Olen siis viime viikot jahdannut Viipurin sotasairaalassa vuosien 1942-43 vaiheilla työskennelleitä lottia auttaakseni erästä henkilöä sukulaisen löytämisessä. Selattuani Kansallisarkistosta (Sörnäisten kokoelmat) löytyvät Viipurin sotasairaalan lotta- ja muut työntekijöiden kortit haavissani oli 26 lottaa. (Heistä kirjoitin aiemmassa bloggauksessa täällä ja etsintöjen alusta on täällä.) Päädyin sitten heistäkin karsimaan vielä vuonna 1916 syntyneet, koska tuntui siltä, että etsitty nainen näyttää kuvassa nuoremmalta kuin 28-vuotiaalta. En ole tästä kyllä varma, koska ikää on kuvista vaikea arvioida, varsinkin jos käytössä on vain yksi kuva. Mitä olen kuitenkin itse selannut sota-ajan valokuvia esimerkiksi omista mummoistani, niin minusta sota-aika näytti kyllä vanhentavan ihmisiä ennen aikojaan -mikä on ymmärrettävää - ei ollut tarpeeksi ruokaa, kosmetiikkaa, lepoa ja sielunrauhaa säilyttääkseen nuoruuden hehkeyttä kovin erinomaisesti.

Sen lisäksi karsin lotista pois ne, jotka olivat lähteneet sotasairaalasta pois jo vuoden 1942 puolella. Tai vasta loppuvuodesta 1943. Etsimäni lotta oli todennäköisesti raskaana jo syksyllä 1943 ja ei varmasti voinut jatkaa sotasairaalan tehtävissä, varsinkin kun odotti aviotonta lasta. Niin. Tätä lottaa ja hänen lastaan etsii lapsen isän suku ja heillä on vain tämä kuva. Isä, etsijän isoisä, on jo edesmennyt ja nuoruuden rakkauden nimeä ei ole talletettu mihinkään paperehin. Tieto on kuitenkin että tämä lapsi on ja hänet mieluusti tavattaisiin, jos lapsi, nykyisin seitsemänkymppinen poika (vai tyttö? voisiko lapsi kuvassa ollakin tyttö?) niin itse haluaa. Minä olen luvannut toimia vain välittäjänä, eli en kerro hänen tietojaan eteenpäin suvulle, jos hän itse niin toivoo.

Etsijät asuvat ulkomailla ja siksi heidän olisi suomea taitamattomina melkoisen vaikea itse löytää tätä lasta ja hänen äitiään. Heille tarina isoisän rakkaudesta ja lehtolapsesta on ollut romanttinen mysteeri, joka olisi kiinnostavaa selvittää. Olen pitänyt tätä puolta etsinnöissäni hieman pimennossa, koska en tietenkään voi olla varma, tietääkö tämä kuvan lapsi itse mitään isästään? Ehkä sitä ei haluaisi saada tietoonsa tällä tavalla, blogia lukemalla? Nyt kuitenkin avaan etsinnän verhoa hieman, jos se auttaisi etsintää, joka muuten tuntuu polkevan paikallaan.

Todennäköinen skenaario, jota olen pähkäillyt Kansallisarkiston työntekijän kanssa ( joka on tässä etsinnässä ollut korvaamaton apu!) on se, että etsijän isoisällä oli suhde tähän naiseen tämän ollessaan töissä lottana (tai esim. siivojana) sotasairaalassa Viipurissa. Mies oli siellä nimittäin sangen pitkät ajan ja kahdesti, joten siinä ajassa olisi suhde ehtinyt puhjeta. Koska he eivät voineet mennä naimisiin ja koska mies siirrettiin Viipurista pois keväällä 1943, lapsi olisi syntynyt loppuvuonna 1943 tai aivan vuoden alussa 1944. Kuvan lapsi olisi noin suunnilleen oikean ikäinen, jos kuva on otettu sodan loppuvaiheessa, kun tämä etsijän isoisä sen mitä ilmeisimmin on saanut (hän ei ole voinut saada sitä sodan jälkeen eräiden syiden takia) eli syyskesällä 1944.

Eli näiden tietojen valossa paneuduin etsimään sopivaa lottaa. Tässä vaiheessa karsiutuivat pois kaikki ne, jotka olivat saaneet korttiinsa huomatuksen osallistumisesta nurkkatansseihin (josta kerroin aiemmassa bloggauksessa). He lähtivät sotasairaalasta kaikki pois vasta syksyllä 1943. Eräs heistä muuten oli myöhemmin arvostettu lehtori ja rehtori, joka pysyi naimattomana ja lapsettomana ja kuoli vasta hiljattain. On hieman hupaisaa ajatella, että hänkin oli sellaista vallattomuutta osoittanut nuoruusvuosinaan ennen pitkää ja esimerkillistä opetusalan uraansa.

Eräs lotista oli peräti läheistä sukua hurmaavalle, linnan juhlissa joitakin vuosia sitten koko kansan hurmanneelle, Hannes Hynöselle. Osan sukulaisia, useimmiten veljiä, löysin jo aiemmin esittelemästäni sotapolku.fi -sivustolta (täällä). Kaikki olivat ikävä kyllä menehtyneet sota-aikana, eli on lisätty palveluun automaattisesti, ei sukulaisen toimesta, jolloin en ollut yhtään askelta lähempänä löytää kyseisen lotan nykyistä sukua. Osan lotista löysin netin sukupuu-palveluiden kautta (geni ja My Heritage), mutta heistä kukaan ei tärpännyt valokuvan naisen suhteen. Osan suhteen laitoin viestejä niin sukuseuralle, mahdollisille sukulaisille kuin kyläyhdistykselle, Lotta-museolle ja hyvä etten presidentille, ilman että kukaan vaivautui edes vastaamaan. Tylsää.

Monen monta iltaa vietin myös Lotta Svärd hakuteosten parissa. Ne ovat raivostuttavan hankalia käyttää tämmöisessä jäljityksessä! Kyseiset matrikkelit on ymmärtääkseni koottu noin 1970-luvulla ja sinne on keräysvaiheessa voinut ilmoittaa omat kuulumisensa sodan jälkeen. Kaikkia lottia ei tietenkään ole tavoitettu. Eli he ovat sitten vain kirjan loppuosan koonnissa pelkällä nimellä. Ne jotka on tavoitettu on merkitty sen piirin alle, jossa he ovat olleet esim sodan loppuvaiheessa tai jonka alueelle siirtyneet esim avioliiton myötä ja he ovat siellä tietenkin avionimellään. Joten jos minulla on tiedossa etsimäni lotan kotipaikka ja nimi vuonna 1942, se ei välttämättä auta yhtään. 

Mitään sivuhakemistoa ei varsinaisesti ole, vaan kaikki on ladattu yhteen pötköön vanhojen maantieteellisten piirijakojen perusteella. Se on aiheuttanut vuodessa 2017 eläville aivoilleni varsin paljon työtä. Joten löytääkseen esimerkiksi Salme Perälän Ähtäristä, pitää ensiksi selvittää mihin piiriin kuuluu Ähtäri ja missä kohdassa kirjaa se sitten mahtaa olla (piirit ovat aakkosjärjestyksessä ja kirjassa Etelä-Suomi on erityisesti eteläinen Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomen kirjassa on sitten esimeriksi menetettyjen alueiden kuten Viipurin piiri ja suurin osa Itä-Suomesta). Jos ja kun Salme Perälää ei löydy Etelä-Suomen kirjasta, löydän lopulta Etelä-Pohjanmaan itäisen piirin Pohjois-Suomen kirjasta, joka sisältää Ähtärin. Sitten TA DAA löydän Salme Mirjan Perälän kyllä kirjan loppuosan listalta, mutta hän on niitä, jotka eivät ole kertoneet itsestään mitään varsinaiseen kirjaan tai häntä ei ole tavoitettu. Pah.

Luen etsintöjen lomassa myös Eila Tiurin muistelmateoksen Lottana sotavankisairaalassa, joka harmillisesti kuvaa millaista elämä olis sotasairaalassa Lappeenrannassa, ei Viipurissa. Eloisaa kuvausta on silti mukava lukea ja yrittää miettiä etsimäni lotan työtä ja kokemuksia sota-ajalta, osa niistä on suorastan puistattavia. Eila Tiuri kertoo esim. " Eräs seikka oli kuitenkin sietämätän. Haju! Ensimmäisestä potilassalista levisi uskomattoman kaamea löyhkä pitkälle halliin. Haisi kuin vanha homejuusto mutta sakeammin. Aiheuttaja lepäsi puoli-istuvassa asennossa sängyssä, joka oli kahden korkea ikkunan välissä. Kipsattu käsi oli asetettu "lentokoneeseen" eli rimoista suunniteltuun tukitelineeseen. Käden sormet olivat puoleenväliin asti mustat ja tikuiksi kuihtuneet. Tuleeko niistä enää kuin entisiä? Hoitaja sanoi, että ajan kanssa. Mietin ymmällä, voisiko mitään tehdä, miehenhän täytyi kärsiä kauheasti eikä yksin hajusta. Kerran kiertokäynnillä lääkäri pyysi minua avustamaan kannattamalla tuon potilaan käsivartta kipsin alapuolelta. Hän posti telineen ja alkoi suurentaa aukkoa, jota kautta haavaa hoidettiin ja painoi sondin aukkoon. Samassa sieltä purskahti esiin sentin mittaisia valkeita matoja. Niitä valui käsivarelleni, esiliinalle, tennistossuille ja lattialle. Joku kumartui pyyhkimään lattiaa. Matoja valui yhä. Ne olivat pehmeitä, pulleita.  Lääkäri asetti lentokoneen paikoilleen. Paarit kantajineen saapuivat. Potilas siirrettiin paareille ja vietiin pohjakerrokseen leikkaussaliin. --- Seuraavana päivänä oli löyhkä poissa. Mies oli amputoitu ja jälleen osastolla mutta eri sängyssä. Kymmenen sentin tynkä oli siteen peittämä. Aluksi hän oli nukutuslääkkeistä tokkurassa, mutta vaikutti myöhemmin iltapäivällä pirteämmältä. Hänellä oli aina ollut tuskainen ilme, joka oli jähmettynyt kasvojen juonteisiin. Mieshän oli ollut mädäntyä elävältä (s. 19-21).

Etsintöjen tilanne on nyt seuraavanlainen: olen tavoittanut kaksi lottaa, joilla molemmilla on ainakin ollut avioton lapsi. Toisen periaatteessa sukulainen tunnisti kuvan naiseksi, mutta hänen lapsensa on syntynyt vasta kesällä 1944, se ei oikein sovi. Lisäksi sukulainen oli varma, että lapsen isä on kuitenkin ollut henkilö, jonka kanssa nainen myöhemmin avioitui. Joten suuren varmuuden jälkeen seurasi epävarmuus (näin jo sieluni silmillä kyyneleisen kohtaamisen kahden sukulaisen kesken..), ehkä ei sittenkään. Yritän nyt kuitenkin varmuuden vuoksi jäljittää tätä lasta (joita on samannimisiä Fonectan mukaan ainakin yli 30 ympäri Suomea, laitanko kaikille tekstiviestin vai mitä ihmettä?).

Toisen suhteen en ole saanut vielä sukulaista arvioimaan kuvaa. Nainen on kuulemma kuollut ja myös tämä hänen avioton tyttärensä. Tämänkin suhteen on ollut käsitys kuka isä on, joten ei kuulosta etsimältäni naiselta.

Lisäksi on kolme muuta naista, joiden sukulaisia en ole onnistunut tavoittamaan, koska osa heistä ei katso Facebookin viestejään (koska en ole fb-kaveri, viestini ovat menneet ns. muut-kansioon, siellä ne nyt odottavat että ko. henkilö huomaa ne). Tai en ole edes löytänyt sukulaisia kuten yllämainittu Salme Perälä Ähtäristä (huhuu, tunnetko Ähtärin Perälöitä?). Lisäksi etsin Maire Villasta, joka on maanviljelijän tytär, synt. 26.11.1922 Kangasniemeltä, mutta ollut kirjoilla sota-aikana Tuusulassa, isä Kaarlo puolestaan asui Järvenpäässä. Voisiko kuvan nainen olla kirurginen sairaanhoitaja? Sylva (vai Sylvia?) Kaarina Heinonen, sairaanhoitaja, syntyi 29.7.1919 Helsingissä, äiti Berta, häntäkin etsin. 

Lisäksi on se mahdollisuus, että lapsi on annettu pois, adoptoitavaksi. Että hänet on salattu suvulta. Silloin ei kai ole muuta mahdollisuutta löytää häntä kuin se, että hän itse tunnistaa itsensä tuosta valokuvasta (ja päätyy jollain ihmeen tavalla tämän blogin äärelle)?

Kansikuva: SA-kuvat. Kuva Lahdenpohjan ilmavalvontatornista. Saksalainen pk-mies ja suomalainen lotta.
Lahdenpohja 1942.07.11

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto