Veli-Pekka ”Vellu” Ketola, 66, oli yksi 1970-luvun kuuluisimpia suomalaisia jääkiekkoilijoita. Mitä hänelle kuuluu tänään?
”Pelaan lätkää edelleen vähintään kahdesti viikossa. Pelaamme ukkoklubimme kanssa 1,5 tuntia. Peli kulkee, vaikka yhtä sattuu polveen, toista nilkkaan.
Remmissä ovat muun muassa Anto Virta, 77, Risto Tuomi, 55, ja Antti Heikkilä, 72. Hauskinta on pukukoppipelaaminen ja toisillemme vinoilu. Haukumme tietenkin kaikki nykyiset Ässä-pelaajat!
Nykyisin peleissä on liikaakin taktiikkaa ja järjestelmällisyyttä. Taitavat yksilöt eivät pääse esille. Peli voitetaan usein voimakkaalla puolustuksella, joka on yleisölle tylsää hyökkäyspeliin verrattuna. 1970-luvulla joillakin pelaajilla oli hiukan enemmän vapauksia toimia.
Viisivuotiaana luistimille
Aloin pelaamisen jo pikkupoikana, viisivuotiaana. Sain yksiteräiset hokkarit jo nuorena poikana. Olin siitä onnekas, että asuin Porissa aina aika lähellä ulkona olevia kenttiä. Matkaa oli vain muutama sata metriä. Moni poika joutui polkemaan 15 kilometriä pyörällä pakkasessa varusteiden kanssa päästäkseen pelaamaan.
Olen perusporilainen, asunut aina Porissa. 1960–70-luvulla lätkä ei ollut kuitenkaan välineurheilua, niillä pärjäsi mitä oli. Tärkeintä oli porukka, yhteenkuuluvuus, iloisuus ja sosiaalinen elämä. Me olimme urheilun kanssa kaikki samalla viivalla.
Tänä päivänä jo junnuillakin pitää olla heti kaikki hienot varusteet. Vauhtia on tullut lisää, tahattomia kolareita. Mutta jääkiekko on menossa oikeaan suuntaan. Sääntöjä on; esimerkiksi NHL:ssä se on palkasta pois, jos koheltaa liikaa kentällä.
Varusteet ovat muuttuneet kevyemmiksi ja paremmiksi, suojaavammiksi. Esimerkiksi maalivahdin varusteet ovat kooltaan tuplasuuret mutta paino oli 70-luvulla varmaan kolminkertainen tämän päivän varusteiden painoon verrattuna. Ja silloin pelattiin ulkonakin, ja jos sade yllätti niin varusteet painoivat vieläkin enemmän!
Leegot suussa
– Lähdin Winnipegiin ja hyvin pärjättiin, vaikka en kovin hyvin osannut englantia. Hexi Riihiranta osasi paremmin. Silloin sinne piti mennä kilpailemaan kaikkien kanssa, jopa omien joukkuetovereiden kanssa. Hekin olivat tavallaan vastustajia. Nykyisin on niin paljon eurooppalaisia siellä, ettei enää ole tämmöistä asennetta.
Mutta jonkun täytyy aina mennä ensimmäisenä umpihankeen, seuraavilla on jo helpompaa. Seuraavan vuonna tulivat Tamminen, Repo, Rautkallio. Olin kaikkiaan kolme vuotta pelaamassa Pohjois-Amerikassa. Hexin kanssa olemme erittäin hyvät ystävät, soittelemme viikoittain.
Minulla on ollut hyvä onni pelissä. Minua ei ole koskaan leikattu jääkiekon takia. Toki leegot on suussa ja nokka on murtunut seitsemän kertaa, mutta nämä ovat pikkuvammoja. Kypärääkin aloin käyttää jo 1960-luvun lopulla.
MM-kisoissa tutustuin pelien jälkeen muiden maiden pelaajiin, vaikka aina ei yhteistä kieltä ollut. Venäläiset eivät osanneet englantia, mutta joimme baarissa yhdessä heidän ja tsekkien kanssa ja homma sujui hyvin.
Esimerkiksi Aleksandr Maltsevin ja Vladimir Petrovin kanssa seurustelu oli mutkatonta – varsinkin 2,5 prosentin humalassa!
Ruotsi-pelit ovat olleet parhaita! Usein kyllä hävittiin, valitettavasti. Tapaan jatkuvasti ruotsalaisia, sillä meillä on joka vuosi ikämiesten maaottelu vuorotellen Ruotsissa ja Suomessa. 20 äijää otetaan ja 100 halukasta jää ulkopuolelle. Ruotsalaisten kanssa on kiva pelata! Viime syksynä olimme Södertäljessä ja lisäkseni pelasivat muun muassa Timo Nummelin, Jyrki Lumme, Lasse Oksanen ja Jukka Porvari."
Veli-Pekka Ketola
- Syntyi 28.3.1948 Porissa
- Vaimo, kolme lasta ja seitsemän lastenlasta. Lapsenlapsista kaksi poikaa ja yksi tyttö pelaavat jääkiekkoa.
- 20-vuotiaiden maajoukkueen johtaja, jääkiekkopelien asiantuntija TV-lähetyksissä, mukana Ässien nuoria tukevassa alumni-toiminnassa.
- Pelasi 1968–1981 kuusissa MM-kisoissa, kaksissa olympialaisissa ja 183 A-maaottelussa.
- Lähti 1974 Heikki Riihirannan kanssa ensimmäisinä suomalaisena ammattilaiseksi Pohjois-Amerikkaan Winnipeg Jetsiin.
