Kirjoitukset avainsanalla Petroskoi

Viime kesänä löysin kiinnostavaa aineistoa Kansallisarkistosta. Etsiskelin tietenkin tietoa sotavangeista ja lueskelin Sotavankileirien tutkimuskeskuksen materiaalia. Näitä materiaaleja on koottu siinä vaiheessa, kun sota oli jo hävitty ja valvontakomissio oli maassa. Venäläiset tutkijat selvittelivät suomalaisten syyllisyyttä erilaisiin asioihin, esimerkiksi leiriolosuhteissa kuolleiden sotavankien kohtaloita, erilaisia ilmiantoja jne.

Papereiden joukossa on suomalaisten omaa selvitystä Petroskoista. Neuvostoliitto syytti Suomea Petroskoin polttamisesta suomalaisvaltauksen yhteydessä ja suomalaiset ovat haastatelleet silminnäkijöitä vuonna 1944 todistaakseen, että he eivät kaupunkia tuhonneet, vaan päinvastoin jälleenrakensivat sitä.

Lukiessani raporttia muistelin selanneeni aiemmin SA-kuvia Äänislinnasta netissä monta iltaa, katselleeni kuvia kaupungista suomalaisten sinne saapuessa. Kuvien yhteydessä kerrotaan venäläisten jättäneen taakseen palavan kaupungin ja väestö on evakuoitu proomuilla yli Äänisen.

Mitä kaupungissa tapahtui viimeisinä aikoina ennen suomalaisten saapumista ja sen jälkeen? Keitä kaupungissa mahtoi olla suomalaisten saapuessa? Venäläisiä? Karjalaisia? Millaista oli elää kaupungissa, jonka omat joukot pistävät tuleen, etkä ole ihan varma, millainen valloittaja sieltä on seuraavaksi tulossa?

Kymmeniä sivuja sisältävän kuulusteluraportin alussa todetaan: kuulustelut tapahtuivat Äänislinnan poliisilaitoksella 6. päivänä tammikuuta 1944

Ensimmäisenä on kuultu mielisairaanhoitaja Jeugenia Smolnikovia, jonka kerrotaan olevan venäläinen ja syntyneen Neuvostokarjalassa vuonna 1921. Hän kertoo: 27-30. päivänä syyskuuta 1941, jolloin venäläiset joukot alkoivat perääntyä kaupungin läpi pohjoiseen, oli kertoja enimmäkseen sotilaskadulla mielisairaalan pommisuojassa. Kun kertoja  oli käynyt ruokailemassa ja tavaroitaan kaupungilla katsomassa, oli hänen mukaansa keskustan suuria rakennuksia tulessa. Hänen mukaansa räjäytykset ja tulipalot oli pantu toimeen ns. hävityspataljoonien toimesta, joita oli  muodostettu nuorista venäläisistä henkilöistä. Hän kertoo lisäksi, että 25. päivänä sammuivat sähkövalot ja seuraavana päivänä ei sähkölaitosta enää ollut. Se oli räjäytetty. Kertoja ei ole nähnyt suomalaisten polttavan eikä tuhoavan taloja.

Toisena on haastateltu Kuisma Bogdanovia, ammatiltaan kirkonvartija, joka on syntynyt Salmissa 1891 ja on muuttanut Petroskoihin vuonna 1914. Kiinnostavaa, Neuvostoliitossa jonkun ammatti on ollut kirkonvartija? Bogdanovkin kertoo venäläisten polttaneen suuren osan taloista, jotka hän myös luettelee:

Suomalainen teatteri

Elokuvateatteri Krasnaja

Rajavartioston kasarmi

Karjalaistieteellisen instituutin talo

Filharmonin talo

Kauppahalli

Valtion pankki

Kaupungin nevostotalo

Miliisiosaston virastorakennukse

NKVD:n asuintalo

Sos. huollon kansankomissariaatin talo

Nuorisoliiton keskuskomitean talo

NKVD:n talo 1 ja 2

Severnajahotellin talo

Kirjapainon talo

Puoluekoulun talo

Pioneeripalatsin talo

Vankila

Koulurakennuksia

Olut- ja viinatehtaan talo

Äänisjärven rannalla olleet satamalaitteet ja rakennukset kokonaan

Listaa lukiessani mietin, millaisista rakennuksista on koostunut 1940-luvun kaupunkikeskusta Suomessa ja Neuvostoliitossa? Neuvostoliiton Petroskoissa on ollut sellaisia pytinkejä, etten ole edes ihan varma, mitä noissa kaikissa taloissa on tehty? Mielikuvitus keksii kyllä monia juttuja. 

Kuvassa oluttehdas, SA-kuva Äänislinnasta

Nikolai Suhanovskij, ammatiltaan konemekaanikko ja syntynyt Arkangelissa, Veleskissä vuonna 1907, kertoo samaa kuin edelliset haastateltavat. Venäläiset hävityskomppaniat polttivat kaiken ennen perääntymistä. Sekä: Suomalaisten vallassaoloaikana ei ole Äänislinnan kaupungissa suoritettu mitään tuhoamistöitä, joskin on sattunut joitakin pienempiä tulipaloja, ollen nämä tulipalot kuitenkin luonnollisia paloja, jotka ovat johtuneet ilmeisesti rakennusten venäläistä alkuperää olevista rappiotilassa olleista uuneista ja sähköjohdoista.

Jaa. Jokaisen haastateltavan kohdalla on muuten mainittu aina heidän kansallisuutensa ja oleskelulupansa numero, jonka he ovat saaneet suomalaisilta. Ovatko nämä kuullustellut venäläiset asuneet suomalaisten kokoamissa keskitysleireissä, joita Äänislinnassa oli? Luultavasti ei, sillä heidän kohdallaan on mainittu myös ihan kotipaikkansa katuosoitteet. Eli vain osa väestä on viety leireihin.

Tatjana Sosonov on mekaanikonvaimo ja syntynyt Besovdsan kylässä 1903. Hän on ollut Petroskoissa suomalaisten saapuessa, koska oli juuri synnyttänyt lapsen 18.9.1941 eikä siksi poistunut, vaikka oli saanut evakuoimiskäskyn. Kertoja vietti yönsä vastasyntyneen lapsensa kanssa eräässä Tapionkatu 10:ssä olevassa sirpalesuojassa, josta seurasi kaupungin valtaamista. Hän kertoo tulipalojen vaivanneen kaupunkia monta päivää ja luettelee samat rakennukset kuin aiemmat kertojat lisäten joukkoon vielä suksitehtaan, elokuvateatterin, rantahotellin, kirjastotalon, pioneeripalatsin, pesulan ja Solomon sahan.

Voi hyvä tavaton, onko hän synnyttänyt lapsensa yksin? Onko lapsen isä puna-armeijassa? Mitä hänelle ja lapselle tapahtui myöhemmin, ilmeisesti vuonna 1944 he olivat ihan ok?

Alkuperäinen kuvateksti: Suomalainen hävittäjäkone partiolennollaan kaupungin yllä. Äänislinna 7.10.1941. SA-kuva.

Jaakko Tatti, joka on syntynyt Inkerin Rääppyvässä vuonna 1877, puolestaan kertoi, että hänet on perheineen käsketty vuonna 1936 Petroskoin Suojunniemelle. Kertoja on tyttärensä kanssa työskennellyt Petroskoissa leipätehtaalla. Venäläiset olivat hänelle kertoneet saksalaisten olevan jo aivan lähellä kaupunkia ja surkuttelivat mm. kertojan ja hänen perheensä kohtaloa, jos nämä jäävät asuinpaikalleen. 

Toinen inkeriläinen haastateltu, Mikko Simppanen, totesi, että inkeriläiset erotettiin neuvostoarmeijasta syyskuussa 1941. Hän kertoo saapuneensa kaupunkiin vasta suomalaisvaltauksen jälkeen ja silloin löytäneensä taloista polttopulloja, joita ei ole ehditty sytyttää ennen perääntymistä.

Saunanlämmittäjä Tatjana Viljanen, syntyperäinen petroskoilainen ja karjalainen oli myös saanut käskyn poistua kaupungista. Hänen äitinsä Feodoria oli kuitenkin vuodepotilaana, eikä hän voinut jättää tätä yksin. Syyskuun 27. päivänä olivat venäläiset sotilaat ja kaupungin siviiliväestö poistunut Petroskoista. Sitten olivat alkaneet tulipalot. Palojen raivokkaimpina riehuessa ei kuultava ollut poistunut Räihänkadun varrella olleesta asunnostaan vaan oli sieltä tarkkaillut palojen leviämistä.

Nikolai Tverdov, ammatiltaan sähköasentaja, syntynyt Kalinin piirissä vuonna 1918, on kertonut olevansa karjalainen ja asuneensa Solomon kylässä Lenininkatu 26:ssa. On toiminut suksitehtaalla sähkömiehenä yhdessä vaimonsa kanssa. Syksyllä 1941 siirrettiin suksitehdas Kontupohjaan ja kuultava oli tullut määrätyksi sinne. Hän ei kuitenkaan lähtenyt, vaan oli syyskuun 29, päivänä 1941 lähtenyt Jalolahteen yhdessä vaimonsa ja tämän äidin ja muutamien muiden naisten kanssa. Kaupunki ja Soloman kylä oli tähän aikaan kokonaan evakuoitu. Myöskin Soloman voimalaitoksen, sahan ja tiilitehtaan koneet oli evakuoitu Uralille jo kuukautta aikaisemmin. Äänislinnassa oli seinillä Stalinin antama kuulutus, jossa käskettiin hävittää kaikki siinä tapauksessa, että joudutaan kaupungista lähtemään. Kehuu suomalaisia haastattelussa oikeamielisestä kohtelusta.

Nikolai Boronin, varastomies ja syntynyt vuonna 1890 Arkangelissa, kansallisuudeltaa venäläinen kertoo: elokuussa oli sahan työväestö jaettu kolmeen osaan. Voimakkaimmat ja parhaimmat miehet määrättiin ottamaan koneita irti ja lastaamaan proomuihin. Heikommat miehet ja naiset joutuivat linnoitustöihin ja yksi osa oli erään naiskomissaarin johdolla määrätty valvomaan evakuoimista ja toimittamaan lopullinen hävitys. Kuultava oli käsketty lopulta pois ja hän oli piileskellyt metsässä suomalaisten tuloon saakka.

Nikolai Mehov, syntynyt Pietarissa 1911, ammatiltaan vuori-insinööri. Kertoi toimineensa kiilletehtaan palveluksessa ja sen teknillisenä johtajana. Kertoo olleensa pommisuojassa sen ajan, kun kaupunkia tuhottiin.

Anna Artemjev, karjalainen ompelijatar, joka on syntynyt Säämäjärven Palolahdessa vuonna 1907. Hän asui Ukonkatu 129/3 ja toimi talon vanhimpana. Sodan sytyttyä kesällä 1941 olivat venäläiset evakuoineet heti kaupungista lapset ja epäluotettavat kuten suomalaiset ja karjalaiset. Sitten oli ilmoitettu, että taloihin ei saa jättää mitään suomalaisille, jos nämä valtaavat kaupungin. Syyskuun 25. päivänä oli sitten laiva lähtenyt vetämään proomuja, joissa oli etupäässä naisia ja lapsia tarkoituksena mennä Äänisen toiselle puolen. Seuraavana aamuna oli kuitenkin hinauslaivasta katkennut köysi järvellä ja se proomu, jossa kuultava oli, oli jäänyt ajelehtimaan Ääniselle. Tuuliajolla oli proomu ollut pari päivää ja oli sitten ajautunut Äänislinnan kaupungista noin 80 kilometrin päähän Bribrikan rantaan, jossa suomalaiset sotilaat olivat vastassa. Suomalaisten otettua proomu haltuunsa, olivat he nähneet Äänislinnasta päin nousevan kovasti savua.

Proomu Äänisjärvellä, SA-kuvat.

Vepsäläinen Mikko Ishanin, syntynyt 1887 Issainkylässä, asuu Petroskoissa ja töissä apteekissa varastomiehenä. Ei noudattanut poistumiskäskyä. Syyskuun 29. päivänä 1941 hän vaimonsa ja veljensä pojan kanssa oli lähtenyt hevosella ajamaan ja oli todennut, että venäläiset sotilaat olivat juovuksissa ja kulkivat talosta taloon sytyttäen taloja palamaan.

Alkuperäinen kuvateksti: Poikien valokuvausasetelmia Äänislinnassa valtauspäivänä. (Kamera aitapylvään päässä) / Leninin patsas Äänislinnassa maatalousteknikumin edustalla. Äänislinna 1.10.1941. SA-kuvat.

Juho Tatti, inkeriläinen mylläri, kotoisin Rääppyvästä ja vepsäläinen Paraskeva Kurganov vahvistavat edellisten kertomuksia

Ivan Barmin, venäläinen opettaja toistaa edellisten tarinaa ja kertoo olleensa suomalaisten mukana sammuttamassa XII koulurakennusta Karl Marxin kadulla. (Tietenkin opettaja lähtee sammuttamaan koulutalon paloa, entisenä historian opettajana ymmärrän tämän täysin!)

Suomalaiset sammutustöissä, SA-kuvat

Aleksandra Isotov, Severnajahotellin tarjoilijatar, syntynyt 1908. Hän kertoo jääneensä kaupunkiin, koska hänen sairasta miestään ei otettu proomuun. Kertoo venäläisen politrukin pelotelleen häntä sillä, että suomalaiset joukot harjoittavat väkivaltaa varsinkin naisia ja lapsia kohtaan. Ennen suomalaisten tuloa kertoja on liikkunut vain asuntonsa läheisyydessä. 1.10.1941 on sitten suomalaisia sotilaita tullut aamuviideltä hänen kotiinsa ja kertoneen karjalaissyntyisen sotavangin avustuksella hänelle ettei tarvitse pelätä, mitään väkivaltaisuuksia ei tule tapahtumaan. Tämän jälkeen hän on liikkunut vapaasti. Kertoo lisäksi, että kolmisen kuukautta ennen sodan syttymistä oli osallistunut luennolle, jossa oli alueen ravintola- ja kahvilatyöntekijöille korostettu, että kaikki on tuhottava ennen vihollisen saapumista.

Ernest Terho, lapualainen maalari, kertoo asuneensa alunperin Yhdysvalloissa, mutta on siirtynyt Äänislinnaan vuonna 1931. On saanut käskyn muuttaa perheineen Vologdaan, mutta onkin piileskellyt läheisessä Pässinrannan kylässä suomalaisten tuloon asti. On sittemmin yhdessä suomalaisten kanssa jälleenrakentanut Äänislinnaa.

SA-kuvat jatkavat siitä, mihin raportti jää. Seuraavina päivinä kaduille ilmaantuu piiloissaan ollutta väkeä. Suomalaiset ottavat kaupungin haltuun. Ihmetellään puolin ja toisin. 

Karjalainen kampaaja suomalaislottien kutrien kimpussa Äänislinnassa valtauksen jälkeen. SA-kuvat.

Kirjoittaessani Tuntematonta sotavankia, perehdyin jonkin verran Petroskoin eli Äänislinnan eli Petroskoin vaiheisiin. Kaupunki alkoi jostain syystä kiehtoa minua mahdottomasti, vaikka en ole koskaan siellä käynytkään, enkä tiennyt siitä ennestään juuri mitään. Aina arkistoissa penkoessani, jos olen huomannut Äänislinnan mainittavan, olenkin pysähtynyt lukemaan. Tunnelmoinut sitten hetken lukemani äärellä. Äänislinna ja Petroskoi, palaan vielä asiaan teidän kanssanne :)

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Jyrki
1/1 | 

Todella mielenkiintoista. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin tilaamaan itselleni ja vanhemmilleni 23andme testit. Ennakkoluuloni sukututkimusten perusteella on että isäni sukua on kulkenut Juvalta Pohjois-Savoon ja äitini sukua Sastamalasta Keski-Suomeen/Itä-Savoon. Innolla odotan geenitestien tuloksia. Varmaan paljon kysyttävää olisi aiheesta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto