Viime syksynä suomennettiin Karin Bojsin vuoden 2015 Ruotsin parhaan tietokirjan tittelin voittanut kirja Min europeiska familj - de senaste 54 000 åren. Nimi muuttui suomennokseen melkoisesti, mitä ihmettelin, sillä nyt kirjan luettuani alkuperäisnimi on mielestäni edelleen osuva ja aihettaan kuvaava. Vikaa ei ole kyllä suomennoksekaan nimessä Homo Europeaus Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia (Minerva). Yritinkin siis jo vuosi sitten tavailla innokkaasti alkuperäisteosta, mutta ruotsini on kerta kaikkiaan liian kehnoa, joten olin vallan ilahtunut, kun kuulin suomennoksen olevan tulossa. Lahjoitin ruotsinkielisen kirjan appivanhemmille Provenceen, jossa se on kuulemma kiertänyt vilkkaasti paikallisissa ruotsinkielisissä eläkeläispiireissä.

Kirjan kirjoittaja Karin Bojs tekee mitä monet tietokirjailijat nykyisin tekevät: hän ei vain tutki ja raportoi ulkoisena asiantuntijana, vaan hän sukeltaa keskelle aihettaan, sijoittaen itsensä osaksi tutkimusta. Taisin tehdä itse samaa omassa tietokirjassani ja huomaan ilahtuvani aina kun luen tietokirjaa, jossa kerrotaan miksi tutkija on juuri tämän aiheen valinnut ja mitä se on hänelle merkinnyt. Se tuo uuden ulottuvuuden tutkittavaan kohteeseen. Varmaan muutkin kuin minä pitävät siitä tunteesta, että tutkija tavallaan asettaa itsensä tasavertaiseksi lukijan kanssa: että tälle matkalle lähdetään nyt yhdessä ja näiden eväiden kanssa. Jo heti  kirjan alussa tehdään selväksi, että Karinin suvussa on mysteerejä, tuntemattomiksi jääneitä hahmoja, joista hän haluaisi tietää lisää. Olen messissä. 

Bojs on toiminut vuosikymmenten ajan Dagens Nyheter -sanomalehden tiedetoimituksessa ja seurannut aitiopaikalta erityisesti DNA-tutkimusten yleistymistä ja niiden tuoman uuden tiedon vaikutuksia käsitykseemme eurooppalaisen ihmisen varhaisesta historiasta. Bojs luettelee ja viittaa vaivattomasti varmasti lähes kaikkiin viime vuosien merkittäviin teoksiin ja tutkimuksiin, ollen samalla hyvin kansantajuinen ja ymmärrettävä. Hän kuvailee tapaamisiaan tutkijoiden kanssa, jolloin näistäkin tulee lukijalle läheisempiä ja inhimillisiä. Osan kanssa tavataan useasti, osan kanssa vietetään kosteaa iltaa pubissa.

Kirjassa on paikoin lähes oppikirjamainen ote, jossa taustoitetaan ja selvitetään asioita täsmällisesti lukijalle. Kirjan loppuvaiheissa Bojs kantaa huolta siitä, että uusia merkittäviä tietoja on tulossa samoihin aikoihin kuin hänen kirjansa ja ehtiikö hän pomia ne mukaan tulevaan teokseensa. Ja kyllä, tämä alue kehittyy nyt kovaa vauhtia ja uutta tietoa tulee koko ajan, joten tämäkin teos tulee varmaan vanhenemaan aikanaan -toisaalta juuri tässä kohtaa melkein jokaisen kannattaisi nyt tarkistaa, että tietää, missä ollaan menossa ja mistä ollaan tulossa, mitä tulee DNA-tutkimuksiin. Ne ovat tulleet jäädäkseen ja tulevat muuttamaan käsityksiämme menneisyydestä ja tulevaisuudestakin globaalilla tasolla.

Kirjasta on varmasti eniten iloa lukijalle, joka on kiinnostunut arkeologiasta, historiasta, biologiasta, maantieteestä, kansantieteestä tai sukututkimuksesta. Silti kirjaa lukiessaan niin koirien, kissojen kuin hevostenkin ystävä saa päivitettyä tietoa siitä, milloin nämä eläinystävät ovat ihmisen kaveriksi tulleet ja miksi. Samoin viime vuosina suosittu luolamiesdieetti saa vähän relevantimpaa pohjaa, Bojs kertoo lämmöllä kivikauden ihmisten ruokavaliosta (paahdetut pähkinät maistuivat jo tuolloin), rakkaudesta taiteeseen (luolamaalauksia maalattiin peräti kekseliäiden "lamppujen" avulla), kuinka asuinpaikoissa suosittiin näköalaa vesistöön ja auringonlaskuun ja kuinka todennäköisesti oluen panemisen taito muutti muinaista yhteiskuntaa varsin merkittävällä tavalla. Olitko tullut ajatelleeksi että silmäneula on ollut sangen järisyttävä keksintö aikoinaan? Kirjassa on lopussa myös aivan mainio listaus paikoista ja museoista, jotka on kirjassa mainittu ja ohjeet kuinka niihin voi matkailla, jopa hotelleja ja ruokapaikkoja myöten. Siihen palaan aivan varmasti, sillä ainakin Bojsin mainitsemat kohteet Ranskassa ja Ruotsissa kiinnostavat minua nyt kovasti.

Minä lukaisin tämän yli 400 sivuisen teoksen kahdessa päivässä, joten kyllä se on todellakin vetävästi kirjoitettu. Pidän itseäni asioista jotakin tietävänä tahona, mutta opin paljon uutta kirjaa lukiessani. Erityisesti opin ymmärtämään teettämiäni DNA-testejä, sillä vaikka olen täällä blogissakin puhunut isä- ja äitilinjoista, en ehkä ollut aiemmin todella vienyt omia sukulinjojani ihan sinne kivikauteen asti. 

Kirja alkaa siitä kun nykyimiset alkavat siirtyä Afrikasta Galilean kautta kohti Europpaa ja kohtaavat Neanderthalin ihmisen. Minäkin olen 23andMe- palvelusta tarkistanut Neanderthal-prosenttini ja kyllä sukua ollaan. Jokaisella eurooppalaista perimää kantavalla taitaa olla samalla tavalla sukulaisuusuhteita.

Äitilinjoissaan Bojs kertoo erityisesti haploryhmän U5b1 tarinaa, jotka olivat jääkauden jälkeistä väkeä Euroopassa, joka kymmenes eurooppalainen kuuluu samaan ryhmään. He olivat metsästäjä-keräilijöitä. Näillä alkuperäisillä metsästäjäkansan ihmisillä on ollut useimmiten mustat hiukset ja varsin tumma iho, kun he saapuivat Lähi-idästä 45 000 vuotta sitten. Paljon ei muuttunut seuraavina vuosituhansina, sillä Ruotsin alueilla 5000 vuotta sitten eläneet metsästäjä-keräilijät lienevät edelleen olleet tummaihoisia, mutta osa varmasti jo sinisilmäisiä.

Kirjassa matkataan vuosituhansien läpi, koetaan tsunameja, tulivuoren purkauksia, vedenpaisumuksia, kylmiä ja lämpimiä kausia. Tutustutaan Ötziin ja Vadelmatyttöön. Esimerkiksi minulle aiemmin lähes tuntematon Doggerland oli monille kivikauden ihmisille mainio paikka elää, ja oli sitä tuhansien vuosien ajan, mutta noin 8100 vuotta sitten tapahtui jotain mikä sai sen vajoamaan osaksi merenpohjaa. Selvisikö joku siitä ja kertoi siitä muille? Sitä jään pohtimaan Bojsin kuvailemaa tapahtumasarjaa lukiessani.

Metsästäjäkansat eivät väistäneet, vaan ilmeisesti sulautuvat, kun maanviljelyksen omaksuneet kansat lähtevät vyörymään Lähi-idästä kohti Eurooppaa. He ovat seuraavat asukkaat. He kulkevat melkein samoja reittejä kuin tämän päivän pakolaiset/siirtolaiset: Syyriasta kohti Välimerta, Kreikasta matka jatkuu Italiaan ja Unkariin ja siitä kohti pohjoisempia alueita. Minun isä- ja äitilinjoissani on tätä väkeä. Vaikka kokonaisperimässäni vahvin osuus on metsästäjäkansojen perimää, äitilinjani Helenan tyttäret ja isälinjani Iivarin pojat ovat olleet maanviljelijöitä ja saapuneet Euroopan puolelle vasta näissä siirtolaisaalloissa, FTDNA on pilkkonut minun perimäni näin:

Bojs kuuluu myös Helenan tyttäriin, mutta eri alaryhmään kuin minä.

Viimeisin suuri kansainvaellus on tullut idästä. Tulivatko he hevosten kanssa ja olivatko he sotaisia miehiä? Siitä ei Bojs ole ihan varma, mutta 14%  on tällä itäsuomalaisella naisella edelleen vuonna 2017 näitä indoeurooppalaisten kansojen perimää matkassa. Lähes 10% on minulla myös ei-eurooppalaista perimää, josta en osaa sanoa mistä se oikein tulee, mutta varmasti hyvin kaukaa. (Mutta näytän kyllä lapsuuskuvissani enemmän kiinalaiselta kuin suomalaiselta ja minulla on vahvat mongolipoimut silmissä).

Lopussa Bojs selvittelee vielä mahdollisia metsäsuomalaisia juuriaan, joita metsäsuomalaisten sukulaisena luen sangen kiinnostuneena. Lisäksi pohditaan kriittisesti myös DNA-tutkimuksiin liittyviä pimeitä puolia: rasismia ja tiettyjen etnisten ryhmien suosimista, natsien toimia jne. Lopussa on myös sanastoa DNA-tutkimuksia vähemmän tuntevalle lukijalle.

Kirjan luettuani on pakko minunkin käydä tarkistamssa Gedmatchissa (jossa on työkalut tähänkin, jos olet vienyt DNA-datasi sinne) olenko sukua Ötzille tai muille Bojsin mainitsemille muinaisille ihmisille. En ole sukua Ötzille, sen sijaan Unkarin alueen kaivauksissa on löytynyt sukua, samoin Siperiassa näyttäisi vaeltaneen kaukaisia esivanhempia. Puhun kirjasta seuraavina päivinä kaikille, jotka vähänkin jaksavat kuunnella.

Mielestäni kirja ei edellytä juurikaan pohjatietoja aiheesta vaan toimii hyvin alan perusteoksena. Vähän enemmän perehtynyt lukija saa kuitenkin varmasti myös uutta tietoa. Kirjaa lukiessa ainakin minä harmittelen, että en itse ole kirjoittanut tätä, niin paljon siitä pidin.

Kiitokset siis Bojs lukuelämyksestä, sekä Minerva Kustannus jolta sain arvostelukappaleen.