Kirjoitukset avainsanalla tuntematon sotavanki

Kävin viime viikolla Kansallisarkistossa pitkästä aikaa penkomassa. Tällä kertaa selasin Valpon papereita toiveissani löytää eräs tarina, jonka luin vuosia sitten arkistossa, mutta josta en ottanut kopiota, enkä muita tarkempia tietoja. Tarina on kuitenkin alkanut nyt hiipiä mieleeni ja haluaisin tarkistaa muutamat siihen liittyvät faktat. Harmillisesti en kuitenkaan osunut tilaamaan juuri oikeita valtiollisen poliisin kansioita sotavankien kuulustelujen osalta, joten sen suhteen etsinnät jatkuvat.

Lisäksi olin tilannut Suomen Punaisen Ristin sotavankitoimiston laatikoita heidän kirjeenvaihdostaan vankileirien välillä. Olen näitäkin laatikoita käynyt läpi jo monta kertaa, mutta en näköjään ihan kaikkia, sillä löysin uusia tietoja etsimistäni Otavan koulutilalla syyskesällä 1943 olleista sotavangeista. En tosin ollut niitä etsimässä, mutta uudet tiedot kelpaavat kyllä! Voi kyllä!

Olen yrittänyt jäljittää näitä vankeja, koska isoisäni lienee joku heistä ja epäilykseni ovat erityisesti kohdistuneet vienankarjalaiseen Heikki Prokofjeviin ja inkeriläiseen Andrei Savolaiseen.

Molemmat heistä on vangittu Karjalassa sodan alkuvaiheissa kesällä 1941. Aluksi he ovat olleet pieksämäkeläisen Naarajärven järjestelyleirin alaisuudessa. Olen olettanut heidän olleen Savonlinnan Aholahden heimosotavankien leirissä syksystä 1941 alkaen ja olleen muutamilla Savonlinnan seudun maatiloilla ehkä töissä ennen kuin he ovat päätyneet Otavan koulutilalle mummoni läheisyyteen keväällä 1943.

Olin näköjään väärässä.

SPR:n sotavankitoimiston arkiston kirjeenvaihto on vilkasta vankileirien kanssa, sillä SPR:n oli tarkoitus kerätä tietoa kansainvälisten sopimusten mukaisesti Suomessa olevista neuvostostosotavangeista. Tietoja ei kuitenkaan luovutettu sota-aikana Neuvostoliitolle, sillä Suomi oli suivaantunut siitä, ettei vihollinen vastaavasti toimittanut tietoja suomalaisten sotilaiden tilanteesta Suomeen ja omaisille. Niinpä tiedot kerättiin ja SPR lähetti esimerkiksi sotavankikorteista kopiot myös päämajaan Geneveen. Mutta elleivät kiinni jääneen neuvostosotavangin omaiset asuneet Suomen tai saksalaisten valloittamilla alueilla, he eivät tietoja hänestä saaneet. 

Löysinkin vuoden 1941 laatikosta tietoja heimosotavankien erikoisleirin perustamisesta Aholahteen. Käsky on käynyt vankileireille kautta maan toimittaa heimosotavangit eli karjalaiset, inkeriläiset ja vepsäläiset Aholahteen. Sinne perustetussa leirissä vangeilla oli paremmat olot ja sieltä heitä värvättiin vuonna 1942 perustettuun heimopataljoonaan, josta miehet siirtyivät rintamalle taistelemaan Suomen riveissä. Kaikki etsimäni sotavangit, 15 kpl, ovat olleet mainitussa Aholahden leirissä ennen Otavan koulutilaa. Vain yksi heistä liittyi myöhemmin heimopataljoonaan.

Löydän Aholahden papereiden jälkeen kuitenkin listan Naarajärven leiristä, jossa etsimiäni Otavan koulutilan vankeja vuodelta 1943 onkin siirretty Mäntyluotoon konsuli Hacklinin käyttöön vuonna 1941.

Eli elokuussa 1941 vankeja on Naarajärven vankileiriltä siirretty. Joukossa on Järnä, Savolainen ja Prokopjev, vankeja joiden kohtaloita olen selvittänyt kirjassani Tuntematon sotavanki venäläistä isoisääni etsimässä.

Vankeja toimitettiin konsuli Hacklinin käyttöön peräti 132.

Tieto hämmentää hassulla tavalla, sillä olen käynyt useasti Reposaaren ja Mäntyluodon seudulla. Kun lapseni olivat pieniä, kävimme yleensä joka kesä Yyterissä ja usein rantsureissun jälkeen ajelimme Reposaaren ja Mäntyluodon alueelle, johon ihastuin perinpohjaisesti. Varsinkin Reposaaren kadut (ylläoleva kuva) on säilytetty hyvin alkuperäisessä asussaan ja siellä kuljeskellessa saa fiiliksen, kuin olisi siirtynyt aikakoneella menneitten vuosikymmenten taa.

En todellakaan innostu kaikista paikoista, joissa vierailen, mutta nämä alueet koskettivat minua jotenkin merkillisesti jo vuosia sitten. Olen kuljettanut sinne myös ystäviäni ihailemaan miljöötä. Oli ihmeellistä tajuta, että isoisäni on viettänyt ilmeisesti ainakin talven 1941-42 alueella. Näitä merkillisiä yhteensattumia se elämä silloin tällöin heittää eteen. Sitä esimerkiksi ihmettelee, että onko vaistonnut jotakin paikalla käydesssään, vaikka ei vielä mitään ole tiennytkään.

Tämä sotavankityön teettäjä konsuli Werner Hacklin sai muuten melkoiset hyödyt bisneksilleen sota-ajoista. Majakanvartijan poika syntyi Porin Reposaaressa 1881. Hän kävi siirtolaisena Yhdysvalloissa vaurastumassa ja palattuaan pisti yrityksen pystyyn veljensä kanssa vuonna 1905. Tästä firmasta tulikin yksi menestyksekkäimpiä alansa yrityksiä Suomessa. 

Jatkosodan aikana Hacklin sai käyttöönsä sotavankityövoimaa, josta maksettiin toki pieni korvaus vankilerille, mutta vankien työpanos oli halvempaa kuin mikään muu saatavilla oleva työvoima. Lisäksi sota-ajan jälkeen hänen konepajansa sai tehtäväksi toimittaa tavaraa sotakorvauksina Neuvostoliittoon ja niiden hommien päätyttyä kauppasuhteet jatkuivat Neuvostoliiton kanssa. Hacklin rikastui huomattavalla tavalla näinä vuosikymmeninä.

Laitoinkin heti yritykselle postia, josko heillä olisi valokuvia, arkistomerkintöjä, jotakin, sotavangeista vuosilta 1941-42. Aina kun kannattaa kysyä.

Täytyy seuraavaksi selata myös tuon sotavankileiri 3:n aineistoja, josko nämä Mäntyluotoon siirretyt näkyvät jotenkin heidän toiminnassaan.  Vankileirin alaisuudessa oli keväällä 1942 yhteensä 232 vankia, ja talven 1942 aikana vankileirillä ammuttiin 4 vankia ja kurjiin oloihin kuoli vuosina 1941-42 peräti 93 sotavankia. Minun isoisäni kuitenkin jäi eloon. 

Yläkuva: Katu Reposaaressa, kuvaaja Welin, lähde: Finna

Mäntyluodon satamaa laajennetaan vuonna 1933, kuvaaja: Aarne Pietinen, lähde: Finna

Tiedot Werner Hacklinista: Wikipedia

Sotavankileireistä tietoja: http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/Julkaisut/Vankileirien_kasikirja_web.pdf

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Kerroit yhteensattumasta ja miten olet paikkaan ihastunut. Minulla on samanlainen tapahtuma. Vuosia sitten, etsin "mummonmökkiä" synnyinseudultani, halusin pois kaupungista. Synnyiseudultani oli kuitenkin sellainen matka työpaikallani, että sieltä ajaa töihin.  Näin sitten erään kiinteistävälitysliikkeen ikkunassa kuvan ja se jo kolahti ja ensin ihan ilman välittäjää "vakoilemaa" ja sen jälkeen välittäjän kanssa paikalle. Kun pihaan tulin, oli tunne, että olen ollut täällä ennenkin!  Piti vielä harkita, kun matkaa tulikin odotettua enemmän työpaikalle ja osa tiestöstä ei ole mitään pikitietä. 4 kuukauden jälkeen tein tarjouksen ja nyt paikka on minun.  Edesmennyt äitini (jo huonossa kunnossa) sitten rupesi kyselemään tarkemmin missä se paikka nyt olikaan. Silloin selvisi, että äitini suku on täältä lähtöisin eli ukkini on asunut noin 05, km. päällä talosta, jossa asun.  Nyt olen ollut osallisena äitini sukututkimuksessa oikolukemalla ilmestyneen sukukirjan. Tästä sitten on selvinnyt että 1700-luvulta asti täällä on sukuni asunut ja monessa talossa tai kesämökissä on edelleenkin kaukaisia sukulaisia. Paikka on Heinäveden Pyylinsaari ja suku on Luostarinen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjassani Tuntematon sotavanki venäläistä isoisääni etsimässä yritin etsiä kaikkia mummoni työpaikalla syyskesällä 1943 olleita neuvostosotavankeja, koska joku heistä on isoisäni. Useimmista löysinkin tietoja ja merkintöjä arkistolähteistä. Arkistossa me kaikki näköjään muutumme kuolemattomiksi, on joku varmaan joskus sanonut, tai olisi ainakin ollut syytä. 

Kirjassani jahtasin myös erästä Simo Juhonpoika Järnää, joka oli syntynyt vuonna 1920 Inkerinmaan Venjoen kylässä nimeltä Suuri-Ruussova. Hänellä oli Kansallisarkistosta löytyvän SPR:n sotavankikortin mukaan äiti nimeltä Katriina os. Peunonen, hän oli kolhoosityöntekijä, arvoltaan sotamies ja hänet vangittiin Tsiipakassa 9.7.1941 eli aivan jatkosodan alkuvaihessa. Hän oli Naarajärven järjestelyleirin alaisuudessa, kunnes hänet inkeriläisenä siirrettiin Savonlinnan Aholahteen, jota kautta hän oli sitten Otavan koulutilalla maataloushommissa alkaen keväästä 1943. Hän ei ilmoittanut halukkuuttaan heimopataljoonaan. Hänet palautettiin Neuvostoliittoon 2.11.1944.

Kun haeskelin hänestä tietoja inkeriläisiin liittyvistä aineistoista Kansallisarkistoista, huomasin että hänen perhettään oli siirtynyt Suomeen inkeriläisten väestönsiirroissa jatkosodan aikana. Näistä Inkerin siirtoväen väestökorteista löytyi maininta Katri Järnästä (äiti), syntynyt 1884, joka oli siirtynyt Suomeen tyttärensä Anna Taljan kanssa (synt. 1917) ja jolla oli sodassa pojat Antti (1913) ja Juho (1915), sekä Simo, jonka tiedettiin olevan sotavankina Suomessa. Lisäksi mukana Suomessa oli tytär Maria Järnä (vai olisiko jonkun pojan vaimo?), jolla oli Virossa vuonna 1942 syntynyt tytär Helmi. He ovat kaikki olleet kolhoosityöntekijöitä.

Papereita tutkimalla selviää, että he ovat asuneet peräti Mikkelissä, joka on siis lähellä Otavaa, jossa Simokin on ollut. Papereista löytyy jopa tarkka osoitekin: Porrassalmenkatu 26. Oletan, että he ovat tienneet Simon olevan lähellä Otavassa ja oletan heidän jopa tavanneen sota-aikana. Ainakin Otavan koulutilalla olleiden muisteluiden perusteella vangit liikkuivat sangen vapaasti koulutilan alueella ja siellä oli myös inkeriläisiä. Oletan, että Simo ei ole isoisäni, koska häneen tuntuu liittyvän paljon ihmisiä, jotka ovat pyörineet lähistöllä. Kun on enemmän porukoita, syntyy enemmän juttuja. Lempin suhteesta sotavankiin ei vaikuta syntyneen juuri mitään puheita.

Toisaalta kun olen nyt jututtanut Otavassa olleita, eivät he muista moniakaan vankeja tai heihin liittyviä asioita. Joten onhan Simo mahdollinen isoisä ja siksi ajattelin katsastaa löytäisinkö hänestä jotain lisätietoja. Suunnistin hiljattain Mikkeliin arkistolähteitä katsomaan.

Mikkelin henkikirjoista selailen osoite osoitteelta Porrassalmenkadun väkeä. Löydän melko nopeasti vuoden 1943 asukkaita oikeasta talosta. Se onkin mielenkiintoista: talossa asuu amerikkalainen Villiam Verneri Mattson, romanialaisen vaimonsa Marie Sommelon ja tyttärensä Hely Rosalien (synt. 1941) kanssa. Jopas on kansainvälistä! Samassa osoitteessa asuu myös Kiihtelysvaaralta muuttanut Vieno Saarti (synt 1922), Käkisalmesta muuttanut Liisi Salo (synt 1933), Liimataisen, Kantasen ja Lindroosin perheet, joissa oli 1940-luvulla syntyneitä lapsia. Olisipa hauska löytää joku heistä ja kysellä muistavatko he inkeriläistä perhettä, joka on inkeriläisasiakirjojen mukaan asunut samassa osoitteessa, mutta henkikirjojen mukaan ei. Olisiko heillä valokuvia tuosta ajasta? Millaista elämää he ovat viettäneet sota-ajan päämajakaupungissa? On ollut selvästi ahdasta, pommikoneitakin on nähty ja kuultu ja varmaan on bongattu itse marsalkka Mannerheim jollakin päivittäisillä ratsastusretkillään? Kaupungissa on kulkenut korkearvoista sotilasväkeä,  on ollut saksalaisia ja sitten vielä karjalaisia, inkeriläisiä ja tämmöisiä amerikkalaisia kansainvälisine vaimoineen.  

Porrassalmenkatu 26 on sijainnut lähellä Mikkelin keskussairaalaa ja Mikkelin lyseota, joten pitää ihan kurkistella Finnasta, miltä siellä on mahtanut näyttää. Yläkuva Finnasta ja siinä näkyy millainen puutalokaupunki Mikkeli joskus oli, ei ole enää. Kuvan kaunis vanha puutalo on naapuri, eli Porrassalmenkatu 28. Aina harmittaa näiden vanhojen kuvien äärellä, miten rumaksi on Mikkelikin tuhottu (sodan jälkeen).

Mikkelin arkistosta löytyy tietoja inkeriläisistä, joita on koottu yhteen ennen Neuvostoliittoon palautumista. On monenmoista selvitystä ja merkintää. On kysytty lähdetäänkö takaisin vapaaehtoisesti. On kysytty vielä uudestaan vapaaehtoisuutta. Sitten nekin, jotka ovat ilmoittaneet että eivät ole vapaaehtoisia, on palautettu. Mieleeni muistuu hiljattain käymäni keskustelu naisen kanssa, jonka äiti oli tullut Suomeen pakolaisena Vienankarjalasta 1920-luvulla. Äiti toimi sota-ajat opettajana ja kun inkeriläisoppilaan palautuksen aika tuli, hän haki uuden piirroslehtiön ja hienot värikynät tytölle mukaan matkalle. Ja oli katsonut pitkään ja  hyvin hiljaa. Hän itse ei koskaan palannut, ei Vienankarjalaan, ei Venäjälle. Monet vienankarjalaisest ja muut aiemmin Suomeen paenneet olivat pelänneet josko Venäjä vaatii heidänkin palauttamistaan. Varmaan siinä inkeriläiskohtaamisen hetkellä oli juossut mielessä monta asiaa.

Järnän porukkaa löytyy siis Mikkelin sosiaalilautakunnan inkeriläisasiakirjoista ja siellä mainitaan Katri Pietarintytär (1884), joka on sijoitettu vaunuun 7 joulukuun 5. päivä, hän ei ole ilmaissut missään vaiheessa onko vapaaehtoinen palaaja vai ei. Hänen tyttärensä (tai miniä) Maria Juhantytär Järnä on tyttärensä Helmin kanssa sijoitettu sairausvaunuun nro 5.  (Voivoi, onkohan Helmi palannut sairaana Neuvostoliittoon?). (Palautusjunat tiettävästi vain lisäsivät vauhtia Pietarin kohdalla ja veivät inkeriläiset suoraan Siperiaan, jossa heitä odotti raskaat olosuhteet.) Heidän kohdallaan lukee myös, että ovat asuneet ennen palautumistaan Mikkelin Lönnrotinkatu 4:ssä. (Katson henkikirjat, ei mitään merkintää heistä). Lisäksi perheen yhteydessä mainitaan tytär Anna Juhontytär Talja ja Juho Juhonpoika Talja (synt. 6.7.1939) jotka ovat asuneet: ei Porrassalmenkadulla, ei Lönnrotinkadulla, vaan Otavan koulutilalla!  

En ole oikein päässyt seuraavissa pähkäilyissä eteenpäin. Okei, Järnän perhettä on ollut monessa osoitteessa ennen palautumista. Paljon Juhonpoikia ja -tyttäriä. Heitä on palautettu Neuvostoliittoon eri junissa. Onkohan tämä Anna päässyt myös töihin Otavan koulutilalle Simon lailla? Pitäisikö soittaa taas kaikki Otavan koulutilan muistelijat, muistavatko he tätä naista ja lasta? Jos oikein pinnistelen, muistelen jonkun nimittäin maininneen, että joitakuita inkeriläisiä piiloteltiin Otavassa sodan jälkeenkin, mutta he katosivat myöhemmin, ehkä palautettiin Valpon toimesta, ehkä ei. Hmm.

Lisäksi minulla on Taljan perhettä DNA-osumissa. Mutta hyvin kaukaista. Ja niitä osumia vaikuttaisi olevan minulla enemmän kuin isällä, eli tulevat myös äitini puolelta. Mutta silti.

Järnän väkeä ei oikein löydy Venäjältä ja kun olen jutellut Suomeen 1990-luvun jälkeen palanneiden inkeriläisten Järnien kanssa, he ovat kertoneet että ehkä tämän perheen väki jäi Siperiaan. He eivät ainakaan palanneet Venjoelle sodan jälkeen.

Ihan periaatteesta jatkan silti Järnän perheen etsintöjä.

 

 

Kommentit (2)

Piri
1/2 | 

Olen blogisi tuore ja innokas lukija. Silmäilin tänä aamuna Itä-Savon nettiversiota. Satuin huomaamaan kirjoituksen Aholahden sotavankileiristä. En saa jostakin syystä kopiotua linkkiä tähän. Jos kiinnostuit, niin  laita itse hakusanoiksi vaikka: Itä-Savo Aholahti Markku Rask. Koskaan lapsuudessani en kuullut kenenkään puhuvan Aholahden vankileiristä. Asuin tosin toisella puolella Savonlinnaa 1950-1960-luvuilla.

Hurahdin itse viime syksynä sukututkimukseen. Aloitin tutkimukset äidinpuoleisen mummon suvusta. Juvan ja Rantasalmen kirkonkirjojen avulla. Samaan aikaan siskoni tutki äidinpuoleisen ukin sukua. Seuraavana on vuorossa isänpuoleinen suku, jota jo hieman olen tutkinut.  Omat tutkimustulokseni laitoin salaiseen sukublogiin serkkujen katseltavaksi.  Sen sukujutut ovat aiheuttaneet, että ensi kesänä on tiedossa sukutapaaminen.

Edellisessä postauksessasi kyselit. montako  v. 1917 esivanhempaa toisilla löytyisi. Yksitoista sain kasaan tämänhetkisen tiedon perusteella. 

Siskoni osallistui viikko sitten lauantaina sukututkimusjuhlaan. Hän kertoi olleensa kuuntelemassa luentoasi, jota hän piti päivän parhaana antina. 

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016
2/2 | 

Heissan! Anteeksi kun vastaaminen on kestänyt, en ollut huomannut tänne tulleita kommentteja ollenkaan viime keväänä. Nyt sain niitä julkaistua. (Nolottaa). Mutta olen nyt palailemassa bloggailun pariin kiireisen kesän jälkeen. Olen ollut jutuilla Markun kanssa, hänellä on todellakin paljon kiinnostavia tietoja seudun vankileireistä.

Ollaankohan me sukua? Voisin kuvitella, jos sinulla on sukua Juvalla ja Rantasalmella. Minun sukupuuni löytää helpoiten jos googlaa "ira vihreälehto geni" ja sieltä valitsee "näytä sukupuu". 

Lämpimät terveiset sisarellesi!

Kiitos kommentistasi vielä kerran :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tästä tämä lähtee, sukututkimukseen keskittyvä blogini. Tässä ensimmäisessä postauksessa kerron vähän itsestäni ja siitä mitä on odotettavissa.

Olen nelikymppinen kolmen teini-ikäisen lapsen äiti ja koulutukseltani FM, historian ope. Työskentelin vuosia opettajana ja oppikirjailijana, mutta tällä hetkellä toimin Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seurassa erityisasiantuntijana. Vapaa-aikani on viime vuodet omistettu sukututkimuksen lisäksi  leivonnalle, sienestykselle, lukemiselle ja kirjoittamiselle. Olen varsin tavallinen keski-ikäinen nainen siis. Olen kirjoitellut leivontaan, kokkailuun ja matkailuun liittyvää blogia aiemmin, mutta lopettelin sen muiden kiireiden vuoksi muutama vuosi sitten. Asun Tampereella, mutta olen kotoisin Mikkelistä. Tai niin luulin :)

Synnyin 1970-luvulla tavanomaiseen pikkukaupungin lähiöön, Mikkelin Siekkilään. Molemmat mummolani sijaitsivat kaartelevien tieosuuksien päässä Mikkeliä ympäröivällä maaseudulla. Äidinpuoleisessa mummolassa, Juvalla, reissuihin liitettiin aina hautausmaavisiitti. Valitettavasti lapsuuden vahva navigaatioperinne ei kantanut kovin pitkälle. Kun muutama vuosi sitten halusin kulkea sukuni haudoilla, jouduin pyytämään kummitätini matkaoppaaksi. Tänä syksynä löydän jo haudoille omin neuvoin, käyn siellä peräti lapiohommissa, joka kuulostaa perin oudolta ja kerron siitä aivan varmasti tulevassa postauksessa :) 

Äidinpuoleinen sukuni on vahvasti Juvalta, Rantasalmelta, Haukivuorelta, Pieksämäeltä, mutta onpa yksi oksa suoraan rannikon pieneltä saarelta, Iniöstä ja yksi linja on matkannut Rantasalmen kartanoon Saksasta Baltian kautta. Kerron näistäkin varmasti lisää tulevissa postauksissani.

Isänpuoleisessa mummolassani Ristiinassa puolestaan ei ollut lapsuudessani mummoa, vaan oli pappa, joka ei sitten ollutkaan oikea pappani. Siitä tarinasta kirjoitinkin sitten ihan oikean tietokirjan.

Innostuin sukututkimuksensa parisen vuotta sitten. Se ei ollut aivan odottamatonta, sillä olinhan koulutukseltani historioitsija ja toki menneisyyden elämä ja perinteet minua kiinnostivat. Tiesin että joitakin sukuni linjoja oli jo tutkittu ja kirjoihin koottu, ja jotakin mysteerejä meillä myös vielä oli. Merkittävin kysymysmerkki oli tietenkin isoisäni, isäni isä, joka oli tiettävästi ollut venäläinen sotavanki ja josta emme tienneet edes nimeä. Isoisäni etsinnöistä kirjoitin tietokirjan Tuntematon sotavanki, joka julkaistaan muutaman päivän päästä. Viime vuodet olen siis aktiivisesti kirjoittanut tuota kirjaa ja siksi mm. aiempi bloggailu jäi tauolle. Hei, on aivan varmaa että lähiaikoina ihmettelen täällä myös sitä, millaista on julkaista tietokirja ja mitä siitä seurasi.

Etsin isoisää niin arkistolähteiden kuin DNA-testienkin avulla. Erilaiset DNA-testit toivat tietooni tuhansia "serkkuja", jotka myös olivat teettäneet testin ja jotka ovat todistetusti sukulaisia. Valitettavasti DNA-ohjelmat eivät ole niin viisaita, että ne osaisivat kertoa mille puun oksalle kukin testin teettänyt etäserkkuni sijoittuisi, joten oli pakko tutkia sukua perinteisin keinoin, jotta saisin selville onko DNA-palvelimen ennustama "neljäs serkku" minulle sukua isän vai äidin kautta. Siispä sukupuun tekoon! Minulle oli luontevaa valita nettityökalu sukupuun rakentamiseen ja valitsin melko sattumanvaraisesti Genin. Kerron kokemuksistani nettisukupuun rakentamisesta seuraavissa postauksissani.

Venäläisen suvun lisäksi DNA-testit kertoivat, että sukua on muuallakin, esimerkiksi Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Osa suvustani on lähtenyt 1800-1900-lukujen siirtolaisaalloissa. Viimeisimmät muuttivat 1970-luvulla Ruotsiin ja Australiaan. Mutta suvussani on ollut vahvaa siirtolaisperinnettä jo aiemmin, monet DNA-sukulaiseni ovat metsäsuomalaisten jälkeläisiä, joten Saimaan rannoilta on lähdetty Ruotsiin jo 1400-1500-luvuilla ja seuraavina vuosisatoina savolaisekspansio ajoi savolaisia esi-isiäni kohti Kainuuta, Karjalaa, Lappia ja Inkerinmaata. Kirjoitan täällä savolaisista kaukokaipuuta tunteneista esivanhemmista varmasti vielä monen monta kertaa!

Muutin 2000-luvun vaihteessa Tampereelle. Kuljin vuosia Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla uskoen, että täällä nyt ainakaan ei ole yhtään sukulaista. Olen varmasti sukuni ensimmäinen tamperelainen! Sitten selvisikin, että äidinisänisä muutti Tampereelle 90 vuotta ennen minua, tehdastyöläiseksi, ja kuoli peräti surkeissa olosuhteissa. Käyn katsomassa hänen joukkohautansa paikkaa. Hämäläinen työläiskaupunki on nyt enemmän koti. Kerron tästäkin esi-isästäni jossakin seuraavista postauksestani.

Suvussani on  satoja savolaisia torppareita, köyhää tilatonta väestöä. Heistä löytyy merkintöjä kirkonkirjoista, mutta ei juuri muuta. Useimmiten he ovat eläneet säntillistä elämää avioituen, synnyttäen ja kuollen. Tässä järjestyksessä. Mutta on Saimaan aaltoihin hukkuneita, on hakkapeliitta, on loisia, on ”heikkopäisiä”, mutta myös Rantasalmen kartanoiden asukkaita. On esi-isä, joka kuoli Nuijasodassa Mikkelin Kenkäveron pappilan edustalla. Nykyisin vilkkaana ja viehkeänä käsityöläispappilana toimiva pitsihuvila rakennettiin yli 200 miehen kuolontantereille. Luulen, että palaamme vielä Kenkäveronkin tunnelmiin tulevissa postauksissani :)

Esivanhempiani on saapunut Mikkelin lähiseuduille monessa aallossa, mutta mistä suunnista? Kaikkihan me olemme lähtöisin Afrikasta ja reittimme tänne Pohjolaan on ollut pitkä ja polveileva. Kun viritin DNA-palvelimen todellisiin menneisyyden aikoihin selvisi, että suora isäni linja tulee Serbian ja Kroatian paikkeilta.

Isänisäni on siis ollut puna-armeijan sotilas, Suomessa heimosotavangiksi nimetty ja kotoisin todennäköisesti Karjalasta.  Kun menen 24 sukupolvea taaksepäin, isäni mieslinjan sukua asuu kaukana, Balkanin lisäksi Ukrainassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Puolassa. Joku esi-isä on syystä tai toisesta hakeutunut Pohjolaan seuraavien vuosistojen aikana. Onko hän ollut menneiden aikojen sotilas, joka on jättänyt DNA-linjansa itäiseen Suomeen, vai kauppias tai pappi kaukaa vierailta mailta? En tiedä. Vielä. Jos DNA joskus osaa kertoa minulle sen kylän itäisessä Etelä-Euroopassa, josta suoran isälinjani edustaja on lähtenyt, menen sinne, sen lupaan. Kerron siitä sitten täällä :) Aion muutenkin antautua turismille, jossa suunnataan sukuni menneille merkkipaikoille.

Äitilinjani vie itään. Kuulun Helenan tyttäriin, joita enemmistö (40%) Euroopan naisista edustaa. Minun äitilinjani  edustajat ovat taivaltaneet jääkauden väistäessä etelästä kohti Ural-vuoristoa ja kääntyneet sieltä kohti länttä ja saapuneet Suomen ja Baltian alueille ilmeisesti noin 10 000 vuotta sitten. He ovat tuoneet mukanaan ilmeisesti suomalais-ugrilaisen kielemme. Kun vein DNA-tietoni Gedmatch-nimiseen palveluun, se jaottelee perimäni vahvasti itäsuomalaiseksi eli karjalaiseksi, inkeriläiseksi, marilaiseksi ja onpa kaukana jossakin udmurttejakin. Tunnen olevani ensisijaisesti täysiverinen suomalaisugrilainen nainen. Siitä tämä matkamme alkaa, toivottavasti jaksat seurata mukana!

 

 

Kommentit (11)

Maa-vesi
1/11 | 

Heipä hei!
Mielenkiintoista, omatkin sukujuureni vievät osin Savoon ja osin itänaapuriin. Isäni äiti oli kotoisin Maavedeltä, mikä lienee Joroisissa ja äitini äiti oli taas venäläinen. On osoittautunut tosi vaikeaksi saada tietoja Venäjältä vielä nykyisinkin, varsinkin kun ei itse osaa venäjää.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä saat selville!
Sukututkimus on tosi mielenkiintoista, siihen suorastaan addiktoituu! Sen sijaan DNA-tutkimuksen hyöty ei vielä ole minulle auennut.
Onnea matkaan!

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016

Heissan,

Onpa hauska sattuma!

En osaa itsekään kovin hyvin venäjää ja olen yrittänyt google-kääntäjän (ja muutaman kielitaitoisen ystävän) avustuksella  pärjätä. Se on kiusallista, mutta venäläiset ovat hyvin auttavaisia, kun vain saa asiansa selvitettyä. Ainakin nuorempi väki osaa myös englantia.

Ilman muuta voisin laatia myös postauksen siitä, kuinka etsiä sukulaisia Venäjältä! Se on vaikeaa, mutta mahdollista. DNA-testi tuo pika-avun, jos tarpeeksi läheinen sukulainen on tehnyt testin, mutta muussa tapauksessa pitää odotella sitä jättipottia ehkä vuosia. Minulla on kuitenkin melko paljon nykyisin myös venäläisiä DNA-osumia, joten kyllä se ilman muuta auttaa, vaikka hidasta on.

Tsemppiä etsintään! Toivottavasti tästä blogista löytyy ainakin vertaistukea :) Sukututkimus on  joskus ihanaa ja joskus vain ihanan vaikeaa!

Vierailija
2/11 | 

Mielenkiintoista! Minunkin sukuni isän puolelta tulee osin Juvalta, osin Rantasalmelta jne. eli samoilla kulmilla on esi-isät olleet.

t. Anu

Vierailija
3/11 | 

Mielenkiintoinen matka! Oma tarinani lähes samanlainen. Tuntematon isänisä, isänäiti edelleen hieman hämärän peitossa, isän lapsuus huutolaisena Ristiinassa 30-luvulla ja sukulaisten täydellinen vaitonaisuus asioista. Luen kirjasi ja koetan saada apua omaan etsintääni. Spostini on käytettävissä!

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016

Heissan,

laitan sinulle privana viestiä. Kiva kun otit tätä kautta yhteyttä! Jos en osaa auttaa, tarjoan ainakin vertaistukea. Jotkut asiat vaan täytyy selvittää, että saa rauhan.  Nykyisin esim tuo DNA-testi saattaa auttaa mysteerin jäljille. Tsemppiä! Palaan asiaan!

Vierailija

Terve! Kirja ei ollut vielä ma saatavilla täällä mlin seudulla, mutta eiköhän se näinä päivinä ilmesty kirjakauppojen hyllyihin. Minua kiinnostaa erityisesti tuo Ristiinan osuus, mikäli olet siitä jotain kirjoittanut. Itse en ole vielä löytänyt kuin hataria tietoja isäni 30-40-luvun kasvattikodista. JH  

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016

Laitoin sulle s-postia toivottavasti tuli perille! Katselin, että kirjastoihin oli tilattu muutamia kappaleita, eikä ollut kovin paljon varauksia (ellei nyt parissa päivässä ole kovin dramaattisesti tilanne muuttunut, katsoin keskiviikkona). Isäni kävi ostamassa kirjaani Mikkelin Suomalaisesta kirjakaupasta ja siellä oli ollut iso pino. Myös Länsi-Savossa oli tällä viikolla pieni juttu minusta ja sangen myönteinen arvio kirjasta, mikä ilahdutti paljon. Olen saanut hyvää palvelua Mikkelin kaupungin arkistosta ja muistelen, että heillä on esimerkiksi lastenvalvojien tietoja Ristiinasta. Lastenvalvojien papereista voisi löytyä jotakin, samoin kirkonkirjoista (tuohon aikaa papit olivat vielä aktiivisia merkitsemään erilaisia tietoja ihmisten kohdalle).

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto