Kirjoitukset avainsanalla Siekkilä

Osallistuin eilen Elävän perinnön seminariin Tampereen Vapriikissa työn puolesta. Seminaarin tarkoituksena oli innoittaa paikallisia pirkanmaalaisia tahoja miettimään, keräämään ja nostamaan esiin alueen paikallisia eläviä, aineettomia perinteitä. Suomalaista elävää perintöä kootaan nyt kansallisesti luetteloon ja viedään lähivuosina kansainväliselle Unescon tasolle asti. 2020-luvulla meillä on seitsemän maailmanperintökohteemme lisäksi listaa siitä, mikä on suomalaista elävää, aineetonta perinnettä, jota me halutaan korostaa, joka voi hyvin ja monimuotoisesti täällä Suomessa.

Jos multa kysytään, niin ekana tulee mieleen karjalapiirakat. Kun katson listaa, johon yhteisöt ja tahot ovat nostaneet itselleen tärkeitä perinteitä, tunnistan toki niistä monia ja nyökkäilen tyytyväisenä.

Listä on täältä: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi

Tottakai joulut, juhannukset, koulujen pihapelit, metallimusa ja itkuvirret on suomalaista perintöä. On listalla mulle oudompiakin juttuja esimerkiksi keppihevosharrastukseen olen suhtautunut lähinnä huvittuneen ylimielisesti, enkä ollut hailuotolaisesta tikkuröijyn  neulomisesta aiemmin kuullutkaan. Kun tutkailin aihetta tarkemmin, tunnistin toki villapaidan ja ihastelin perinteen pitkiä juuria ja yhteisöllisyyttä. 

Eilisessä seminaarissa toki pohdittin pirkanmaalaisia perinteitä ja uskaltauduin minäkin sanomaan aiheesta sanasen, vaikka olenkin Savosta ja asunut Tampereella vasta 18 vuotta. Toisaalta tässä ajassa ainakin on ehtinyt huomata joitakin perinteitä ja tietää sen, ovatko ne tuttuja itselle ennestään Savon suunnalta.

Allekirjoitin vahvasti esiin nousseet: mustamakkara, rievä, lanttuhauta, tamperelainen jääkiakko (kyllä: kiakko), imelletty perunalaatikko, turkulaisvitsit ja kummeli. Jepjep.

Vieraampia olivat: nokialainen kuumakoira, josta en ollut koskaan kuullut ja kuulosti kauhealta. Olen sentään työskennellyt Nokialla monta vuotta, enkä ole moisesta kuullut, joten jäin epäröimään, miten voimissaan tämä perinne mahtaa olla?

Teekkarikaste on toki Tampereella, mutta käsittääkseni vapunpäivän perinteissä on paljon yhteneväisiä piirteitä pitkin Suomea. Valoviikot Tampereella ilman muuta on ja tunnustan kuljettaneeni lapsiani valoja ihmettelemään, kun he olivat pieniä. Olen myös tiedostanut erilaiset musiikki-ilmiöt kotikaupungissani: manserockin tilanteesta en osaa sanoa, mutta selvästi punkilla ja konemusiikilla on täällä omia kannattajajoukkojaan vuosikymmenestä toiseen.

Limoissa on kyse ilmeisesti siitä, että viedään koivuja ovenpieleen esim juhannuksena. Näin tehdään myös Savossa. Myös kesäloman alkaessa koivut kuuluvat koulujen oville tai ainakin sisälle juhlasaliin. En ole kyllä itse koskaan osallistunut tälläiseen koivujen asetteluun, mutta pidän perinnettä tärkeänä.

Erään osallistujan mainitsemat tamperelaiset rusettiluitelut olivat minullekin Mikkelistä tuttuja. Ja niihin liittyy myös traumaattisia kokemuksia, kun poikaparini on tyystin karannut paikalta.

Esitetyistä kekri-, köyri- tai muista pukeista en kyllä lapsuudessani Savossa kuullut.

Tänään aamulla jostain vuosikymmenten takaa mieleeni kuitenkin nousi alakoulussa opetettu laulu. Meillä vietettiin Siekkilän koulussa Mikkelissä römppäpäivää, jolloin piti pukeutua vanhan kansan tapaan: tyttöjen mekkoihin, essuihin ja huiveihin. En tuolloin lapsena oikein liittänyt tätä römppää mihinkään, mutta nyt sanojen virratessa alitajunnasta:

Römppäpäivä tänään meillä Siekkilässä on

Nurkkaan pantu aapiskukko vallan kelvoton

Vanhaan tapaan kekriä nyt kaikki vietetään

Ja hetkeks hiukan löysätään

Siis yhdy lauluun, ja naamatauluun

Sä hymyn herkimmän nousta suo,

Kas maanantaina, jo arki alkaa

Silloin römppää, ei muista nuo

(Ajatella, että muistan laulun, jota olen viimeksi laulanut ehkä vuonna 1984... mitä kaikkea tuolla pääkopassa onkaan, jos sieltä vain onnistuu oikella tavalla tietoa hakemaan...?)

Googlailut sitten kertovatkin, että römppä tarkoittaa kekriä. Satokausi päättyi, karja tuotiin laitumilta sisään. Kekrinä vuosipalkolliset eli piiat ja rengit saivat vapaaviikon, ehkä kaksi. Runtu- eli römppäviikko oli tanssien ja vierailujen aikaa ja moni palkollinen vaihtoi silloin palveluspaikkaa. Römpän aikana järjestettiin iltamia, pidettiin markkinoita ja ilmeisesti römppäviikko myös vaikutti maaseudun syntyvyyslukuihin, koska juuri juhannuksen jälkeen syntyi paljon lapsia. Ahaa, tuo lapsuuden koulun römppäivä saa nyt tässä ihan uuden merkityksen. Mahtaako Siekkilän koulu Mikkelissä vielä pitää yllä tätä perinnettä? Koulu taitaa olla enää muisto vain, mutta ehkä joitakin perinteitä on onnistuttu säilyttämään?

Näihin juttuihin varmaan liittyy se, että urbaanissa kielenkäytössä römppäpäivä tarkoittaa joillekuille seksiin liittyvää, mikä on ällöttävää, mutta näköjään perinteistä.

Römppäivän säveliä hyräillessä tämä päivä onkin kulunut pohtiessa sitä, mitä muuta elävää perinnettä lapsuudessani oli, mikä olisi säilynyt vielä Mikkelin seudulla? Ainakin tekisi mieli mainita rikas ja rakas leipäkulttuuri ja toriperinteet (Maalismarkkinat nousivat heti mieleen). Tosin voi miettiä onko nykyaikaisilla markkinoilla, jossa myydään Kiinassa tehtyä halpisroinaa mitään tekoa suomalaisen markkinaperinteen kanssa? Luultavasti ei. Mutta nyt alkoi tehdä mieli Viipurinrinkeliä, jota isä aina markkinoilta osti. Onkohan Viipurinrinkeli jo luettelossa? Tätyypä tarkistaa..

Niin ja nautitaan kekristä, pyhäinpäivästä ja Halloweenista, kuka mistäkin tai vaikka kaikista! Kulttuuriperinnöstä saa ammentaa, sitä saa muokata ja omaksua omaan elämään ja vuodenkiertoon sopivaksi.

Mikä on sulle tärkeää elävää perintöä?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto