Tämän bloggauksen sukututkimuksellinen osuus on ylläoleva kuva: olen siinä mummoni kanssa ja näytämme kumpikin vahvoilta ja päättäväisiltä naisilta. Voisin laatia pitkän bloggauksen siitä, mitä kaikkea hankaluutta elämä on heittänyt minua edeltävien naispolvien eteen ja miten se on varmasti välillä tehnyt meidät heikoiksi, mutta ei se mitään. Me selvittiin kyllä. Tulevaisuus näyttää sitäpaitsi paremmalta: minulla on kotona kasvamassa kaksi tomeraa, päättäväistä ja määrätietoista naista. Toinen heistä piti jo virallisessa ensiesiintymisessään, kastepäivänään, sellaista metakkaa ja nyrkinheilutusta, että kastepappi, joka muuten oli kenttärovasti (pitkä tarina) ja harvemmin kuitenkin pääsi kastamispuuhiin, totesi tyttärelleni pitkän puheen lopuksi "toivon että sinusta tulee vahva nainen ja tuleehan sinusta, sen näkee jo nyt." 

En jaksaisi vuodesta toiseen perustella miksi tällä päivällä on merkitystä. Viime vuonna erittäin mukava ja poliittisesti korrekti kanadalainen vaihto-oppilaspoikani kysyi minulta että miksi moista päivää vietetään vielä nykyaikana? Vastasin "koska kaikkina muina päivinä on miestenpäivä" ja sanoin sen sillä tavalla hyytävästi ja katsoin suoraan silmiin, että keskustelu lopahti siihen. Olisi minulta palopuhekin irronnut, mutta joskus voi vaan "miehekkäästi" todeta tosiasian, ilman että selittelee. 

Tämän päivän ei pitäisi olla vain niitä kukkia ja lahjoja ja esitetään että ollaan kaikki hei niitä nättejä tyttösiä edelleen. Tuo on just niin väärin, tänään voitaisiin kaikki hetken ajan tiedostaa mitä kaikenmoisia esteitä yhteiskunta, työpaikat, perhe ja ystävät (tiedostamatta tai tietoisesti) edelleen asettelee naisten eteen, joskus yli kiivettäväksi, mutta joskus se vaan lannistaa totaalisesti. Voidaan me selitellä niitä kivimuureja hyvin päin, sehän me osataan. Ja eihän kukaan nyt oikeasti halunnut meille mitään pahaa ja ei varmaan halunnutkaan. Nyökytellään. Mutta. Eikä ole syytä olla katkera menneistä, mutta ei niitä nyt ihan vaan maton alle voi lakaista, sen verran ollaan velkaa tyttärillemme ja kaikkien muiden naisten tyttärille.

Kaikista ikävintähän on huomata, että monesti se, joka sitä mattoa vetää sun jalkojen alta onkin toinen nainen. Siitä ei pidä hermostua, vaan näyttää omalla toiminnallaan, että hei me pystytään tähän kyllä! Luultavasti se toinen nainen ei vaan usko itseensä ja siksi sen on vaikea uskoa muihinkaan. Ja hän ehkä vaan haluaa suojella sua pettymyksiltä, sillä niitähän tulee eteen, jos mitään yrittää. Pettymyksiltä voi välttyä vaan, jos ei tee yritä yhtään mitään.

No tänään mun mielestä saa olla ruma, kaunis, lihava, laiha, määrätietoinen, vahva, heikko, surullinen, iloinen ja nauraa niin kovaa kuin haluaa tai ylläpitää koko päivän sitä resting-bitch-facea (katso tästä jos et ole varma onko sulla se)  ja saat tänään ostaa sen kalleimman koltunkin mitä kaupasta löytyy, ihan nyt vaan mikä se on sun mielestä oikea tapa juhlistaa sitä, että on kansainvälinen naistenpäivä ja kaikkialla ei nainen voi olla niin kuin haluaisi olla. Mut sä toivottavasti voit (ja muista se muinakin päivinä)!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

mummi vm 45

Siis  mitä minun on koko päivä ylläpitää? Onko pakko osata englantia? Saisinko saman ruotsiksi tai saksaksi, jos kirjoittaja ei voi suomen kieltä käyttää.? Minulta meni pointti ohi, kun olen vanha, ei ole ollut aikaa opetella  englantia enkä asu Suomessa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto