Kukaan meistä ei voi aina olla kuin vapaana uiva kala kirkkaassa Puruvedessä. Elämä on kokonaisuus, johon kuuluu onnellisten päivien lisäksi takkua ja tuiskua. Monesti iso osa elämää on sitä tasaista arkea, asioiden suorittamista tai joskus vain pelkkää pysähtyneisyyttä. Aika ajoin meistä kukin tarvitsee kipinää, voimaantumista.

Minulle voimaantuminen tarkoittaa energisoitumista, jossa omat vahvuuteni, innostukseni ja luovuuteni nousevat jonkun tapahtuman tai ihmisen katalysoimana tietoisuuteeni, käyttööni. Melkein aina minulle tuon voiman tuottaa toinen ihminen, teoillaan tai sanoillaan. Niiden ei tarvitse kohdistua minuun, ne voivat olla jotain, jonka havaitsen tai jotain, josta luen. Läheiseni ovat minulle, kuten suurelle osalle ihmisiä, vahvin voimaannuttaja. Työtehtävien tueksi koen tarvitsevani myös muuta.

Mistä sinä voimaannut? Kysymys on pieni, mutta tärkeä.

Niillä lähimmäisen kuuntelulinjoilla, joilla itse vastaan muutaman kerran kuukaudessa puheluihin, pyydän merkityksettömyyttä kokevia soittajia etsimään omia voimaantumisen paikkojaan. Monesti niitä löytyy, valitettavasti ei aina. Usein voima löytyy yhteisöllisyyden kokemuksesta, joukkoon kuulumisen tunteesta ja jopa yhdestä ystävällisestä katseesta ja hymystä.

Kolmannen romaanini toukokuisen ilmestymisen jälkeen olen toki tehnyt tekstiä, mutta innottomasti. Minua ei myöskään ole huvittanut leipoa hapanjuurella, joka on ollut oma onnentuottajani jo kolmen vuoden ajan. Lomailin, tapasin ihmisiä ja matkustin. Kaikki oli sinänsä aivan hyvin, vain jokin palo töihin ryhtymisestä puuttui.

Sen roihun, jonka tarvitsin, sytytti lukijani kirje. Se tuli juuri oikeaan aikaan, kauniine sanoineen, kun aamun soittajat olivat puristaneet vapaaehtoistoimijasta kaikki ilmat. Olin kuin tyhjentynyt vappupallo. Ja silloin, ping. Sähköpostiini kilahtaa pitkä kirje lukijalta. Luen kirjeen kolmasti, vastaan ja kysyn, saanko jakaa siitä muutaman lauseen. Hän lupaa. Jaan vain ihan vähän, sillä palaute on minulle niin arvokas, että haluan pitää sen omanani. Liikutun palautteesta.

Yksi kirje tuntemattomalta ihmiseltä sytyttää sen roihun, jonka tarvitsen ollakseni minä, käyttääkseni voimavarojani sekä toisten hyväksi että heidän ilahduttamisekseen. Tekstini on ollut jollekin merkityksellistä. Kahden vuoden työ ei ollut turhaa. Laitan hapanjuuren pöhisemään ja alan naputella tekstiä.