Kirjoitukset avainsanalla FTDNA

Viime syksynä suomennettiin Karin Bojsin vuoden 2015 Ruotsin parhaan tietokirjan tittelin voittanut kirja Min europeiska familj - de senaste 54 000 åren. Nimi muuttui suomennokseen melkoisesti, mitä ihmettelin, sillä nyt kirjan luettuani alkuperäisnimi on mielestäni edelleen osuva ja aihettaan kuvaava. Vikaa ei ole kyllä suomennoksekaan nimessä Homo Europeaus Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia (Minerva). Yritinkin siis jo vuosi sitten tavailla innokkaasti alkuperäisteosta, mutta ruotsini on kerta kaikkiaan liian kehnoa, joten olin vallan ilahtunut, kun kuulin suomennoksen olevan tulossa. Lahjoitin ruotsinkielisen kirjan appivanhemmille Provenceen, jossa se on kuulemma kiertänyt vilkkaasti paikallisissa ruotsinkielisissä eläkeläispiireissä.

Kirjan kirjoittaja Karin Bojs tekee mitä monet tietokirjailijat nykyisin tekevät: hän ei vain tutki ja raportoi ulkoisena asiantuntijana, vaan hän sukeltaa keskelle aihettaan, sijoittaen itsensä osaksi tutkimusta. Taisin tehdä itse samaa omassa tietokirjassani ja huomaan ilahtuvani aina kun luen tietokirjaa, jossa kerrotaan miksi tutkija on juuri tämän aiheen valinnut ja mitä se on hänelle merkinnyt. Se tuo uuden ulottuvuuden tutkittavaan kohteeseen. Varmaan muutkin kuin minä pitävät siitä tunteesta, että tutkija tavallaan asettaa itsensä tasavertaiseksi lukijan kanssa: että tälle matkalle lähdetään nyt yhdessä ja näiden eväiden kanssa. Jo heti  kirjan alussa tehdään selväksi, että Karinin suvussa on mysteerejä, tuntemattomiksi jääneitä hahmoja, joista hän haluaisi tietää lisää. Olen messissä. 

Bojs on toiminut vuosikymmenten ajan Dagens Nyheter -sanomalehden tiedetoimituksessa ja seurannut aitiopaikalta erityisesti DNA-tutkimusten yleistymistä ja niiden tuoman uuden tiedon vaikutuksia käsitykseemme eurooppalaisen ihmisen varhaisesta historiasta. Bojs luettelee ja viittaa vaivattomasti varmasti lähes kaikkiin viime vuosien merkittäviin teoksiin ja tutkimuksiin, ollen samalla hyvin kansantajuinen ja ymmärrettävä. Hän kuvailee tapaamisiaan tutkijoiden kanssa, jolloin näistäkin tulee lukijalle läheisempiä ja inhimillisiä. Osan kanssa tavataan useasti, osan kanssa vietetään kosteaa iltaa pubissa.

Kirjassa on paikoin lähes oppikirjamainen ote, jossa taustoitetaan ja selvitetään asioita täsmällisesti lukijalle. Kirjan loppuvaiheissa Bojs kantaa huolta siitä, että uusia merkittäviä tietoja on tulossa samoihin aikoihin kuin hänen kirjansa ja ehtiikö hän pomia ne mukaan tulevaan teokseensa. Ja kyllä, tämä alue kehittyy nyt kovaa vauhtia ja uutta tietoa tulee koko ajan, joten tämäkin teos tulee varmaan vanhenemaan aikanaan -toisaalta juuri tässä kohtaa melkein jokaisen kannattaisi nyt tarkistaa, että tietää, missä ollaan menossa ja mistä ollaan tulossa, mitä tulee DNA-tutkimuksiin. Ne ovat tulleet jäädäkseen ja tulevat muuttamaan käsityksiämme menneisyydestä ja tulevaisuudestakin globaalilla tasolla.

Kirjasta on varmasti eniten iloa lukijalle, joka on kiinnostunut arkeologiasta, historiasta, biologiasta, maantieteestä, kansantieteestä tai sukututkimuksesta. Silti kirjaa lukiessaan niin koirien, kissojen kuin hevostenkin ystävä saa päivitettyä tietoa siitä, milloin nämä eläinystävät ovat ihmisen kaveriksi tulleet ja miksi. Samoin viime vuosina suosittu luolamiesdieetti saa vähän relevantimpaa pohjaa, Bojs kertoo lämmöllä kivikauden ihmisten ruokavaliosta (paahdetut pähkinät maistuivat jo tuolloin), rakkaudesta taiteeseen (luolamaalauksia maalattiin peräti kekseliäiden "lamppujen" avulla), kuinka asuinpaikoissa suosittiin näköalaa vesistöön ja auringonlaskuun ja kuinka todennäköisesti oluen panemisen taito muutti muinaista yhteiskuntaa varsin merkittävällä tavalla. Olitko tullut ajatelleeksi että silmäneula on ollut sangen järisyttävä keksintö aikoinaan? Kirjassa on lopussa myös aivan mainio listaus paikoista ja museoista, jotka on kirjassa mainittu ja ohjeet kuinka niihin voi matkailla, jopa hotelleja ja ruokapaikkoja myöten. Siihen palaan aivan varmasti, sillä ainakin Bojsin mainitsemat kohteet Ranskassa ja Ruotsissa kiinnostavat minua nyt kovasti.

Minä lukaisin tämän yli 400 sivuisen teoksen kahdessa päivässä, joten kyllä se on todellakin vetävästi kirjoitettu. Pidän itseäni asioista jotakin tietävänä tahona, mutta opin paljon uutta kirjaa lukiessani. Erityisesti opin ymmärtämään teettämiäni DNA-testejä, sillä vaikka olen täällä blogissakin puhunut isä- ja äitilinjoista, en ehkä ollut aiemmin todella vienyt omia sukulinjojani ihan sinne kivikauteen asti. 

Kirja alkaa siitä kun nykyimiset alkavat siirtyä Afrikasta Galilean kautta kohti Europpaa ja kohtaavat Neanderthalin ihmisen. Minäkin olen 23andMe- palvelusta tarkistanut Neanderthal-prosenttini ja kyllä sukua ollaan. Jokaisella eurooppalaista perimää kantavalla taitaa olla samalla tavalla sukulaisuusuhteita.

Äitilinjoissaan Bojs kertoo erityisesti haploryhmän U5b1 tarinaa, jotka olivat jääkauden jälkeistä väkeä Euroopassa, joka kymmenes eurooppalainen kuuluu samaan ryhmään. He olivat metsästäjä-keräilijöitä. Näillä alkuperäisillä metsästäjäkansan ihmisillä on ollut useimmiten mustat hiukset ja varsin tumma iho, kun he saapuivat Lähi-idästä 45 000 vuotta sitten. Paljon ei muuttunut seuraavina vuosituhansina, sillä Ruotsin alueilla 5000 vuotta sitten eläneet metsästäjä-keräilijät lienevät edelleen olleet tummaihoisia, mutta osa varmasti jo sinisilmäisiä.

Kirjassa matkataan vuosituhansien läpi, koetaan tsunameja, tulivuoren purkauksia, vedenpaisumuksia, kylmiä ja lämpimiä kausia. Tutustutaan Ötziin ja Vadelmatyttöön. Esimerkiksi minulle aiemmin lähes tuntematon Doggerland oli monille kivikauden ihmisille mainio paikka elää, ja oli sitä tuhansien vuosien ajan, mutta noin 8100 vuotta sitten tapahtui jotain mikä sai sen vajoamaan osaksi merenpohjaa. Selvisikö joku siitä ja kertoi siitä muille? Sitä jään pohtimaan Bojsin kuvailemaa tapahtumasarjaa lukiessani.

Metsästäjäkansat eivät väistäneet, vaan ilmeisesti sulautuvat, kun maanviljelyksen omaksuneet kansat lähtevät vyörymään Lähi-idästä kohti Eurooppaa. He ovat seuraavat asukkaat. He kulkevat melkein samoja reittejä kuin tämän päivän pakolaiset/siirtolaiset: Syyriasta kohti Välimerta, Kreikasta matka jatkuu Italiaan ja Unkariin ja siitä kohti pohjoisempia alueita. Minun isä- ja äitilinjoissani on tätä väkeä. Vaikka kokonaisperimässäni vahvin osuus on metsästäjäkansojen perimää, äitilinjani Helenan tyttäret ja isälinjani Iivarin pojat ovat olleet maanviljelijöitä ja saapuneet Euroopan puolelle vasta näissä siirtolaisaalloissa, FTDNA on pilkkonut minun perimäni näin:

Bojs kuuluu myös Helenan tyttäriin, mutta eri alaryhmään kuin minä.

Viimeisin suuri kansainvaellus on tullut idästä. Tulivatko he hevosten kanssa ja olivatko he sotaisia miehiä? Siitä ei Bojs ole ihan varma, mutta 14%  on tällä itäsuomalaisella naisella edelleen vuonna 2017 näitä indoeurooppalaisten kansojen perimää matkassa. Lähes 10% on minulla myös ei-eurooppalaista perimää, josta en osaa sanoa mistä se oikein tulee, mutta varmasti hyvin kaukaa. (Mutta näytän kyllä lapsuuskuvissani enemmän kiinalaiselta kuin suomalaiselta ja minulla on vahvat mongolipoimut silmissä).

Lopussa Bojs selvittelee vielä mahdollisia metsäsuomalaisia juuriaan, joita metsäsuomalaisten sukulaisena luen sangen kiinnostuneena. Lisäksi pohditaan kriittisesti myös DNA-tutkimuksiin liittyviä pimeitä puolia: rasismia ja tiettyjen etnisten ryhmien suosimista, natsien toimia jne. Lopussa on myös sanastoa DNA-tutkimuksia vähemmän tuntevalle lukijalle.

Kirjan luettuani on pakko minunkin käydä tarkistamssa Gedmatchissa (jossa on työkalut tähänkin, jos olet vienyt DNA-datasi sinne) olenko sukua Ötzille tai muille Bojsin mainitsemille muinaisille ihmisille. En ole sukua Ötzille, sen sijaan Unkarin alueen kaivauksissa on löytynyt sukua, samoin Siperiassa näyttäisi vaeltaneen kaukaisia esivanhempia. Puhun kirjasta seuraavina päivinä kaikille, jotka vähänkin jaksavat kuunnella.

Mielestäni kirja ei edellytä juurikaan pohjatietoja aiheesta vaan toimii hyvin alan perusteoksena. Vähän enemmän perehtynyt lukija saa kuitenkin varmasti myös uutta tietoa. Kirjaa lukiessa ainakin minä harmittelen, että en itse ole kirjoittanut tätä, niin paljon siitä pidin.

Kiitokset siis Bojs lukuelämyksestä, sekä Minerva Kustannus jolta sain arvostelukappaleen.

Kommentit (2)

Ismo
1/2 | 

kivasti kirjoitettu tällaiselle jonka nopeasti pitäisi vähän saada tolkkua DNA- jutuista

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sukutukimuksesta sanotaan, että siinä palataan juurille. Tarkoittaako juurille paluu kotiin menemistä? Mitä jos ei tunne juuriaan, tai tietää vain osan, voiko silloin löytää kotiin? Vai onko koti siellä missä vietti lapsuutensa, kävi koulut ja maisteli ensimmäiset jäätelötötteröt, leipoi hiekkakakut? Vai sielläkö missä suku on asunut, missä hautausmaan kivistä tavaat tutut nimet, kiveen hakatut? Nuorena tuntemaani juurettomuuden tunteeseen sukutukimus on antanut välineitä. Identifioin nykyisin itseäni esivanhempieni kautta ja yritän hakea heistä apua itseni ymmärtämiseen. 

Mitä jos ei pääse enää sinne kotiin, juurilleen, se on menetettyä, taakse jäänyttä elämää? Pitäisi tyytyä tähän, nyt, näin. Voiko sellaiseen tyytyä ja olla kokonainen? Ovatko juuret vain yhdessä paikassa, vai voivatko ne olla siellä ja täällä? Esivanhemmatko ne juuret istuttivat? Heitä on kyllä aikamoinen joukko:

Ja minun esivanhempani eivät ainakaan ole kaikki samasta paikasta. Edes samasta maasta. Eivät samanlaisia. En tunne heitä nimeltä kaikkia, enkä varmaan kaikilta ole edes perinyt mitään. Olen syntynyt ja asunut samoilla seuduilla kuin kolme isovanhempaani, neljäs lienee syntynyt Karjalassa, rajan tuntumassa. Se tuntematon kiinnostaa tällä hetkellä tietenkin eniten. 

Minulla on pääasiassa hataria tietoja, niitä pappien ja ruustinnojen koukeroisilla käsialoillaan, varmaankin kynttilänvalossa kirjaamia merkintöjä edeltävistä polvista. Koossa on kolmisensataa isovanhempaa, osa linjoista vie kauas, osa töksähtää alkuunsa. Moni ei läpäisen isovihan väkivaltaisia vuosia, epäjärjestykseen ja kaaokseen ovat kadonneet kaikki merkit niistä miehistä ja naisista. Isoviha oli pahimmillaan toki läntisessä Suomessa, mutta kyllä se sekoitti Savonkin erämaat. 

Osa esivanhemmistani ei varmaan olisi voinut ikäpäivänä kuvitella, että hänestä ja jostakin toisesta saman ajan ihmisestä jää jälkiä sellaiseen naiseen, joka elää satojen vuosien päässä tulevaisuudessa vuonna 2016 ja miettii meitä.

Otetaanpa esimerkiksi Catharina Helena von Vegesack, joka syntyi noin vuonna 1690 Rantasalmella ja kuoli vuonna 1776. Catharina on isoisoisoisoisoisoisoisoäitini eli vain yksi niistä yli viidestäsadasta samaan aikaan eläneestä esivanhemmastani. Hänen isänsä oli tullut Rantasalmelle Saarenmaalta ja Catharinan äiti puolestaan oli syntynyt Lankilan kuninkaankartanossa Rantasalmella. Siellä taisi Catharinakin elää suurimman osan elämästään. Catharina avioitui Narvan linnassa vuonna 1685 syntyneen Johan Petterson Baggen kanssa ja he saivat ainakin neljä lasta. He kuulostavat hienolta väeltä, oikeita aatelisia. Catharinan suvulla on oikein vaakunakin. Toisaalta ajat ovat olleet kovat, isoviha on vienyt väen piilotorppiin, metsiin ja pimeisiin luoliin, minne viholaisen aseet eivät ulotu. Suomen historian karmeimman vaiheen aikana ainakin nämä esivanhempani ovat eläneet ilmeisesti turvassa kartanossaan, siitä kertoo Catharinan pitkä ikäkin. Rantasalmella muuten on edelleen Lankilan kartano, tosin Catharinan jälkeen rakennettu.

Samaan aikaan, noin viidenkymmenen kilometrin Catharinasta on asunut toinenkin kahdeksan polven takainen isoäitini. Hän oli varsinaisen suursuvun kantaisän, Petteri Pöyhösen, vaimo nimeltään Helka Turakainen. Helka on ollut kotoisin Juvan Hatsolan kylästä ja kuoli vuonna 1724. Isovihan vuodet ovat raivonneet Juvalla niin, että väestökirjanpito on lakannut pitkäksi ajaksi. Vuonna 1722 ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä Juvalta kurimuksen jälkeen, Petteri on asunut Juvan Vuorenmaan kylän ainoassa talossa ja myöhemmin hänet on haudattu kirkon lattian alle. Helkalla oli Petterin kanssa ainakin kolme lasta. Hekin ovat olleet arvostettuja, sillä kumpikin haudattiin merkintöjen mukaan juhlavin menoin, mutta jos he ovat elämänsä aikana Catharinan kohdanneet, he ovat varmaan kumartaneet syvään. Ovatko he kohdanneet, heidän välillään näyttää olleen vesistöä, joten mahdollista se on? (Olisipa aikakone, tulee taas kerran toivottua...) 

Mitä heistä on jäänyt jäljelle, minuun?

Kun haen dna-serkkuosumistani (FTDNA, 23andMe) näiden kaukaisten isoäitieni jälkeläisiä, löydän:

von Vegesack: 2 osumaa

Pöyhönen: 39 osumaa

Bagge: 11 osumaa

Turakainen: 2 osumaa

Niin, minähän sanoin että Pöyhöset ovat iso porukka! Mutta tämä todistaa sen, että jotakin pientä minä vielä näistä kaukaisista isonvihan vuosina eläneistä esivanhemmistani kannan mukanani omassa DNA:ssa. Catharina ja Helka, te olitte ja elätte edelleen.

 

 

Miksi tehdä DNA-testi?

Tällä viikolla julkaistiin tietokirjani ”Tuntematon sotavanki” ja jokaisessa haastattelussa, jonka kirjan tiimoilta olen antanut, olen puhunut myös DNA-testeistä. Aihe tuntui kiinnostavan toimittajia ja sanoipa muutama heitä teettävänsä testin haastatteluni jälkeen. Uskon, että moni kirjani lukijakin päätyy pohtimaan, että pitäisikö..? Sukulaisteni lisäksi moni kaverini on nyt teettänyt testin, jopa kustantamoni väessä on testin teettäjä. Tämä on ilahduttanut, sillä toivon ihan avoimesti, että mahdollisimman monet teettäisivät DNA-testin. Miksi?

Minä en olisi sukeltanut sukututkimuksen maailmaan ilman testejä, minulle testi tuli ensiksi ja tämä isänisän etsintä seurasi perässä. DNA-testi siis johdatti minut tämän rakkaan harrastukseni äärelle. Ja jos sinä testaat, se saattaa auttaa meitä muita, jokainen testattu nimittäin tietenkin lisää meidän muidenkin tietoja.

Jokainen testattu täydentää DNA-palvelimen tietomäärää. Kun uuden ihmisen DNA-testi saadaan selvitettyä, se liitetään palvelimen, esimerkiksi FTDNA:n, sivustolle. Jos tämän uuden testatun DNA kertoo, että hän on minulle sukua, minulle kilahtaa sähköpostia. Tiedän heti. Menen seuraavien tuntien aikana aivan varmasti katsomaan. Tarkistamaan, että onko uusi eetteriin saapunut sukulainen kuinka läheinen osuma. Tällä hetkellä innostun tietysti eniten, jos uusi sukulainen on venäläisen oloinen nimeltään tai esivanhemmiltaan, myös karjalainen tai inkeriläinen tausta aiheuttaa kiihtyvää sykettä. Joka tapauksessa jokainen testitulos tuo mukanaan omat tietonsa ja saattaa tuoda jollekulle jo testatulle mukanaan sen heidän sukunsa palapelin puuttuvan palasen.

Ennen kaikkea suurin osa kuitenkin testaa, koska siellä omassa suvussa tai menneisyydessä on niitä arvoituksia: on adoptoituja, aviottomia lapsia tai epämääräisiä huhuja, joihin halutaan selkeää tietoa. Onko suvussa saamelaisia? Kasakoita? Romaneja? Kuulummeko johonkin aatelissukuun? Mitä niille suvun Amerikkaan aikoinaan lähteneille on tapahtunut, voisiko heidät vielä jäljittää? Sukunimemme tarina viittaa Saksaan/Ruotsiin/ Ranskaan? Olenko vallonien jälkeläinen?

DNA-testi antaa varmaa, täsmällistä  ja todenmukaista tietoa ja saattaa antaa vastauksen suvun isoon kysymykseen. DNA-testi saattaa antaa myös tietoa, johon ei ole osattu varautua. Se saattaa tuoda tietoosi lähisukulaisia, joista et ole tiennyt.

Jo ennen testin tilaamista onkin hyvä miettiä asian eettistä puolta: jos minä teen testin hamutakseni tietoa suvustani, olenko puolestani valmis myös antamaan tietoa muille? Mitä jos minulla onkin se puuttuva tieto, joka on toiselle äärettömän tärkeä? Olenko valmis auttamaan? Mitä jos sukulaiseni suuttuvat DNA-testini tuloksista?

Tämän kuvan olen jakanut Facebookissa keväällä 2013 kun teetin ensimmäisen DNA-testini. Olin kirjoittanut statukseeni "nyt ollaan perimmäisten asioiden äärellä". Enpä osannut kuvitella, että tästä testipaketista alkaa matka kohti esikoiskirjaani.

 

Pitääkö DNA-testaajan olla auttavainen?

Voinet kuvitella, että mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin se, että olet odottanut vuosikausia jonkun mysteerin äärellä ja sitten napsahtaa: etsitty tai vähintään lupaavan oloinen henkilö nousee DNA-listallesi! Vain, jotta hän ei vastaa sinun yhteydenottoyrityksiisi, parhaassa tapauksessa jopa estää sinua ottamasta enää uudestaan yhteyttä. Minulle ei omien etsintöjen aikana ole käynyt sen dramaattisempaa kuin että lähisukulainen ei lukuisista yrityksistäni huolimatta vastaa. Se on sitten kestettävä. Uskon, että viestiini vastaamaton henkilö ei edes välttämättä tietoisesti ole töykeä, asia ei vain kiinnosta häntä, eikä hän tunne kiinnostusta keskustella siitä. Mutta tiedän että näitä henkilöitä on ja heitä harmitellaan erilaisilla DNA-keskustelupalstoilla.

Minä autan aina parhaani mukaan, usein se ei valitettavasti ole paljon. Pidän itseäni, kuten amerikkalaiset sanoisivat: Adoption friendly, eli jos etsit tietoa kuinka me olemme sukulaisia: minulla ei ole salattavaa. Vastaan sähköposteihin ja tiedusteluihin. En sentään ole DNA angel, kuten amerikkalaiset kutsuvat vapaaehtoisauttajia, mutta toivottavasti joskus olen sillä tasolla, että pystyn konkreettisesti myös auttamaan, enkä vain tarjoamaan vertaistukea. (Tosin sekin on tärkeää).

Linkkivinkki: paras sivusto netissä on saada apua DNA-pulmiinsa on Suomi DNA (löytyy myös Facebookista ja FTDNA:n ryhmistä). Amerikkalaisten DNA detectives Facebookissa on huippuhyvä amerikkalaiselle biologista vanhempaansa etsivälle. Siellä on myös paljon rohkaisevia tarinoita muista etsijöistä ja heidän onnistumisistaan. Jos teetät testin 23andMe-sivustolla siellä on omat vilkkaat keskustelupalstansa myös. Tiedän, että on muitakin sivustoja, mutta nämä mainitut ovat minulle olleet antoisimpia.

 

Miten testi tehdään?

Testi tilataan netistä ja yleensä, ellei aina, se pitää maksaa luottokortilla. Hinnat vaihtelevat, halvimman yleistestin olen nähnyt olevan 79 taalaa, itse olen maksanut kaikista testeistäni enemmän. 

Ostat testin. Luot tunnuksen ja odotat postia Amerikasta (suurimmat ja parhaat palveluntarjoajat ovat tällä hetkellä Yhdysvalloissa. Suuri on tässä tapauksessa hyvä, kun on paljon asiakkaita, on paljon niitä, jotka tarkkailevat yrityksen toimintaa. Lisäksi jos etsit sukulaista on parempi että heittäydyt sinne, missä potentiaalisia sukulaisia on paljon). Tulevaisuudessa varmasti löytyy suomalaisia palveluntarjoajia tai toimijoita, joilta voi tilata testin ja jopa sen tulkinnan suomeksi.

Tilauksen jälkeen kotiisi saapuu kirje, jossa on selkeät  englanninkieliset ohjeet. 23andMe:llä sylkäistään putkeen, putki pussiin ja postiin. Muutaman kuukauden päästä saat tulokset. FTDNA:lla tulee pieni harja, jolla kaivelet poskea ja sitten tipautat harjan nesteputkiloon ja laitat kirjekuoreen. Näissä testeissä tuloksen saaminen kesti minulla muutaman kuukauden. 

Testattu avaa testitulosta odotellessaan itselleen sivustolle profiilin, jonne voi kirjoittaa nimensä ja yhteystietojensa lisäksi tietoja esivanhemmistaan. Voit ladata sinne myös valokuvasi. Asian päälle ymmärtävät ovat listanneet kaikki sukunsa sukunimet ja täydentäneet ne vieläpä paikkakuntatiedoin. Toki voit laittaa sinne vaikkapa vain AB, etkä mitään muuta. Siihen sinulla sitten on luultavasti hyvä syy. DNA-palveluissa on paljon väkeä, joilla ei ole ketään esivanhempiensa kohdalla, koska he ovat adoptoituja ja etsimässä sukuaan.

Itse olen listannut varmaan viitisenkymmentä sukunimeä ja merkinnyt jokaisen kohdalle paikkakunnan, josta oma esivanhempani on. Esimerkiksi näin:

Bagge [Rantasalmi], 
Grönlund [Turku], 
Grönlund [Juva], 
Häkkinen [Juva], 
Halonen [Ristiina], 

 

Onkin perin harmillista, jos DNA-testattu serkku ei ole näitä listannut, koska silloin uusi serkkumätsi tavallaan tuo vain yhden mysteerin lisää. Että jaa, uusi 3. serkku, mutta mitä kautta? Ja niitä mysteerejä siellä kuulkaa riittää. Minun listaani vilkaisemalla näkevät osumani heti, että mistä paketista koostun, missä päin sukulaisiani on asunut. Jos sinun suvussasi on samoja sukunimiä, pääset heti jäljille että missä voi olla DNA:n osoittama yhteys. Jos nimet täsmäävät ja paikkakunta ei, eipä hätää, minun savolaiset tyyppini ovat nimittäin valloittaneet reviirejä kuin pienet koirat, heitä on joka suunnalla. Ehkä sinullakin on kulkijoita? Eli olemme todennäköisesti sukua saman sukunimen kautta. Jos olet osumani, eikä mikään näistä listaamistani sukunimistä ole sinulle tuttu, ehkä joku heidän kotiseuduistaan soittaa kelloa? Jos ei, meillä on käsissä mysteeri. Olemme sukua, mutta mitä kautta? Tästä alkaa DNA-testien ja sukututkimuksen paras puoli, homma menee vaikeaksi ja kuka sitä nyt helpoista jutuista jaksaa kiinnostua. Tässä vaiheessa perinteiseen sukututkimukseen lisävaloa tuo historian osaaminen, sen avulla tiedämme milloin ja miksi esimerkiksi Savosta on ollut isompaa liikehdintää tai milloin ulkovaltojen sotajoukkoja on viipynyt jonkin kylän äärellä jättäen sinne mahdollisesti omaa perimäänsä.

Minulla on DNA-testi teetettynä kahdessa eri palvelimessa ja olen vienyt tulokseni kolmeen muuhun paikkaan.

Ostettu testit: www.familytreedna.com ja www.23andme.com

Olen vienyt tulokseni: www.gedmatch.com (maksuton yleispaikka, jossa kivoja työkaluja esim etnisyyden selvittämiseen) ja https://dna.land (vielä aika perustasolla oleva yleispaikka, maksuton) sekä selvittänyt terveystietojani https://www.promethease.com (todella kattava terveyspaketti, maksaa noin 10 dollaria).

Tämä tarkoittaa varmaan noin 5000 löydettyä DNA-pohjaista sukulaista (osa heistäkin on luultavasti monessa paikassa eli ovat osumiani tuplasti tai triplasti). Eli kyllä riittää mysteeriä ratkottavaksi loppuiäksi!

Kun ensimmäisen kerran sain tulokseni ja avasin serkkulistani: en tuntenut ketään. Siellä ei ollutkaan niiden sukunimien ihmisiä, joita olin olettanut näkeväni. Lähimmät serkkuni eivät olleetkaan Mikkelin seudulta, vaan esimerkiksi Parikkalasta. Piti oikein tutkia karttaa, että missä näitä tyyppejä asuu. DNA-palvelut tarjosivat myös karttaa ja se näytti tältä (23andMe:n versio).

Jeps, minähän sanoin että sukulaiseni ovat liikkuvaa väkeä.

 

Mistä testi?

Iso osa DNA-testien tekijöistä Suomessa on Family Tree Dna:n eli FTDNA:n rekisterissä. FTDNA:n FF-testi eli Family Finder on hyvä tapa aloittaa. Se on helppo, halpa ja siinä riittää vuosiksi ihmeteltävää, jos on kiinnostunut sukututkimuksesta yleisesti. Se antaa juuri nämä mainitsemani serkkulistat. Testi ei siis kerro mitä kautta serkkusi palvelussa ovat sinulle sukua. Yleisesti ottaen kaltaiseni itäsuomalainen saa serkkuosumia jopa yli 2000. FTDNA:lla on usein alennuksia, niitä kannattaa tovi kyttäillä ennen tilaamista.

Jos haluaa ottaa laajemman testin, miehestä voi ottaa sekä YDNA:n, että MtDNA -testit. Eli selvittää isälinjan ja äitilinjan. Naiselta voi ottaa MtDNA:n myös. Nämä testit maksavat kummatkin satoja dollareita, mutta vievät sitten sinne tiedon alkulähteille, eli kertovat mihin "klaaniin" henkilö kuuluu, missä vaiheessa omat esivanhemmat on liikkuneet jääkauden jälkeen näille alueilla ja mitä reittiä pitkin. Tämä "haploryhmä" periytyy vain isältä pojalle tai äidiltä tyttärelle, mutta mieheltä näkee myös äitilinjan, hän ei vain jatka sitä eteenpäin.

Minä olen Helenan tyttäriä ja haploni on H2a1. Isäni on Iivarin poika eli I P37 ja hänen äitinsä on X2c1. Haploryhmistä löytyy paljon tietoa ja tietyt haplot luonnollisesti ovat yleisiä tietyillä rajatuilla alueilla. Isäni on poikkeus: hänen isä- ja äitilinjansa ovat Suomessa melkoisen harvinaisia.

Tässä on karttanäkymä minun äitilinjastani, eli meitä on enemmän idässä kuin länsi-Euroopassa.

Toinen suomalaisten melko laajasti käyttämä DNA-palvelu on 23andMe, josta voi ostaa vain yhden mallin testiä, mutta se antaa serkkuosumat, haploryhmät ja terveystiedot. Eli todella monipuolinen aloituspaketti, hinta on kalliimpi kuin se FTDNA:n FF. Itse olen maksanut siitä aikoinaan 100 dollaria, mutta ymmärtääkseni se on nyt kalliimpi. FTDNA:lla testaavat sanovat että 23andMe on huonompi ja haploryhmä ei ole niin tarkka kuin FTDNA:n, näin voi olla, mutta omalla kohdallani olen ollut 23andMe:n testeihin tyytyväinen.

Kummankin testin raakadatan ( FTDNA:n FF ja 23andMe) voi siirtää ilmaiseksi mainitsemaani Gedmatchiin tai DNAlandiin. Siellä saa todella hauskoja työkaluja käyttöönsä, voi katsoa esimerkiksi pygmi- tai juutalaisuusprosenttinsa tai saada selkoa millainen suomalainen sitä oikein on:

Nämä ovat suuntaa antavia, mutta tästä esimerkiksi voinee päätellä, että isäni on vahvasti itäsuomalainen perimältään ja kaukaisissa esi-isissä on väkeä Venäjän lähialueilta. Isälläni tuskin on esi-isiä Ruotsissa, Saksassa tai Espanjassa. Eikä tuo läntinenkään Suomi vaikuta kovin lupaavalta. Sukututkimus on toistaiseksi vahvistanut nämä tiedot.

Jos haluaa etsiä sukuaan Yhdysvalloista, silloin www.ancestry.com on hyvä, koska siellä on todella paljon amerikkalaisia. Minä en ole sitä käyttänyt, mutta saattaisin kyllä uteliaisuuttani harkita.

Itse aloitin 23andMe:n testillä, sitten tilasin isälle saman. Sitten tilasin meille molemmille FTDNA:n FF:t ja lopulta isälle YDNA67:n (isälinja, koska etsin isoisää). Kun olen seuraavan kerran rahoissani (luultavasti en koskaan) tilaan pojalleni Y67:n, laajennan ehkä isän YDNA:n testiä, tilaan isältä  ja itseltäni FTDNA:n MtDNA:n (äitilinjat) ja tilaan kahdelta äidin puoleisen suvun mieheltä heidän isälinjat (YDNA). Tämä olisi yhteensä yli tonnin paukku, mutta sillä pärjään varmaan loppuelämän :)

Onko jotakin mitä selitin epäselvästi, tai et ymmärtänyt, kysy ihmeessä!

Lisää lukuvinkkejä:

Tällä viikolla julkaistussa tietokirjassani Tuntematon sotavanki kerron seikkaperäisesti omista DNA-testeistäni ja miten ne auttoivat isoisäni jäljityksessä.

Richard Hillin kirja Finding Family My Search for Roots and the Secrets in My DNA on melkoinen perusteos, osittain jo ehkä vanheneva, mutta kertoo mukavasti hänen tarinansa DNA-testien maailmassa.

Suomalaiset hyvä sivustot DNA-testeistä ovat www.kurrinsuku.net

Aivan ihana video DNA-testeistä löytyy täältä.

 

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Mukavaa kun kirjoitat selkeästi dna-testeistä. Yleensä jutut ovat niin korkealentoisia, että tavantallaaja putoaa kärryiltä heti kättelyssä. Toivottavasti Ristiina aukeaa jotenkin. JH.8

IraVihreälehto
Liittynyt2.9.2016
2/3 | 

Kiitos. En ole mikään asiantuntija, joten tipun itsekin kärryiltä heti kun segmentti- ja snippikeskustelu alkaa. Mutta perusasiat tiedän ja yritän olla niiden kanssa ymmärrettävä.

Vierailija
3/3 | 

Apua tässä kyselen. Olen siis nainen. Isäni ja isäni isä ovat jo kuolleet. Yksi setä on vielä elossa ja isäni puolelta minulla on kaksi velipuolta. Haluaisin tietää enemmän isäni puolesta, oikeastaan isän isän puoleisesta esiäidistä jonka alkuperä on kaukana Suomesta. Kenet siis tulisi ensisijaisesti dnatestata ja onnistuuko edes tuon tiedon saanti? Kun siis Y ja mitokondrio jne josta jo itse valitettavasti tipuin kärryiltä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sukututkimukseen hurahtanut tietokirjailija Ira Vihreälehto selvittää sukunsa menneisyyden mysteerejä. Olen koulutukseltani historioitsija ja etsin erityisesti venäläistä isoisääni, sivussa selvitän äitilinjaa ja teetän DNA-testejä. Jaan parhaat vinkkini täällä. Eksyn välistä sivuraiteille. Hyppää mukaan!

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat