Kirjoitukset avainsanalla sukututkimus

En ole täällä pahemmin keksinyt mainostanut kulkemisiani, mutta nyt ajattelin kerrankin listata, missä olen juttelemassa ja millä aiheilla. Tule ihmeessä kuulolle, jos kiinnostaa ja minua voi tosiaan myös varata myös teille päin kylään, jos ei kevään reittini oikein osu mielestäsi kohdilleen. Tulen mielellään puhumaan esimerkiksi kirjastoon, sukutapahtumaan, lukioon, jne!

Huhtikuussa:

Olen Helsingissä Karjalatalolla Laatokka-salissa puhumassa muutaman viikon päästä, eli la 13.4. klo 12 jos kiinnostaa kuulla sota-ajoista, sotavangeista ja kotirintaman tapahtumista. Otsikko on Kunnes rauha heidät erotti ja yritän kiikuttaa myös kirjojani mukaan, jos haluat sellaisen ostaa tai haluat omistuskirjoituksen omaasi. Tilaisuudesta tarkemmin tietoa täällä.

Vesilahden kirjastossa olen juttelemassa 25.4.klo 18 otsikolla: Perintö jonka sain: sukututkimuksen työkalut itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin lisääjinä tarkoituksena on puhella sukututkimuksesta, häpeästä, terapia- ja resurssisukupuusta ja erilaisista metodeista, kuinka sukuaan voi tutkia. 

27.4. olen Porissa dna-sukututkimuksen työkaluista puhumassa erinomaisen osaajan Sanna Milanin kanssa. Tapahtuman tiedot tässä alla ja täällä:

Isä-päivä la 27.4.2019 klo 12-18​ Yhteisötalo Otavassa, Otavankatu 5A, 2. krs

Satakunnan Sukututkimusseura ry järjestää opiskelupäivän kadonneen henkilön etsintään DNA:n avulla 

Päivää vietämme Workshop- tyylisesti ja käymme läpi erilaisia tapoja sekä työkaluja kadonneen etsintään.​ Vetäjinä toimivat: Sanna Milan, Ira Vihreälehto

​-Eri testifirmojen työkalut ja niiden hyöty​

-Datan siirto​

-Kromosomit ja niiden jaottelut​

-Tietokannan luonti (Sukujutut)​

-Kertomuksia onnistumisista ja kuinka se tehtiin​

​Isä-päivä on suunnattu heille, joilla jo on DNA- testi tehtynä.​ Keskustelut ovat vapaita ja tilaisuus on maksuton.​ Paikkoja on rajoitetusti, joten varaathan paikkasi mahdollisimman pian.​ Ilmoittautumiset viimeistään 20.4.2019, sähköpostilla, satasuvut@gmail.com tai tekstiviestillä 040 5493 945/Marja 
Osallistujat saavat 10€ alennuksen Sukujutut ohjelmaan.
Otavassa ei ole ravintolaa, joten ota omat eväät mukaan. Osallistujille ilmainen kahvi- tai tee-tarjoilu.

Jos haluat minut teille johonkin tilaisuuteen juttelemaan, niin ota yhteyttä ira.vihrealehto@gmail.com tai Lukukeskuksen kautta, jonka kautta voi tilata myös laajasti kaikkia suomalaisia kirjailijoita, minun tiedot tässä.

Esityksiäni kokoilen tänne (kierrän puhumassa työn puolesta myös kulttuuriperintökasvatuksen teemoilla).

Muutamia esiintymisiäni tässä:

Kirjailijavieraana Vaasan kaupunginkirjastossa 2018

Vieraana Flinkkilä &Tastula 2018

Yle Prisman vieraana 2016

Radiossa Kalle Haatasen vieraana 2018

Nähdään!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulin hiljattain henkilöstä, joka etsi isäänsä. Hän oli teettänyt DNA-testin, tarkemmin sanottuna Family Finderin, Family Tree DNA -palvelussa ja paras serkkuosuma olikin melkoisen hyvä, yli 300:n pätkä, joka oli myös etsijän x-osuma. Näine tietoineen oli tämä isää etsivä, DNA-sukututkimuksen innokas aloittelija lähestynyt tunnettua suomalaista DNA-sukutukimuksen osaajaa, joka oli opastanut henkilöä teettämään lisää testejä: tällä kertaa MtDNA-testin, joka maksoi yli 100 euroa. Sen jälkeen tästä ”avustajasta” ei kuulunut enää mitään. 

Kun kuulin tapauksesta, en yllättänyt. Näitä vastaavia tarinoita putkahtelee erilaisiin sosiaalisen median viestikansioihini tuon tuosta. On harmillista, että DNA-asioissa neuvonta on niin myyntikeskeistä ja että ei malteta kuunnella kysyjän asiaa kunnolla ja perehtyä hänen pulmaansa. 

Meitä on monta geneettisen sukututkimuksen opastajaa Suomessa ja ehkä jossain vaiheessa olemme siinä pisteessä, että voimme koota jotkin yhteiset ohjeistukset, mutta toistaiseksi jokainen neuvoo oman kiinnostuksensa, osaamisensa ja jaksamisensa mukaisesti. Joku neuvoo isien etsinnässä, toinen vaikkapa ulkomaisten isien paikantamisessa, joku on erikoistunut Venäjään, toinen Ruotsiin. Kaikenlaista osaamista kaivataan, koska yhtä monta kuin on etsijää, on kimuranttia perhemysteeriä. Ja sama neuvo ei auta kaikkia, mutta monia hyviä yleisiä periaatteita sentään on.

Seuraavassa omat vinkkini tuntemattoman isän etsintään. Ennen kuin kuitenkaan siirryt nakuttelemaan ensimmäistäkään DNA-testipakettia netin ostoskoriin, muista selvittää kaikki mahdolliset olemassa olevat tiedot. Haastattele läpi sukulaiset, ystävät, läheiset, naapurit, työkaverit ja mene vaikka laatuisan kahvipaketin kanssa kylään, sillä kun ihmisiä lähestyy kauniisti, saa yleensä parempia tuloksia. Kirjoita havainnot ylös ja paina ne mieleesi, mutta älä juutu niihin orjallisesti. Kaikki lähtötiedot eivät koskaan ole täysin oikein, jotakin muistetaan väärin, jotakin oletetaan ja liian helposti ne toiveet muuttuvat totuudeksi.

Toiseksi: tarkista arkistolähteet. Seurakunnilla ja maistraateilla on velvollisuus antaa kysyjälle itseä koskevat tiedot. Avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista oli laki (173/1922), jonka perusteella jokaisessa kunnassa on toiminut lastenvalvoja. Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset tuli ilmoittaa lastenvalvojalle, ja lastenvalvojan tehtäviin kuului selvittää, kuka on velvollinen elättämään lapsen, eli on todennäköisin syin ”makaaja”. Jotta avioton lapsi sai oikeuden perintöön, tuli ”makaajan” tunnustaa lapsi omakseen. Jos isyys kiellettiin, mies voitiin oikeudessa määrätä elättäjäksi. Jos avioton äiti meni naimisiin, saattoi avioton lapsi käytännössä muuttua aviolapseksi. 1940-luvulle asti pappi saattoi merkitä kasteen yhteydessä tiedon isästä aviottoman lapsen kohdalla. Jos olet lisäksi syntynyt sairaalassa, sinulla on oikeus saada itseäsi koskevat tiedon sairaalan arkistosta. Tiedoissa voi olla esimerkiksi se, milloin äiti saapui synnyttämään, mistä osoitteesta, mikä hänen työpaikkansa oli ja milloin hän poistui sairaalasta. Eli itseä koskevat arkistotiedot kannattaa tarkistaa.

 

Kuinka DNA-testiä hyödynnetään

Jos sukulaisilta ja arkistoista ei heru tietoja, DNA-testi voi avata polun. Testejä on kolmenlaisia, ensinnäkin autosomaalitesti, joita ovat esimerkiksi Family Tree DNA:n Family Finder, My Heritage, 23andme ja Ancestry. Autosomaalitesti kartoittaa sinulle kaikki muut testin tehneet ”serkut”. Lisäksi on Y-testi eli isälinjaa selvittävä testi ja sama äitiversiona eli MtDNA. Y-testin voi teettää vain mieheltä. Isätesti kertoo mitä isälinjaa miehen esi-isät edustavat ja mitä hänen poikansa häneltä perii, vastaavasti äitilinja kulkee äidiltä tyttärelle.

Autosomaalitestillä on vallan mahdollista saada hyvinkin läheisiä osumia, eli joku, joka on tehnyt testin, on esimerkiksi ensimmäinen serkkusi. Autosomaalitesti antaa jokaisen serkkuosuman kohdalla arvionsa siitä, miten läheinen sukulaisuutenne on. Isä- ja äitilinjan testit harvemmin tarjoavat kovin läheisiä osumia, mutta niistä voi yhtä lailla olla hyötyä, jos etsitään biologisia vanhempia.

Jos etsit isää, testaa itsesi. Lisäksi olisi hyvä, jos olisi testitulos myös äidinpuoleisesta suvustasi, mielellään esimerkiksi sisar- tai velipuolesta tai äidistä. Äidinpuoleisesta suvusta olisi myös hyvä tehdä mahdollisimman laaja sukututkimus. Näistä tiedoista on se hyöty, että kun saat testitulokset, ne eivät ole jaoteltu valmiiksi isän tai äidinpuoleisiin sukulaisiin. Saat tuhansia serkkuosumia, joista sinun pitää itse päätellä, ketkä ovat sen tuntemattoman isän sukulaisia. Jos sinulla kuitenkin on testattuna vaikkapa äitisi tai sisarpuolesi, voit näin heidän avullaan katsoa, ketkä ovat heillekin sukulaisia ja olettaa, että he eivät ole isänpuoleisia sukulaisiasi.

Mitä läheisempi osuma, sen helpompi on suodattaa tämän osuman lähisukulaisista sopivia isäkandidaatteja. Ideana on tutkia läheisten, isänpuoleisiksi arvioitujen henkilöiden sukupuita ja päätellä niiden avulla, kuka heidän sukulaisistaan on sinun isäsi. Ideaalitapauksessa isä löytyy melko vaivattomasti näin. Varsinkin jos löytyy läheisiä osumia, esimerkiksi 1-2. serkkuja, etsinnät rajoittuvat kuitenkin vielä maltilliseen määrään henkilöitä, joten seulominen ei ole mikään satojen ihmisten kavalkadi. 

Kun isänpuoleiset osumat on setvitty ja jos onkin harmillisesti havaittu, että kovin läheisiä osumia ei löydy, on mahdollisia toimintamalleja jäljellä vielä monia. Kannattaa lähettää sähköposteja niille parhaille osumille ja kertoa omasta etsinnästään. Kannattaa lisäksi lähettää itsestään valokuva tai pari ja kertoa selvitetyt tiedot. Kannattaa mainita, jos vaikuttaa siltä, että joku tietty sukunimi tai paikkakunta tuntuu tupsahtelevan esiin sangen usein serkkuosumien tiedoissa. Joku sukulaisesi saattaakin tietää asiasta jotain ja osaa auttaa eteenpäin.

Itse yleensä suosittelen teettämään lisää testejä. Sitä ei voi tietää, missä se ennalta tuntematon lähisukulainen testinsä teettää, joten suosittelen tekemään testejä monissa palveluissa, yhdistämään tietoja ja olemaan aktiivinen niissä kaikissa. Itse olen teettänyt isoisäni etsintöjen varrella isästäni testit 23andMe:ssä, Family Tree DNA:ssa, Ancestryssa ja vienyt isäni datan Gedmatchiin, DNAlandiin, My Heritageen ja Prometheaseen. Olen mielestäni levittänyt verkkoni useammalle lammikolle ja arvioinut että niin saan varmemmin saalista, eli hyviä serkkuosumia. 

Usein suositellaan myös isälinjan testiä eli Y-testiä, jos etsijä on poika. Miehet perivät isiltään isälinjan, jonka avulla voidaan parhaassa tapauksessa rajata etsinnät tietyn sukunimen miehiin. Olen kuullut, että ainakin kerran isälinja rajasi etsinnät mukavasti tietyn paikkakunnan sukunimen miehiin ja sen jälkeen teetetty autosomaalitesti auttoi määrittämään isän. Isälinjan Y-testin voi ostaa Family Tree DNA:sta ja se kuuluu 23andme:n autosomaalitestipakettiin. Koska Y-testit ovat Family Tree DNA:ssa melko hintavia, niin neuvoisin mielummin satsamaan ne rahat muihin autosomaalitesteihin, mutta jos se etsintä ei ole rahasta kiinni, sitten toki Y-testiä tilaamaan. 

Olen itse teettänyt isästäni Y-linjan testit ja niistä ei ole meille ollut mainittavasti apua. Isälläni on Suomessa harvinainen isälinja, sillä hänen isänsä oli neuvostosotavanki ja meidän läheisimmät osumat ovat kaukaisia, yli 600 vuoden takaa ja asuvat Balkanilla, Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Bulgariassa. Onhan se kiinnostavaa tietää ja olen viime vuosina innostunut sinne suunnalle nyt matkustamaan, mutta ei auta paikallistamaan karjalaista tai inkeriläistä heimosotavanki-isoisää millään tavalla.

Äitilinja testataan MtDNA:n testillä (tai 23andme autosomaalitestillä) ja siitä ei ole mitään hyötyä isän etsinnässä. Se kertoo äidinpuoleisesta suvusta ja osumia tulee yleensä vielä vähemmän ja vielä kauempaa kuin isätestissä. Jutun alussa kerrotun etsijän saama neuvo on siis oikeasti pöyristyttävän huono.

Jos joku autosomaalitestin serkuista on myös x-osuma ei sekään kerro äitilinjasta, se kertoo, että testatun ja osuman väliset sukulaiset ovat pääosin naisia, ainakaan välissä ei voi kulkea kahta miestä perätysten. Jos nainen esimerkiksi etsii isäänsä, isänpuoleisia sukulaisia voi siis löytyä x-osuman takaa, mutta silloin täytyy muistaa puikkelehtia sukulinjassa niin, että karsii peräkkäiset miehet ketjusta pois.

Etenkin jos tuntemattoman isän juuret tuntuvat vievän ulkomaille Ancestry ja 23andMe ovat hyvät vaihtoehdot, mutta Suomessa yleisimmät Family Tree DNA ja My Heritage auttavat varmemmin suomalaisen mysteeri-isän jäljille.

 

Ulkomaalainen isä?

Jos epäilee, että isä on ollut ulkomaalainen, silloinkin DNA-testi vahvistaa oletuksen oikeaksi tai vääräksi. Jos isäsi on ollut isoisäni kaltainen neuvostosotavanki, sinulla todennäköisesti on noin 40-60% itäeurooppalaista tai eteläeurooppalaista perimää, jonka 23andme:n testi tai Gedmatch-palvelu suodattaa tarkemmaksi alueelliseksi oletukseksi. Isänisäni ei ollut venäläinen, vaan todennäköisesti karjalainen, joten isälläni on melko vähän etnistä ”itäeuroa” mutta 23andme kertoo, että hänen isovanhempiaan on asunut Karjalassa ja Leningradin alueella, sekä kaukaisempia sukulaisia Balkanilla, mahdollisesti Serbiassa. 

Jos isä on ollut saksalainen sotilas, silloin testituloksen etnisyys voi olla keskieurooppalaisuuden lisäksi oikeastaan mitä tahansa eurooppalaista suuntaa, sillä saksalaiset ovat melko sekoittuneita muihin kansoihin. Saksalaisen isän löytäminen DNA-testin avulla on muuten melkoinen työmaa, sillä Saksassa on tehty DNA-testejä toistaiseksi melko vähän, parhaiten heitä löytänet Ancestry-palvelusta.

Osaako DNA-testi puolestaan luotettavasti listata esivanhempien kotimaita? Eihän se aina osaa. Ihminen on liikkuvainen luonnostaan ja monien esivanhemmat ovat liikkuneet alueelta toiselle tai edustaneet kotiseudullaan vähemmistöä. Ystävälläni on ruotsalainen isä ja ranskalainen äiti, hänen isänsä suvussa on valloneja ja äidin suvussa tiedetään muuttoliikkeen Ranskaan tulleen Portugalin suunnalta. Kaiken tämän 23andme onnistui kuitenkin ystäväni sylkinäytteestä poimimaan.

 

Kavereiden vinkit

Kysyin ystäviltäni ja myös monia isää etsiviä auttaneilta Jere Markkaselta ja Sanna Milanilta vinkkejä isän etsintään. Jere on etsinyt sukulaisia DNA-testien avulla jo kuutisen vuotta ja selvittänyt useita sukumysteerejä. Jere korostaa, että DNA-testien tuloksia on sinnikkäästi pyrittävä yhdistämään perinteiseen tutkimukseen. Eli vaikka osumalla ei olisi sukupuuta tai hän ei vastaisi yhteydenottoihin, kannattaa yrittää rakentaa DNA-osuman sukupuita, vähintään siis hypoteettisia sukupuita, jos yhteyttä ei voi varmistaa.

Jere korostaa myös, että vaikka etsijän lukuisat Amerikan mantereen osumat voivat tuntua hyödyttömiltä, niissä voi piillä erinomainen etu: amerikkalaisiin löytyy usein yksi (tai kaksi) hyvin selkeää yhteyttä, etenkin jos heidän juurissaan on vain yksi suomalainen siirtolainen.

"Etenkin omalla kohdalla olen usein huomannut, että siirtolaisten jälkeläiset ovat todella hyviä apuja, kun pitää löytää muutamia esivanhempipareja, keistä todennäköisesti polveutuu", Jere sanoo.

Jere suosittaa myös siirtämään dataa, eli oman DNA-testin tietoja mahdollisimman moneen paikkaan, koska joka paikassa on eri serkkuja. Esimerkiksi Family Finderin datan voi viedä Gedmatchiin ja DNAlandiin ja vanhempia tuloksia voi myös viedä My Heritageen. 

DNA-testien maailma tuntuu aluksi hankalalta ja vaikeaselkoiselta, sen edessä ei pidä lannistua, tai jos ei aluksi ymmärrä tai jos tekee virheitä. Uuden oppiminen on jokaiselle hyväksi ja omasta puolestani voin sanoa, että mitä mutkikkaammaksi etsintä käy ja mitä hankalampia vaiheita se sisältää, sen enemmän myös sinulle tarjoutuu matkan varrella mahdollisuuksia oppia lisää. Suosittelemme Jeren kanssa molemmat opiskelemaan sukututkimuksen peruskäsitteet, teettämään lähisukulaisilla ja itsellä testejä ja lisäksi Jere suosittaa investoimaan johonkin sukututkimusohjelmaan, koska se helpottaa sukutietojen käsittelyä huomattavalla tavalla. Ota lisäksi vastaan kaikki apu minkä saat, äläkä välitä, jos et saa joltakulta itseään avustajaksi mainostavalta henkilöltä vastausta, siirry vain kysymään seuraavalta.

Jos et muuten halua sijoittaa sukututkimusohjelmaan tai ohjelmien käyttö on sinulle liian vaikeaa, kannattaa sitten täyttää vaikka tavallinen ruutuvihko sukutiedoilla ja kaavioilla. Olemme molemmat Jeren kanssa täyttäneet useita vihkoja etsintöjen lomassa ja niihin on hyödyllistä palata tarkistamaan huomioita ja ajatuksia jälkeenpäin: ehkä jotain jäi viimeeksi huomaamatta. Käytännössä etsinnät kun ovat erilaisten mahdollisuuksien poissulkemista, jolloin vääjäämättä lähestytään kohti ratkaisua.

Suomalaisilla sivustoilla voi kysellä apuja, mutta Jeren kanssa molemmat vannomme Facebookin DNA detectives- ryhmän nimeen. Siinä ryhmässä saa paitsi apua ja neuvoja, niin kosolti kannustusta ja positiivista tsemppiä! Suomalaisilta sivuilta ainakin perustamani Kadonneet sukulaiset ja Sannan aloittama Biologisen isän etsintä geneettisen sukututkimuksen avulla ovat ilmapiiriltään ystävällisiä. 

Sanna kuvailee itseään vaatimattomasti noviisiksi ja kertoo harrastaneensa sukulaisten etsintää DNA-testien avulla vajaat neljä vuotta. Tässä ajassa hän on löytänyt oman isänsä ja monta muuta iskää. Kysyn Sannalta esimerkkiä onnistuneesta selvityksestä ja hän kertoo: parhaimpana keissinä on pakko aina nostaa esille "liian helppo" tapaus. Tapauksen päätähdellä, eli etsijällä ei ollut ihan hirveän läheisiä osumia, mutta parhaimmisto sattui sopimaan kaikki yhden ja saman suvun oksaan. Ei siis oksistoon vaan oikeasti samaan oksaan. Tämän tapauksen mietinnässä meni naurettavasti vain minuutteja, kirjaimellisesti. Vartin isä.

Sanna kuvailee etenemistä etsinnöissä näin: kun ne tiedetyt osumat on saatu perattua pois jää jäljelle tuntematon, sitten ne tuntemattomat osumat sukupuiden avulla liimataan yhteen ja sen jonon päässä seisoo kyllä se, joka on hukassa. Kuulostaa yksinkertaiselta ja oikeastaan onkin sitä, mutta vie aikaa ja satunnaisesti polttaa propun päästä.

 

Muutama lisävinkki

Joskus etsijä on teettänyt DNA-testin, mutta ratkaiseva tieto löytyy eri kautta. Eräässä tapauksessa, jota selvittelin, oli isän etsijällä epävarma tieto isän sukunimestä, vanhempien tapaamispaikasta ja miehen iästä. Hän oli teettänyt testin, hän oli haeskellut apuja netissä ja somepalstoilla, hän oli jopa saanut mediahuomiota paikallisessa lehdessä ja lehden kommenttipalstalla (aivan ystävällisiä neuvoja). 

Auttelin etsijää ja lopulta kävikin niin, että minua lähestyi eräs henkilö, joka kertoi tietävänsä etsijän isän, mutta ettei halua sotkeentua asiaan millään tavalla itse. Hän kertoi, että saan kertoa tietoni etsijälle ja toimitti myös aiheesta todistusaineistoa (paljon valokuvia, joista osassa, miehen äidissä, oli hätkähdyttävää yhdennäköisyyttä etsijän kanssa). Hän kertoi miehestä ja tämän suvusta tietoja, jotka sitten jaoin etsijälle ja sanoin, että sain nämä tiedot, mutta en saa kertoa niiden luovuttajasta sinulle mitään. Tämä nimetön avustaja oli maininnut, että suku ei todennäköisesti ota uutta jäsentä vastaan kovin hyvin ja näin taisi ollakin. Mutta ainakin mysteeri selvisi. 

Muutaman etsijän isän olen paikallistanut arkistotietojen perusteella ja DNA-testi on sitten vahvistanut tiedon. Eräs ystäväni löysi äitinsä isän puolestaan niin, että suvussa oli kulkenut tieto isän nimestä ja henkilöllisyydestä, mutta ei oltu täysin varmoja, missä tämän suvun jäseniä nykyisin asuu. Etsijä laittoi äitinsä sukupuun geni-palveluun julkiseksi ja liitti myös oletetun isän siihen. Ei mennyt vuottakaan, kun tämän isän suvun jäsen otti yhteyttä kysyen, että mitäs kummaa. Tehtiin DNA-testit, jotka vahvistivat oletetut tiedot oikeiksi. Tässä suvussa jälleennäkeminen oli lämminhenkinen.

Etsinnöissä ei kannata tyrmätä oudoltakaan kuulostavia keinoja. Erään etsityn olen löytänyt perusteellisella somekampanjalla, jaoin kuvallista ilmoitusta tarpeeksi monessa paikassa ja kahdessa päivässä oli oikea suku paikallistettu.

Isättömyys

Isättömyys on elämänpituinen matka, isänpäivä, jota ei koskaan tullut. Se on ajatus siitä, että jos isä kävelisi ohitsesi kadulla, et tietäisi siitä. Ehkä niin on tapahtunut, mietit. Et tiedä mitä olet perinyt häneltä: ehkä silmät tai korvat, ehkä jonkin luonteenpiirteen, ehkä jonkin taipumuksen tiettyyn sairauteen? Voit vain arvailla.

Voiko kaivata jotakin mitä ei tunne? Kun ei tiedä millaista on, jos on isä? Vanhemmiten ikävä yleensä vahvistuu ja halu tietää totuus tulee tärkeäksi. Tietääkö isä minusta? Ajatteleeko hän koskaan minua? Mitä hän minulle sanoisi, jos tapaisimme? 

Et ole yksin. Isättömiä lapsia ja aikuisia on. Heistä on tehty tutkimuksiakin. On todennäköisempää, että lapsesta tulee masentunut, väkivaltainen, hän pärjää huonommin koulussa, hän käyttää todennäköisemmin päihteitä, häntä kiusataan ja että hän tekee itsemurhan, jos on isätön. Ja siihen joku vastaa, että olihan sinulla hyvä äiti. Hyvin sinulle kävi. Pärjäsit noin hyvin ilman isää. Olisit tyytyväinen! Älä valita, mene etiäpäin! 

Huomaat olevasi jo vanha, etkä vieläkään tiedä kuka olet, hämmästelet. Tieto isästä korjaisi puuttuvat palat palapelissä, loisi juuret, toisi helpotuksen. Että minäkin tulen jostakin. Minäkin saan nimiä sukupuuhun. 

Tai oletko luovuttanut? Ehkä et koskaan edes uskaltanut yrittää, ettei kukaan vain suutu? Jos sieltä löytyy jotain pahaa, sitten minäkin olen paha? Ehkä siihen on hyvä syy, miksi minulle ei ole kerrottu?

Toivon, että jaksat etsiä, jos haluat löytää.

Jeren etsinnöistä lisää: täältä

Ira Vihreälehto (FM) on geneettisen sukututkimuksen harrastaja ja historioitsija, joka on kirjoittanut isoisänsä etsinnöistä kirjan Tuntematon sotavanki Venäläistä isoisääni etsimässä. Ira kiertää puhumassa sukututkimustapahtumissa ja erilaisissa kirjallisuustapahtumissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänään olin Vapriikissa kuulolla Muinaissuomalaisten DNA:ta metsästämässä -tilaisuudessa, joka oli maksuton ja aivan tupaten täynnä. Arvaisin jo ennalta, että Vapriikin auditorio täyttyy nopeasti ja tiesin aiheen olevan sukututkijoiden keskuudessa hyvin kiinnostava, kun tutkimusartikkeleitakin on viime aikoina aiheesta julkaistu. Olin siis paikalla jo melkein tuntia ennen ja onneksi, sillä puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua ovet avattiin - ja suljettiin. Sen jälkeen sali olikin täynnä ja vain muutama satunnainen onnekas pääsi jonon kärjestä sisään, jos hajapenkkejä vapautui tilaisuuden kestäessä.

Käyn seuraavassa läpi omat havaintoni ja ajatukseni päivän annista.

Aluksi FT Elina Salmela esitteli mielestäni oikein selkeästi ja ymmärrettävällä tavalla muinais-DNA:ta.

  • Muinais-DNA paljastaa väestöjen liikkeet ja sekoittumiset, yksilöiden (lähi)sukulaisuudet, vainajan sukupuolen, yksilön ulkonäön ja mahdolliset geneettisen sairaudet
  • Suomessa muinais-DNA:ta on saatu vasta vähän tutkittua, sillä suomalainen maaperä ei ole oikein otollinen sen säilymiseen ja toisaalta esimerkiksi pronssikaudella vallalla ollut polttohautaus on tuhonnut luista dna:n.
  • Kontaminaatio on myös riski, eli näytteeseen sekoittuu muuta kuin tutkittavan yksilön DNA:ta, kuten maaperää tai kaivauksen tai laboratoriokäsittelyn yhteydessä jotain muuta kuin alkuperäistä DNA:ta
  • Muinais-DNA:ta löytyy siis palamattomista luista ja hampaista ja kaikista parhaiten ohimoluusta, joka on kovaa ainesta ja kehittyy jo lapsella varhain kovaksi. Luun kunnosta ei kuitenkaan näe, saako siitä DNA:ta, joskus hyvin säilyneestä luusta ei irtoa, joskus huterasta luusta saadaan oikein hyvä näyte 
  • Lisäksi muinais-DNA:ta on saatu esiin luolan pohjahiekasta ja aivan viimesimpänä purupihkasta (joka on loistojuttu Suomen kannalta, sillä sitä meillä on säilynyt ilmeisesti paljon)

Salmela on työskennellyt SUGRIGE-projektissa, jossa on saatu kerättyä muinais-DNA:ta peräti kolmelta paikkakunnalta Kuolan niemimaalta, Leväluhdasta ja 1700-1800-lukujen saamelaishautausmaalta:

Tuloksista voit tarkemmin lukea täältä: https://www.nature.com/articles/s41467-018-07483-5

Salmela kertoo, että vainajat eivät muistuta "nykysuomalaista" ja vanhin, suomalaismiehillä hyvin yleinen Nc1-haplo, löytyi nyt Kuolasta. Vaikuttaa siis siltä, että eteläisen Suomen alueilla on ollut saamelaisasutusta, ennen "nykysuomalaista" enemmän muistuttavan väestön tuloa, mikä ei sinänsä ole uusi tieto. Nykysuomalaismiehille tyypillistä isälinjaa on kuitenkin esiintynyt Kuolan niemimaalla  jo ainakin varhaisrautakaudella. Lisäksi Leväluhdassa on ollut ainakin yksi, mutta kenties enemmän naisia, joilla on ollut perimää, joka muistuttaa enemmän nykyisiä keski-eurooppalaisia, kuin suomalaisia tai saamelaisia. Ihminen on liikkuvainen luonnostaan ja liikettä on aina piisannut!

Suomen alueelle ja läheisyyteen on saapunut näiden tietojen valossa "siperialainen komponentti" yli 3500 vuotta sitten. Mistä he ovat lähteneet? Ovatko he tulleet useassa aallossa? Luultavasti tämä Salmelan kuvailema komponentti ei kuitenkaan liity uralilaisiin kieliin, joita on näillä alueilla kuitenkin myöhemmin alettu enemmän puhua. Ja ennen kaikkea: milloin suomalaisille tyypillinen perimä on muodostunut/saapunut? Näihin kysymyksiin toivotaan saatavan vastauksia tutkimusten jatkuessa.

Salmela toivoi, että yleisö ei "tviittaile" lähitulevaisuudessa tulevia tutkimuksia eteenpäin, joten en minäkään sitten kaikkia tilaisuudessa jaettuja tietoja nyt jaa. Sen voinen kertoa, että meitä itäsuomalaisia kovasti kiinnostavaa muinais-DNA:ta on tutkittavana ja tulossa! Sitä mukaan kun tutkimukset on tarkistettu ja ne ovat julkisia, saanemme me savolaiset ja karjalaiset myös ihmetellä, onko meidän esivanhempia ollut meidän kotiseuduilla jo kuinka pitkään, vai onko sielläkin ollut vahva saamelaisasutus aluksi, tai jotain muuta...

Jos haluat vertailla itseäsi näihin muinais-DNA:n hahmoihin, vie oma DNA-datasi (esim FTDNA:sta tai My Heritagesta) Gedmatchiin (gedmatch.com -kirjaudu sisään, lue ohjeet datan tuonnille) ja sen jälkeen vertaa one to one -vertailulla itseäsi seuraaviin muinais-DNA-hahmoihin: 

Tämänhetkiset kitit Gedmatchissa (napattu Suomi-DNA -sivulta Facebookissa)

T478594 (BO002)
T890522 (BO004)
T008850 (CHV001)
T136451 (JK1970)
Z059547 (JK1968) 
T138843 (JK2065)
T800726 (JK1970)

(Säädöt Gedmatchissa: SNP count minimum 100 ja Minimum segment 1). Oletko sukua? 

Seuraavaksi saimme kuulla Simo Vanhatalon mukavaa tarinointia Janakkalan miekkamiehestä. Kävi ilmi, että hautapaikkaa oli tutkittu kylmissä ja kolhoissa olosuhteissa, haudasta oli löytynyt poikkeuksellisen pitkä ja komea miekka, jota on ihmetelty laajasti ja että vainajalla oli ollut purentaongelmaa, sekä ainakin sen verran oli kokenut väkivaltaa, että traktorilla on päältä ajettu.

Jan Storå Tukholman yliopistosta kertoi tutkimuksista Ruotsissa. Hän totesi, että arkeogenetiikka tuo uutta tietoa historian murrosaikoihin:

  • milloin saapui pioneeriasutus
  • maanviljelyksen ja hautastapojen muutokset
  • keramiikka, metallit
  • uskonto ja kristinuskon saapuminen
  • urbanisaatio
  • lapsuus (voidaan määrittää sukupuoli ja päätellä lisää myös naisten ja miesten elämästä ja lapsuudesta)

Storån mukaan muinais-DNA on vahvistanut joitakin olettamuksia, joita arkeologeilla on ollut esimerkiksi asutuksesta. Asutus esimerkiksi ei ole saapunut Skandinaviaan vain etelästä, vaan myös idästä pohjoisen kautta, joka on voitu havaita kiviteknologian kehittymisestä. Maanviljelys puolestaan on saapunut selvästi etelästä.

Kiinnostavinta antia oli mielestäni viikinkikaupunki Sigtunan muinais-DNA-tutkimukset. Noin puolet tutkituista vainajaista, eivät olleet "paikallisia", he olivat kuin yleinen eurooppalainen torikokous. Miten hienoa! Myös muutama suomalaisperäinen tyyppi on osunut eurooppalaisten geenien äärelle Sigtunaan. Ja kyllä, Janakkalan miekkamies lienee "sukua" tai "samankaltainen" Sigtunan viikinkiajan suomalaistyypeille.

Janakkalan miekkamiehestä kerrottiin, että hänen äitilinjansa on H1(a7?), joka on sama kuin oma äitilinjani (tosin olen H2a1). Meitä Helenoita on Euroopassa eniten, joten ei mullistava tieto. Isälinja Janakkalan miekkamiehellä on R1b, joka ei ole aivan tavallinen Suomessa.

FT Kati Salo kertoi, että tähän mennessä Suomessa on yritetty tutkia yli 200 vainajan muinas-DNA:ta ja seuraavaan 200:n on tutkimuslupa. Noin 2/3 on onnistunut, vanhimmat onnistuneet ovat  esiroomalaiselta rautakaudelta. Tuloksista julkaistaan artikkeleita lähitulevaisuudessa.

FT Mikael A. Manninen kertoi kivikautisesta purupihkasta lisää. Hän on Oslon yliopistossa ollut mukana projektissa, jossa tutkittiin sitä, saako purupihkasta DNA:ta ja onnistuminen oli ollut heille ilmeisesti myös iloinen yllätys.

Purupihka

  • ei ole pihkaa, vaan koivutuohitervasta valmistettua tököttiä
  • kertoo elävistä ihmisistä, ei vainajista
  • ilmeisesti purupihkalla oli terveydellisiä vaikutuksia (vrt. xylitol), lisäksi sitä käytettiin "liimana" jonka takia ihmisten piti ehkä pureskella sitä suussaan
  • purupihkaa löytyy myös haudoista
  • osassa purupihkaa löytyy lasten hampaiden jälkiä, osassa aikuisten

Viimeisenä päivässä oli Ulla Moilasen esitys Valkeakosken Toppolanmäen rautakautisesta ruumishaudasta (kts.kuva yllä). Haudassa oli mies, joka oli haudattu ikivihreälle pedille, tämä oli selvtetty siitepölytutkimuksen kautta. Toppolanmäen mies ei ilmeisesti ole sukua Janakkalan miekkamiehelle, hänen isälinjansa oli N-M178. Hänellä oli vaaleat hiukset, ei pisamia, taipumus ylipainoon ja hän muistuttaa nykysuomalaisia ulkonäöltään.

Muinas-DNA antaa vasta vihjeitä siitä, mitä kaikkea tiedämme meitä edeltäneistä tulevaisuudessa. Jään kiinnostuksella odottamaan!

Myös Vapriikissa aiheen tiimoilta jatketaan keväällä muiden tilaisuuksien yhteydessä.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänä vuonna en ole oikein ehtinyt tämän blogin äärelle. Alkuvuodesta viimeistelin toisen kirjani Kunnes rauha heidät erotti, sitten seurasi julkkarihässäkkää maaliskuussa, sitten pistin kotitaloni myyntiin huhtikuussa, vaihdoin työpaikallani esimiestehtäviin toukokuussa ja tein hirveän määrän ylityötunteja, johtamani hanke "Kulttuurivoltti" voitti EU:n/Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinnon kesäkuussa Berliinissä, talo myytiin heinäkuussa, alkoi uuden kotipesän etsintä, järjestin kuopuksen rippijuhlat elokuussa, löytyi uusi koti, muutto syyskuussa, suurehko keittiöremppa ja liuta työmatkoja Suomessa ja ulkomailla pitkin syksyä. 

Liioittelematta voin sanoa, etten ole koskaan ollut näin kiireinen ja moni aiemmin elämääni olennaisesti kuulunut juttu ja harraste on vain jäänyt. En ole siis juurikaan ehtinyt kevään jälkeen sukututkimusjuttujen äärelle.

Kiertäessäni tänä vuonna erilaisia seminaareja ja kahvipöytiä Berliinissä, Brysselissä, Wienissä, Leipzigissa ja tällä viikolla Madridissa, en ole kuitenkaan malttanut olla kyselemättä tapaamiltani ihmisiltä heidän suvuistaan, muistoistaan ja menneistään. Tulen nimittäin yleensä maininneeksi työyhteyksissäkin, että olen hiljattain Suomessa kirjoittanut muutaman kirjan ja sitten minulta tietysti udellaan, että mitä kirjani käsittelevät. Sitten kerron joko lyhyen version tai pitkän version kuulijasta riippuen. Tämän jälkeen on aina arvoitus, mitä seuraa, mutta tässä sinulle muutama esimerkki Euroopasta vuodelta 2018.

Lokakuu 2018 Bryssel

Meitä on kokoontunut satakunta globaalikasvatuksen asiantuntijaa ympäri maailmaa Brysseliin työpajaan. Ensimmäisen illan tutustumisdrinkeillä ajaudun pöytään, jossa on tanskalainen nainen, slovenialainen mies, venäläinen ja virolainen nainen ja myöhemmin saksalainen nainen. Tanskalaisnainen kertoo, että hänen isoäitinsä oli Ahvenanmaalta ja sai vain aviottomia lapsia Tanskassa. Siksi hänelläkin on suomalainen sukunimi. Hänen isoisänsä oli jonkinlaisen natsiliikkeen jäsen ja hän oli kokenut valtavan järkytyksen siivotessaan suvun taloa ja löytäessään erilaisia hakaristipapereita. Hän on itse täydestä sydämestään globaalikasvatuksen puolestapuhuja ja inhoaa rasismia. Isoisän toimista sota-aikana ei perheessä puhuta. 

Virolainen nainen hermostuu pian slovenialaisen miehen käsityksiin "kommunismista" ja poistuu naapuripöytään, venäläinen seuraa perässä.

En tiedä miten olemme päätyneen edes puhumaan kommunismista, mutta minulle kerrotaan nuoruusvuosista yliopistosta, jossa yhtäkkiä nuorten miesten uudeksi kämppäkaveriksi tuli venäläinen (tuolloin neuvostoliittolainen) Andrei. Häntä ei tosin nähty laisinkaan ensimmäisinä kuukausina, mutta kaikki elivät siinä tunnelmassa, että öisin joku pyöri yhteisessä asunnossa ja joitakin hämäriä mielikuvia oli hahmosta myös aamuisin.

Sitten Andrei kerran saapui paikalle kaikkien ollessa vireitä ja hereillä ja hän oli juhlatuulella, elettiin Jeltsinin vallan kriittisiä vaiheita ja vaikka Neuvostoliiton televisio ilmeisesti näytti vain Joutsenlampea, kaduilla kuhisi ja vodka virtasi. Myös Andreilla. Hän tarjosi ruokaa ja juomaa opiskelijapojille niin, että slovenilaiskertoja vieläkin puistelee päätään. Kuinka venäläiset osaavatkin juoda, he kaikki heräilivät hirveässä kunnossa pitkin asuntoa seuraavana aamuna. Ja seuraava kuukausi Andreilla menikin juhliessa. Minulle kerrotaan, että Andrei on Facebookin ystävälistalla, vaikka nyt ei ole vuosiin enää tavattu.

Puhelemme entisestä Jugoslaviasta ja saan kuulla, että slovenialaisen suvussa on niitä, jotka muistavat ja niitä jotka eivät muista mitään. Hänen isoisänsä oli partisaanisankareita, joista on kirjoitettu kirjakin kotimaassa. Mutta hänestä ei koskaan suvussa puhuttu, sillä sodan jälkeen piti rakentaa yhtenäinen Jugoslavia ja sotasankarit olivat häviäjille teloittajia. Oli parempi, jos kaikki vain olivat hiljaa, siitä, kuka oli tappanut ja kenet. Hän itse ajattelee, että tässä vaikenemisessa oli siemen myöhempiin tapahtumiin Jugoslaviassa sen hajotessa. Ei muka muistettu, mutta kaikki katkeruus oli vain painettu alitajunnan kerroksiin, josta ne nousivat raivolla esiin. 

Hän ei itse siis ole erityisen ylpeä isoisästään, mutta tietää äitinsä syntyneen keskelle metsää sota-aikana ja on jopa suosittu sota-ajan laulu, jossa hänen äitinsä syntymästä partisaanisoturien keskelle kerrotaan. Äiti ei kuulemma koskaan puhunut isästään ja kuuluu niihin "jotka eivät muista mitään".

Wien lokakuu 2018

Viinilasillisen äärellä tanskalaisnainen kertoo toivovansa, että Tanska ei ottaisi enempää pakolaisia. Hänen sukujuurensa ovat Tanskan lisäksi Ruotsissa, Saksassa ja Puolassa ja sukujuuriin lukeutuu useita aatelisia. Hän on edellisenä kesänä matkustanut sukulaisten linnoja katsomaan (nyt jo muiden hallussa). Eräs hänen sukulaisensa on kuuluisa tanskalainen petturi ja osasyyllinen siihen, että Tanska menetti alueitaan Ruotsille. Hän kertoo siitä huvittuneesti.

Leipzig marraskuu 2018

Olen juuri päättänyt esitykseni konferenssissa ja lounaalla luokseni tulee saksalaisnainen. Hän on kiinnostunut kuulemaan enemmän kirjastani ja avaan sitä hieman. Hän kertoo ymmärtävänsä aihettani hyvin, sillä hänen suvussaan on kauheita salaisuuksia. Hän kertoo isovanhempiensa olleen töissä Auschwitzissa ja että äiti kertoi siitä hänelle, kun hän oli noin 3-vuotias. Häntä varoitettiin, että tästä ei saa puhua muille, mutta muut saattavat sen tietää. Pitää elää hyvin ja olla herättämättä huomioita.

Hän oli ollut koulussa aina "kympin tyttö" suoritti kaiken niin, että kenelläkään ei voisi olla hänestä mitään pahaa sanottavaa. Aina kun hän tapaa ulkomaalaisia hän kokee syyllisyyttä ja huonommuutta ja miettii, mitä he mahtavat hänestä, saksalaisesta, ajatella. Hän on viime vuosina helpottunut, koska monet ihmiset ovat kertoneet hänelle, että pitävät hänestä ja että hän on mukavin saksalainen, jonka he ovat tavanneet.

Nainen kertoo kyynelsilmin, että isovanhemmat olivat pitäneet oloistaan ja työstään tuhoamisleirillä ja olivat varmasti tienneet, mitä siellä tapahtui. He olivat hänen isovanhempiaan, mutta selvästi myös pahoja ihmisiä, ristiriita, joka on vaivannut häntä läpi elämän.

Madrid, marraskuu 2018

Minulle on kerrottu, että espanjalaiset puhuvat paljon, mutta eivät sisällissodasta. Yritän varovaisesti selvittää, onko tämä totta. Juttelen lounaalla espanjalaisen historioitsijan kanssa, joka kertoo, ettei ole koskaan uskaltanut kysyä sukulaisiltaan sisällissodasta, vaikka aihe kiinnostaa häntä kovasti. Aihe on tabu, siitä ei puhuta.

Sen verran hän kuitenkin tietää, että toinen isoisä oli hävinneiden puolella ja toinen Francon puolella. Kaikki voittajien puolella olleen pojat naivat myöhemmin tytöt, jotka tulivat häviäjien puolelta. Kaikki tulivat toimeen, mutta politiikasta ei tässä perheessä puhuta. Hän on varma, että isoisät ovat kokeneet hirveitä sota-aikana. Sivusta toinen espanjalaisnainen kertoo, että hänen isoäitinsä oli sota-aikana apulaisena varakkaassa perheessä, jossa oli paljon lapsia. Taloon hyökättiin ja koko perhe surmattiin julmalla tavalla, mutta isoäiti sai pitää henkensä.

Tampere 2018

Vaikuttaa siltä, että oman perheeni muistot ja tapahtumat ovat osa yleistä eurooppalaista sota-ajan perintöä, joka vaikuttaa meissä edelleen ja joka voi myös yhdistää meitä ja auttaa ymmärtämään toisiamme paremmin. Pidän tärkeänä, että suvun vaikeistakin asioista puhutaan, koska vaikenemalla ne eivät häviä ja katoa mihinkään. Saatamme vain periä valtavan lastin syyllisyyttä, kuten Leipzigissa tapaamani saksalaisnainen ja on tärkeää kohdata se ja todeta, että en ole itse edeltäjieni valintoihin millään tavalla syyllinen tai niistä vastuussa. Ymmärtämällä mitä minun suvussani on tapahtunut, voin kuitenkin ymmärtää itseäni ja muita paremmin ja hengittää ehkä hieman vapaammin, tätä hetkeä.

Mistä minä olen tänä vuonna keskustellut:

•  

Kirjailijavieraana Vaasan kaupunginkirjastossa 2018: https://www.youtube.com/watch?v=IZ7sXw1Oles

•   

Vieraana Flinkkilä & Tastula 2018: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/13/flinkkila-tastula-kunnes-rauha-heidat-erotti

Kuva: Leipzigin kaupugin museosta

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto