääskessä -tilaisuudessa Imatralla. Mies on onnellinen ja ylpeä siitä, että on evakkojen sukua.

– Papalla oli hyvä muisti ja hänen tapansa kertoa tarinoita oli tosi hauska. Itse olen tavallaan juureton ja olen koettanut käyttää sen hyväkseni. On ehkä helpompi matkustaa ja muuttaa paikasta toiseen, kun ei ole vahvoja siteitä yhteen paikkaan Luulen, että ne juureni vahvistuvat, kun tulee lapsia ja päätämme, missä asumme, miettii Koop, joka avioitui viime kesänä.

Positiivisuus periytyy

Koop on käynyt kaksi kertaa isoisän kotitalolla Lottolan kylässä, joka sijaitsee kilometrin päässä rajasta

– Oli hienoa nähdä se paikka, vaikka osa rakennuksista oli raunioina. Mutta pappa esitteli pihapiiriä. Hän muisti hyvin, mitä missäkin oli.

Koop ihaili pappansa elämänasennetta.

– Pappa suhtautui aina positiivisesti elämään. Hän korosti, että jos hän ei olisi mennyt evakkoon, hän ei olisi koskaan koskaan tavannut minun mummuani. Papan selviytymiskeino oli se, että näki kaikessa myönteiset puolet. Hän ei olisi jaksanut elää, jos olisi jäänyt rypemään suruun ja kaipuuseen.

Papasta jäi paljon muistoja

 – Minun karjalaiset geeniini näkyvät myönteisyytenä, herkkyytenä ja avoimuutena.

Koop muistelee, että välillä pappa oli nostalginen.

– Hän kävi joka päivä kävelemässä. Välillä hän otti minut mukaansa, mutta sen lisäksi hän lähti aina illan tullen vielä yksin lenkille. Hän varmaan muisteli paljon lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Onneksi olin jo aikuinen, kun hän kuoli. Sain keskustella hänen kansaan ja minulla on hänestä paljon muistoja.

Isä lauloi Rautavaaraa

Koop syntyi Lappeenrannassa 1984. Kun hän oli parivuotias, perhe muutti Belgiaan. Hänen äitinsä on hollantilainen ja isänsä oli suomalainen. Perhe muutti Belgiasta Englantiin.

– Meillä pidettiin yllä vahvoja suomalaisia perinteitä. Joulut olivat runsaita. Äiti yritti laittaa suomalaista ruokaa. Karjalanpaistia syötiin usein. Pidän paljon myös karjalanpiirakoista.

Suomalaisia lastenlauluja Koop ei osaa.

– Kun isä tuli pubista, hän lauloi Tapio Rautavaaraa.

Heittäytyminen kannattaa

Vuonna 2003 Koop tuli Suomeen armeijaan ja sai Karjalan prikaatin menestyneimmän aliupseerin palkinnon. Tie vei Suomesta Englantiin musiikkiopintoihin. Kun hänen isänsä kuoli, päätti Koop muuttaa Suomeen, jotta voisi tutustua paremmin isänsä kotimaahan.

– Olin jo palaamassa Englantiin, mutta päätin sitä ennen osallistua Idols- kilpailuun. Ajattelin, ettei mulla ole mitään menetettävää, jos osallistuin. Voitto oli täydellinen yllätys.

– Osallistuminen Idolsiin oli  tosi pelottavaa. Olin niin kaukana omasta mukavuusalueestani. Mutta jos haluaa kehittyä ja tehdä jotakin uuttaa, täytyy uskaltaa heittäytyä.

Voittaja sai sopimuksen levy-yhtiön kanssa, mutta ilo soittamisesta katosi. Se ei tuntunut samalta kuin katusoittajan homma opiskeluaikana.

– Purin sopimuksen ja kutsuin kaksi soittajakaveriani Suomeen. Laitoimme vanhan trion taas pystyyn.  Kun sain taas tehdä omannäköistä musiikkia, intohimo musiikkiin syttyi taas.

Nyt Koop kiertää keikoilla Flute of Shame -yhtyeensä kanssa.

Tarinoita keräämässä

Koop on asunut Suomessa kuutisen vuotta.

– Toistaiseksi jään tänne ainakin niin kauaksi aikaa, kun on töitä. Tämä on muuten pisin aika, minkä olen koskaan asunut yhdessä paikassa. Välillä tekee mieli lähteä reissuun ja katselemaan, mitä muualla on.

– Kai mä olen nykyajan evakko, vaikka en menekään sotaa pakoon. Minulla on levoton mieli. Olen muuttanut paljon. Haluan kokea paljon, että voin vanhana kertoa hyviä tarinoita, kuten pappa.

 Miksi kansa valittaa?

 Koopin mielestä Suomi on kaunein maa, missä hän on ikinä asunut.

– Täällä on puhdasta ja turvallista. Suomessa menee paremmin kuin missään maassa, missä olen ollut.  Elintaso on korkea.

Koop ei ymmärrä, miksi suomalaiset valittavat ihan pikkujutusta, jotka eivät edes ole tärkeitä.

– En ole koskaan kuullut niin paljon valitusta kuin täällä. Ihmiset vertailevat omaa elämäänsä muiden elämään.

Evakkojen muisteloita ja viime kesän Jääski-juhlien lämmintä tunnelmaa ET-lehdessä n:o 15, joka ilmestyy 10.9.

Kommentit (3)

4/3 | 

Hyvä juttu. Minäkin karjalaisilla geeniperinnöillä ja piti muuttaa Pohjois-Karjalaan. Nyt niin onnellinen, nuo mainitsemat karjalaisominaisuudet ovat minullakin :-). Järkevä näkökulma myös suomalaisuudesta, sillä minäkin asunut 7 vuotta ulkomailla ja nähnyt suomalaisuutta ulkoisesta näkökulmasta ja kokeillut toista kulttuuria. Halusin muuttaa takaisin kotimaahani ja tämä maa on ihana! On järkevää kokeilla toista näkökulmaa eikä vain valitella..  

5/3 | 

Koop, sun pari viimeistä lausetta... Koitapa elää toimeentulotuella tässä maassa... en yhtään ihmettele itsemurhatilastoja tässä maassa. Toimeentulotuella ei voi elää ihmisarvoista elämää. Kaksi korekeakoulututkintoa, ei työtä tuhansista hakemuksista huolimatta. Taidanpa palata takaisin Englantiin missä asuin 15 vuotta ennen kuin tulin Suomeen äitini syövän taka.

6/3 | 

Sekä Suomessa että Englannissa että muutamassa muussakin maassa asuneena pakko kommentoida viimeisimmän kommentoijan postausta sen verran, että onnea vaan työnhakuun ja toimeentulotuilla elämiseen varsinkin Pohjois-Englantiin! Ei todella ole ruusuilla tanssimista, ja siellä esim. kaupungin asuntojen, council flatien ja house'in taso on aivan järkyttävä. Ei ole helppoa Suomessa, mutta ei todellakaan ole Englannissakaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Hae blogista

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla