Jo ennen joulua minulle vinkattiin Twitterissä, että kannattaisi tässä blogissa esitellä Mauri Kunnaksen Isovanhempien kirjaa. Otin vinkistä vaarin ja haeskelin sitten jouluhässäköissä kirjaa käsiini. Kirja oli  kuitenkin ennen joulua niin suosittu, etten sitä onnistunut paikallistamaan katsottavaksi, joten pyysin sitä lopulta kustantamosta arvostelukappaleeksi. (Kiitos!)

Mauri Kunnaksen tarinoinnista ei kirjassa ollutkaan kyse, vaan kirja on vähän kuin odottaville vanhemmille myytävät "vauvakirjat" eli kirja, jonka isovanhempi itse täyttää lapselle. Vauvakirjat yleensä seuraavat pieteetillä pienokaisen kaikkia ensimmäisiä merkkitekoja, mutta tässä versiossa peruutetaan, aina sinne isovanhempien lapsuusvuosiin ja vielä kauemmas. Nyt kerrotaan kaikki ne suvun tarinat ja detaljit, jaetaan ne lapsenlapsen kanssa.

Isovanhempien kirjan idea on mielestäni aivan ihana. Olisin todella ilahtunut, jos oma lapseni saisi sellaisen täytettynä isovanhemmaltaan ja mielestäni kirjaa ehkä arvostaa vähän isompi tenava. Kirjan kuvituksena on suomalaislapsille tutut Kunnaksen hahmot, joten tavallaan sitä markkinoidaan lahjaksi lapselle, mutta en silti juuttuisi ajatukseen, että kirja annetaan juuri lapselle. Voisin esimerkiksi kuvitella, että tämä kirja ilahduttaisi myös kevään ylioppilasta tai jo omaa lastaan odottavaa lapsenlasta. Toki kirjan ilman muuta voi täydentää valmiiksi jo esimerkiksi lapsenlapsen varhaisina vuosina. Ja miksei kirjaa voisi täytellä jo silloin, kun lapsenlapsi on vasta haave ja täydentää loppumatkan sitten sopivaksi katsomanaan ajankohtana. Tärkeintähän on, että jos energiaa ja ideoita kirjan täyttämiseen riittää, ne on hyvä tallentaa ajoissa, eikä odotella sitä "sitten-joskus-kohtaa".

Varsinaisesti edes tämmöistä kirjaa ei tarvita, voihan toki kirjoittaa "muistelmansa ja neuvonsa" lapsenlapselle koska vain ja tallentaa ne sellaisessa muodossa kuin haluaa. Mutta kyllä esimerkiksi tätä kirjaa tutkittuani ajattelisin, että tämäntyyppinen rakenne pitää homman mukavasti kasassa ja pysytään asiassa. Kirjan kysymykset ovat mielestäni hyvin mietittyjä ja perusteltuja. Toivottavasti täyttäjä vain uskaltaa antautua muistojen vietäväksi ja pohtia vastauksiaan kunnolla.

Kirjassa on kuutisenkymmentä sivua täytettäväksi. Tietenkin sinne voi askaroida sukupuun ja siihen onkin heti alussa pari aukeamaa varattuna. Jos olet vähän kovempi sukupuun tuntija, tila loppuu nopeasti, joten sitten pitää miettiä että voisiko jonkinmoisella askartelulla kirjaan liittää vähän laajemman sukupuun. Luultavasti voisi. Mikäpä estää sujauttamasta liitevihkosia paketin mukana?

Tilaa on aina asiakohtaisesti varattu molemmille isovanhemmille. Kirjaan voi kertoa omasta lapsuudestaan, piirtää lapsuudenkotinsa pohjapiirroksen ja lisätä valokuvia, kertoa omista kouluajoistaan ja lapsenlapsen vanhemman kasvuvuosista. Kirjassa on paljon tarkentavia kysymyksiä, mutta myös vapaalle muistelulle tilaa, esimerkiksi kokonainen aukeama "meidän perheen tavat". Varmasti varsinkin nuorta aikuista kiinnostavat osuudet "aikuisuus", "seurustelu" ja erityisesti "elämäni käännekohtia".  

Tuntuu kerrassaan mahtavalta miettiä, mitä kaikkea elämää nähnyt vanhempi ihminen voi ajatuksella jakaa lapsenlapsen luettavaksi ja pohdittavaksi. Olisinpa itse saanut tämmöisen joskus isovanhemmiltani! Kirja olisi kyllä yksi aarteistani.

Kirjan osuudet ovat osa nopeita täyttää, osa hitaampia. Kirjassa on esimerkiksi listauksia erilaisista lempiasioista kuten kirjoista, elokuvista, tuoksuista ja urheilulajeista. Ja osalle aukeamista voi liittää esimerkiksi lehtileikkeitä ja piirroksia. 

Ehkä se voi olla hieman hankala juttu, että kirja on selvästi sellaiselle tavalliselle ydinperheelle suunnattu. Monet lapsiperheet kun ovat nykyisin mutkikkaampia kokonaisuuksia ja voi olla että on biologisia isovanhempia ja lisäksi bonusmummoja ja -pappoja. Että ketkä  kaksi nyt saavat pääroolit tässä kirjassa? Samoin kirjan tarina tavallaan tukee sitä yleistä kaavaa, että lapsenlapsi on syntynyt vanhempiensa ensimmäiseen avioliittoon. Mutta nämä kohdat ovat tyylikkäästi kyllä ohitettavissa. Ja ainahan meillä on ollut tässä maassa monimuotoisia perheitä, sen tietää jokainen sukututkija.

Kirjan kaunein osuus on isovanhemman mahdollisuus kertoa "minulta sinulle" jossa vastataan kohtiin:

Haluan sinun tietävän, että

Haluan sinun muistavan, että

Hyvä neuvo, jota noudatan itse

Hyvä neuvo, jota en itse noudattanut

Haluaisin varoittaa sinua

Haluaisin rohkaista sinua

Niin, mitähän sitä näihin vastaisi omalle lapsenlapselleen? Ja mitäs jos on niin onnekas, että on monenmonta lastenlasta!? Tästäpä sitten puuhaa eläkevuosiin, kyllä jokainen lapsenlapsi ansaitsee nimittäin omansa! Ettei käy niin kuin minulle, joka en saanut omaa vauvakirjaa laisinkaan. Veljelläni sellainen oli ja kerran kysyin äidiltäni, että miksei minulle ollut moista tehty? "Ei ehditty" oli vastaus. Niin ajatuksella kuitenkin luin veljeni vain osittain täytettyä vauvakirjaa, että muistan sieltä vieläkin monia kohtia, vaikka kirja on varmaan hävinnyt jo vuosikymmeniä sitten (edesautoin sen tuhoutumista repimällä sitä pikkulapsena ja olen kyllä nyt pöyristynyt, että minun on annettu sellaista teosta käsitellä ilman asianmukaista valvontaa). Omien lasten kohdalla pidin visusti huolen, että kaikille täytettiin vauvakirjat ihan yhtä tarkasti ja ne ovat heitä odottamassa siististi kirjahyllyssä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto