Kirjoitukset avainsanalla Tampere

Osallistuin eilen Elävän perinnön seminariin Tampereen Vapriikissa työn puolesta. Seminaarin tarkoituksena oli innoittaa paikallisia pirkanmaalaisia tahoja miettimään, keräämään ja nostamaan esiin alueen paikallisia eläviä, aineettomia perinteitä. Suomalaista elävää perintöä kootaan nyt kansallisesti luetteloon ja viedään lähivuosina kansainväliselle Unescon tasolle asti. 2020-luvulla meillä on seitsemän maailmanperintökohteemme lisäksi listaa siitä, mikä on suomalaista elävää, aineetonta perinnettä, jota me halutaan korostaa, joka voi hyvin ja monimuotoisesti täällä Suomessa.

Jos multa kysytään, niin ekana tulee mieleen karjalapiirakat. Kun katson listaa, johon yhteisöt ja tahot ovat nostaneet itselleen tärkeitä perinteitä, tunnistan toki niistä monia ja nyökkäilen tyytyväisenä.

Listä on täältä: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi

Tottakai joulut, juhannukset, koulujen pihapelit, metallimusa ja itkuvirret on suomalaista perintöä. On listalla mulle oudompiakin juttuja esimerkiksi keppihevosharrastukseen olen suhtautunut lähinnä huvittuneen ylimielisesti, enkä ollut hailuotolaisesta tikkuröijyn  neulomisesta aiemmin kuullutkaan. Kun tutkailin aihetta tarkemmin, tunnistin toki villapaidan ja ihastelin perinteen pitkiä juuria ja yhteisöllisyyttä. 

Eilisessä seminaarissa toki pohdittin pirkanmaalaisia perinteitä ja uskaltauduin minäkin sanomaan aiheesta sanasen, vaikka olenkin Savosta ja asunut Tampereella vasta 18 vuotta. Toisaalta tässä ajassa ainakin on ehtinyt huomata joitakin perinteitä ja tietää sen, ovatko ne tuttuja itselle ennestään Savon suunnalta.

Allekirjoitin vahvasti esiin nousseet: mustamakkara, rievä, lanttuhauta, tamperelainen jääkiakko (kyllä: kiakko), imelletty perunalaatikko, turkulaisvitsit ja kummeli. Jepjep.

Vieraampia olivat: nokialainen kuumakoira, josta en ollut koskaan kuullut ja kuulosti kauhealta. Olen sentään työskennellyt Nokialla monta vuotta, enkä ole moisesta kuullut, joten jäin epäröimään, miten voimissaan tämä perinne mahtaa olla?

Teekkarikaste on toki Tampereella, mutta käsittääkseni vapunpäivän perinteissä on paljon yhteneväisiä piirteitä pitkin Suomea. Valoviikot Tampereella ilman muuta on ja tunnustan kuljettaneeni lapsiani valoja ihmettelemään, kun he olivat pieniä. Olen myös tiedostanut erilaiset musiikki-ilmiöt kotikaupungissani: manserockin tilanteesta en osaa sanoa, mutta selvästi punkilla ja konemusiikilla on täällä omia kannattajajoukkojaan vuosikymmenestä toiseen.

Limoissa on kyse ilmeisesti siitä, että viedään koivuja ovenpieleen esim juhannuksena. Näin tehdään myös Savossa. Myös kesäloman alkaessa koivut kuuluvat koulujen oville tai ainakin sisälle juhlasaliin. En ole kyllä itse koskaan osallistunut tälläiseen koivujen asetteluun, mutta pidän perinnettä tärkeänä.

Erään osallistujan mainitsemat tamperelaiset rusettiluitelut olivat minullekin Mikkelistä tuttuja. Ja niihin liittyy myös traumaattisia kokemuksia, kun poikaparini on tyystin karannut paikalta.

Esitetyistä kekri-, köyri- tai muista pukeista en kyllä lapsuudessani Savossa kuullut.

Tänään aamulla jostain vuosikymmenten takaa mieleeni kuitenkin nousi alakoulussa opetettu laulu. Meillä vietettiin Siekkilän koulussa Mikkelissä römppäpäivää, jolloin piti pukeutua vanhan kansan tapaan: tyttöjen mekkoihin, essuihin ja huiveihin. En tuolloin lapsena oikein liittänyt tätä römppää mihinkään, mutta nyt sanojen virratessa alitajunnasta:

Römppäpäivä tänään meillä Siekkilässä on

Nurkkaan pantu aapiskukko vallan kelvoton

Vanhaan tapaan kekriä nyt kaikki vietetään

Ja hetkeks hiukan löysätään

Siis yhdy lauluun, ja naamatauluun

Sä hymyn herkimmän nousta suo,

Kas maanantaina, jo arki alkaa

Silloin römppää, ei muista nuo

(Ajatella, että muistan laulun, jota olen viimeksi laulanut ehkä vuonna 1984... mitä kaikkea tuolla pääkopassa onkaan, jos sieltä vain onnistuu oikella tavalla tietoa hakemaan...?)

Googlailut sitten kertovatkin, että römppä tarkoittaa kekriä. Satokausi päättyi, karja tuotiin laitumilta sisään. Kekrinä vuosipalkolliset eli piiat ja rengit saivat vapaaviikon, ehkä kaksi. Runtu- eli römppäviikko oli tanssien ja vierailujen aikaa ja moni palkollinen vaihtoi silloin palveluspaikkaa. Römpän aikana järjestettiin iltamia, pidettiin markkinoita ja ilmeisesti römppäviikko myös vaikutti maaseudun syntyvyyslukuihin, koska juuri juhannuksen jälkeen syntyi paljon lapsia. Ahaa, tuo lapsuuden koulun römppäivä saa nyt tässä ihan uuden merkityksen. Mahtaako Siekkilän koulu Mikkelissä vielä pitää yllä tätä perinnettä? Koulu taitaa olla enää muisto vain, mutta ehkä joitakin perinteitä on onnistuttu säilyttämään?

Näihin juttuihin varmaan liittyy se, että urbaanissa kielenkäytössä römppäpäivä tarkoittaa joillekuille seksiin liittyvää, mikä on ällöttävää, mutta näköjään perinteistä.

Römppäivän säveliä hyräillessä tämä päivä onkin kulunut pohtiessa sitä, mitä muuta elävää perinnettä lapsuudessani oli, mikä olisi säilynyt vielä Mikkelin seudulla? Ainakin tekisi mieli mainita rikas ja rakas leipäkulttuuri ja toriperinteet (Maalismarkkinat nousivat heti mieleen). Tosin voi miettiä onko nykyaikaisilla markkinoilla, jossa myydään Kiinassa tehtyä halpisroinaa mitään tekoa suomalaisen markkinaperinteen kanssa? Luultavasti ei. Mutta nyt alkoi tehdä mieli Viipurinrinkeliä, jota isä aina markkinoilta osti. Onkohan Viipurinrinkeli jo luettelossa? Tätyypä tarkistaa..

Niin ja nautitaan kekristä, pyhäinpäivästä ja Halloweenista, kuka mistäkin tai vaikka kaikista! Kulttuuriperinnöstä saa ammentaa, sitä saa muokata ja omaksua omaan elämään ja vuodenkiertoon sopivaksi.

Mikä on sulle tärkeää elävää perintöä?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on suvussa paljon aviottomia lapsia. En tiedä miten paljon niitä muilla on, mutta oletan, että kaikista suvuista löytyy jokunen  lehtolapsi, kun tarpeeksi pengotaan. Avioton lapsi tuo mysteerin mukanaan. Miksi vanhemmat eivät avioituneet? Millaiset olivat heidän kohtaamisensa olosuhteet? Perustuiko kaikki vapaaehtoisuuteen? Oliko kyseessä tietoista riskinottoa? Oliko se hehkuva romanssi vai arkinen kohtaaminen? Mitä lapsen syntymiseen liittyi, sen ilmeisen häpeän lisäksi? Ja tärkein kaikista: voinko minä ratkaista tämän mysteerin? Kuka on lehtolapsen isä?

Avioliiton ulkopuoliset seksuaalisuhteet oli kriminalisoitu keskiajalta vuoteen 1894 asti. Äpärä oli kuitenkin häpeä vielä paljon pidempään. Minun 1970-luvun lapsuudessani ei ollut poikkeuksellista, että kaverini ei tiennyt kuka hänen isänsä oli, enkä huomannut että siitä olisi enää ketään kiusattu. Ja nyt 2000-luvulla jo suurin osa pariskunnan ensimmäisistä lapsista syntyy aviottomina. En kuitenkaan tässä pohdi avoliittojen lapsia tai entisajan susipareja, vaan niitä lapsia, usein esikoisia, jotka näyttävät jääneen ilman isää tai heillä on ollut kasvatti-isä, joka on tullut kuvioon varhaislapsuudessa. 

Keitä olivat ne miehet, jotka eivät tunnustaneet lapsiaan? Ovatko he jotenkin erilaisia kun meidän aikamme miehet, jotka eivät hoida isän velvollisuuksiaan? Entisajan kyläyhteisöissä kuitenkin elettiin tiiviisti ja varmasti tarkkailtiin ja puututtiin toisten tekemisiin. Kaikki ymmärtävät käsitteen "pakkoavioliitto". Olivatko nämä lapsiaan tunnustamattomat jo sitoutuneet muualle, ukkomiehiä? Olivatko he aikansa playereitä, kykenemättömiä sitoutumaan? Oliko suhteissa vallankäyttöä: mies tuli korkeammasta asemasta ja otti mitä halusi? Oliko koko tilanne moraalittoman ja hupsun naisen syy, kuten ennen tavattiin ajatella? Onko mahdollista, että nainen ei tahtonutkaan olla tekemisissä lapsensa isän kanssa? 

Onko yksinhuoltajuus sellainen malli, joka kulkee suvussa? Meillä sitä ainakin on opiskeltu polvesta toiseen. Olen nyt tässä ihan kirjoittanut kirjan sukuni yhdestä aviottomasta lapsesta: isästäni. Se etsintä on taltioitu kirjaan Tuntematon sotavanki, joten en toista sitä tässä. Isäni syntyi sota-ajan viimeisinä aikoina ja silloin avioton lapsi oli sellainen häpeä, että se edellytti valehtelua, salailua ja jopa piilottelua. Ehkä hävettiin, koska isänisä oli sotavanki, mutta toisaalta salailua olisi tuolloin vielä ollut suomalaisenkin miehen aviottomassa lapsessa.

Molemmat mummoni (synt. 1915) olivat avioliitossa syntyneitä lapsia, mutta molempien esikoiset olivat aviottomia lapsia, joiden isät salattiin. Olivatko mummoni reippaita vai reppanoita? Molemmat avioituivat ja saivat ison liudan aviolapsia myöhemmin. Esikoisten isät olivat ohikulkijoita, toinen viipyi metsätyömaalla ja oli jo avioitunut, ei tunnustanut lastaan. Toinen oli sotavankina suomalaisella maaseudulla ja lähetettiin takaisin Neuvostoliittoon. Hänen kohdallaan voi ainakin sanoa, että hänellä ei ollut mahdollisuutta itse päättää siitä, millainen isä hän olisi halunnut olla. Suurvaltojen politiikka aiheutti sen, että isäni ei saanut tavata biologista isäänsä. 

Äitini isä oli myös avioton lapsi ja meillä on suvussa tarina hänen isästään. Monet sukujen tarinat aviottoman lapsen isästä kertovat aatelisista tai jopa kuninkaallisista salarakkauksista. Isoisäni kohdalla ei ollut näin, hänen isänsä oli torpparin poika ja äitinsä piika, eikä heidän välillään ollut syvää luokkaeroa. Tämä mies sai kaksi poikaa isomummoni kanssa, eikä tunnustanut kumpaakaan, vaan liukeni paikalta. Isomummolleni kerrottiin, että ihan Amerikkaan saakka, mutta selviteltyäni asiaa tovin, ilmeni, että ei hän Tamperetta pidemmälle ehtinyt. Isomummoni ei saanut enempää lapsia.

Haluttomalle sulhaselle kävi kuitenkin huonosti (karma, joku voisi sanoa) ja hänen asuttuaan ilmeisesti vasta tovin työläisasuntolassa Tampereella hän sai likaisesta juomavedestä lavantaudin, joka räjähtikin oikein epidemiaksi kasvavassa työläiskaupungissa vuoden 1916 ensimmäisinä kuukausina. Hänet paiskattiin Kalevankankaan hautausmaan joukkohautaan, kymmenien muiden kanssa. Ei hautakiveä, ei mitään. 

Isoisoisäni haudalle minulla ei siis ole aivan tarkkoja koordinaatteja ja täytyy sanoa, että en häntä kovin suuresti arvosta arkistolöytöjeni valossa. Tampereella asuessaan hän ehtii hankkia lisää lapsia tai ainakin suostui tunnustamaan yhden jo omakseen. Sillä erään 4-vuotiaan Taimin hän tunnustaa, kuitenkin vasta tämän äidin avioiduttua toisen miehen kanssa. Tällä naisella on harvinaisen kimurantit mies- ja lapsikuviot, mutta hän onnistuu saamaan tältä mielestäni välttelevältä keplottelijalta yhdelle lapselleen sukunimeksi Kiukas. Taimi menettää valitettavasti isänsä jo seuraavana vuonna siihen lavantautiin.

Suvussa kulkenut tarina Lassista pappani isänä oli helppo varmentaa: pappi oli merkinnyt isoisäni kohdalle kirkonkirjaan, kuka isä oli, vaikka tämä itse ei isyyttä myöntänytkään. Tämän minulle ystävällisesti vinkkasi Kiukkaan suvun edustaja (kiitos! jos satut tämän lukemaan. Kannattaa aina olla yhteydessä niiden sukujen sukututkijoihin, joita itsekin pähkäilet!) Papit kun aikoinaan toimivat monien alojen asiantuntijoina. Nyt myös DNA-testit ovat vahvistaneet suvun ja papin kannan: minulla on paljon osumia tästä Kiukkaan suvusta. Eli tämä mysteeri oli ratkottavissa sukututkimuksen keinoin.

Jälkiviisaasti tahtoisin kyllä Lassia ripittää ja käskisin pysymään Juvan suunnalla. Isoisäni nimittäin mielestäni kärsi isättömyydestään, joutui kiusatuksi ja kulki jopa pikkurikollisen teitä. Alla oleva kuva lienee ensimmäinen ja ainoa kuva hänestä lapsena, hän seisoo kansakoulunsa edustalla välittäen vahvasti viestiä että ei tahtoisi olla siinä nyt. Siinä hän kuitenkin seisoo nyt sadankin vuoden jälkeen ja herättää meissä jälkipolvissa myötätuntoa. Hän on tuo kaikista eniten oikealla seisova poika.

Oliko isänsä valintojen syy, että papallani oli vaikea lapsuus ja epämääräiset tiet? Vai oliko se jollain tavalla perittyä, kumpikaan ei toiminut yhteisön yleisten sääntöjen mukaisesti? Ympäröivät olosuhteet vai perimä, vai molemmat? Tätähän psykologit pohtivat jatkuvasti.. Pappani istui vankilassa esimerkiksi pontikan keitosta, joka on minusta huvittava rikos, mutta äitini ei ole tietenkään samaa mieltä. Meillä halutaan uskoa, että jos Lassi olisi pysynyt isomummoni kanssa, meille olisi käynyt paremmin. Lassin veljenpojasta, eli pappani serkusta tulikin menestynyt ja arvostettu mies. Pappani sekku oli nimittäin Urho Kiukas, ministeri ja maaherra, sekä kaimansa Kekkosen kabinettien vakiovieras. Luin Wikipediasta, että asemastaan huolimatta tai sen takia, hänkin sekaantui tai hänet sekoitettiin johinkin rötöksiin ja epämääräisyyksiin.

Myös isäni isoisä Otto oli avioton lapsi.

Tätä mysteeriä en ole vielä ratkaissut. Tiettävästi Oton äiti oli Ristiinan Liikalan kylässä piikana saadessaan poikansa elokuussa 1882. Mitä oli Liikalassa meneillään loppusyksystä 1881, se minua kiinnostaisi tietää. Suvussa ei ole versioitu isäehdokkaista nimittäin mitään tarinoita. Otto oli suoraselkäinen ja tiukka mies, ei mikään vilunkityyppi.

Olen miettinyt oliko Oton isä ohikulkija: rakennettiinko alueella jotain, oliko suuri metsätyömaa, kulkiko mailla laukkuryssä? Toisaalta yleensä isäehdokkaat vielä tuolloin 1880-luvulla löytyvät parinkymmenen kilometrin säteeltä, joten pitäisi tutkia lähiseutujen mahdolliset miehet. Olisiko arvoitus ratkaistavissa jos selvittäisin Oton äidin piikomispaikan? Entä onko asiaa käsitelty oikeudessa, löytyisikö tuomiokirjoista vastaus?

Oton isän jälkeläisiä on varmasti minun DNA-osumissani. Uskon, että tämäkin mysteeri on ratkottavissa.

Oton toinen nimi on muuten Eevanpoika, ylpeästi, kiertelemättä. Minusta se kuulostaa aika reippaan naisen valinnalta.

 

 

Kommentit (2)

Irma

Mielenkiintoinen tarina.
Luin juuri loppuun Tuntematon sotavanki -kirjan ja pidin siitä kovasti. Olen samalta alueelta ja paikat sekä ihmiset ovat tutunoloisia. Mielipiteenäni totean, että ihmisten tulisi huolehtia kirjan kaltaisten salaisuuksien avaamisesta sukulaisilleen. Itselläni on samankaltaisia kokemuksia.

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016

Kiitos paljon kommentista ja olen iloinen, että pidit kirjasta :)

Olen samaa mieltä kanssasi, esimerkiksi  isälleni kirjani on tärkeä: hän kokee että hän on jollakin tavalla saanut hyväksynnän sen kautta, jopa äänen, oikeutuksen olla. Aluksi ajattelin, että isäni haluaa tietenkin antaa minulle positiivista palautetta, mutta hiljalleen olen ymmärtänyt kirjan merkityksen hänen identiteetilleen ja olen kuullut hieman samantyyppisiä kommentteja myös muilta sotavankien lapsilta ja lapsenlapsilta. Varmasti samanlaisia tuntemuksia ovat kokeneet muutkin, joilla ei välttämättä ole sotavanki-isää, mutta muuten jollakin tavalla vaiettu salaisuus taustalla. Tuon salaisuuden "ottaminen pöydälle" ja keskusteleminen siitä, voi olla tuskallinen tie, mutta ehkä ainoa tapa, jolla voi "eheytyä":

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tästä tämä lähtee, sukututkimukseen keskittyvä blogini. Tässä ensimmäisessä postauksessa kerron vähän itsestäni ja siitä mitä on odotettavissa.

Olen nelikymppinen kolmen teini-ikäisen lapsen äiti ja koulutukseltani FM, historian ope. Työskentelin vuosia opettajana ja oppikirjailijana, mutta tällä hetkellä toimin Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seurassa erityisasiantuntijana. Vapaa-aikani on viime vuodet omistettu sukututkimuksen lisäksi  leivonnalle, sienestykselle, lukemiselle ja kirjoittamiselle. Olen varsin tavallinen keski-ikäinen nainen siis. Olen kirjoitellut leivontaan, kokkailuun ja matkailuun liittyvää blogia aiemmin, mutta lopettelin sen muiden kiireiden vuoksi muutama vuosi sitten. Asun Tampereella, mutta olen kotoisin Mikkelistä. Tai niin luulin :)

Synnyin 1970-luvulla tavanomaiseen pikkukaupungin lähiöön, Mikkelin Siekkilään. Molemmat mummolani sijaitsivat kaartelevien tieosuuksien päässä Mikkeliä ympäröivällä maaseudulla. Äidinpuoleisessa mummolassa, Juvalla, reissuihin liitettiin aina hautausmaavisiitti. Valitettavasti lapsuuden vahva navigaatioperinne ei kantanut kovin pitkälle. Kun muutama vuosi sitten halusin kulkea sukuni haudoilla, jouduin pyytämään kummitätini matkaoppaaksi. Tänä syksynä löydän jo haudoille omin neuvoin, käyn siellä peräti lapiohommissa, joka kuulostaa perin oudolta ja kerron siitä aivan varmasti tulevassa postauksessa :) 

Äidinpuoleinen sukuni on vahvasti Juvalta, Rantasalmelta, Haukivuorelta, Pieksämäeltä, mutta onpa yksi oksa suoraan rannikon pieneltä saarelta, Iniöstä ja yksi linja on matkannut Rantasalmen kartanoon Saksasta Baltian kautta. Kerron näistäkin varmasti lisää tulevissa postauksissani.

Isänpuoleisessa mummolassani Ristiinassa puolestaan ei ollut lapsuudessani mummoa, vaan oli pappa, joka ei sitten ollutkaan oikea pappani. Siitä tarinasta kirjoitinkin sitten ihan oikean tietokirjan.

Innostuin sukututkimuksensa parisen vuotta sitten. Se ei ollut aivan odottamatonta, sillä olinhan koulutukseltani historioitsija ja toki menneisyyden elämä ja perinteet minua kiinnostivat. Tiesin että joitakin sukuni linjoja oli jo tutkittu ja kirjoihin koottu, ja jotakin mysteerejä meillä myös vielä oli. Merkittävin kysymysmerkki oli tietenkin isoisäni, isäni isä, joka oli tiettävästi ollut venäläinen sotavanki ja josta emme tienneet edes nimeä. Isoisäni etsinnöistä kirjoitin tietokirjan Tuntematon sotavanki, joka julkaistaan muutaman päivän päästä. Viime vuodet olen siis aktiivisesti kirjoittanut tuota kirjaa ja siksi mm. aiempi bloggailu jäi tauolle. Hei, on aivan varmaa että lähiaikoina ihmettelen täällä myös sitä, millaista on julkaista tietokirja ja mitä siitä seurasi.

Etsin isoisää niin arkistolähteiden kuin DNA-testienkin avulla. Erilaiset DNA-testit toivat tietooni tuhansia "serkkuja", jotka myös olivat teettäneet testin ja jotka ovat todistetusti sukulaisia. Valitettavasti DNA-ohjelmat eivät ole niin viisaita, että ne osaisivat kertoa mille puun oksalle kukin testin teettänyt etäserkkuni sijoittuisi, joten oli pakko tutkia sukua perinteisin keinoin, jotta saisin selville onko DNA-palvelimen ennustama "neljäs serkku" minulle sukua isän vai äidin kautta. Siispä sukupuun tekoon! Minulle oli luontevaa valita nettityökalu sukupuun rakentamiseen ja valitsin melko sattumanvaraisesti Genin. Kerron kokemuksistani nettisukupuun rakentamisesta seuraavissa postauksissani.

Venäläisen suvun lisäksi DNA-testit kertoivat, että sukua on muuallakin, esimerkiksi Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Osa suvustani on lähtenyt 1800-1900-lukujen siirtolaisaalloissa. Viimeisimmät muuttivat 1970-luvulla Ruotsiin ja Australiaan. Mutta suvussani on ollut vahvaa siirtolaisperinnettä jo aiemmin, monet DNA-sukulaiseni ovat metsäsuomalaisten jälkeläisiä, joten Saimaan rannoilta on lähdetty Ruotsiin jo 1400-1500-luvuilla ja seuraavina vuosisatoina savolaisekspansio ajoi savolaisia esi-isiäni kohti Kainuuta, Karjalaa, Lappia ja Inkerinmaata. Kirjoitan täällä savolaisista kaukokaipuuta tunteneista esivanhemmista varmasti vielä monen monta kertaa!

Muutin 2000-luvun vaihteessa Tampereelle. Kuljin vuosia Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla uskoen, että täällä nyt ainakaan ei ole yhtään sukulaista. Olen varmasti sukuni ensimmäinen tamperelainen! Sitten selvisikin, että äidinisänisä muutti Tampereelle 90 vuotta ennen minua, tehdastyöläiseksi, ja kuoli peräti surkeissa olosuhteissa. Käyn katsomassa hänen joukkohautansa paikkaa. Hämäläinen työläiskaupunki on nyt enemmän koti. Kerron tästäkin esi-isästäni jossakin seuraavista postauksestani.

Suvussani on  satoja savolaisia torppareita, köyhää tilatonta väestöä. Heistä löytyy merkintöjä kirkonkirjoista, mutta ei juuri muuta. Useimmiten he ovat eläneet säntillistä elämää avioituen, synnyttäen ja kuollen. Tässä järjestyksessä. Mutta on Saimaan aaltoihin hukkuneita, on hakkapeliitta, on loisia, on ”heikkopäisiä”, mutta myös Rantasalmen kartanoiden asukkaita. On esi-isä, joka kuoli Nuijasodassa Mikkelin Kenkäveron pappilan edustalla. Nykyisin vilkkaana ja viehkeänä käsityöläispappilana toimiva pitsihuvila rakennettiin yli 200 miehen kuolontantereille. Luulen, että palaamme vielä Kenkäveronkin tunnelmiin tulevissa postauksissani :)

Esivanhempiani on saapunut Mikkelin lähiseuduille monessa aallossa, mutta mistä suunnista? Kaikkihan me olemme lähtöisin Afrikasta ja reittimme tänne Pohjolaan on ollut pitkä ja polveileva. Kun viritin DNA-palvelimen todellisiin menneisyyden aikoihin selvisi, että suora isäni linja tulee Serbian ja Kroatian paikkeilta.

Isänisäni on siis ollut puna-armeijan sotilas, Suomessa heimosotavangiksi nimetty ja kotoisin todennäköisesti Karjalasta.  Kun menen 24 sukupolvea taaksepäin, isäni mieslinjan sukua asuu kaukana, Balkanin lisäksi Ukrainassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Puolassa. Joku esi-isä on syystä tai toisesta hakeutunut Pohjolaan seuraavien vuosistojen aikana. Onko hän ollut menneiden aikojen sotilas, joka on jättänyt DNA-linjansa itäiseen Suomeen, vai kauppias tai pappi kaukaa vierailta mailta? En tiedä. Vielä. Jos DNA joskus osaa kertoa minulle sen kylän itäisessä Etelä-Euroopassa, josta suoran isälinjani edustaja on lähtenyt, menen sinne, sen lupaan. Kerron siitä sitten täällä :) Aion muutenkin antautua turismille, jossa suunnataan sukuni menneille merkkipaikoille.

Äitilinjani vie itään. Kuulun Helenan tyttäriin, joita enemmistö (40%) Euroopan naisista edustaa. Minun äitilinjani  edustajat ovat taivaltaneet jääkauden väistäessä etelästä kohti Ural-vuoristoa ja kääntyneet sieltä kohti länttä ja saapuneet Suomen ja Baltian alueille ilmeisesti noin 10 000 vuotta sitten. He ovat tuoneet mukanaan ilmeisesti suomalais-ugrilaisen kielemme. Kun vein DNA-tietoni Gedmatch-nimiseen palveluun, se jaottelee perimäni vahvasti itäsuomalaiseksi eli karjalaiseksi, inkeriläiseksi, marilaiseksi ja onpa kaukana jossakin udmurttejakin. Tunnen olevani ensisijaisesti täysiverinen suomalaisugrilainen nainen. Siitä tämä matkamme alkaa, toivottavasti jaksat seurata mukana!

 

 

Kommentit (11)

Maa-vesi

Heipä hei!
Mielenkiintoista, omatkin sukujuureni vievät osin Savoon ja osin itänaapuriin. Isäni äiti oli kotoisin Maavedeltä, mikä lienee Joroisissa ja äitini äiti oli taas venäläinen. On osoittautunut tosi vaikeaksi saada tietoja Venäjältä vielä nykyisinkin, varsinkin kun ei itse osaa venäjää.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä saat selville!
Sukututkimus on tosi mielenkiintoista, siihen suorastaan addiktoituu! Sen sijaan DNA-tutkimuksen hyöty ei vielä ole minulle auennut.
Onnea matkaan!

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016

Heissan,

Onpa hauska sattuma!

En osaa itsekään kovin hyvin venäjää ja olen yrittänyt google-kääntäjän (ja muutaman kielitaitoisen ystävän) avustuksella  pärjätä. Se on kiusallista, mutta venäläiset ovat hyvin auttavaisia, kun vain saa asiansa selvitettyä. Ainakin nuorempi väki osaa myös englantia.

Ilman muuta voisin laatia myös postauksen siitä, kuinka etsiä sukulaisia Venäjältä! Se on vaikeaa, mutta mahdollista. DNA-testi tuo pika-avun, jos tarpeeksi läheinen sukulainen on tehnyt testin, mutta muussa tapauksessa pitää odotella sitä jättipottia ehkä vuosia. Minulla on kuitenkin melko paljon nykyisin myös venäläisiä DNA-osumia, joten kyllä se ilman muuta auttaa, vaikka hidasta on.

Tsemppiä etsintään! Toivottavasti tästä blogista löytyy ainakin vertaistukea :) Sukututkimus on  joskus ihanaa ja joskus vain ihanan vaikeaa!

Vierailija

Mielenkiintoista! Minunkin sukuni isän puolelta tulee osin Juvalta, osin Rantasalmelta jne. eli samoilla kulmilla on esi-isät olleet.

t. Anu

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016

Mehän ollaan sitten varmasti sukua ja kaukaisia serkkuja! Juva, Rantasalmi, Haukivuori ovat vahvoja äitini suvun alueita :) 

Vierailija

Mielenkiintoinen matka! Oma tarinani lähes samanlainen. Tuntematon isänisä, isänäiti edelleen hieman hämärän peitossa, isän lapsuus huutolaisena Ristiinassa 30-luvulla ja sukulaisten täydellinen vaitonaisuus asioista. Luen kirjasi ja koetan saada apua omaan etsintääni. Spostini on käytettävissä!

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016

Heissan,

laitan sinulle privana viestiä. Kiva kun otit tätä kautta yhteyttä! Jos en osaa auttaa, tarjoan ainakin vertaistukea. Jotkut asiat vaan täytyy selvittää, että saa rauhan.  Nykyisin esim tuo DNA-testi saattaa auttaa mysteerin jäljille. Tsemppiä! Palaan asiaan!

Vierailija

Terve! Kirja ei ollut vielä ma saatavilla täällä mlin seudulla, mutta eiköhän se näinä päivinä ilmesty kirjakauppojen hyllyihin. Minua kiinnostaa erityisesti tuo Ristiinan osuus, mikäli olet siitä jotain kirjoittanut. Itse en ole vielä löytänyt kuin hataria tietoja isäni 30-40-luvun kasvattikodista. JH  

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016

Laitoin sulle s-postia toivottavasti tuli perille! Katselin, että kirjastoihin oli tilattu muutamia kappaleita, eikä ollut kovin paljon varauksia (ellei nyt parissa päivässä ole kovin dramaattisesti tilanne muuttunut, katsoin keskiviikkona). Isäni kävi ostamassa kirjaani Mikkelin Suomalaisesta kirjakaupasta ja siellä oli ollut iso pino. Myös Länsi-Savossa oli tällä viikolla pieni juttu minusta ja sangen myönteinen arvio kirjasta, mikä ilahdutti paljon. Olen saanut hyvää palvelua Mikkelin kaupungin arkistosta ja muistelen, että heillä on esimerkiksi lastenvalvojien tietoja Ristiinasta. Lastenvalvojien papereista voisi löytyä jotakin, samoin kirkonkirjoista (tuohon aikaa papit olivat vielä aktiivisia merkitsemään erilaisia tietoja ihmisten kohdalle).

Vierailija

Kiitos viesteistä, niistä on ollut suuri apu löytää omaa sukunimi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto