Tänään oli hyvä päivä ajatella, mitä minä itse tarvitsen. Jotkut osaavat pitää tällaisen pohdinnan osana arkea, minä tarvitsen siihen väljyyttä. Väljyys on sitä, että mielessä ei ole yhtään tehtävää työtä eikä velvoitteita. Kerran tai kaksi vuodessa minulla on tuo väljyys. Silloin katson itseäni lempeästi, mietin mitä tarvitsen.
Mietintä on helppo aloittaa tavaroista. Kiipeän porrastikkailla vaatehuoneen ylähyllyjen tuntumaan, inventoin sinne huolella säilömäni. Käyn läpi jokaisen verhon, pöytäliinan, leivinliinan sekä taulun. Jokaiseen liittyy muisto, moniin joku ihminen. Muistelen hymyillen ja pohdin, mitä iloa säilyttäminen minulle tuo. Kierrätyskassi täytyy verkkaisasti, mutta varmasti. Joka vuosi onnistun keventämään perikunnan tulevaa taakkaa. Nyt keskitys erityisesti lakanoihin ja keittiöpyyhkeisiin. Järki sanoo, että kahdet lakanat ja kolmannet yövieraille riittävät. Jätän neljät. Peppi Pitkätossu- ja Muumi-lakanoita en kyseenalaista, niissä ovat nukkuneet lapseni ja niissä saavat nukkua myös lapsenlapseni.
Keittiöpyyhkeet ovat rakkauteni. Olen perinyt sekä mummoni että tätini pellavaiset keittiöpyyhkeet. Niistä en voi luopua. Käytän niitä yhä, vaikka yksi mummon pyyhkeistä on jo reikäinen. Olen saanut ihania pyyhkeitä lahjaksi ja ostanut matkoilla. Niiden kautta muistan mukavasti rakkaat ystävät ja hauskat reissupaikat. Lähes neljäkymmentä keittiöpyyhettä on kuitekin liikaa. Vanhat Tampellan vuosipyyhkeet, Kankurin pyyhkeet…Valitsen 22 rakkainta. Ne mahtuvat yhteen pinoon hyllyjen väliin. Loput laitan kirvelevin sydämin kierrätyskassiin.
Ison kuolinsiivouksen tein jo kuusi vuotta sitten, muuton pakottamana. Silti mukana raahattavaa jäi. Nyt kuusi kierrätyskassia saa minut iloiseksi, minä pystyn vieläkin parempaan. Tavarasta luopuminen auttaa kaiken muunkin tarkastelussa. Mietin syksyksi vastaanottamiani työtehtäviä, vapaaehtoistehtäviä ja järjestöjä, joihin kuulun. Monesta luovuin jo vuosi sitten. Olen luopunut myös joistain ihmissuhteista, kaikista niistä, jotka eivät ole vastavuoroisia, jotka eivät tuota minulle iloa. Keskeinen kysymys on, mitä minä tarvitsen?
Kiteytän mietintäni lopputuloksen: Minä tarvitsen aikaa tehdä asioita, joista nautin. Minä tarvitsen aikaa olla kiireettömästi niiden ihmisten seurassa, jotka ovat minulle tärkeitä. Minä tarvitsen iloisia hetkiä tavata niitä ystäviä, joita näen harvoin, mutta joiden tapaaminen on aina mukavaa. Minä tarvitse aikaa kirjoittamiseen, sillä minulla on niin monia tarinoita kerrottavana. Minä tarvitsen myös aikaa vain olla, ajatella tai olla ajattelematta, tarvitsen sitä useammin, kuin kahdesti vuodessa.
Kukaan ei tuo minulle lisää aikaa, olen oman, olemassa olevan aikani hallitsija. Tätähän se eläkkeellä oleminen on, minä saan päättää. Yritän päättää viisaasti ja tunnistaa, mitä tarvitsen.
Mitä sinä tarvitset? Onko sinulla riittävästi aikaa omiin valintoihisi? Toivottavasti olet viisas ja arvostat itseäni ja tarpeitasi joka päivä.
