Kirjoitukset avainsanalla avioton lapsi

Olen tälläkin viikolla etsinyt toisten ihmisten sukulaisia. Pitkäaikainen etsintäni ylläolevan kuvan johdosta on uudessa Seura-lehdessä (numero 15-16). Juttu tehtiin hyvässä yhteistyössä toimittajan kanssa ja tarina kerrottiin harkitusti, kauniisti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen. Jutun tarkoituksena on löytää valokuvan poika, nykyisin seitsemänkymppinen mies. Kuvaa on aiemmin jaettu tässä blogissa ja omissa somekanavissani (Twitter, Facebook ja Instagram) ilman yhtäkään yhteydenottoa. 

Aiempi bloggaus etsinnästä täällä: http://www.etlehti.fi/blogit/kadonneen-suvun-metsastaja/lottien-jaljilla-salatusta-suhteesta-syntynytta-lasta

Artikkelin yhteydessä julkaistiin myös sähköpostiosoitteeni, jotta mahdolliset vinkit olisi helppo saattaa tietooni. Olenkin kurkistellut sähköpostiani nyt pääsiäisviikonloppuna aivan yhtenään, mutta vielä ei ole tullut mitään tietoja. Mihin kummaan tämä nainen ja poika oikein ovat kadonneet? Kai nyt joku heidät tunnistaa? Kai heillä pakosti on elossaolevia sukulaisia ja tuttavia Suomessa? 

Olen miettinyt, että ehkä nainen ja lapsi siirtyivät esimerkiksi Ruotsiin sodan jälkeen? Onko poika annettu pois? Pohdimme tätä mahdollisuutta toimittajan kanssa pitkään ja hän sanoi, että kuvassa on selvästi hyvä äiti-lapsi-suhde aluillaan, voisiko tuo äiti muka antaa poikansa pois? Ei minustakaan. Mutta kuvat valehtelevat, senhän me kaikki toki tiedämme.

Omien yhteystietojen levittäminen isolevikkisessä lehdessä tietysti mietityttää. Olen kuitenkin havainnut monien etsintöjeni johdosta: ainakin suomalaiset ovat niin fiksua väkeä, että laittavat vain oikeita tietoja eteenpäin. Saan paljon yhteydenottoja erilaisten etsintöjen tiimoilta ja kaikki posti jota saan, on todella asiallista ja useimmiten myös hyvin kiinnostavaa. Joten itse en ole kokenut mitään somehäirintää minkään tahon suunnalta. (Ainoat negatiiviset kommentit ja viestit joita olen saanut, ovat tulleet muuten omilta sukulaisilta, ne ovatkin kyllä sitten olleet todella ikäviä). Eli jos sinä pähkäilet uskallatko alkaa julkisesti penkomaan jotakin suvun salaisuutta ja etsiä omalla nimellä ja naamalla, niin sanoisin, että anna mennä! Todennäköisesti saat läjän kiitoksia niiltä muilta, joita esimerkkisi rohkaisee. 

Tuon ylläolevan kuvan johdosta tulin myös aikanaan perustaneeksi muutaman muun henkilön kanssa ja muutaman muun sukututkijan rohkaisemana Facebookkiin sivun Kadonneet sukulaiset. Siellä on jo yli 500 jäsentä! Ja etsintöjä, tarinoita, vinkkejä, kannustusta vielä sitäkin enemmän. Myös niitä onnistumisia ja löytyneitä sukulaisia! Varsinkin niistä onnistumisista on mahtava kuulla, minäkin teen näitä etsintöjä ihan harrastusmielessä ja omalla vapaa-ajalla.

Toinen etsintä, johon käytin useamman illan tällä viikolla onkin sitten tuoreempi tapaus. Etsijä on Ruotsiin adoptoitu nainen, joka on aikuistuttuaan kiinnostunut selvittämään biologiset vanhempansa. Ymmärrän häntä hyvin, vaikka olisikin elänyt mukavassa ja rakastavassa adoptioperheessä, ne omat oikeat juuret ovat ihmiselle tärkeät. Hän ei halua sotkea tämän isän elämää, jos tämän elossa löytää, eikä ole perinnön tms perässä. Kun vain saisi tietää totuuden.

Luin hiljattain jonkin amerikkalaisen onnellisesti päättyneen etsinnän yhteydessä löydetyn isän kommentin. "Sain sähköpostin, jota nuori mies pelkää ja jonka vanheneva mies ottaa innolla vastaan". Näin varmasti ainakin on siinä tapauksessa, että on ajatellut jääneensä lapsettomaksi ja kuuleekin sitten aikuiseksi ehtineestä biologisesta jälkeläisestä.

Tämä etsijä ei kuitenkaan osaa suomea ja etsintä on siksikin ollut hankalaa. Hän on saanut selville adoptiopapereista äitinsä nimen ja ehti myös tavata äitinsä ennen tämän kuolemaa. Äiti ei kuitenkaan antanut kovin paljon tietoja biologisesta isästä. Isä on tavattu mikkeliläisessä ravintola-yökerho Kalevassa syksyllä 1968. Kyseessä lienee ollut sellainen lyhytaikainen romanssi. Isän nimeksi on adoptiopapereihin kirjattu sukunimi, josta ei voida olla varmoja, onko se oikea tieto. Lisäksi äidin sukulaiset ovat heittäneet muutaman muun herran nimen mukaan arvailujen kehään.

Kuvassa on etsijän biologinen äiti ja etsijä pienenä tyttösenä. Etsijälle on kerrottu, että hän on kovasti isänsä näköinen. 

Isästä tiedetään lisäksi, että hän on ollut sosiaalinen, mukava, vaalea ja noin 170 senttinen mies, joka on liikkunut paljon työnsä puolesta (eli ei asunut Mikkelissä). Varmoja ei olla siitä, onko hän tiennyt lapsesta vai ei. Etsijä on teettänyt DNA-testit ja tulokset ovat antaneet osumia huomattavat määrät Mikkelin seudulta, mutta myös muualta Suomesta. Parhaimmilla osumilla vaikuttaa olevan esivanhemissaan paljon savolaisia sukunimen kantajia. (Kaikki kolme arvailtua sukunimeä ovat tyypillisiä savolaisia -nen-päätteisiä). Etsijän äidin suku on mm Karjalasta, joten on vaikea erotella osumia äidin ja isän laariin, koska Savo ja Karjala ovat melkoisen sekaisin keskenään ja ihmiset ovat kulkeneet niiden välissä satojen vuosien ajan jälkiä jättäen. Etsijä on teettänyt testinsä FTDNA:ssa ja on myös minun osumani, mutta kaukainen ( jos olet FTDNA:ssa hae Anne Nikulainen-Müller, jos haluat tarkistaa onko hän osumasi). Arvelen itse olevani etsijälle sukua tämän isän kautta.

Tässä etsinnässä on joitakin mahdollisuuksia nyt ilmassa. Löysimme molemmat netistä kuvaukseen sopivan miehen, jonka sukunimi nousee myös FTDNA:n listoilla kärkeen. Hänellä on tarinaan sopiva sukunimi. Hän on hämmästyttävän paljon etsijän näköinen. Kaiken lisäksi tämä henkilö on julkisuuden henkilö, joka on peräti kirjoittanut elämänkertansa ja jakanut videoita. Säntäänkin oitin kirjastoon katsomaan, löytyisikö sieltä lisävihjeitä eli sukunimiä tai muistoja ravintolaillasta Mikkelissä. Valitettavasti ei. Tyypillinen miehen elämänkerta sanoisin, äidistä muutama sivu ja vaimosta vielä vähemmän. Satoja sivuja sitten vietetään niiden miehisten merkkitekojen äärellä. Pöh.

On toki myös mahdollista, että tämän isä-kandidaatin joku sukulainen olisi etsijän isä. Jännää on, tilanne elää!

Etsijästä on kirjoitettu myös Mikkelin seudulla: http://www.lansi-savo.fi/uutiset/isan-etsija-pyytaa-vinkkeja-puskaradiossa-aiti-ja-isa-tapasivat-mikkelilaisella-0 

Sekä Iltalehdessä: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704162200103585_ul.shtml

Nyt pidän peukkuja, että molemmat mysteerit ratkeavat pian :)

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen siis viime viikot jahdannut Viipurin sotasairaalassa vuosien 1942-43 vaiheilla työskennelleitä lottia auttaakseni erästä henkilöä sukulaisen löytämisessä. Selattuani Kansallisarkistosta (Sörnäisten kokoelmat) löytyvät Viipurin sotasairaalan lotta- ja muut työntekijöiden kortit haavissani oli 26 lottaa. (Heistä kirjoitin aiemmassa bloggauksessa täällä ja etsintöjen alusta on täällä.) Päädyin sitten heistäkin karsimaan vielä vuonna 1916 syntyneet, koska tuntui siltä, että etsitty nainen näyttää kuvassa nuoremmalta kuin 28-vuotiaalta. En ole tästä kyllä varma, koska ikää on kuvista vaikea arvioida, varsinkin jos käytössä on vain yksi kuva. Mitä olen kuitenkin itse selannut sota-ajan valokuvia esimerkiksi omista mummoistani, niin minusta sota-aika näytti kyllä vanhentavan ihmisiä ennen aikojaan -mikä on ymmärrettävää - ei ollut tarpeeksi ruokaa, kosmetiikkaa, lepoa ja sielunrauhaa säilyttääkseen nuoruuden hehkeyttä kovin erinomaisesti.

Sen lisäksi karsin lotista pois ne, jotka olivat lähteneet sotasairaalasta pois jo vuoden 1942 puolella. Tai vasta loppuvuodesta 1943. Etsimäni lotta oli todennäköisesti raskaana jo syksyllä 1943 ja ei varmasti voinut jatkaa sotasairaalan tehtävissä, varsinkin kun odotti aviotonta lasta. Niin. Tätä lottaa ja hänen lastaan etsii lapsen isän suku ja heillä on vain tämä kuva. Isä, etsijän isoisä, on jo edesmennyt ja nuoruuden rakkauden nimeä ei ole talletettu mihinkään paperehin. Tieto on kuitenkin että tämä lapsi on ja hänet mieluusti tavattaisiin, jos lapsi, nykyisin seitsemänkymppinen poika (vai tyttö? voisiko lapsi kuvassa ollakin tyttö?) niin itse haluaa. Minä olen luvannut toimia vain välittäjänä, eli en kerro hänen tietojaan eteenpäin suvulle, jos hän itse niin toivoo.

Etsijät asuvat ulkomailla ja siksi heidän olisi suomea taitamattomina melkoisen vaikea itse löytää tätä lasta ja hänen äitiään. Heille tarina isoisän rakkaudesta ja lehtolapsesta on ollut romanttinen mysteeri, joka olisi kiinnostavaa selvittää. Olen pitänyt tätä puolta etsinnöissäni hieman pimennossa, koska en tietenkään voi olla varma, tietääkö tämä kuvan lapsi itse mitään isästään? Ehkä sitä ei haluaisi saada tietoonsa tällä tavalla, blogia lukemalla? Nyt kuitenkin avaan etsinnän verhoa hieman, jos se auttaisi etsintää, joka muuten tuntuu polkevan paikallaan.

Todennäköinen skenaario, jota olen pähkäillyt Kansallisarkiston työntekijän kanssa ( joka on tässä etsinnässä ollut korvaamaton apu!) on se, että etsijän isoisällä oli suhde tähän naiseen tämän ollessaan töissä lottana (tai esim. siivojana) sotasairaalassa Viipurissa. Mies oli siellä nimittäin sangen pitkät ajan ja kahdesti, joten siinä ajassa olisi suhde ehtinyt puhjeta. Koska he eivät voineet mennä naimisiin ja koska mies siirrettiin Viipurista pois keväällä 1943, lapsi olisi syntynyt loppuvuonna 1943 tai aivan vuoden alussa 1944. Kuvan lapsi olisi noin suunnilleen oikean ikäinen, jos kuva on otettu sodan loppuvaiheessa, kun tämä etsijän isoisä sen mitä ilmeisimmin on saanut (hän ei ole voinut saada sitä sodan jälkeen eräiden syiden takia) eli syyskesällä 1944.

Eli näiden tietojen valossa paneuduin etsimään sopivaa lottaa. Tässä vaiheessa karsiutuivat pois kaikki ne, jotka olivat saaneet korttiinsa huomatuksen osallistumisesta nurkkatansseihin (josta kerroin aiemmassa bloggauksessa). He lähtivät sotasairaalasta kaikki pois vasta syksyllä 1943. Eräs heistä muuten oli myöhemmin arvostettu lehtori ja rehtori, joka pysyi naimattomana ja lapsettomana ja kuoli vasta hiljattain. On hieman hupaisaa ajatella, että hänkin oli sellaista vallattomuutta osoittanut nuoruusvuosinaan ennen pitkää ja esimerkillistä opetusalan uraansa.

Eräs lotista oli peräti läheistä sukua hurmaavalle, linnan juhlissa joitakin vuosia sitten koko kansan hurmanneelle, Hannes Hynöselle. Osan sukulaisia, useimmiten veljiä, löysin jo aiemmin esittelemästäni sotapolku.fi -sivustolta (täällä). Kaikki olivat ikävä kyllä menehtyneet sota-aikana, eli on lisätty palveluun automaattisesti, ei sukulaisen toimesta, jolloin en ollut yhtään askelta lähempänä löytää kyseisen lotan nykyistä sukua. Osan lotista löysin netin sukupuu-palveluiden kautta (geni ja My Heritage), mutta heistä kukaan ei tärpännyt valokuvan naisen suhteen. Osan suhteen laitoin viestejä niin sukuseuralle, mahdollisille sukulaisille kuin kyläyhdistykselle, Lotta-museolle ja hyvä etten presidentille, ilman että kukaan vaivautui edes vastaamaan. Tylsää.

Monen monta iltaa vietin myös Lotta Svärd hakuteosten parissa. Ne ovat raivostuttavan hankalia käyttää tämmöisessä jäljityksessä! Kyseiset matrikkelit on ymmärtääkseni koottu noin 1970-luvulla ja sinne on keräysvaiheessa voinut ilmoittaa omat kuulumisensa sodan jälkeen. Kaikkia lottia ei tietenkään ole tavoitettu. Eli he ovat sitten vain kirjan loppuosan koonnissa pelkällä nimellä. Ne jotka on tavoitettu on merkitty sen piirin alle, jossa he ovat olleet esim sodan loppuvaiheessa tai jonka alueelle siirtyneet esim avioliiton myötä ja he ovat siellä tietenkin avionimellään. Joten jos minulla on tiedossa etsimäni lotan kotipaikka ja nimi vuonna 1942, se ei välttämättä auta yhtään. 

Mitään sivuhakemistoa ei varsinaisesti ole, vaan kaikki on ladattu yhteen pötköön vanhojen maantieteellisten piirijakojen perusteella. Se on aiheuttanut vuodessa 2017 eläville aivoilleni varsin paljon työtä. Joten löytääkseen esimerkiksi Salme Perälän Ähtäristä, pitää ensiksi selvittää mihin piiriin kuuluu Ähtäri ja missä kohdassa kirjaa se sitten mahtaa olla (piirit ovat aakkosjärjestyksessä ja kirjassa Etelä-Suomi on erityisesti eteläinen Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomen kirjassa on sitten esimeriksi menetettyjen alueiden kuten Viipurin piiri ja suurin osa Itä-Suomesta). Jos ja kun Salme Perälää ei löydy Etelä-Suomen kirjasta, löydän lopulta Etelä-Pohjanmaan itäisen piirin Pohjois-Suomen kirjasta, joka sisältää Ähtärin. Sitten TA DAA löydän Salme Mirjan Perälän kyllä kirjan loppuosan listalta, mutta hän on niitä, jotka eivät ole kertoneet itsestään mitään varsinaiseen kirjaan tai häntä ei ole tavoitettu. Pah.

Luen etsintöjen lomassa myös Eila Tiurin muistelmateoksen Lottana sotavankisairaalassa, joka harmillisesti kuvaa millaista elämä olis sotasairaalassa Lappeenrannassa, ei Viipurissa. Eloisaa kuvausta on silti mukava lukea ja yrittää miettiä etsimäni lotan työtä ja kokemuksia sota-ajalta, osa niistä on suorastan puistattavia. Eila Tiuri kertoo esim. " Eräs seikka oli kuitenkin sietämätän. Haju! Ensimmäisestä potilassalista levisi uskomattoman kaamea löyhkä pitkälle halliin. Haisi kuin vanha homejuusto mutta sakeammin. Aiheuttaja lepäsi puoli-istuvassa asennossa sängyssä, joka oli kahden korkea ikkunan välissä. Kipsattu käsi oli asetettu "lentokoneeseen" eli rimoista suunniteltuun tukitelineeseen. Käden sormet olivat puoleenväliin asti mustat ja tikuiksi kuihtuneet. Tuleeko niistä enää kuin entisiä? Hoitaja sanoi, että ajan kanssa. Mietin ymmällä, voisiko mitään tehdä, miehenhän täytyi kärsiä kauheasti eikä yksin hajusta. Kerran kiertokäynnillä lääkäri pyysi minua avustamaan kannattamalla tuon potilaan käsivartta kipsin alapuolelta. Hän posti telineen ja alkoi suurentaa aukkoa, jota kautta haavaa hoidettiin ja painoi sondin aukkoon. Samassa sieltä purskahti esiin sentin mittaisia valkeita matoja. Niitä valui käsivarelleni, esiliinalle, tennistossuille ja lattialle. Joku kumartui pyyhkimään lattiaa. Matoja valui yhä. Ne olivat pehmeitä, pulleita.  Lääkäri asetti lentokoneen paikoilleen. Paarit kantajineen saapuivat. Potilas siirrettiin paareille ja vietiin pohjakerrokseen leikkaussaliin. --- Seuraavana päivänä oli löyhkä poissa. Mies oli amputoitu ja jälleen osastolla mutta eri sängyssä. Kymmenen sentin tynkä oli siteen peittämä. Aluksi hän oli nukutuslääkkeistä tokkurassa, mutta vaikutti myöhemmin iltapäivällä pirteämmältä. Hänellä oli aina ollut tuskainen ilme, joka oli jähmettynyt kasvojen juonteisiin. Mieshän oli ollut mädäntyä elävältä (s. 19-21).

Etsintöjen tilanne on nyt seuraavanlainen: olen tavoittanut kaksi lottaa, joilla molemmilla on ainakin ollut avioton lapsi. Toisen periaatteessa sukulainen tunnisti kuvan naiseksi, mutta hänen lapsensa on syntynyt vasta kesällä 1944, se ei oikein sovi. Lisäksi sukulainen oli varma, että lapsen isä on kuitenkin ollut henkilö, jonka kanssa nainen myöhemmin avioitui. Joten suuren varmuuden jälkeen seurasi epävarmuus (näin jo sieluni silmillä kyyneleisen kohtaamisen kahden sukulaisen kesken..), ehkä ei sittenkään. Yritän nyt kuitenkin varmuuden vuoksi jäljittää tätä lasta (joita on samannimisiä Fonectan mukaan ainakin yli 30 ympäri Suomea, laitanko kaikille tekstiviestin vai mitä ihmettä?).

Toisen suhteen en ole saanut vielä sukulaista arvioimaan kuvaa. Nainen on kuulemma kuollut ja myös tämä hänen avioton tyttärensä. Tämänkin suhteen on ollut käsitys kuka isä on, joten ei kuulosta etsimältäni naiselta.

Lisäksi on kolme muuta naista, joiden sukulaisia en ole onnistunut tavoittamaan, koska osa heistä ei katso Facebookin viestejään (koska en ole fb-kaveri, viestini ovat menneet ns. muut-kansioon, siellä ne nyt odottavat että ko. henkilö huomaa ne). Tai en ole edes löytänyt sukulaisia kuten yllämainittu Salme Perälä Ähtäristä (huhuu, tunnetko Ähtärin Perälöitä?). Lisäksi etsin Maire Villasta, joka on maanviljelijän tytär, synt. 26.11.1922 Kangasniemeltä, mutta ollut kirjoilla sota-aikana Tuusulassa, isä Kaarlo puolestaan asui Järvenpäässä. Voisiko kuvan nainen olla kirurginen sairaanhoitaja? Sylva (vai Sylvia?) Kaarina Heinonen, sairaanhoitaja, syntyi 29.7.1919 Helsingissä, äiti Berta, häntäkin etsin. 

Lisäksi on se mahdollisuus, että lapsi on annettu pois, adoptoitavaksi. Että hänet on salattu suvulta. Silloin ei kai ole muuta mahdollisuutta löytää häntä kuin se, että hän itse tunnistaa itsensä tuosta valokuvasta (ja päätyy jollain ihmeen tavalla tämän blogin äärelle)?

Kansikuva: SA-kuvat. Kuva Lahdenpohjan ilmavalvontatornista. Saksalainen pk-mies ja suomalainen lotta.
Lahdenpohja 1942.07.11

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime bloggauksessa lupasin antaa vinkkejä kadonneen etsintään. Etsitkö sinä tai läheinen sukulaista? Oletko ehkä adoptoitu tai et vain tunne toista vanhempaasi? Onko joku isovanhemmistasi jäänyt tuntemattomaksi vai onko tiedossasi, että sinulla on sisarpuoli jossakin? Tässä muutamia vinkkejä vähän haastavampaan, mutta sitäkin kiinnostavampaan etsintään!

Tartun aiheeseen nyt tällä kertaa erilaisten arkistolähteiden kautta. Aiemmat bloggaukseni siitä, kuinkä tärkeää on haastatella sukulaiset, ystävät, läheiset, naapurit, työkaverit jne on mitä suurimmassa määrin voimassa näiden etsintöjen kohdalla. Soita tai mene kahvipaketin kanssa kylään, kun ihmisiä lähestyy kauniisti, saa yleensä parempia tuloksia.

Koska kyseessä yleensä on voimakkaasti tunteita herättävä asia, kuten vaikkapa lapsen salainen isä, on odotettavissa, että tarvitaan paljon psykologista osaamista ja sosiaalisia taitoja nostaa pöydälle asia, jonka on koettu olevan turvallisesti jo haudattu. Kysy siis rauhallisesti, kerro motiiveistasi rehellisesti, älä syyttele tai hermostu, se ei yleensä johda hyvään lopputulokseen missään keskusteluissa. 

Adoptiolapsi etsii biologisia vanhempia

Jos sinut on adoptoitu Suomessa, adoptioasiakirjat löytyvät maaseudulla kihlakunnanoikeuden ja kaupungeissa varsinaisasiain pöytäkirjoista ottovanhempiesi kotipaikan mukaa. Asiakirjoista selviää syntymäajan ja –paikan lisäksi ainakin äidin henkilötiedot. Tieto adoptiosta merkittiin myös väestörekisteriasiakirjoihin, kirkonkirjoihin tai siviilirekisteriasiakirjoihin.

Adoptoidun henkilön omien juurien etsimistä helpottamaan on AF - Adopterade Finland rf - Adoptoidut Suomi ry tehnyt etsintäavaimen, joka löytyy täältä: http://adopterad.fi/data/documents/AF_etsintaavain_web.pdf2-1.pdf

Esimerkki: Jos adotiolapsen äiti oli kirjoilla Jyväskylän maaseurakunnassa, lapsi on merkitty maaseurakunnan kirkoinkirjoihin äitinsä mukaan. Kun hänet adoptoitiin vaikkapa Savonlinnaan, adoptio käsiteltiin Savonlinnan raastuvanoikeudessa, koska ottovanhemmat olivat kirjoilla siellä. Savonlinnan raastuvanoikeus lähetti tiedon lapsen adoptiosta Jyväskylän maaseurakuntaan, joka merkitsi lapsen kohdalle tiedon adoptiosta. Myös Savonlinnan seurakunnassa tieto adoptiosta ja lapsen tulosta seurakunnan jäseneksi merkittiin ottovanhempien kohdalle. Esimerkiksi 1960-luvun alioikeuksien asiakirjat on jo luovutettu maakunta-arkistoihin, mutta olennaista on tietää, missä alioikeudessa adoptio on käsitelty. Eli tietoja kannattaa kysellä esimerkiksi seurakunnista, väestörekisteristä ja maakunta-arkistoista.

Henkilöä voi jäljittää seurakunnan kirkonkirjojen ja henkikirjojen kautta. Seurakunnat säilyttävät itse kirkonkirjansa. Maakunta-arkistoissa olevat henkikirjat ovat keskimäärin 40 vuotta vanhempia. Nuoremmat henkikirjat ovat maistraattien hallussa. 

Seurakunnilla ja maistraateilla on velvollisuus antaa  julkiset tiedot. Arkaluonteisia ja salassa pidettäviä tietoja ei anneta esimerkiksi sukututkimustarkoitukseen. Jokaisella on kuitenkin oikeus nähdä itseä koskevat tiedot. Maistraatit ja seurakunnat antavat tiedot selvityksinä tai otteina. Kirkonkirjojen omatoiminen tutkiminen ei yleensä ole mahdollista. Maistraattien ja seurakuntien vastausajat vaihtelevat työruuhkan mukaan. 

Lastenkotilapsuus

Jos henkilö on syntynyt aviottomana lapsena ja elänyt ilman ottovanhempia, hän on ollut lastensuojelun piirissä. Lastensuojelulaki (52/1936) annettiin vuonna 1936. Lastensuojelusta vastasivat kuntien huoltolautakunnat, ellei erillistä lastensuojelulautakuntaa ollut perustettu. Maalaiskunnissa, joissa ei ollut erillistä huoltolautakuntaa, lastensuojeluasioita käsittelivät kunnallislautakunnat. Käsiteltäviä asioita olivat mm. orvoiksi jääneiden lasten asiat, huostaanotot ja sekä lasten sijoitukset yksityiskoteihin tai lastenkoteihin. Jos lasta ei adoptoitu, vaan annettiin ns. kasvattilapseksi, siitäkin oli ilmoitettava kunnan huoltolautakunnalle ja huoltolautakunta valvoi, että kasvattilapsi sai hoidon ja kasvatuksen. Kunnallisten viranomaisten asiakirjat ovat kuntien omissa arkistoissa. Luovutetun alueen kuntien arkistot ovat Mikkelin maakunta-arkistossa. Etsinnän voi aloittaa syntymäkunnan arkistosta. 

Tuntematon isä

Jos et tunne isääsi silloinkin oikea osoite on kunnan arkistot. Avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista oli laki (173/1922), jonka perusteella jokaisessa kunnassa toimi lastenvalvoja. Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset tuli ilmoittaa lastenvalvojalle, ja lastenvalvojan tehtäviin kuului selvittää, kuka on velvollinen elättämään lapsen, eli on todennäköisin syin ”makaaja”. Jotta avioton lapsi sai oikeuden perintöön, tuli ”makaajan” tunnustaa lapsi omakseen. Jos isyys kiellettiin, mies voitiin oikeudessa määrätä elättäjäksi. Jos avioton äiti meni naimisiin, saattoi avioton lapsi käytännössä muuttua aviolapseksi. 1940-luvulle asti pappi saattoi merkitä kasteen yhteydessä tiedon isästä aviottoman lapsen kohdalla. Eli kirkonkirjat kannattaa tarkistaa.

Jos olet syntynyt sairaalassa, sinulla on oikeus saada itseäsi koskevat tiedon sairaalan arkistosta. Tiedoissa voi olla esimerkiksi se, milloin äiti saapui synnyttämään, mistä osoitteesta, mikä hänen työpaikkansa oli ja milloin hän poistui sairaalasta. Joskus tietoja voi olla enemmänkin, eli ne kannttaa tarkistaa.

Onko sinulla tuntemattomaksi jäänyt sisarus?

Yleensä tiedot sisarpuolesta löytyvät viimeistään perunkirjoituksessa. Se, että perunkirjoitusta tehtäessä ei löydy virallista tietoa esimerkiksi isän muista lapsista, mutta on tiedossa että sellainen on, viittaa siihen, että isä ja lapsen äiti ovat keskenään sopineet asian lapsen elatuksesta. Tällöin lapsen isästä ja elatuksesta ei ole jäänyt mitään jälkiä virallisiin asiakirjoihin.  Tuolloin isä ei luultavasti tunnustanut lasta missään vaiheessa. Jos isä on antanut lapsen äidille rahaa, tämä ei ole haastanut miestä tuomioistuimeen (maaseudulla kihlakunnan oikeuteen ja kaupungissa raastuvanoikeuteen).  Äiti on voinut ilmoittaa kunnan lastenvalvojalle, ettei hän tiedä lapsen isää tai että isä maksaa elatusta.

Jos sisarpuolen ja tämän äidin tiedot ovat selvillä, kannattaa ottaa yhteyttä kunnan arkistoon ja tiedustella, löytyykö lastenvalvojan arkistosta mitään. Lastenvalvoja toimi aviottomien lasten uskottuna miehenä ja valvoi mm. oikeudessa määrättyjen elatusmaksujen maksamista. Valvontatehtävä jatkui, kunnes lapsi täytti 17 vuotta. Lastenvalvojien arkistot sisältyvät kuntien sosiaalitoimen arkistoihin ja niitä säilytetään kuntien omissa arkistoissa. Lastenvalvojien toimintaa valvoivat kuntien huolto- tai lastensuojelulautakunnat.

Etsityn henkilön työpaikka on tiedossa

Jos tehtaan/yrityksen nimi on tiedossa, kannattaa selvittää, onko sen arkisto luovutettu Suomen Elinkeinoelämän keskusarkistoon Elkaan. Elka toimii Mikkelissä ja sen kotisivuilta löytyy aineistotietokanta, josta voi hakea yrityksen arkistoluetteloa. 

Yritykset ovat pitäneet erilaisia rekistereitä (luetteloita, kortistoja, tietokantoja) henkilöstöstään palkanmaksua ja henkilöstöasioiden hoitoa varten. Isompien yritysten arkistot ovat kohtalaisen hyvin säilyneet. Selvitä yrityksen nimi ja se, onko sen aineisto luovutettu Elkaan vai säilyttääkö yritys aineistojaan itse. Elkan kotisivujen osoite on www.elka.fi

Media avuksi

Voit yrittää hakea apua myös somesta. Voit julkaista etsimäsi henkilön kuvan tai hakea tietoja sivustoilla, joissa on esimerkiksi samalla seudulla asuneita ihmisiä. Ehkä löytyy fb-yhteisö, jossa on vanhempasi koulukavereita muistelemassa tai kyläyhdistyksen sivusto? Kysy apua Facebookin "Kadonneen sukulaiset" sivustolla.

Voit lähestyä myös paikallislehteä, yleensä ne suhtautuvat etsinnöissä auttamiseen myötämielisesti. Kirjoita itse hakuilmoitus tai tarjoudu haastateltavaksi.

Jos mikään muu ei auta, DNA-testi voi avata polun

Olen aiemmin kirjoittanut täällä DNA-testeistä. Teettämällä DNA-testin saat selville kaikki ne lähisukulaisesi, jotka ovat teettäneet saman testin. Jos etsit äitiä kannattaa ns. serkku/autosomalitestin lisäksi teettää ns. äitilinjan testi. Isälinjan testin voi teettää vain mieheltä.

Alla olevassa kuvassa testaaja on mies, joka voi teettää suoran äitilinjan (punainen), isälinjan (sininen) ja saa vielä serkkutesteillä näiden kumppaneiden kautta tulleet sukulaisuudet selville.

DNA-testeistä bloggaus täällä: http://www.etlehti.fi/blogit/kadonneen-suvun-metsastaja/dna-testit-miksi...

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Isäni äidin Lempin suku on Ristiinasta kotoisin kuten olen aiemminkin täällä kirjoittanut. Ristiina on tunnettu muutamista merkkihenkilöistä, esimerkiksi kreivi Pietari Brahesta, jonka ajoista muistuttavat Brahelinnan rauniot Ristiinan kirkonkylän korkeimmassa kohdassa, Linnamäen harjanteella. Ristiinasta löytyvät myös mykistävät  Saimaan rantoja koristavat Astuvansalmen kalliomaalaukset, jotka vakuuttavat seutukunnan eloisuudesta muinaisina aikoina. 1800-luvun loppuvuosikymmeninä Ristiinaa toisinaan kutsuttiin kuitenkin "Kaisa Pöyryn pitäjäksi". Kukas tämä Kaisa Pöyry oikein oli?

Hän oli oikeastaan Katarina Wanqvist, loisvaimo, noidaksikin kutsuttu, joka oli hankkinut itselleen parantamisen taidon, tiettävästi lappalaiselta kiertäjämieheltään, jonka kanssa hän sai lapsen (1848) ja tuomittiin rangaistukseen salavuoteudesta. Kaisa oli köyhistä oloista ja kiersi piikana ja loisena pitkin Ristiinaa oikeastaan koko ikänsä. Hän oli syntynyt Mikkelin puolella Sairilan ratsutilalla 1818 loismies (toisinaan myös lähteissä rakuunaksi merkitty) Martti Wanqvistin ja hänen ristiinalaissyntyisen vaimonsa Anna Hokkasen tyttärenä. Kaisa on minun viidennen isomummoni Leena Hokkasen sisarentytär. Tosin en ole aivan varma, onko Leenalla ja Annalla sama isä, mutta ainakin he ovat saman äidin tyttäriä. (Niin, nämä minun sukulaiseni..).

Vanhuudenpäiviään Kaisa vietti poikansa perheen luona Pöyry-nimisessä talossa ja sai siitä kutsumanimen Pöyryn Kaisa. Lähteeni eivät kerro milloin Kaisa aloitti  ennustamisen ja lääkitsemisen, mutta moista toimintaa pidettin luonnollisesti vaarallisena. Suomettaressa kirjoitettiin 17.9.1858: "Keskelle pitäjäämme on ilmestynyt kaikkitietävä olento, jota tytönhuppanat ovat käyneet puhuttelemassa ikävöityistä sulhoistansa. Jos se siihen olisi seisauttanut, ei tuo olisi muuta kuin naurun asia; vaan siltä käydään hakemassa apua luonnollisissa sattumissa, tapaturmoissa ja taudin kohtauksissa. Iloksemme kuitenkin kuulemme, että se mokoma käskettiin kihlakunnan oikeuteen." Käräjille Kaisa ei kuitenkaan joutunu antamiensa hoitojen tähden, vaan sen takia, että oli pyhäpäivänä, Ristiinan kirkon lehterillä, kesken papin saarnan, ennustanut korteista vieressä istuville (Ristiinan syyskäräjät 1858).

Poppakonstit ja salamyhkäisyys sävyttivät Kaisa Pöyryn hoitokeinojakin. Katseilta piilossa hän luki loitsuja ja teki taikoja. Kerrottiin miten hän savupirtin hämärässä tai talon keittiössä luki loitsuja rukiiseen, voihin ja muniin. Parantamisessa hän ei silti turvautunut pelkästään loitsuihin vaan käytti hyväkseen luonnosta saatavia lääkeäaineita ja kokemuksesta hyväksi havaittuja keinoja. Muistitietona näistä Kaisa Pöyryn parannuskeinoista on säilynyt mm: 

"Ota kusiaispesä, pane siihen kiehuvaa sadevettä ja haudo sillä jalkaa niin paranee."

"Kaatumatauti asettuu säikäyttämällä."

"Ihottuman hoitoon: voidellaan vedessä olevasta puusta saatavalla vihreällä limalla. Sen annetaan kuivua yön yli ja peitetetään sitten hyvin. Näin toistetaan kolme kertaa ja ihottuma häviää."

Kaisasta kirjoitettiin ajan aviiseissa usein:

Tässä Kaisaa luonnehditaan "ihmisten narrajaksi" ja kuinka hän "loruilee". Näin toteaa Mikkelin Sanomat 15.10.1890.

Kaisaa tultiin siis ihan Pietarista asti tapaamaan ihmeteltiin lehdessä Mikkeli 15.6.1898. 

Kaisan kerrotaan olleen pienikokoinen, tummatukkainen ja tummasilmäinen. Hän avioitui 42-vuotiaana (1860) Ristiinan Liikalan kylästä kotoisin olleen torpparin veljen, renkimies Hesekiel Hiski Hermanninpoika Torniaisen kanssa (mahdollisesti minulle sukua). Hiskin kuollessa vuonna 1880 Kaisa muutti poikansa luo. Siellä hän opetti parantamistaitoja miniälleen Hedda Helena Väisäselle (mahdollisesti myös sukua), joka sitten jatkoi Ristiinassa taikojen tekoa. Pöyryn Kaisa kuoli 73-vuotiaana "ahdistustautiin" Ristiinan Kuomiolahdella.

Oliko Kaisa oikea noita? Mielestäni hän vaikuttaa olleen ainakin terävä ja "street wise", joka vaikeina aikoina turvasi elämisensä ja olemisensa taidoillaan. Varmasti hän myös osasi parannuskeinoja, muuten moista kohua ei olisi ympärille syntynyt. Oli helpompi päästä taloon asumaan, kun toi erityisosaamista mukanaan. 

Aleksis Kiven näytelmässä "Yö ja päivä" kuvaillaan Kaisa Pöyryn tapaista parantajanaista Kerttua, on jopa esitetty, että Aleksis Kivi olisi ollut Kaisan potilaana. Siitä en osaa sanoa mitään, mutta näytelmässä Kerttu on kuitenkin hyväntekijä ja rauhan ylläpitäjä, joka parantaa sokean neidon. 

"Kaisa Pöyry Ristiinan pitäjästä ja ympäristöstäkin kuuluuisa tietäjä eukko on viime perjantaina jättänyt tämän matoisen maailman. Paljon löytyi niitä hupsuja, jotka häneltä apua hakivat, aina Rostowasta ja Pietarista asti löytivät taikauskoiset tien tuon valon vihaajan asuntoon..."

Ajan myötä käräjäkäynnit ja moralisoinnit unohtuivat, kuten ne tapaavat tehdä, ja paikallisten muistoihin suodattuivat vain myönteiset asiat. Kaisa Pöyryllä on nykyisin Ristiinassa oma nimikkotie.

Muutama vinkki sukututkimukseen: www.finna.fi löytää vaikka mitä hakemalla nimillä, paikkakunnilla jne. Haeskelin tämän bloggauksen lähteitä ja valokuvia Finnasta.

Onko sukulainen ollut joskus lehdissä, luultavasti on! Kurkkaa Kansalliskirjaston digitoituja aineistoja vaikka sukunimihaulla. Tässä Kaisa Pöyryn nimellä löytyneet.

Tunnetut, koulutetut, aateloidut ja sen sellainen väki löytyy kansallisbiografiasta. Artikkeleita pääsee kurkkaamaan hieman ja pidemmät avautuvat yleensä ainakin kirjastojen koneilla maksuttomasti. Kotikoneella niitä voi tutkia myös maksamalla.

Lähteet:

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/8115/

Wirilander, Hannele: Ristiinan historia I, s 312-313

Kuvat:

Sarilan koulukodin aitta, kuvaaja: Kyytinen Pekka 1963, Museoviraston kuva. (Kaisa syntyi Sairilassa). Finna.

Emäntä Ristiina, kuvaaja: Rytkönen Antti 1926, Museoviraston kuva. Finna.

Ristiinan kirkko ja väkeä. Kuvaaja: Juho Holmsten-Heiniö 1906-09. Tampereen museon, Vapriikin kokoelmat. Finna.

Kaisa Pöyryntie, Google Maps

 

Kommentit (2)

Jenni

Sinulla on aivan mahtava blogi. Mielenkiintoista kuulla itselle tärkeän mökkipaikkakuntani henkilöhistoriaa. Ja mikä hauskinta, meillä on jonkinlainen yhteinen sukutausta, koska tulit vastaan DNA-yhteyksieni joukossa! 

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016

Heissan ja kiitos palautteesta :) Pitääkin lähteä heti kurkkimaan, miten ollaan sukua. Mahdatko olla sukua isäni kautta (Kautiainen?) se ainakin veisi tuonne Ristiinan suunnalle. Äidin suku on enemmän Juvan tienoosta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto