Hannele Tilles, 62, asuu paraatipaikalla englantilaisella hienostoalueella nykytaiteen ympäröimänä. Katso hulppeat kuvat Hannelen kodista.

Tillesit hankkivat 11 vuotta sitten loputtomalta tuntuneen työmaan Englannista, vaikka heillä ei ollut aikomustakaan ostaa uutta taloa. He olivat juuri saaneet valmiiksi remontin Wimbledonin tenniskentän läheisyydessä sijainneessa kodissaan, kun heihin otettiin yhteyttä: Kiinnostaisiko tulla katsomaan tyhjilleen jäänyttä urheiluklubia Richmondiin?

Kyseessä ei ollut edes asunto, vaan klubitila, jossa oli baari, kuntosali, pukuhuoneita ja kokoustiloja.

Päällepäin rakennus edusti modernia lasiarkkitehtuuria viileimmillään. Tontti oli valtava ja avonainen. Se sisälsi muun muassa kolme tenniskenttää ja nurmikeilausradan.

Muuten hyvä, mutta Tillesit eivät tarvinneet baaria, kuntosalia, pukuhuoneita, kolmea tenniskenttää saati uutta rakennusprojektia juuri, kun edellinen oli valmistunut.

– Mutta minkä teit, ihastuimme tonttiin niin paljon, että myimme vanhan asunnon, muutimme vuokra-asuntoon ja aloitimme työt.

Ensi alkuun arkkitehti sai pohdittavakseen, miten persoonaton klubitila muuttuu kotoisaksi ja toimivaksi neljän hengen asunnoksi.

– Teini-ikäiset pojat olisivat kyllä mielellään säilyttäneet sen baarin, Hannele nauraa.

Kun purkutyöt lähtivät käyntiin, Hannele kysyi itseltään, oliko hankkeessa järjen häivää. Vanha fiikus olohuoneen kunniapaikalla muistuttaa näistä pohdinnoista.

– Se on oikeastaan ainoa asia urheiluklubilta, joka selvisi remontin läpi muovihupussaan.

Tillesit muuttivat uudistettuun taloonsa vuonna 2003. Remontin jälkeen alkoi veistospuiston rakentaminen.

Pariskunta aloitti abstraktin, ei-esittävän maalaustaiteen keräilyn heti avioliittonsa alussa. Richmondin tontin nähtyään he ryhtyivät hankkimaan myös veistoksia.

Toisin kuin maalauksia, veistoksia on vaikea ostaa näyttelyistä tai galleristeilta. Niinpä Tillesit ottavat yhteyttä ihailemiinsa kuvanveistäjiin ja aloittavat neuvottelut veistoshankkeista usein puhtaalta pöydältä.

Veistoksia on kertynyt kymmenessä vuodessa jo yli tusina, ja neljä uutta on rakenteilla.

– Hankkeet kestävät pitkään ja johtavat usein siihen, että ystävystymme taiteilijoiden kanssa.

Lue Hannelen tarina täältä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat