Suomirokkia teatterin lavalla
Onpa täällä paljon Suomen- ja Ruotsin-lippuja!
Se on ensimmäinen näky, joka odottaa Oulun kaupunginteatterin ala-aulassa. Alkamassa on näytelmä Laulu koti-ikävästä.
Lippuja pitelevät ensi-iltaan saapuneet teatterivieraat. Osa heistä on maakunnan tunnettuja poliitikkoja, kirkon miehiä tai taiteilijoita, osa ihan tavallisia kulttuurinkuluttajia.
Mutta miksi heillä ovat nuo sinivalkoiset ja -keltaiset liput? Asia hämmästyttää hetken. Sitten välähtää, että onhan kyseessä näytelmä, joka on sovitettu siirtolaisuudesta ja ulkosuomalaisuudestakin kertovasta dokumenttielokuvasta.
Juu, miksipä ei sopisi tuoda pieniä heilutettavia lippuja tähänkin tilaisuuteen, pohdin. Lippu on osa kansallista identiteettiämme – jota on tosin päätynyt vahvistamaan tällä kertaa Oulun kaupunginteatteri. Käsiohjelman ostaessani nimittäin huomaan, että se on nidottu tikun päähän. Kansissa ovat Suomen ja Ruotsin tutut symbolit. Nerokasta! Saan itsellekin lippuviirin käteen.
Jos et näe kuvaa yllä, voit katsoa sen täällä.
Laulu koti-ikävästä -elokuva ilmestyi vuonna 2013. Se kuvaa Latvalehtojen perheen Tauno-isän ja Kai-pojan matkaa Oulusta Göteborgiin. He ajavat katsomaan lapsuuden maisemia Ruotsiin, ja ajomatkan keskusteluissaan he sukeltavat 1970-luvun muistoihin sekä nykypäivän tunnetiloihin, juurettomuuteen ja maahanmuuttajien asemaan. Esillä on vahvasti myös haukiputaalaisen Aknestikin musiikki, sillä teini-ikäisenä Suomeen takaisin muuttanut Kai Latvalehto tunnetaan yhtyeen kitaristina.
Road movieta ja musikaalia muistuttava dokumentti on saanut paljon palkintoja. Se on muun muassa palkittu Pohjoismaiden parhaana dokumenttielokuvana Göteborgissa palkittu sekä voittanut kaksi Jussia.
Oulun kaupunginteatterin suurella lavalla esitys käynnistyy mahtipontisella Suomirokkia-kappaleella. Se on Aknestikin tunnetuin hitti, ja sen energia jättää kovat odotukset tälle dokumenttiteatterinäytelmälle.
Esityksen yleisössä aikaansaamat tunneskaalat liikkuvat nopeasti laidasta laitaan. Jo ensimmäisten viiden minuutin aikana useammaltakin penkkiriviltä kuuluu niiskutuksen vaimeita ääniä. Kain tunteisiin voi samastua helposti, vaikka ei olisikaan kokenut maastamuuttoa omakohtaisesti. Monet tunteet ja jutut ovat tuttuja sukupolvien takaa; suomalaiset lähtivät sankoin joukoin 1960- ja 1970-luvuilla Ruotsiin paremman elintason perässä. Siirtolaistarinoita löytyy joka suvusta.
"Suomi-rokkarin tunteisiin voi samastua helposti, vaikka ei olisikaan kokenut itse siirtolaisuutta."
Kuka minä olen? Miksi kannan häpeän ja syyllisyyden taakkaa? Nämä asiat painavat monen itseään etsivän ihmisen mieltä Suomi-rokkari Kain tapaan.
Jokaisessa kohtauksessa on mukana vahva Oulun murre. "Ookko nää" ja muista herkullisista sanonnoista huolimatta isän ja pojan jutustelu käy välillä tylsäksi, mutta onneksi musiikkiesitykset katkaisevat sopivasti perhedialogin.
Kaj Chydeniuksen, Mikko Alatalon ja Hectorin lauluja esittävät upeasti 1970-luvun vaatteisiin pukeutuneet kaupunginteatterista tutut näyttelijät ja esityksen päähenkilöt.
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c0714.jpg?itok=KNehURFL)
Väliajan jälkeen näytelmä saa uudenlaista vauhtia. Musiikkia on vähemmän ja uusia, elokuvan ulkopuolisia tarinoita on enemmän.
Draama saa rinnalleen runsaasti komediaa. Siirtolaisuusajan tarinoihin liittyy yhä useammin kiroilu ja viinanhuuruiset muistot – osa niistä itkettää, osa naurattaa.
Myös visuaalisuus nousee uusille tasoille. Päänäyttelijät Aki (Kai) ja Hannu Pelkonen (Tauno) istuvat monia kohtauksia Mersun etupenkillä ja pidemmän päälle se puuduttaa, mutta erityyliset lavastuksetkin – vaikkakin nopeilla vaihdoilla – piristävät.
Kylmät väreet tulevat etenkin näkymästä, johon ohjaaja Mika Ronkainen on hyödyntänyt uskomattoman kauniisti siirtosuomalaisten mustavalkoisia valokuvia. Harmi, että tämä kuvakollaasi viipyy ihailtavana niin lyhyen aikaa. Keltaisten pyykkirivien iloista armeijaa olisi voinut myös tuijotella kauemminkin, mutta göteborgilaisen punkbändin voimakkaasti välkkyviä valoja eivät herkkäsilmäiset taatusti halua katsoa yhtään pidempään.
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c1974.jpg?itok=giucvYBQ)
Päätösnumeron jälkeen lavalle nousevat näyttelijöiden jälkeen Aknestik-yhtyeen jäsenet, dokumenttielokuvassa esiintyneet Latvalehdot perheineen sekä ohjaaja Ronkainen, joka on saanut myös oman roolinsa näytelmään.
Ensi-ilta ei pääty käsiohjelman lippujen heiluttamiseen vaan ennätyspitkiin taputuksiin.
- Laulu koti-ikävästä, kantaesitys Oulun kaupunginteatterissa 27.2.2016.
Esitykset jatkuvat 21.5. saakka sekä myöhemmin syksyllä 2016.
Teksti Annakaisa Vääräniemi Kuvat Annakaisa Vääräniemi ja Kati Leinonen / Oulun kaupunginteatteri
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c1010.jpg?itok=xrCr5P3U)
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c1160.jpg?itok=ieu5nx16)
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c1942.jpg?itok=KBjB_jyJ)
Tällaisia naisia Suomi tarvitsisi enemmän, enemmän. Meidät on kasvatettu olemaan hiljaa, kun olet kerran tyttö. Miksi? Kiltit tytöt istuvat hiljaa ja vastaavat vain, jos joku kysyy jotain. Toivottavasti nuorempi sukupolvi uskaltaa enemmän. Lenita on saanut hyvät eväät kotoa.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Naisten pitäisi kunnioittaa toisia naisia enemmän eikä antaa kateudelle sijaa. Suorasanaisia Lenitoita enemmän maahamme.
Eiköhän noissa kita levällään leuhottavissa Lenitassa ja Airassa ole tasan jo kaksi liikaa. Aktiivinen voi ja pitääkin olla, mutta samalla voisi olla myös hieman sivistystä.
Politiikassa pitää olla diplomatiaa - ei suutaan repivä ole sopiva politiikkaan. Onhan meillä yksi koko ajan suu auki huutava miespolitikko, se riittää!
Aira Samulinista en tiedä mitään... eli onko jotain positiivista hänessä. on ns. Menneen ajan lapsi jolla tuntuu olevan aika paljon katkeruutta sisällään.
Lenita on tietysti menestynyt liike-elämässä. Tunnen yhden joka on ollut töissä Lenitalla - voi kauhea mitä on kertonut! nykyaikana sellainen meno ei enää onnistuisi.
Sukupuolella ei ole merkitystä vaan ihan muilla ominaisuuksilla. Ei sukupuolen mukaan saa ihmisiä jakaa eli ei aina etuoikeutta naisille vain koska ovat naisia.
Yleensä äänestän miestä koska saa selville mitä he ajattelevat. Vain EU-parlamenttiin olen äänestänyt viime aikoina naista joka on saman puolueen yhdistyksen jäsen ja tunnen hänet ja toimintansa hyvin.Ei ole siis sukupuolesat kyse siinäkään tapauksessa.
Niin onhan Lenita menestynyt nainen, Suunsa saa aina tarvittaessa auki ja muut ovat hiljaa. Mutta osaako hän myös kuunnella toisen erilaista mielipidettä ,niin ettei hänen mielipide ole vain se oikea. Mielestäni maailmassa pitää olla erilaisia ajatuksia ja näkökantoja , jotta tulee keskustelua aikaiseksi. Ja uusia ideoita syntyy.
Ettei vain Lenita osta kalliita vaatteitaan ulkomailta ja näin lisää suomalaisten ompelioiden työttömyyttä, minä yritän ostaa suomalaista tuotetta , jos sitä on tarjolla, muutta kun kaikki alkaa olla halpamaissa tehtyjä .
hyvää päivän jatkoa kaikille
Olen aina hieman vierastanut Lenitaa, minusta hän on liian hyökkäävä ja päällekäypä.
Toinen onkin sitten aivan henkilökohtainen syy, Lenita käyttää turkiksia.
Tietysti kunnioitan hänen saavutuksiaan bisnesmaailmassa.
Aira Samulin on mielestäni hyvin positiivinen ihminen.
Yhden iltapuhteen olen kuunnellut Airaa ja siinä sekä itkettiin että naurettiin joukolla Airan elämäntarinaa kuunnellessa.
Hänen hersyvä naurunsa on vastustamaton ja vain yltiöpositiivisella asenteellaan hän on selvinnyt elämänsä raskaista vaiheista.
Minkäänlaista katkeruutta en hänessä havainnut.
Lenitan kaltaisia naisia tarvittaisiin EHDOTTOMASTI EDUSKUNNASSA.Ei siellä mitään "kuseniinoja" tarvitse olla piipittämässä.Sen takia sinne valitaan edustajia että saavat suunsa auki eikä istu ja toljota koko päivää kännyykkäänsä.
Aluksi en pitänyt Merja Kyllösestä,kun hän oli Hjallis Harkimon vieraana käsitykseni muuttui täysin.Siinä on nainen joka sanoo mitä ajattelee,ei kaunistele asioita.Juuri tuollaisia Lenitan ja Merjan kaltaisia naisia sinne pitäisi saada,jotka vielä tukkisivat öykkäri-ukkojen turvat niin että naisiakin kunnioitettaisiin ja otettaisiin huomioon heidänkin mielipiteensä.Nyt siellä on sellaisia "hihnapieruja" jotka eivät avaa suutaan koskaan,nostavat vaan "pikkupalkkansa" ja nauttivat muista eduista,yäk!
Lenita kyllä puhuu, mutta osaako hän kuunnella ja tehdä kompromisseja, joita joutuu politiikassa väistämättä tekemään, siitä en olisi varma. Bisneksen tekeminen on oman edun ajamista, sen hän taitaa, mutta toiset eivät hevin saa suunvuoroa häneltä. Eduskunnasta kyllä löytyy molempia sukupuolia, jotka eivät saa suutaan auki koskaan, ja nostavat vain palkkansa. Se ei ole vain naisten ongelma.
He ovat täysin sivistyneitä, ja haluaisin todellakin, että naiset saisivat äänensä kuuluviin - LOPULTAKIN!!
Minä säälin Lenitaan, koska hän on kaikkivoipaisuudessaan täysin vieraantunut todellisesta elämästä ja on vain omien ennakkoluulojensa ja uskomustensa vanki. Esim. kun ihminen sairastuu todella vakavasti, hän ei saa rahallakaan elämäänsä takaisin. Eivätkä kaikki sairaudet ole "itse aiheutettuja". Mm. Alzheimerin taudin syytä ei tunneta, ja sehän uhkaa erityisesti vanhoja naisia.
Vanhanaikaisinta Lenitalla on miesten ja naisten sekä naisten keskinäinen vastakkainasettelu niin poliittisessa toiminnassa kuin arkielämän käänteissäkin. Nykyaikana miehet pitää naistenkin puolta ja tekee hyviä lakeja ja käytäntöjä heidän turvakseen. Ja naiset tukevat toinen toisiaan. Lenitan kannattaisi tutustua vaikkapa tieteellisiin tutkimuksiin, joita on tehty mm. työelämästä miesten ja naisten rooleihin ja toimintaan liittyen eikä jäädä aikaa sitten vanhentuneiden stereotypioiden poteroihin.
Onko Lenita sinulle jokin haaste elämässä. Kyllä ihminen saa ajatella ihan päin seiniäkin. Teot elämässä arvioidaan ja arvostetaan. Pistätkö paremmaksi?
Kun ala-arvoisesti, liki halveksittavalla tavalla hyökkää anonyyminä nimetyn henkilön kimppuun jää jäljelle vain tyhjyys. Viittaukset työelämän rooleja koskeviin tutkimuksiin on asiaa tuntemattoman huono vitsi ja fraasi. Niistä sadoista tuhansista tutkimuksista saa tukea mille tahansa väitteelle. Kyllä Lenita saa soittaa suutaan ihan itsenään, vanhoilla tiedoillaan, vanhoilla asenteillaan. Nuoremmat pankoon paremmaksi.
Kukaan ei ole kieltänyt Lenitaa soittamasta suutaan vanhanaikaisesti, eihän siihen kukaan pystyisikään kun hän puhuu aina kovaan ääneen toisten puheen päälle.
Sanoisin ensin että älkää tuomitko että ei teitä tuomittaisi.
Suuri osa nyky politikoista on saanut ensin muuten. julkisuutta ja nousseet sitten niillä avuilla politiikkaan ja eduskuntaan.
Lenita on missi ja ekonomi,ja lisaksi hänellä on vahva pätemisen tarve.
Asia ei aina niin tärkeä kuin julkisuus.
Juttamme sattui olemaan väärässä puolueessa,vahva nousukas Jyrki on hänet aivopessyt.
Marialla olisi ollut paljonkin asiaa ja sydäntä niitä myös hoidella.
Airahan ei ole politikko,hän vain tanssii.
Jo taloyhtiössö törmää siihen että moni nainen puhuu nurkan takana mutta ei uskalla avata suutaan sitten kun
ne asiat pitäisi esittää.
Sanos nyt samaan syssyyn, mitä mieltä olit Kekkosen Urkista ja jos muistat Arvo Korsimosta? Suorat sanat!
Julkisuus ei aina ole niin tärkeä, kuin asia. Kunhan vaan pääsee itse sen sanomaan.
Lenitasta olen samaa mieltä kuin kirjoittajat 14.6.06.41 ja 29.6. 00.21