Kirjoitukset avainsanalla kadonneen jäljillä

Alussa on muutama valokuva mummoni albumissa, on viidentoista miehen nimet  sotavankileirin paperissa vuodelta 1943 ja on tietysti Venäjä.

Oli mummoni Lempin salaisuus.
Sitten teetin dna-testejä. Monia.
Pengoin Kansallisarkistossa.
Puhelinsoittoja, kirjeitä ja viestejä, hei, oikeasti satoja.
Venäläisiä arkistoja ja sivustoja. Kyrilliset kirjaimet kouluajoilta palautuivat mieleen.
Lehtijuttuja, televisioesiintymisiä, radiopuheita ja esiintymisiä Suomessa ja Venäjällä. Jos pyydettiin, minä menin, sillä toivoin, että oikea henkilö näkee.
Kirjoitin pari kirjaa.
Perustin etsintäsivustoja ja vertaistuen ryhmiä. Alkoi muodostua yhteisöjä, jotka jakoivat osaamistaan ja tietoa.

Valokuvien miehet saivat nimiä.
Isoisän kotiseudut alkoivat saada rajoja. (Alkoi vaikuttaa Karjalalta.)

Kyllä usein epäilin, että ei ikinä löydy. Monta kertaa meni metsään. Pettymyksiä oli pakko kestää ja häpeää. Eniten hävetti se, että aina oli niin toiveikas ja varma, silti niin väärässä, kerta toisensa jälkeen.

Eilen sain vihdoin soittaa isälle, että isänsä on löytynyt ja dna-testin vahvistama. Dna-testi ei arvaile. Se ei toivo. Se tietää. Vihdoin varmaa tietoa!

Otsikoin ensimmäisessä kirjassani Tuntematon sotavanki Venäläistä isoisääni etsimässä viimeisen kappaleen samalla tavalla kuin tämän. Olen etsinyt isoisääni vimmaisesti, pakkomielteisesti, yli viiden vuoden ajan. Missään vaiheessa en halunnut myöntää, että ei löydy, myönsin vain, että saattaa kyllä kestää. Puhuin jo aikuistuville lapsille, että tämän sitten peritte, tämän etsinnän, jos minä en pääse maaliin. Jos olisin tiennyt miten vaivalloinen ja pitkä etsintä on edessä, kun aloitin, olisin tehnyt tämän kaiken silti. Mutta totuuden nimissä, ei tätä kaikille voi suositella! On hullujen hommaa, usko pois!

Mitä sitten tapahtui?
Isä aloitti etuajassa isänpäivän vieton, lähti ostamaan kakkua, suklaata ja kukkakin oli tarttunut mukaan. Puhelimessa ei saanut aamulla sanottua kuin kiitos, mutta se tuli monta kertaa. Soitin hänelle aamun pendolinosta kello seitsemältä testituloksen nähtyäni, kuiskailin. Tämmöistä asiaa! Ei tullut tyylipisteitä, mutta olen aina ollut malttamaton.

Venäjältä lähettivät lämpimät terveiset uudelle sedälle. Ja minulle, serkulle.

Vielä tänä aamuna piti tarkistaa, että kaikki se tapahtui. Dna-testin tulos oli vielä ennallaan, kukaan ei vienyt sitä pois. Kukaan ei vienyt löydettyä sukua pois.

En tiedä mitä seuraavaksi. Uusin passia, haen viisumia. En ollut suunnitellut kuin tähän kohtaan asti.

Kirjoitin isoisästäni vuonna 2016 kirjaani Tuntematon sotavanki "Hän ei ole todennäköisin vaihtoehto, mutta ei myöskään mahdottomuus." Nyt vakava arvioni huvittaa. Karjalainen Ivan Anashkin Naamoilan kylästä, sieltä Äänisen paikkeilta, on isoisäni. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulin hiljattain henkilöstä, joka etsi isäänsä. Hän oli teettänyt DNA-testin, tarkemmin sanottuna Family Finderin, Family Tree DNA -palvelussa ja paras serkkuosuma olikin melkoisen hyvä, yli 300:n pätkä, joka oli myös etsijän x-osuma. Näine tietoineen oli tämä isää etsivä, DNA-sukututkimuksen innokas aloittelija lähestynyt tunnettua suomalaista DNA-sukutukimuksen osaajaa, joka oli opastanut henkilöä teettämään lisää testejä: tällä kertaa MtDNA-testin, joka maksoi yli 100 euroa. Sen jälkeen tästä ”avustajasta” ei kuulunut enää mitään. 

Kun kuulin tapauksesta, en yllättänyt. Näitä vastaavia tarinoita putkahtelee erilaisiin sosiaalisen median viestikansioihini tuon tuosta. On harmillista, että DNA-asioissa neuvonta on niin myyntikeskeistä ja että ei malteta kuunnella kysyjän asiaa kunnolla ja perehtyä hänen pulmaansa. 

Meitä on monta geneettisen sukututkimuksen opastajaa Suomessa ja ehkä jossain vaiheessa olemme siinä pisteessä, että voimme koota jotkin yhteiset ohjeistukset, mutta toistaiseksi jokainen neuvoo oman kiinnostuksensa, osaamisensa ja jaksamisensa mukaisesti. Joku neuvoo isien etsinnässä, toinen vaikkapa ulkomaisten isien paikantamisessa, joku on erikoistunut Venäjään, toinen Ruotsiin. Kaikenlaista osaamista kaivataan, koska yhtä monta kuin on etsijää, on kimuranttia perhemysteeriä. Ja sama neuvo ei auta kaikkia, mutta monia hyviä yleisiä periaatteita sentään on.

Seuraavassa omat vinkkini tuntemattoman isän etsintään. Ennen kuin kuitenkaan siirryt nakuttelemaan ensimmäistäkään DNA-testipakettia netin ostoskoriin, muista selvittää kaikki mahdolliset olemassa olevat tiedot. Haastattele läpi sukulaiset, ystävät, läheiset, naapurit, työkaverit ja mene vaikka laatuisan kahvipaketin kanssa kylään, sillä kun ihmisiä lähestyy kauniisti, saa yleensä parempia tuloksia. Kirjoita havainnot ylös ja paina ne mieleesi, mutta älä juutu niihin orjallisesti. Kaikki lähtötiedot eivät koskaan ole täysin oikein, jotakin muistetaan väärin, jotakin oletetaan ja liian helposti ne toiveet muuttuvat totuudeksi.

Toiseksi: tarkista arkistolähteet. Seurakunnilla ja maistraateilla on velvollisuus antaa kysyjälle itseä koskevat tiedot. Avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista oli laki (173/1922), jonka perusteella jokaisessa kunnassa on toiminut lastenvalvoja. Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset tuli ilmoittaa lastenvalvojalle, ja lastenvalvojan tehtäviin kuului selvittää, kuka on velvollinen elättämään lapsen, eli on todennäköisin syin ”makaaja”. Jotta avioton lapsi sai oikeuden perintöön, tuli ”makaajan” tunnustaa lapsi omakseen. Jos isyys kiellettiin, mies voitiin oikeudessa määrätä elättäjäksi. Jos avioton äiti meni naimisiin, saattoi avioton lapsi käytännössä muuttua aviolapseksi. 1940-luvulle asti pappi saattoi merkitä kasteen yhteydessä tiedon isästä aviottoman lapsen kohdalla. Jos olet lisäksi syntynyt sairaalassa, sinulla on oikeus saada itseäsi koskevat tiedon sairaalan arkistosta. Tiedoissa voi olla esimerkiksi se, milloin äiti saapui synnyttämään, mistä osoitteesta, mikä hänen työpaikkansa oli ja milloin hän poistui sairaalasta. Eli itseä koskevat arkistotiedot kannattaa tarkistaa.

 

Kuinka DNA-testiä hyödynnetään

Jos sukulaisilta ja arkistoista ei heru tietoja, DNA-testi voi avata polun. Testejä on kolmenlaisia, ensinnäkin autosomaalitesti, joita ovat esimerkiksi Family Tree DNA:n Family Finder, My Heritage, 23andme ja Ancestry. Autosomaalitesti kartoittaa sinulle kaikki muut testin tehneet ”serkut”. Lisäksi on Y-testi eli isälinjaa selvittävä testi ja sama äitiversiona eli MtDNA. Y-testin voi teettää vain mieheltä. Isätesti kertoo mitä isälinjaa miehen esi-isät edustavat ja mitä hänen poikansa häneltä perii, vastaavasti äitilinja kulkee äidiltä tyttärelle.

Autosomaalitestillä on vallan mahdollista saada hyvinkin läheisiä osumia, eli joku, joka on tehnyt testin, on esimerkiksi ensimmäinen serkkusi. Autosomaalitesti antaa jokaisen serkkuosuman kohdalla arvionsa siitä, miten läheinen sukulaisuutenne on. Isä- ja äitilinjan testit harvemmin tarjoavat kovin läheisiä osumia, mutta niistä voi yhtä lailla olla hyötyä, jos etsitään biologisia vanhempia.

Jos etsit isää, testaa itsesi. Lisäksi olisi hyvä, jos olisi testitulos myös äidinpuoleisesta suvustasi, mielellään esimerkiksi sisar- tai velipuolesta tai äidistä. Äidinpuoleisesta suvusta olisi myös hyvä tehdä mahdollisimman laaja sukututkimus. Näistä tiedoista on se hyöty, että kun saat testitulokset, ne eivät ole jaoteltu valmiiksi isän tai äidinpuoleisiin sukulaisiin. Saat tuhansia serkkuosumia, joista sinun pitää itse päätellä, ketkä ovat sen tuntemattoman isän sukulaisia. Jos sinulla kuitenkin on testattuna vaikkapa äitisi tai sisarpuolesi, voit näin heidän avullaan katsoa, ketkä ovat heillekin sukulaisia ja olettaa, että he eivät ole isänpuoleisia sukulaisiasi.

Mitä läheisempi osuma, sen helpompi on suodattaa tämän osuman lähisukulaisista sopivia isäkandidaatteja. Ideana on tutkia läheisten, isänpuoleisiksi arvioitujen henkilöiden sukupuita ja päätellä niiden avulla, kuka heidän sukulaisistaan on sinun isäsi. Ideaalitapauksessa isä löytyy melko vaivattomasti näin. Varsinkin jos löytyy läheisiä osumia, esimerkiksi 1-2. serkkuja, etsinnät rajoittuvat kuitenkin vielä maltilliseen määrään henkilöitä, joten seulominen ei ole mikään satojen ihmisten kavalkadi. 

Kun isänpuoleiset osumat on setvitty ja jos onkin harmillisesti havaittu, että kovin läheisiä osumia ei löydy, on mahdollisia toimintamalleja jäljellä vielä monia. Kannattaa lähettää sähköposteja niille parhaille osumille ja kertoa omasta etsinnästään. Kannattaa lisäksi lähettää itsestään valokuva tai pari ja kertoa selvitetyt tiedot. Kannattaa mainita, jos vaikuttaa siltä, että joku tietty sukunimi tai paikkakunta tuntuu tupsahtelevan esiin sangen usein serkkuosumien tiedoissa. Joku sukulaisesi saattaakin tietää asiasta jotain ja osaa auttaa eteenpäin.

Itse yleensä suosittelen teettämään lisää testejä. Sitä ei voi tietää, missä se ennalta tuntematon lähisukulainen testinsä teettää, joten suosittelen tekemään testejä monissa palveluissa, yhdistämään tietoja ja olemaan aktiivinen niissä kaikissa. Itse olen teettänyt isoisäni etsintöjen varrella isästäni testit 23andMe:ssä, Family Tree DNA:ssa, Ancestryssa ja vienyt isäni datan Gedmatchiin, DNAlandiin, My Heritageen ja Prometheaseen. Olen mielestäni levittänyt verkkoni useammalle lammikolle ja arvioinut että niin saan varmemmin saalista, eli hyviä serkkuosumia. 

Usein suositellaan myös isälinjan testiä eli Y-testiä, jos etsijä on poika. Miehet perivät isiltään isälinjan, jonka avulla voidaan parhaassa tapauksessa rajata etsinnät tietyn sukunimen miehiin. Olen kuullut, että ainakin kerran isälinja rajasi etsinnät mukavasti tietyn paikkakunnan sukunimen miehiin ja sen jälkeen teetetty autosomaalitesti auttoi määrittämään isän. Isälinjan Y-testin voi ostaa Family Tree DNA:sta ja se kuuluu 23andme:n autosomaalitestipakettiin. Koska Y-testit ovat Family Tree DNA:ssa melko hintavia, niin neuvoisin mielummin satsamaan ne rahat muihin autosomaalitesteihin, mutta jos se etsintä ei ole rahasta kiinni, sitten toki Y-testiä tilaamaan. 

Olen itse teettänyt isästäni Y-linjan testit ja niistä ei ole meille ollut mainittavasti apua. Isälläni on Suomessa harvinainen isälinja, sillä hänen isänsä oli neuvostosotavanki ja meidän läheisimmät osumat ovat kaukaisia, yli 600 vuoden takaa ja asuvat Balkanilla, Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Bulgariassa. Onhan se kiinnostavaa tietää ja olen viime vuosina innostunut sinne suunnalle nyt matkustamaan, mutta ei auta paikallistamaan karjalaista tai inkeriläistä heimosotavanki-isoisää millään tavalla.

Äitilinja testataan MtDNA:n testillä (tai 23andme autosomaalitestillä) ja siitä ei ole mitään hyötyä isän etsinnässä. Se kertoo äidinpuoleisesta suvusta ja osumia tulee yleensä vielä vähemmän ja vielä kauempaa kuin isätestissä. Jutun alussa kerrotun etsijän saama neuvo on siis oikeasti pöyristyttävän huono.

Jos joku autosomaalitestin serkuista on myös x-osuma ei sekään kerro äitilinjasta, se kertoo, että testatun ja osuman väliset sukulaiset ovat pääosin naisia, ainakaan välissä ei voi kulkea kahta miestä perätysten. Jos nainen esimerkiksi etsii isäänsä, isänpuoleisia sukulaisia voi siis löytyä x-osuman takaa, mutta silloin täytyy muistaa puikkelehtia sukulinjassa niin, että karsii peräkkäiset miehet ketjusta pois.

Etenkin jos tuntemattoman isän juuret tuntuvat vievän ulkomaille Ancestry ja 23andMe ovat hyvät vaihtoehdot, mutta Suomessa yleisimmät Family Tree DNA ja My Heritage auttavat varmemmin suomalaisen mysteeri-isän jäljille.

 

Ulkomaalainen isä?

Jos epäilee, että isä on ollut ulkomaalainen, silloinkin DNA-testi vahvistaa oletuksen oikeaksi tai vääräksi. Jos isäsi on ollut isoisäni kaltainen neuvostosotavanki, sinulla todennäköisesti on noin 40-60% itäeurooppalaista tai eteläeurooppalaista perimää, jonka 23andme:n testi tai Gedmatch-palvelu suodattaa tarkemmaksi alueelliseksi oletukseksi. Isänisäni ei ollut venäläinen, vaan todennäköisesti karjalainen, joten isälläni on melko vähän etnistä ”itäeuroa” mutta 23andme kertoo, että hänen isovanhempiaan on asunut Karjalassa ja Leningradin alueella, sekä kaukaisempia sukulaisia Balkanilla, mahdollisesti Serbiassa. 

Jos isä on ollut saksalainen sotilas, silloin testituloksen etnisyys voi olla keskieurooppalaisuuden lisäksi oikeastaan mitä tahansa eurooppalaista suuntaa, sillä saksalaiset ovat melko sekoittuneita muihin kansoihin. Saksalaisen isän löytäminen DNA-testin avulla on muuten melkoinen työmaa, sillä Saksassa on tehty DNA-testejä toistaiseksi melko vähän, parhaiten heitä löytänet Ancestry-palvelusta.

Osaako DNA-testi puolestaan luotettavasti listata esivanhempien kotimaita? Eihän se aina osaa. Ihminen on liikkuvainen luonnostaan ja monien esivanhemmat ovat liikkuneet alueelta toiselle tai edustaneet kotiseudullaan vähemmistöä. Ystävälläni on ruotsalainen isä ja ranskalainen äiti, hänen isänsä suvussa on valloneja ja äidin suvussa tiedetään muuttoliikkeen Ranskaan tulleen Portugalin suunnalta. Kaiken tämän 23andme onnistui kuitenkin ystäväni sylkinäytteestä poimimaan.

 

Kavereiden vinkit

Kysyin ystäviltäni ja myös monia isää etsiviä auttaneilta Jere Markkaselta ja Sanna Milanilta vinkkejä isän etsintään. Jere on etsinyt sukulaisia DNA-testien avulla jo kuutisen vuotta ja selvittänyt useita sukumysteerejä. Jere korostaa, että DNA-testien tuloksia on sinnikkäästi pyrittävä yhdistämään perinteiseen tutkimukseen. Eli vaikka osumalla ei olisi sukupuuta tai hän ei vastaisi yhteydenottoihin, kannattaa yrittää rakentaa DNA-osuman sukupuita, vähintään siis hypoteettisia sukupuita, jos yhteyttä ei voi varmistaa.

Jere korostaa myös, että vaikka etsijän lukuisat Amerikan mantereen osumat voivat tuntua hyödyttömiltä, niissä voi piillä erinomainen etu: amerikkalaisiin löytyy usein yksi (tai kaksi) hyvin selkeää yhteyttä, etenkin jos heidän juurissaan on vain yksi suomalainen siirtolainen.

"Etenkin omalla kohdalla olen usein huomannut, että siirtolaisten jälkeläiset ovat todella hyviä apuja, kun pitää löytää muutamia esivanhempipareja, keistä todennäköisesti polveutuu", Jere sanoo.

Jere suosittaa myös siirtämään dataa, eli oman DNA-testin tietoja mahdollisimman moneen paikkaan, koska joka paikassa on eri serkkuja. Esimerkiksi Family Finderin datan voi viedä Gedmatchiin ja DNAlandiin ja vanhempia tuloksia voi myös viedä My Heritageen. 

DNA-testien maailma tuntuu aluksi hankalalta ja vaikeaselkoiselta, sen edessä ei pidä lannistua, tai jos ei aluksi ymmärrä tai jos tekee virheitä. Uuden oppiminen on jokaiselle hyväksi ja omasta puolestani voin sanoa, että mitä mutkikkaammaksi etsintä käy ja mitä hankalampia vaiheita se sisältää, sen enemmän myös sinulle tarjoutuu matkan varrella mahdollisuuksia oppia lisää. Suosittelemme Jeren kanssa molemmat opiskelemaan sukututkimuksen peruskäsitteet, teettämään lähisukulaisilla ja itsellä testejä ja lisäksi Jere suosittaa investoimaan johonkin sukututkimusohjelmaan, koska se helpottaa sukutietojen käsittelyä huomattavalla tavalla. Ota lisäksi vastaan kaikki apu minkä saat, äläkä välitä, jos et saa joltakulta itseään avustajaksi mainostavalta henkilöltä vastausta, siirry vain kysymään seuraavalta.

Jos et muuten halua sijoittaa sukututkimusohjelmaan tai ohjelmien käyttö on sinulle liian vaikeaa, kannattaa sitten täyttää vaikka tavallinen ruutuvihko sukutiedoilla ja kaavioilla. Olemme molemmat Jeren kanssa täyttäneet useita vihkoja etsintöjen lomassa ja niihin on hyödyllistä palata tarkistamaan huomioita ja ajatuksia jälkeenpäin: ehkä jotain jäi viimeeksi huomaamatta. Käytännössä etsinnät kun ovat erilaisten mahdollisuuksien poissulkemista, jolloin vääjäämättä lähestytään kohti ratkaisua.

Suomalaisilla sivustoilla voi kysellä apuja, mutta Jeren kanssa molemmat vannomme Facebookin DNA detectives- ryhmän nimeen. Siinä ryhmässä saa paitsi apua ja neuvoja, niin kosolti kannustusta ja positiivista tsemppiä! Suomalaisilta sivuilta ainakin perustamani Kadonneet sukulaiset ja Sannan aloittama Biologisen isän etsintä geneettisen sukututkimuksen avulla ovat ilmapiiriltään ystävällisiä. 

Sanna kuvailee itseään vaatimattomasti noviisiksi ja kertoo harrastaneensa sukulaisten etsintää DNA-testien avulla vajaat neljä vuotta. Tässä ajassa hän on löytänyt oman isänsä ja monta muuta iskää. Kysyn Sannalta esimerkkiä onnistuneesta selvityksestä ja hän kertoo: parhaimpana keissinä on pakko aina nostaa esille "liian helppo" tapaus. Tapauksen päätähdellä, eli etsijällä ei ollut ihan hirveän läheisiä osumia, mutta parhaimmisto sattui sopimaan kaikki yhden ja saman suvun oksaan. Ei siis oksistoon vaan oikeasti samaan oksaan. Tämän tapauksen mietinnässä meni naurettavasti vain minuutteja, kirjaimellisesti. Vartin isä.

Sanna kuvailee etenemistä etsinnöissä näin: kun ne tiedetyt osumat on saatu perattua pois jää jäljelle tuntematon, sitten ne tuntemattomat osumat sukupuiden avulla liimataan yhteen ja sen jonon päässä seisoo kyllä se, joka on hukassa. Kuulostaa yksinkertaiselta ja oikeastaan onkin sitä, mutta vie aikaa ja satunnaisesti polttaa propun päästä.

 

Muutama lisävinkki

Joskus etsijä on teettänyt DNA-testin, mutta ratkaiseva tieto löytyy eri kautta. Eräässä tapauksessa, jota selvittelin, oli isän etsijällä epävarma tieto isän sukunimestä, vanhempien tapaamispaikasta ja miehen iästä. Hän oli teettänyt testin, hän oli haeskellut apuja netissä ja somepalstoilla, hän oli jopa saanut mediahuomiota paikallisessa lehdessä ja lehden kommenttipalstalla (aivan ystävällisiä neuvoja). 

Auttelin etsijää ja lopulta kävikin niin, että minua lähestyi eräs henkilö, joka kertoi tietävänsä etsijän isän, mutta ettei halua sotkeentua asiaan millään tavalla itse. Hän kertoi, että saan kertoa tietoni etsijälle ja toimitti myös aiheesta todistusaineistoa (paljon valokuvia, joista osassa, miehen äidissä, oli hätkähdyttävää yhdennäköisyyttä etsijän kanssa). Hän kertoi miehestä ja tämän suvusta tietoja, jotka sitten jaoin etsijälle ja sanoin, että sain nämä tiedot, mutta en saa kertoa niiden luovuttajasta sinulle mitään. Tämä nimetön avustaja oli maininnut, että suku ei todennäköisesti ota uutta jäsentä vastaan kovin hyvin ja näin taisi ollakin. Mutta ainakin mysteeri selvisi. 

Muutaman etsijän isän olen paikallistanut arkistotietojen perusteella ja DNA-testi on sitten vahvistanut tiedon. Eräs ystäväni löysi äitinsä isän puolestaan niin, että suvussa oli kulkenut tieto isän nimestä ja henkilöllisyydestä, mutta ei oltu täysin varmoja, missä tämän suvun jäseniä nykyisin asuu. Etsijä laittoi äitinsä sukupuun geni-palveluun julkiseksi ja liitti myös oletetun isän siihen. Ei mennyt vuottakaan, kun tämän isän suvun jäsen otti yhteyttä kysyen, että mitäs kummaa. Tehtiin DNA-testit, jotka vahvistivat oletetut tiedot oikeiksi. Tässä suvussa jälleennäkeminen oli lämminhenkinen.

Etsinnöissä ei kannata tyrmätä oudoltakaan kuulostavia keinoja. Erään etsityn olen löytänyt perusteellisella somekampanjalla, jaoin kuvallista ilmoitusta tarpeeksi monessa paikassa ja kahdessa päivässä oli oikea suku paikallistettu.

Isättömyys

Isättömyys on elämänpituinen matka, isänpäivä, jota ei koskaan tullut. Se on ajatus siitä, että jos isä kävelisi ohitsesi kadulla, et tietäisi siitä. Ehkä niin on tapahtunut, mietit. Et tiedä mitä olet perinyt häneltä: ehkä silmät tai korvat, ehkä jonkin luonteenpiirteen, ehkä jonkin taipumuksen tiettyyn sairauteen? Voit vain arvailla.

Voiko kaivata jotakin mitä ei tunne? Kun ei tiedä millaista on, jos on isä? Vanhemmiten ikävä yleensä vahvistuu ja halu tietää totuus tulee tärkeäksi. Tietääkö isä minusta? Ajatteleeko hän koskaan minua? Mitä hän minulle sanoisi, jos tapaisimme? 

Et ole yksin. Isättömiä lapsia ja aikuisia on. Heistä on tehty tutkimuksiakin. On todennäköisempää, että lapsesta tulee masentunut, väkivaltainen, hän pärjää huonommin koulussa, hän käyttää todennäköisemmin päihteitä, häntä kiusataan ja että hän tekee itsemurhan, jos on isätön. Ja siihen joku vastaa, että olihan sinulla hyvä äiti. Hyvin sinulle kävi. Pärjäsit noin hyvin ilman isää. Olisit tyytyväinen! Älä valita, mene etiäpäin! 

Huomaat olevasi jo vanha, etkä vieläkään tiedä kuka olet, hämmästelet. Tieto isästä korjaisi puuttuvat palat palapelissä, loisi juuret, toisi helpotuksen. Että minäkin tulen jostakin. Minäkin saan nimiä sukupuuhun. 

Tai oletko luovuttanut? Ehkä et koskaan edes uskaltanut yrittää, ettei kukaan vain suutu? Jos sieltä löytyy jotain pahaa, sitten minäkin olen paha? Ehkä siihen on hyvä syy, miksi minulle ei ole kerrottu?

Toivon, että jaksat etsiä, jos haluat löytää.

Jeren etsinnöistä lisää: täältä

Ira Vihreälehto (FM) on geneettisen sukututkimuksen harrastaja ja historioitsija, joka on kirjoittanut isoisänsä etsinnöistä kirjan Tuntematon sotavanki Venäläistä isoisääni etsimässä. Ira kiertää puhumassa sukututkimustapahtumissa ja erilaisissa kirjallisuustapahtumissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tällä viikolla olen saanut monta sähköpostia ja Facebook-viestiä, joissa ollaan ulkomaille kadonneen sukulaisen jäljillä. Kirjoitettuani pari kertaa melkein samantyyppisen sähköpostin, ajattelin koota tiedot nyt tännekin, koska näistä voi olla jollekulle muullekin vielä hyötyä (myös itselleni, kun on seuraava muistikatkos päällä). Eli seuraavassa muutama nettivinkki sellaiselle henkilölle, joka etsii sukulaista lähialueilta: Ruotsista, Venäjältä tai Saksasta.

Aloitetaan melko helposta, mielestäni Ruotsin suhteen on muutamia nettisivustoja, joiden avulla voi päästä jo pitkälle melko vähäisellä hommalla. Olen itse jäljittänyt Ruotsista useamman ihmisen, esimerkiksi mummoni sota-ajan ystävättären tyttären ja etsimäni heimosotavangin sukulaisen. Olen myös onnistunut selvittämään onko etsittyjä inkeriläisiä mennyt Ruotsiin loppuvuoden 1944 palautusjunia pakoon. Moni inkeriläinen tosin on varmaan vaihtanut sukunimensä Ruotsissa, joten siinä mielessä etsintä voi saada kimurantin käänteen. 

Ruotsin kansallisarkistosta saa selville kaikkien Ruotsissa kuolleiden tietoja. Jos tietää etsimänsä nimen ja syntymäajan, he kertovat onko henkilö elänyt ja kuollut Ruotsissa. Tätä ei pääse itse netissä selvittämään, vaan pitää laittaa heille sähköpostia, vastauksen sai todella nopsakasti: https://riksarkivet.se/kontakta-oss

Ruotsalaisten joukkoa voi selata myös tämän sivuston kautta:  https://www.hitta.se  Siellä voi haeskella sukunimellä ja se yhdistettynä Facebookiin on jo aika hyvä hakumenetelmä. Näitä kahta yhdistämällä olen löytänyt oikeastaan kaikki etsimäni ruotsalaiset ja tuolta tuon arkistolinkin kautta olen etsinyt Ruotsissa kuolleita. Hitta.se -palvelu antaa myös henkilön puhelinnumeron. Niin rohkea en ole, että olisi oitis alkanut soittelemaan, mutta tekstiviestejä olen lähettänyt. Olen saanut ystävällisiä vastauksia. Facebookin kautta viestien lähettely on turhauttavaa, koska jos et ole kaveri, viesti livahtaa "muut-kansioon" ja joskus vastausta pitää odotella kuukausia. Jokaisen kannattaakin silloin tällöin tsekata se oma "muut-kansionsa" että odottaako joku sinun viestiäsi. Minä tarkistan omani monta kertaa viikossa.

Onko sukua jäänyt Venäjälle, esimerkiksi luovutettuun Karjalaan? Karjalaisia sukutietoja on koottu hyvin edustavasti erilaisiin nettisukupuihin, joiden kautta voi saada ainakin yhteyden sukupuun päivittäjään, joka voi tietää lisää. Kannattaa siis haeskella etsittävällä nimellä ja esimerkiksi  Googleen "Feodor Prokofjev geni"  tai "Feodor Prokofjev My Heritage". Olen joitakin etsintöjän onnistunut edistämään näiden julkisten sukupuiden kautta.

Karjalaisten arkistojen tietokannat kannattaa tarkistaa: http://www.karjalatk.fi Tätä on pengottu paljon!

ja kannattaa kysellä Karjalan sivistysseuran arkistojen tietoja: http://www.karjalansivistysseura.fi/yhteystiedot/ Ja täältäkin on muutaman kerran kyselty. Lähinnä heillä on matskua vienalaisista suvuista.

Mormonien palvelu Family Search on hiljattain avannut hurjan määrän alkuperäisiä filmejä esimerkiksi Aunuksen ja Vienan Karjalasta. Tässä hieman englanninkielisiä apuja miten palvelua voi käyttää: https://familysearch.org/wiki/en/Russia,_Karelia_Poll_Tax_Census,_Revision_Lists_(FamilySearch_Historical_Records)#How_Do_I_Search_the_Collection.3F En ole vielä ehtinyt perehtyä mitä kaikkea tuolta olisi löydettävissä, koska vilkaistuani lähteitä (kuva yllä!) totesin raskaasti voi .... ja jätin etsinnät seuraavalla illalle. Pahempaa, kuin vanha käsinkirjoitettu arkistolähde on vain vanha käsinkirjoitettu arkistolähde VENÄJÄKSI.

Kadonneita sukulaisia voi kysellä Venäjän arkistoista, tässä hieman koontia mitä kaikkia arkistoja on ja niiden osoitteita: http://wiki.narc.fi/vtk/index.php/Etusivu Vastauksia saa kirjeisiin muutamassa kuukaudessa. Harvoin minun etsintäni tuottavat tulosta. Viimeksi huvitti kun he neuvoivat ystävällisessä vastauksessaan kysymään tietoja etsimästäni venäläisestä sotavangista Suomen Kansallisarkistosta! Hyvä neuvo, ei siinä mitään, mutta siellä on tosiaan jo tullutkin asioitua...

Sukulainen on saattanut menehtyä puhdistuksissa Karjalassa 1930-luvulla, uhreja on kirjattu mm tänne listalle: http://uhreja.onego.ru

Blogin Find Lost Russian & Ukrainian Familyn kautta olen löytänyt paljon hyviä, erinomaisia linkkejä, tässä esimekiksi linkkilista, jos etsii sukulaista Venäjältä tai Ukrainasta: https://lostrussianfamily.wordpress.com/best-forums/ Olen viettänyt elämästäni pitkän pätkän noita sivuja selaamalla, itkunsekaisessa harmissa, miksi en opiskellut huolellisemmin venäjää, kun siihen oli mahdollisuus. Noita on osaa nimittäin melkoisen työläs pyörittää, jos ei ole kieli hyvässä hallinnassa. Mutta tietoa, apua ja vinkkejä, niitä siellä on saatavilla vaikka kuinka, kun vain ylittää kielimuurin.

Sama aktiivinen bloggaaja on tehnyt myös sukututkijan elämää helpottavan listauksen kuolemasta tai ainakin eri hautausmaista, niin Venäjällä kuin muuallakin, kannattaa tutustua: https://lostrussianfamily.wordpress.com/cemetery-database/

Jos miettii, onko inkeriläinen tai karjalainen sukulainen ehkä muuttanut Suomeen voi häntä kysellä ulkoministeriön tietopalvelusta: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=49228 sivulla kerrotaan myös missä muissa asioissa heitä voi lähestyä. Vastauksen saa kyselyynsä nopeasti.

Selvittelin tässä taannoin eräälle kyselijälle, kuinka saada selville saksalaisen sukulaisen sodanaikaiset toiminnat.  Sain nämä vinkit Katarina Baerilta, joka kirjoitti upean ja palkitun kirjan saksalaisen isoisänsä etsinnästä He olivat natseja. Kannattaa lukea!

Saksalaisen sotilassukulaisen etsintä kannattaa aloittaa tästä arkistosta, jossa on säilynyt noin 80% natsipuolueen jäsenkortistosta, sekä kaikkea mahdollista puoluetoimintaan liittyvää. Sieltä voi pyytää hakemaan nimellä ja syntymäajalla ja kertomalla oma läheinen yhteytensä hakemaansa ihmiseen. Kaikille tietoja siis ei kaikista anneta, mutta sukulainen saa kyllä tiedot, jos siellä on ne tallessa. Linkki: http://www.bundesarchiv.de/benutzung/zeitbezug/nationalsozialismus/index.html.de

Tämä arkisto on sitten edellisen sotilasosio, jos sukulainen on ollut jonkin sortin upseeri, täältä saa lisätietoja: https://www.bundesarchiv.de/bundesarchiv/organisation/abteilung_ma/index.html.de

Kaatuneista saksalaisista tietoja saa täältä: https://www.dd-wast.de/de/startseite.html

Hukassa olevaa omaista voi etsiä myös SPR:n kautta. SPR auttaa jäljittämään katastrofeissa ja sodissa kadonneita, eli esimerkiksi toinen maailmansota on heidän agendaansa. Koska maailmalla joka päivä joku kadottaa sukulaisen, työtä riitää. Jäljityspyyntö tehdään suomeksi heidän sivunsa kautta, he kääntävät sen ja lähettävät eteenpäin kohdemaahan. Sieltä sitten aikanaan toivottavasti tulee vastaus. https://www.punainenristi.fi/node/6992 Venäjältä vastauksen saa melko hitaasti, jos sellaisen saa. En toistaiseksi ole saanut vastauksia kyselyihini, mutta tiedän henkilöitä, jotka ovat vastauksia saaneet.

Saksassa toimiva organisaatio pitää hallussaan käsittämätöntä määrää tietoja uhreista toisen maailmansodan ajalta: https://www.its-arolsen.org/en/ Sieltä voi kysellä erityisesti saksalaisen, juutalaisen, puolalaisen tai amerikkalaisen sukulaisen perään.

Aiempia vinkkejäni mm tässä bloggauksessa: http://www.etlehti.fi/blogit/kadonneen-suvun-metsastaja/wanted-kuinka-loytaa-kadonnut

Unohtuiko jotakin? Onko sinulla hyviä vinkkejä ja linkkejä? Kerro ihmeessä!

 

 

 

Kommentit (2)

Mikko P
1/2 | 

Onpa sinulla mielenkiintoinen blogi. Löysin sen sattumalta googlaillessani DNA-testeihin liittyviä asioita ja luin kaikki kirjoituksesi läpi. Oma sukuhistoriani on myös varsin mielenkiintoinen ja hieman samaan tapaan. Jatka kirjoittamista samaan malliin!

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016
2/2 | 

Suuri kiitos! Anteeksi kun vastaus on kestänyt, en huomannut kommentteja täällä aiemmin, en taida olla kovin teknisesti lahjakas sitten kuitenkaan :D Oletko kirjoittanut jonnekin omia havaintoja ja löytöjä DNA-maailmasta tai sukututkimuksesta?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen tälläkin viikolla etsinyt toisten ihmisten sukulaisia. Pitkäaikainen etsintäni ylläolevan kuvan johdosta on uudessa Seura-lehdessä (numero 15-16). Juttu tehtiin hyvässä yhteistyössä toimittajan kanssa ja tarina kerrottiin harkitusti, kauniisti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen. Jutun tarkoituksena on löytää valokuvan poika, nykyisin seitsemänkymppinen mies. Kuvaa on aiemmin jaettu tässä blogissa ja omissa somekanavissani (Twitter, Facebook ja Instagram) ilman yhtäkään yhteydenottoa. 

Aiempi bloggaus etsinnästä täällä: http://www.etlehti.fi/blogit/kadonneen-suvun-metsastaja/lottien-jaljilla-salatusta-suhteesta-syntynytta-lasta

Artikkelin yhteydessä julkaistiin myös sähköpostiosoitteeni, jotta mahdolliset vinkit olisi helppo saattaa tietooni. Olenkin kurkistellut sähköpostiani nyt pääsiäisviikonloppuna aivan yhtenään, mutta vielä ei ole tullut mitään tietoja. Mihin kummaan tämä nainen ja poika oikein ovat kadonneet? Kai nyt joku heidät tunnistaa? Kai heillä pakosti on elossaolevia sukulaisia ja tuttavia Suomessa? 

Olen miettinyt, että ehkä nainen ja lapsi siirtyivät esimerkiksi Ruotsiin sodan jälkeen? Onko poika annettu pois? Pohdimme tätä mahdollisuutta toimittajan kanssa pitkään ja hän sanoi, että kuvassa on selvästi hyvä äiti-lapsi-suhde aluillaan, voisiko tuo äiti muka antaa poikansa pois? Ei minustakaan. Mutta kuvat valehtelevat, senhän me kaikki toki tiedämme.

Omien yhteystietojen levittäminen isolevikkisessä lehdessä tietysti mietityttää. Olen kuitenkin havainnut monien etsintöjeni johdosta: ainakin suomalaiset ovat niin fiksua väkeä, että laittavat vain oikeita tietoja eteenpäin. Saan paljon yhteydenottoja erilaisten etsintöjen tiimoilta ja kaikki posti jota saan, on todella asiallista ja useimmiten myös hyvin kiinnostavaa. Joten itse en ole kokenut mitään somehäirintää minkään tahon suunnalta. (Ainoat negatiiviset kommentit ja viestit joita olen saanut, ovat tulleet muuten omilta sukulaisilta, ne ovatkin kyllä sitten olleet todella ikäviä). Eli jos sinä pähkäilet uskallatko alkaa julkisesti penkomaan jotakin suvun salaisuutta ja etsiä omalla nimellä ja naamalla, niin sanoisin, että anna mennä! Todennäköisesti saat läjän kiitoksia niiltä muilta, joita esimerkkisi rohkaisee. 

Tuon ylläolevan kuvan johdosta tulin myös aikanaan perustaneeksi muutaman muun henkilön kanssa ja muutaman muun sukututkijan rohkaisemana Facebookkiin sivun Kadonneet sukulaiset. Siellä on jo yli 500 jäsentä! Ja etsintöjä, tarinoita, vinkkejä, kannustusta vielä sitäkin enemmän. Myös niitä onnistumisia ja löytyneitä sukulaisia! Varsinkin niistä onnistumisista on mahtava kuulla, minäkin teen näitä etsintöjä ihan harrastusmielessä ja omalla vapaa-ajalla.

Toinen etsintä, johon käytin useamman illan tällä viikolla onkin sitten tuoreempi tapaus. Etsijä on Ruotsiin adoptoitu nainen, joka on aikuistuttuaan kiinnostunut selvittämään biologiset vanhempansa. Ymmärrän häntä hyvin, vaikka olisikin elänyt mukavassa ja rakastavassa adoptioperheessä, ne omat oikeat juuret ovat ihmiselle tärkeät. Hän ei halua sotkea tämän isän elämää, jos tämän elossa löytää, eikä ole perinnön tms perässä. Kun vain saisi tietää totuuden.

Luin hiljattain jonkin amerikkalaisen onnellisesti päättyneen etsinnän yhteydessä löydetyn isän kommentin. "Sain sähköpostin, jota nuori mies pelkää ja jonka vanheneva mies ottaa innolla vastaan". Näin varmasti ainakin on siinä tapauksessa, että on ajatellut jääneensä lapsettomaksi ja kuuleekin sitten aikuiseksi ehtineestä biologisesta jälkeläisestä.

Tämä etsijä ei kuitenkaan osaa suomea ja etsintä on siksikin ollut hankalaa. Hän on saanut selville adoptiopapereista äitinsä nimen ja ehti myös tavata äitinsä ennen tämän kuolemaa. Äiti ei kuitenkaan antanut kovin paljon tietoja biologisesta isästä. Isä on tavattu mikkeliläisessä ravintola-yökerho Kalevassa syksyllä 1968. Kyseessä lienee ollut sellainen lyhytaikainen romanssi. Isän nimeksi on adoptiopapereihin kirjattu sukunimi, josta ei voida olla varmoja, onko se oikea tieto. Lisäksi äidin sukulaiset ovat heittäneet muutaman muun herran nimen mukaan arvailujen kehään.

Kuvassa on etsijän biologinen äiti ja etsijä pienenä tyttösenä. Etsijälle on kerrottu, että hän on kovasti isänsä näköinen. 

Isästä tiedetään lisäksi, että hän on ollut sosiaalinen, mukava, vaalea ja noin 170 senttinen mies, joka on liikkunut paljon työnsä puolesta (eli ei asunut Mikkelissä). Varmoja ei olla siitä, onko hän tiennyt lapsesta vai ei. Etsijä on teettänyt DNA-testit ja tulokset ovat antaneet osumia huomattavat määrät Mikkelin seudulta, mutta myös muualta Suomesta. Parhaimmilla osumilla vaikuttaa olevan esivanhemissaan paljon savolaisia sukunimen kantajia. (Kaikki kolme arvailtua sukunimeä ovat tyypillisiä savolaisia -nen-päätteisiä). Etsijän äidin suku on mm Karjalasta, joten on vaikea erotella osumia äidin ja isän laariin, koska Savo ja Karjala ovat melkoisen sekaisin keskenään ja ihmiset ovat kulkeneet niiden välissä satojen vuosien ajan jälkiä jättäen. Etsijä on teettänyt testinsä FTDNA:ssa ja on myös minun osumani, mutta kaukainen ( jos olet FTDNA:ssa hae Anne Nikulainen-Müller, jos haluat tarkistaa onko hän osumasi). Arvelen itse olevani etsijälle sukua tämän isän kautta.

Tässä etsinnässä on joitakin mahdollisuuksia nyt ilmassa. Löysimme molemmat netistä kuvaukseen sopivan miehen, jonka sukunimi nousee myös FTDNA:n listoilla kärkeen. Hänellä on tarinaan sopiva sukunimi. Hän on hämmästyttävän paljon etsijän näköinen. Kaiken lisäksi tämä henkilö on julkisuuden henkilö, joka on peräti kirjoittanut elämänkertansa ja jakanut videoita. Säntäänkin oitin kirjastoon katsomaan, löytyisikö sieltä lisävihjeitä eli sukunimiä tai muistoja ravintolaillasta Mikkelissä. Valitettavasti ei. Tyypillinen miehen elämänkerta sanoisin, äidistä muutama sivu ja vaimosta vielä vähemmän. Satoja sivuja sitten vietetään niiden miehisten merkkitekojen äärellä. Pöh.

On toki myös mahdollista, että tämän isä-kandidaatin joku sukulainen olisi etsijän isä. Jännää on, tilanne elää!

Etsijästä on kirjoitettu myös Mikkelin seudulla: http://www.lansi-savo.fi/uutiset/isan-etsija-pyytaa-vinkkeja-puskaradiossa-aiti-ja-isa-tapasivat-mikkelilaisella-0 

Sekä Iltalehdessä: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704162200103585_ul.shtml

Nyt pidän peukkuja, että molemmat mysteerit ratkeavat pian :)

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat