Näin isänpäivänä haluan toivottaa tietysti onnea, valoa ja hyviä hetkiä kaikille isille ja isoisille! Olette tärkeitä.

Haluan sympata myös niitä, jotka etsivät isää. Kuten minun isäni. Olen jutellut monen muunkin isättömän aikuisen kanssa viime vuosina. Eräs heistä pyysi, jos voisin kirjoittaa havaintojani sanoiksi, jotta muutkin ymmärtäisivät miten kipeästä aiheesta voi olla kyse.

Isättömyys on elämänpituinen matka, isänpäivä, jota ei koskaan tullut. Se on ajatus siitä, että jos isä kävelisi ohitse kadulla, et tietäisi siitä. Ehkä niin on tapahtunut, mietit. Et tiedä hänen nimeään, et tiedä miltä hän näyttää. Et tiedä mitä olet perinyt häneltä: ehkä silmät tai korvat, ehkä jonkin luonteenpiirteen, ehkä jonkin taipumuksen tiettyyn sairauteen? Voit vain arvailla.

Voiko kaivata jotakin mitä ei tunne? Kun ei tiedä millaista on, jos on isä? Sen saattaa tietää, miltä tuntuu, kun sinulle on valehdeltu isästä. Lapsille kyllä opetetaan, ettei saa valehdella, mutta äidit saattavat valehdella lapsilleen tämän isästä. Sellaisesta asiasta.

Et ole yksin. Isättämiä lapsia ja aikuisia on. Heistä on tehty tutkimuksiakin. On todennäköisempää että lapsesta tulee masentunut, väkivaltainen, hän pärjää huonommin koulussa, hän käyttää todennäköisemmin päihteitä, häntä kiusataan ja että hän tekee itsemurhan, jos lapsi on isätön. Ja siihen joku vastaa, että olihan sinulla hyvä äiti. Hyvin sinulle kävi. Pärjäsit noin hyvin ilman isää. Olisit tyytyväinen! Älä valita, mene etiäpäin! 

Kärsit ehkä asiasta lapsuudessa, kun askarreltiin niitä kortteja tai kutsuttiin kaikkien isät jonnekin. Teiltä ei tullut ketään. Isättömyys ei ollut kuitenkaan isättömyyttä vain lapsuudessa. Se on ollut elämänpituinen matka, josta on puuttunut isä jokaisena päivänä. Isättömyys on ollut surullisia isänpäiviä, hiljaisia hetkiä kun muut puhuvat isistään, se on tyhjä penkki jokaisessa sukujuhlassa, johon olet osallistunut.

Vanhemmiten ikävä yleensä vahvistuu ja halu tietää totuus tulee tärkeäksi. Tietääkö isä minusta? Ajatteleeko hän koskaan minua? Mitä hän minulle sanoisi, jos tapaisimme? 

Huomaat olevasi jo vanha, etkä vieläkään tiedä kuka olet, hämmästelet. Tieto isästä korjaisi puuttuvat palat palapelissä, loisi juuret, toisi helpotuksen. Että minäkin tulen jostakin. Minäkin saan nimiä sukupuuhun. 

Mutta olethan sinä yrittänyt. Olet kysynyt äidiltä, sukulaisilta, äidin ystäviltä, naapureilta. Olet ehkä kysynyt julkisuudessa, mediassa, Facebookissa. Olet saattanut teettää jopa DNA-testejä ja yrittänyt oppia ymmärtämään niiden tarjoamia vastauksia, vaikka et osaa edes englantia. 

Tai olet ehkä luovuttanut? Ehkä et koskaan edes uskaltanut yrittää, ettei kukaan vain suutu? Jos sieltä löytyy jotain pahaa, sitten minäkin olen paha? Ehkä siihen on hyvä syy, miksi minulle ei ole kerrottu?

Toivon, että jaksat etsiä, jos haluat löytää. 

Me olemme isäni kanssa etsineet monta vuotta ja tällä hetkellä uskon (taas kerran), että olemme lähellä.

Ylläolevassa kuvassa isäni veljeni kanssa.

Tässä videoklippi meidän isoisän etsinnästä vuoden takaa:  https://areena.yle.fi/1-3810134

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto