Risto Kolanen, Hannele Tilles ja Jari "Dile" Kolanen Kaivopuiston rannassa 2010-luvulla.
Risto Kolanen, Hannele Tilles ja Jari "Dile" Kolanen Kaivopuiston rannassa 2010-luvulla.
Risto ja Hannele Kolanen Kaivopuiston rannassa 1950-luvulla.
Risto ja Hannele Kolanen Kaivopuiston rannassa 1950-luvulla.

Valokuvaaja Alvar Kolanen jätti jälkeensä yli 50 000 negatiivin perinnön. Hänen lapsillaan on ollut vuosien työ selvittää, mitä kaikkea isä ehti kuvata.

Järjestys on looginen.

Vanhin sisaruksista, Lontoossa asuva ekonomi Hannele Tilles on sovitussa tapaamisessa etuajassa.

Seuraavaksi sisäpihalle Helsingin Kruununhaassa saapuu vuotta nuorempi veli, toimittaja ja demarivaikuttaja Risto Kolanen.

Perheen taiteilija ja sisaruksiaan reilusti nuorempi Jari ”Dile” Kolanen on myöhässä. Ei auta kuin odottaa, sillä hänellä on avaimet tähän juttuun.

Ilman häntä ovi kellaristudioon pysyy kiinni – ja niin olisi pysynyt ovi myös Alvar Kolasen elämäntyöhön.

Ennen kuin on myöhäistä

Alvar Kolanen (s. 1921) vetäytyi valokuvastudioista 1970-luvun puolivälissä saatuaan 53-vuotiaana vakavan aivohalvauksen. Tätä ennen hän oli polttanut viisitoista vuotta filmiä yötä päivää.

Filmille tarttuivat suomalaisen populaarimusiikin suuren aallon tähdet Olavi Virrasta Dannyyn ja Laila Kinnusesta Irwiniin.

Levy-yhtiöissä Alvarin nimi muistettiin taas 1990-luvulla, kun lp-levyjä alettiin muuntaa cd-kokoelmiksi ja niihin etsittiin sopivaa kuvamateriaalia.

Alvar soitti Jarille, että hän oli saamassa vieraita levy-yhtiöstä. Jari ehti paikalle vasta, kun ensimmäiset vieraat olivat jo käyneet ja valinneet mieleisensä kuvat Olavi Virran uudelleenjulkaisuihin.

Jari pelkäsi, että isän elämäntyö hajoaa taivaan tuuliin. Hän päätti ottaa lukemattomat kuvalaatikot ja kaitafilmit talteen ennen kuin on liian myöhäistä.

Sen tarkempaa suunnitelmaa hänellä ei ollut. Kuvat voisi kahlata joskus läpi ja ehkä joukosta löytyisi parikymmentä otosta, jotka kehtaisi ripustaa näytillekin.

– Nyt tietämättömyys hävettää, Jari sanoo, seitsemän eri puolilla Suomea pidetyn menestysnäyttelyn jälkeen.

Laila Kinnunen Alvar Kolasen kuvaamana.

Kun Virta alkoi viedä

Kellaristudion sohvapöydän ääressä istuvien sisarusten erilaisuus on silmiinpistävää.

Hannele Tilles on asunut yli 40 vuotta Lontoossa ja tehnyt menestyksekkään uran markkinatutkijana. Risto Kolanen on Helsingin demarien puheenjohtaja. Pikkuveli Jari on basisti, tuottaja ja säveltäjä. Hänen tunnetuimpia yhtyeitään ovat olleet The Nights of Iguana ja Veeti & Elastic Family. 

Harrastajavalokuvaaja Alvar Kolasen kuviin esikoinen Hannele ilmestyi vuonna 1952 ja veli Risto vuotta myöhemmin.

Alvar työskenteli tuolloin Levytukussa, johon hän meni ensi kertaa töihin jo ennen sotaa 14-vuotiaana Olavi Virran työkaveriksi. Työtovereita he olivat vielä 1950-luvullakin. Virta tehtaili hittejä, joita Alvar toimitti kauppiaille. Alvarin tehtävänimike oli tukkumyyjä, mutta hänen työsarkansa venyi myös etikettien tilauksiin, mainosten suunnitteluun ja satunnaisiin pr-kuvauksiin.

Kuvaajaksi hän päätyi rakkaan harrastuksensa kautta. Alvar kuului kameraseuraan, tilasi Valokuva-lehteä ja kuvasi intohimoisesti lähipiiriään. Kamera oli aina saatavilla, töissäkin.

Työpaikalla Alvar alkoi kuvata Levytukun artisteja ja Terttu-vaimon kontaktien kautta Bertha Puiston Ateljeen muotinäytöksiä. Negatiiveille tallentuivat Olavi Virran ja Tapio Rautavaaran ohella nuoret mannekiinit Lenita Airisto ja Pirkko Mannola.

Alvar Kolasen seuraavassa työpaikassa, kuusikymmentäluvun nuorekkaimmassa ja svengaavimmassa levy-yhtiössä Scandiassa, Alvar sai kuvattavakseen valovoimaiset nuoret naislaulajat kuten Annikki Tähden, Laila Kinnusen, Brita Koivusen, Vieno Kekkosen ja Carolan.

Ensimmäisen oman studionsa Alvar hankki perheen pihapiiristä, Mannerheimintie 87:n kellarista.

Tältä ajalta alkavat myös lasten muistot isänsä työstä, sillä valmiit kuvat kuivuivat lakanoilla perheen olohuoneessa.

Alvarin menestyksekkään sivutoimen rohkaisemina Kolaset alkoivat haaveilla asunnosta, johon mahtuisi viisihenkiseksi venyneen perheen lisäksi koko valokuvaamisen prosessi studiosta kehitykseen.

Sopiva asunto löytyi Kirkkonummen Jorvaksesta, jonne Kolaset muuttivat vuonna 1963.

Alvar Kolanen ja luottotyökalu Leica.

Kouluun Mannolan mekossa

Jorvaksessa Kolasten elämässä alkoi kiihkeä ajanjakso.

Teini-ikää lähestyvä Hannele keräsi systemaattisesti nimikirjoituksia isänsä kuvattavilta. Ne todistavat, että seuraavana viitenä vuotena Kolasen kellarissa kävivät ”kaikki” Katri-Helenasta Irwiniin ja Kirkasta M.A. Nummiseen.

Hannelea yhdeksän vuotta nuorempi Jari oli tottunut isän tähtivieraisiin pienestä pitäen.

– Minusta siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Vain yksi kerta jäi harmittamaan, kun isä ei päästänyt minua studioon kuvatessaan Dannya ja boakäärmettä. Olisin halunnut nähdä sen käärmeen, Jari kertoo.

Isän touhut olivat Jarille siinä määrin itsestäänselvyys, että hän ilmoitti kansakoulun ensimmäisellä luokalla isänsä nimeksi toiminimen, Foto A. Kolanen.

Isoveli Risto ymmärsi isän työn poikkeuksellisuuden astetta paremmin. Hän pisti pihamaalle saapuneet uteliaat teinit jonoon ja möi näille sisältä hakemiaan nimikirjoituksia.

– Puolustuksekseni täytyy sanoa, että se oli kertaluonteinen kokeilu.

Myös Hannele muistaa päivän, kun hän koki olevansa etuoikeutettu. Pirkko Mannola oli lähettänyt hänelle isän mukana tarpeettomiksi käyneitä vaatteitaan.

– Olihan se vähän polleaa kertoa koulussa, että minulla on tänään Pirkko Mannolan mekko.

Kirkalla menee lujaa.

Olisit palannut Helsinkiin!

Alvar Kolasella piti kiirettä. Päivät hän oli töissä Scandialla, illat ja yöt hän kuvasi. Rahaa ja nimeä tuli, mutta yöunien kustannuksella.

– Oli sääntö, että jos olimme jossain kylässä, isä nukahti kesken vierailun, Jari kertoo.

Vaimo Terttu kehotti miestään sekä nostamaan taksoja että siirtymään kokopäiväiseksi valokuvaajaksi. Alvar totteli vuonna 1968 ja vuokrasi studion Helsingistä Pitäjänmäestä.

Kuvat lapsista ja lähipiiristä vähenivät sitä mukaa, kun ammatillinen toiminta laajeni edelleen poptähdistä mainos- ja lehtikuviin sekä Spede Pasasen elokuvien still-kuvaamiseen.

Harvenevissa kotikuvissakaan ei hymyilty enää yhtä pakottomasti. Jälleenrakennuskiireissä solmitun avioliiton saumat alkoivat ratketa. Vanhemmat tulivat toimeen paremmin työtovereina kuin rakastavaisina.

Alvar Kolanen pakeni ristiriitoja työhön, Terttu Kolanen runoihin ja taiteisiin.

– Äiti oli räiskyvä ja tunteellinen kaunosielu, isä puolestaan tasainen, puhumaton mies. He olivat varmaan alun perin liian erilaiset, Hannele kertoo.

Heti sodan jälkeen erilaisuutta ei ehtinyt panna merkille. Sota oli vienyt sekä Alvarin että Tertun elämästä viisi kallista nuoruusvuotta. Tertulta se oli vienyt myös kihlatun.

– Hän taisi olla lopulta se äidin suurin rakkaus, Hannele sanoo.

– Joskus riidellessä äiti sanoikin isälle. Miksi kävelit siellä Kannuksessa meille asti, olisit palannut junalla Helsinkiin!

Terttu Kolanen Riston (oik) ja Hannelen kanssa.

Harhio olikin Arhio

Näin Alvarin ja Tertun rakkaustarina alkoi: Sodan jälkeen Alvar muisti Helsingissä tytön kotipuolesta, jolla oli erityisen kauniit silmät. Hän päätti lähettää tytölle kirjeen. Kirjekuoren päälle hän kirjoitti Terttu Harhio, Kannus.

Kirje päätyi Terttu Harhiolle, joka ymmärsi kirjeen luettuaan, että sen täytyi olla saman kylän toiselle Tertulle, sille Arhiolle.

Alvar ja Terttu Arhio sopivat lopulta tapaamisesta Kannuksen asemalle, jonne Terttu ei kuitenkaan saapunut. Alvar ei luovuttanut vaan käveli Arhioille, josta nuori empivä nainen sitten löytyi.

Sulattivatko tuliaiset Tertun sydämen? Vai ottiko hän yksinkertaisesti järjen käteensä, sillä miehet olivat kiven alla ja rakkain niistä sananmukaisesti? Ehkei ollut varaa odotella ja nirsoilla.

Huonompiakin miehiä kuin Alvar oli keksitty. Tertulle selvisi pian, että puoliso ei ollut mikään tyhjänpuhuja. Hänen ensimmäinen yrityksensä, radioliike Cavecol meni tosin konkurssiin vuonna 1948, mutta Levytukkuun palattuaan ja etenkin valokuvatöihin päästyään Alvar alkoi menestyä.

Terttu arvosti ja auttoi miestään tämän valokuvaajauralla.

– Vaikka avioliitossa oli ongelmia, äiti kunnioitti isän työtä, Hannele sanoo.

Jarin mukaan Terttu oli Alvarin paras sparraaja. Hän huolehti myös miehensä rahaliikenteestä. Lisäksi hän kehitti itselleen artistikuvista pikkubisneksen. Terttu möi lehti-ilmoitusten avulla ”tähtikuvia markalla”.

– Äiti moitti isää siitä, että laskutus viipyi ja isä laskutti liian vähän. Kaunosieluisuuden lisäksi äidissä oli tämäkin puoli. Hän oli ollut töissä postissa ja Postipankissa ennen kuin jäi kotiäidiksi, Risto kertoo.

Lapset muistavat nuoruusvuosiltaan retkiä, joilla he olivat isän seurana perintäreissuilla tai liikeneuvotteluissa.

– Spede ei ollut neuvottelutilanteessa lainkaan hauska vaan todella tiukkis. Istuin toimiston seinustalla hiiskumatta ja selkä penkkiin liimattuna, Jari kertoo.

Kolaset laittoivat avioeron vireille 1973. Lapset muistavat pitkittyneen avioeroprosessin raskaana.

– Ehkä muuttoni Englantiin oli pakenemista siitä tilanteesta, Hannele kertoo.

Ihanuuksien ryysyranta: Irwin ja mokkatakki.

Sikin sokin, hujan hajan

Joulun alla 1974 Alvar sai aivohalvauksen, joka vei aluksi sekä hänen puhe- että liikuntakykynsä.

Kuvaperintöä penkoessaan lapset ovat huomanneet, että kuvia vuodelta 1974 on ”hämmentävän vähän”. Öljykriisi ja taantuma selittävät osan asiasta, Alvarin reistaileva terveys ja aviokriisi ilmeisesti loput.

Yllätys on ollut myös se, että kuvia on jonkin verran jo toipumisvuodelta 1975.

Ammattivalokuvaajaksi Alvar ei aivohalvauksensa jälkeen enää palannut. Ajat olivat muuttuneet. Rock oli syrjäyttämässä iskelmät. Hurriganes näytti Roadrunnerinsa kannessa Ripa Vuorimiehen kuvaamina, miten rockkukot poseeraavat. Alvar aikalaisineen oli tuomittu väistymään.

Alvarin työlle ei löytynyt perheestä jatkajaa, vaikka läheltä piti.

– Luulin pitkään, että valokuvaamisesta tulee minullekin ammatti. Isä antoi Leicansakin minulle aika varhaisessa vaiheessa, Jari kertoo.

Toisin kävi. Musiikki vei Jarin mennessään. Hän pääsi levy-yhtiöön töihin 14-vuotiaana ja levyttämään 16-vuotiaana.

Valokuviin hän palasi toden teolla vuonna 2007, kun Alvar Kolanen kuoli. Jari alkoi penkoa kotiinsa jo kymmenen vuotta aiemmin ajautuneita valokuvalaatikoita. Ne veivät ensin pikkusormen, sitten koko miehen.

Kuvaperintö ei ollut Alvarin jäljiltä siististi lajiteltuna, vaan sikin sokin ja saatesanoitta. Oli hirmuinen työ selvittää esimerkiksi se, keitä kuvissa on.

Eikö tämä koskaan lopu?

Alvar eli pitkään, mutta muisteluvaihetta ei ehtinyt tulla. Alvarin luonteeseen kuului katsoa eteenpäin.

Terttu puolestaan sairastui dementiaan ennen kuin lapset ehtivät kiinnostua ja kysellä häneltä isänsä elämäntyöstä.

Niinpä sisarukset ovat jäljittäneet viime vuodet ihmisiä, jotka voisivat muistaa ja valottaa kuvien taustoja.

– Esimerkiksi Kai Lindillä on käsittämättömän hyvä muisti, Hannele kiittelee.

Hannele on istunut Suomen-käynneillään lukuisat kerrat kansallisarkistossa selaamassa vanhoja lehtiä ja tekemässä muistiinpanoja. Jarin lapset ovat digitoineet isoisänsä valokuvia nega negalta.

Ensimmäinen näyttely Alvar Kolasen valokuvista oli vuonna 2010 Helsingissä Laterna Magicassa. Se on poikinut tähän mennessä jo kuusi jatkonäyttelyä eri puolille Suomea.

Kaksi kirjaakin on ilmestynyt. Viime vuonna päivänvalon näki Hannele Tillesin ja Jari Kolasen toimittama yli 300-sivuinen ”Tuikkivien tähtien varjosta - Alvar Kolasen valokuvia”.

– Nyt vedämme ainakin vähän henkeä, mutta haaveilemme kyllä uudesta, laajemmasta näyttelystä Helsinkiin, Hannele sanoo.

– Väillä on tullut tunne, että tämä ei lopu koskaan ja elämä on muuttunut faijan valokuviksi, Jari täydentää.

Alvar Kolasen lapset ovat osoittaneet isälleen kunnioituksensa ja muistuttaneet siinä sivussa muillekin, että klassiset kuvat Irwinistä turkissaan ja Rautavaarasta reppuineen eivät ilmestyneet kansakunnan kaapin päälle tyhjästä.

Ne otti kirkkonummelaisessa kellarissa yöunistaan tinkinyt mies, heidän isänsä.

Lue Hannele Tillesin elämästä Englannissa ET:n numerosta 17/2014, joka ilmestyy 15. lokakuuta 2014.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kurkistajassa ET:n toimittajat supisevat kulttuurimaailman kuulumisista (vain sinulle), kurkkaavat kulissien taakse ja vinkkaavat parhaista elämyksistä, ilmiöitä, kirjoista ja kuulumisista.

Onko sinulla sipisipi-juttu taidemaailmasta? Kerro meille!

Toimituksen yhteystiedot löytä täältä

Blogiarkisto

2015
2014

Kategoriat