Sukutukimuksesta sanotaan, että siinä palataan juurille. Tarkoittaako juurille paluu kotiin menemistä? Mitä jos ei tunne juuriaan, tai tietää vain osan, voiko silloin löytää kotiin? Vai onko koti siellä missä vietti lapsuutensa, kävi koulut ja maisteli ensimmäiset jäätelötötteröt, leipoi hiekkakakut? Vai sielläkö missä suku on asunut, missä hautausmaan kivistä tavaat tutut nimet, kiveen hakatut? Nuorena tuntemaani juurettomuuden tunteeseen sukutukimus on antanut välineitä. Identifioin nykyisin itseäni esivanhempieni kautta ja yritän hakea heistä apua itseni ymmärtämiseen. 

Mitä jos ei pääse enää sinne kotiin, juurilleen, se on menetettyä, taakse jäänyttä elämää? Pitäisi tyytyä tähän, nyt, näin. Voiko sellaiseen tyytyä ja olla kokonainen? Ovatko juuret vain yhdessä paikassa, vai voivatko ne olla siellä ja täällä? Esivanhemmatko ne juuret istuttivat? Heitä on kyllä aikamoinen joukko:

Ja minun esivanhempani eivät ainakaan ole kaikki samasta paikasta. Edes samasta maasta. Eivät samanlaisia. En tunne heitä nimeltä kaikkia, enkä varmaan kaikilta ole edes perinyt mitään. Olen syntynyt ja asunut samoilla seuduilla kuin kolme isovanhempaani, neljäs lienee syntynyt Karjalassa, rajan tuntumassa. Se tuntematon kiinnostaa tällä hetkellä tietenkin eniten. 

Minulla on pääasiassa hataria tietoja, niitä pappien ja ruustinnojen koukeroisilla käsialoillaan, varmaankin kynttilänvalossa kirjaamia merkintöjä edeltävistä polvista. Koossa on kolmisensataa isovanhempaa, osa linjoista vie kauas, osa töksähtää alkuunsa. Moni ei läpäisen isovihan väkivaltaisia vuosia, epäjärjestykseen ja kaaokseen ovat kadonneet kaikki merkit niistä miehistä ja naisista. Isoviha oli pahimmillaan toki läntisessä Suomessa, mutta kyllä se sekoitti Savonkin erämaat. 

Osa esivanhemmistani ei varmaan olisi voinut ikäpäivänä kuvitella, että hänestä ja jostakin toisesta saman ajan ihmisestä jää jälkiä sellaiseen naiseen, joka elää satojen vuosien päässä tulevaisuudessa vuonna 2016 ja miettii meitä.

Otetaanpa esimerkiksi Catharina Helena von Vegesack, joka syntyi noin vuonna 1690 Rantasalmella ja kuoli vuonna 1776. Catharina on isoisoisoisoisoisoisoisoäitini eli vain yksi niistä yli viidestäsadasta samaan aikaan eläneestä esivanhemmastani. Hänen isänsä oli tullut Rantasalmelle Saarenmaalta ja Catharinan äiti puolestaan oli syntynyt Lankilan kuninkaankartanossa Rantasalmella. Siellä taisi Catharinakin elää suurimman osan elämästään. Catharina avioitui Narvan linnassa vuonna 1685 syntyneen Johan Petterson Baggen kanssa ja he saivat ainakin neljä lasta. He kuulostavat hienolta väeltä, oikeita aatelisia. Catharinan suvulla on oikein vaakunakin. Toisaalta ajat ovat olleet kovat, isoviha on vienyt väen piilotorppiin, metsiin ja pimeisiin luoliin, minne viholaisen aseet eivät ulotu. Suomen historian karmeimman vaiheen aikana ainakin nämä esivanhempani ovat eläneet ilmeisesti turvassa kartanossaan, siitä kertoo Catharinan pitkä ikäkin. Rantasalmella muuten on edelleen Lankilan kartano, tosin Catharinan jälkeen rakennettu.

Samaan aikaan, noin viidenkymmenen kilometrin Catharinasta on asunut toinenkin kahdeksan polven takainen isoäitini. Hän oli varsinaisen suursuvun kantaisän, Petteri Pöyhösen, vaimo nimeltään Helka Turakainen. Helka on ollut kotoisin Juvan Hatsolan kylästä ja kuoli vuonna 1724. Isovihan vuodet ovat raivonneet Juvalla niin, että väestökirjanpito on lakannut pitkäksi ajaksi. Vuonna 1722 ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä Juvalta kurimuksen jälkeen, Petteri on asunut Juvan Vuorenmaan kylän ainoassa talossa ja myöhemmin hänet on haudattu kirkon lattian alle. Helkalla oli Petterin kanssa ainakin kolme lasta. Hekin ovat olleet arvostettuja, sillä kumpikin haudattiin merkintöjen mukaan juhlavin menoin, mutta jos he ovat elämänsä aikana Catharinan kohdanneet, he ovat varmaan kumartaneet syvään. Ovatko he kohdanneet, heidän välillään näyttää olleen vesistöä, joten mahdollista se on? (Olisipa aikakone, tulee taas kerran toivottua...) 

Mitä heistä on jäänyt jäljelle, minuun?

Kun haen dna-serkkuosumistani (FTDNA, 23andMe) näiden kaukaisten isoäitieni jälkeläisiä, löydän:

von Vegesack: 2 osumaa

Pöyhönen: 39 osumaa

Bagge: 11 osumaa

Turakainen: 2 osumaa

Niin, minähän sanoin että Pöyhöset ovat iso porukka! Mutta tämä todistaa sen, että jotakin pientä minä vielä näistä kaukaisista isonvihan vuosina eläneistä esivanhemmistani kannan mukanani omassa DNA:ssa. Catharina ja Helka, te olitte ja elätte edelleen.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto