Onko yksinäisyyteen hylkääminen vai ympäristön tuhoaminen pahinta? Ota kantaa ja laadi oma listasi tämän ajan synneistä.

Sitä ensimmäistä, kristillisissä luostareissa 1700 vuotta sitten laadittua kuolemansyntien listaa on päivitetty ennenkin. Jokainen aika synnyttää ikiomat kiusauksensa ja ikeensä.

Muistin virkistämiseksi ensin ne alkuperäiset: ylimielisyys, kateus, ahneus, vihamielisyys, kohtuuttomuus, irstaus, murehtiminen.

Toisiakin nimiä on käytetty, joskus niinkin, että alkuperäinen merkitys on hämärtynyt.

– Esimerkiksi murehtiminen (latinaksi acedia) käännetään usein laiskuudeksi, vaikka kysymys on pikemminkin tympiintymisestä, henkisestä laiskuudesta, täsmentää teologi ja tietokirjailija Jaakko Heinimäki.

Tappavat hivuttamalla

Heinimäki muistuttaa myös siitä, että kuolemansyntejä ei kutsuta kuolemansynneiksi siksi, että niistä seuraisi välitön kuolema. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pikemminkin ne tappavat hivuttamalla. Näivettävät elämänilon, lisäävät pelkoa ja kuihduttavat rakkauden.

– Ihmisen ahneus, ylimielisyys ja kohtuuttomuus tuhoavat elämän edellytyksiä maapallolla myös hyvin konkreettisesti. Kyse ei siis ole vain vertauskuvallisesta kuolemasta, korostaa Heinimäki, ja viittaa paavin neuvonantajana toimineen arkkipiispa Girottin listaamiin uusiin kuolemansynteihin:

*Ympäristön saastuttaminen

*Geenimanipulaatio

*Omaisuuden yletön haaliminen

*Köyhyyden aiheuttaminen

*Huumeiden kauppaaminen ja käyttäminen

*Moraalisesti kyseenalaiset tieteelliset kokeet

*Ihmisen perusoikeuksien loukkaaminen

Eläinrääkkäystä ja nationalismia Mäntässä

Synnin käsitettä päivitetään ja kuvitetaan komeasti myös Serlachius-museossa. Yllä mainittu ”katolinen” lista osuu yllättävän hyvin yhteen ensi viikolla avautuvan näyttelyn kanssa. Seitsemän erilaista, valovoimaista taiteilijaa ottaa teoksillaan kantaa - huutaa ja kuiskaa. Kukin omasta kokemuspiiristään käsin.

Näyttelyn teemat ja taiteilijat

Yksinäisyys / Satu Jaatinen s. 1977
Ympäristötuho / Janne Laine s. 1970

Vapauden riisto / Dzamil Kamanger s. 1948
Eläinrääkkäys / Reima Nevalainen s. 1984
Köyhyys / Riku Riippa s. 1974
Nationalismi / Stiina Saaristo s. 1976
Lapsuuden loppu / Kirsti Tuokko s. 1943

Reima Nevalainen, Greetings from the sea, 2014, akryyli, hiekka, kollaasi ja tussikynä kankaalle, 165cmx240cm.

Dzamil Kamanger, Prison Sheet, 2011, kirjonta lakanalle, 206 x 190 cm.

Mutta, mutta... Eiväthän köyhyys ja yksinäisyys mitään syntejä ole!

– Ei, mutta ne ovat synnin – ahneuden, ylimielisyyden ja vihamielisyyden  – seurausta, kiteyttää Jaakko Heinimäki
– Yksinäisyyteen hylkääminen on kuolemansynti.

Kerro oma näkemyksesi!

Millainen kohtelu ja kärsimys askarruttavat sinua? Miten ahneus ja irstaus näkyvät tässä ja nyt? Millaisia kiusauksia näet ympärilläsi?
Herätä keskustelua ja lataa yksi tai useampi synti alla olevaan kommenttikenttään.

*Synti, Serlachius-museot 11.10 – 24.5. 2015. Joenniementie 47, Mänttä. www.serlachius.fi

Kommentit (1)

2/1 | 

Ylpeys (estää ihmistä myöntämästä olevansa väärässä, tai muuttamasta suuntaa elämässä)

Ahneus (ahnehtii liikaa kaikkea)

Hekumat (antaa mielensä, tunteensa ja kehonsa mennä liiallisuuksiin tms.voi olla jotain muutakin)

Viha (ei kykene antamaan anteeksi, eikä pyydä itsekään)

Mässäilyt (juopottelu, huumeet, ruoka, lääkkeet, seksi yms.)

Kateus (kadehtii muita, ei iloitse toisen onnesta ja hyvästä, vaan haluaisi sen itselleen)

Laiskuus (ei tee työtä pitääkseen kehonsa ja mielensä kunnossa, myös hengellinen laiskuus)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Hae blogista

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla