Maailma makaa vinksallaan. Joditabletit ovat apteekeista loppu, auttamisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien rajallisuus painaa mieltämme ja kuihduttaa kykymme iloita. Ystävät sanovat, että on mahdotonta tutustua kesämekkojen mallistoihin tai suunnitella mitään tulevaa, kaikki tuntuu kovin turhalta ja pinnalliselta maailman isoihin ongelmiin peilaten. Meidän ei kuitenkaan pidä menettää toivoamme eikä toimintakykyämme. Juuri nyt, viimeistään, on jokaisen aika tehdä merkityksellisiä tekoja. Kääntämällä katseen pois omasta itsestä, näkee varmemmin valoa ja iloa.
Harva meistä voi sodasta kärsiviä auttaa muuten, kuin lahjoittamalla rahaa ja tarvikkeita oman kantokykynsä mukaan. Voimme kuitenkin lähes kaikki auttaa osaltamme joillain keinoin, että maailma olisi parempi paikka. Meillä on mahdollisuus kohdata toisia ihmisiä, antaa heille aikaa, kuuntelevat korvamme ja huomiomme. Ilmojen lämmetessä toisten kohtaamista voi talvea paremmin tehdä myös ulkotiloissa, koronan tartuntavaaraa vähentäen. Eri järjestöillä on valtavasti erilaisia mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön ja sen kautta yksinäisyydestä ja pelosta kärsivien kohtaamiseen. Kirjoittaisitko sinäkin nyt heti hakukenttään VAPAAEHTOISTYÖ ja lisäisit perään sinulle sopivimman hakusanan, seniorit, lapsiperheet, nuoret, pakolaiset tai jotain muuta? Ei yksi muurahainen paljoa mukanaan raahaa, mutta yhdessä ne saavat aikaan ison keon.
Voimme kohdata toisia, kun ruokimme omaa hyvinvointiamme niillä iloisilla asioilla, joita itse kukin kohtaamme. Meillä on lupa iloita hyvästä. Ystävän soitto, viestillä saapuva lapsenlapsen kuva tai mikä tahansa muu meitä kohtaava hyvä asia pitää napata sydämen syleilyyn ja hellittäväksi. Annetaan kehon tuntea se ilo, jonka hyvistä asioista saamme. Ostetaan se kesämekko ja iloitaan sen väreistä ja keveydestä. Ilon hetket ovat lahjoja, joista saamme liikuttua, joihin saamme tarrautua. Keho ja mieli muistaa ilon tunteen ja antaa voimaa toisten kohtaamiseen.
Minä saan iloa ja voimaa työnohjauksen kautta tapaamistani vapaaehtoisista. Nuo hyvin erilaisissa vapaaehtoistehtävissä toimivat, eri ikäiset ja erilaisista taustoista tulevat ihmiset antavat omaa aikaansa erittäin haasteellisissa elämänvaiheissa kamppaileville täysin ilman korvausta, täysin pyyteettömästi. Heille yhteistä on ymmärrys siitä, että ihminen tarvitsee toista. He ovat valmiita kuuntelemaan, ottamaan vastaan, toimimaan peileinä ja kaikuina. Minusta se on hienointa, mitä ihminen voi tehdä.
Kun ryhmäläiseni lähtevät tapaamisesta tahoilleen, istun usein hetken, joskus pidempäänkin, hiljaa. Liikutuksen kyyneleet ovat yhtä lähellä, kuin pulppuileva ilo. Vapaaehtoistoimijoiden ryhmissä ei ole kateutta, ei kilpailua eikä kyräilyä. Miten avoimesti kolmikymppiset ja kahdeksankymppiset pohtivatkaan yhdessä omia mahdollisuuksiaan edistää kohtaamiensa ihmisten hyvinvointia.
Tänään Helsingissä paistaa aurinko ja vesilinnut käyvät meren jäälautoilla reviirikeskustelujaan. Minä sekoitan hapanjuuripannarin taikinan ja päätän tilata itselleni kesämekon. Se tulee tarpeeseen, sillä entisen koltun kangas on kutistunut. Iltapäivällä lähden omaan vapaaehtoistehtävääni. Tiedän saavani siitä iloa. Tarraan tuohon tunteeseen, annan sen muuttua voimaksi.
