Me olemme saaneet viruksen kylkiäisenä lahjan, jota toivottavasti osaamme arvostaa. Monille viruksen rajoittama, miltei kahden vuoden periodi, on tuonut elämään aikaa pohtia omaa hyvinvointia, omia pelkoja ja kaiken tekemisen tarkoitusta. Kun on malttanut vapauttaa itsensä valittamisesta, siitä, mitä itsellä ei ole, on voinut kirkkaammin nähdä, mitä jo on ja mitä haluaa jatkossa tavoitella.

Kun aikaa on, tartuin Mira Puron uuteen teokseen Rauha. Takakansitekstin luettuani, olisin ilman tätä vapaata aikaa laskenut kirjan nopeasti käsistäni, sillä siellä lukeneet kaksi sanaa, henkinen opettaja, olisi saanut minut tuhahtamaan. 

Tänään hieman hävettää, miten stereotyyppisesti saatoinkaan ajatella, vaikka olen koko työurani opettanut toisia sellaisesta pois. Teos kannustaa menemään valoa kohden ja unohtamaan menneen. Sen vahva sanoma on, että elämän hyvinvointi tulee nähdä kokonaisuutena ja että hyvinvoinnin parantamisen voi aloittaa ihan mistä tekijästä tahansa. Viesti on itselleni hyvin tuttu. Samaa, pienin, mutta konkreettisin askelin tehtävää elämänmuutosta olemme me Kiirenkesytyksen-verkostolaiset välittäneet jo 15 vuoden ajan, keskittyen siihen, mihin jäljellä olevan aikamme haluamme käyttää, mikä on merkityksellistä. Myös Mira kiteyttää sen sanomalla, että on elettävä niin, kuin itse haluaa. 

Yli kolmesataasivuinen kirja opastaa pienine, mutta tärkeine, harjoituksineen tunnistamaan sen, mitä haluamme. Olen itse työskennellyt tuon 15 vuoden ajan pontevasti tunnistaakseni ja poistaakseni ne merkityksettömät asiat, joita teen ja jotka tuottavat stressiä. Mira muistuttaa, että sama koskee ihmissuhteita. Allekirjoitan täysin.

Luin tätä kirjaa ja tein 1000 palan palapeliä. Löysin paljon yhtenevyyksiä tekstin ja palapelin välillä. Elämä on ihmeellinen ja vaikea palapeli. Jotta palapelistä tulisi täydellinen, tarvitaan aikaa, keskittymistä, sävyjen erottelua ja ymmärrystä siitä, mikä liittyy mihinkinkin.

Kirjan loppupuolella Mira nostaa esiin sukupolvelta toiselle siirtyvät traumat. Hän sanoo tavoittelevansa sitä, ettei jatkaisi eteenpäin kaikkein raskaimpia, sukupolvien ketjun vahvistamia traumoja. Toivoisin, että tästä aiheesta joku kirjoittaisi selkeän, nelisivuisen oppaan, joka jo neuvolapalveluja käyttävien tuoreiden vanhempien tulisi ”tenttiä”. Kun jokainen kasvattaja ymmärtäisi, että se, mitä itse on kokenut, mikä itseä on traumatisoinut ja tehnyt sinusta joihinkin asioihin kyvyttömän ja rikkinäisen, sen ei tarvitse olla omien lasten taakka. Meillä kaikilla on mahdollista muuttaa asioita parempaan suuntaan, kun vain uskallamme tulla omista vajavuuksistamme tietoisiksi.

Omien kokemusten ja tiedon yhdistäminen kirjalliseen muotoon on haasteellista ja tuottaa helposti peruslukijalle liian suuren paketin. Onneksi kirjaa voi lukea myös mistä kohdasta vain, pureksia pala kerrallaan ja juuri sen otsikon alta, joka itseä puhuttelee. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, sillä teksti ei siihen pakota, se kertoo ja heittää maisteltavaksi ajatuksia.

Enpä olisi uskonut, että kiitän virusta siitä, että minulla on taas kerran ollut aikaa tulla oman boxini ulkopuolelle. Näin kuitenkin teen. 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä ja muutoksia 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut etsii hitaampaa elämisen rytmiä.  Kehittämistehtävistä eläköitynyt, omalla toiminimellä töitä jatkava työnohjaaja ja rikos- ja riitasovittelija Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn sekä ihmissuhteiden tasapainoa, riemastuu ja happamoituu arjen ilmiöistä. Merja Svenskiltä on ilmestynyt kaksi romaania (2016 ja 2021).

Hae blogista

Blogiarkisto

2022

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla