Kirjailija matkaa kesällä menneeseen: Kristiina Vuori kirjoittaa historiallisia romaaneja, joten hänen kesänsäkin on täynnä keskiaikaa.

Kesään kuuluu hetken huokaisu vanhan ja uuden työn välissä. Sellainen hetki on kirjailija Kristiina Vuorella juuri nyt meneillään. Uusin romaani Disa, Hannuntytär (Tammi) ilmestyi keväällä ja uusi, ensi vuonna ilmestyvä on suunnitteluvaiheessa.

Kolme mukavasti menestynyttä historiallista romaania julkaissut Vuori on löytänyt kirjojen kirjoittamiseen itselleen sopivan, luontevan rytmin.

– Työ alkaa yleishistoriateosten lueskelulla ja valittuun aikakauteen perehtymisellä. Päätän myös, millä paikkakunnilla tarina liikkuu ja sen jälkeen alan tutustua alueen paikallishistorioihin, hän kertoo.

Luostarireissu kirjoittamisen lomassa

Kun paikkakunnan historia alkaa hahmottua Vuoren päässä tarina-aihioiksi, hän usein vierailee oikeilla tapahtumapaikoilla. Disa-romaania varten hän kuljeskeli Turun linnassa ja Kokemäen seudulla nauhuri kädessään ja painoi mieleensä maiseman yksityiskohtia.

– Tänä kesänä aion tulevaa romaaniani varten käydä Ruotsissa Vadstenan luostarissa ja Naantalin birgittalaisluostarissa tutustumassa miljööseen.

Kun Kristiina Vuori päätti, että hänen tulevan romaanissaan liikutaan birgittalaisluostareissa ja kuvataan katolisten luostarien elämää yrttipuutarhoineen ja kirjomuksineen, hän päätti sijoittaa tapahtumat juuri Vadstenaan ja Naantaliin.

– Matkojen yhteyteen otan sitten muutaman lomapäivän, niin sillä tavoin saan vähän vielä hengähdettyä ennen syksyn kiivainta kirjoitusputkea.

Keskiaikaa ja kirjailijavierailuja

Muutamien leppoisampien päivien lisäksi Kristiina Vuori ei kesään juuri muuta lomaa tarvitse. Tiedottajan pestistä kokopäiväiseksi kirjailijaksi heittäytynyt Vuori pitää niin paljon työstää, ettei osaa edes kaivata täydellisiä irtiottoja.

– Kun työ on suuri osa elämää ja näin kiinnostavaa, ei se tunnu raskaalta. Pyrin kuitenkin kirjoitusvaiheessa olemaan kurinalainen ja päättämään, kuinka monta liuskaa päivässä kirjoitan. Se, mihin aikaan vuorokaudesta sitten työt teen, voi vaihdella. Siitä tulee juuri työn vapaus, Vuori kertoo.

Ainoa asia, josta Kristiina Vuori yllättyi vapaaksi kirjailijaksi ryhtyessään, oli työn yksinäisyys. Siitäkin huolimatta, että siitä oli varoiteltu.

– ­Siksi kollegojen tapaamiset ja kirjailijakäynnit kirjakaupoissa ja kirjastoissa tuovat työarkeen vaihtelua. Ja tietysti nämä hauskat kesäiset tutkimusretket, joissa voin yhdistää työn ja huvin.

Yksi kesän hauskimmista retkistä on edessä ensi viikonloppuna, kun Vuori suuntaa Turun keskiaikaisille markkinoille.

– Siellä on muun muassa keskiaikaiset hevosturnajaiset, joiden vauhdikkaita harjoituksia kävin seuraamassa Rohan tallilla. Tällaisiin juttuihin ei välttämättä perehtyisi ilman kirjaprojekteja, Vuori hymähtää.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Hae blogista

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla