Kirjoitukset avainsanalla onni

Kesäkuun toisena viikonloppuna paistoi aurinko ja terassit olivat pullollaan ihmisiä. Mekin puolisoni kanssa uskaltauduimme ruokailemaan ruokaterassin laitimmaiseen pöytään. Hieman hämmentyneinä katselimme pöytiä, jotka eivät sen harvemmassa olleet, kuin ennenkään. Korvat herkistyivät kuuntelemaan, yskiikö joku. Ei yskinyt. Kesän ensimmäiset muikut maisuivat hyvältä ja aurinko helli. Minusta tuntui, kuin olisin ollut ulkomailla. Huumaannuin jonkun toisen tekemän ruuan mausta, ihmisten katselusta ja ilmasta. Vähävirikkeinen karanteenielämä oli kasvattanut astimisen nälkää. Katsastimme vielä kaksi muuta ulkokuppilaa, mutta sitten väsymys valtasi virikeahmijan. Näin on käynyt ennenkin, Roomassa, Berliinissä, Venetsiassa ja monessa muussa paikassa. Ei kuitenkaan koskaan ennen Helsingissä. 

Koronaviruksen poikkeusolot ovat ohi ja yli 70-vuotiaatkin on vapautettu. Ilo näkyy ihmisten kasvoilta ja kuuluu puheessa. Toivomme, ettei suurta takapakkia tule. Nyt on aika nauttia kotikulmien ja kotimaan nähtävyyksistä ja mahdollisuuksista. Se tuntuu jollain tavalla hyvin rauhoittavalta.

Ensimmäinen terassikierros tyydytti menemisen kaipuuni ja palasin kohtuullisen samanlaiseen arkeen, jota olen koko kevään ja alkukesän viettänyt. Nautin kotona olemisesta, kirjoitan ja yritän hillitä ilotulitusmaisena räiskyvää intoani hapanjuurileivän leipomiseen. Aamulla tai illan viiletessä piipahdan ulkosalille tekemään treeniohjelmani ja tunnen iloa voiman kasvamisesta. Tarkkailen oravia, lintuja ja loikkijoita, seuraan tuulen liikettä puiden lehvistössä. 

 

Perhoskuva: Cris Keats

Korona-aika taisi auttaa minua asettautumaan eläkkeelle. Ilman virusta kevääni olisi ollut liian kiireinen. Nyt olen voinut löytää itselleni mukavan rytmin, sopivasti kaikkea. Eilen osallistuin vielä verkkokoulutukseen, joka liittyy syksyllä käynnistyvään ikäihmisten hyvinvointipilottiin. Olen luvannut ottaa siitä vastuun Helsingin osalta. Ei se ole työtä, se on jotain, jota on mukava tehdä. Se tekee minut onnelliseksi. Vapaaehtoistyöt rikos- ja riitasovittelun ja lapsiperheiden parissa tuovat mukavasti aivoja haastavaa toimintaa rentoilun lomaan. Miten riemullista tämä eläkeläisyys onkaan! Voi tehdä ihan mitä huvittaa. No jaa, eläkkeen eurot ja terveysrajoitteet asettavat sentään joitain reunaehtoja.

Tänä kesänä iloitsen niin monista asioista, että olen aivan pakahtua. Hyvää mieltä tuottavia asioita nousee mieleen tungokseen asti. Tunnen iloa ja kiitollisuutta riittävästä terveydestä, kuukausittaisesta eläkkeestä, auringonpaisteesta, veden liplatuksesta, uimisesta, leipomisesta, hyvistä tv:n kesäsarjoista, hoitokoirasta, äänikirjoista, parvekekasveista, kaupassa käynneistä (pitkän ajan jälkeen), kesäisistä mattopesuista, puolison kanssa pelattavista seurapeleistä, (lopultakin) leikatuista hiuksistani, viileistä lakanoista, kohtalaisista yöunista, perhosista, lintujen liverryksestä, saunavihdan tuoksusta, hyvistä mauista, yön hiljaisuudesta ja valosta sekä paljosta muusta. Ravitsen itseäni pikkuruisilla iloilla enkä kiusaa itseäni asioilla, jotka eivät tuota iloa.

Kokeilisitko sinäkin? Unohda likaiset ikkunat ja kaikki se, joka heikentää virettäsi ja hyvää oloasi. Anna mielesi poimia pieniä asioita, jotka ovat hyvin. Jos voit yhä nähdä, koe silmilläsi. Jos voit yhä kuulla, voimaannu luonnon ja musiikin äänistä, kuule hiljaisuus. Jos voit yhä haistaa, käytä aistiasi ja kumarru kasvien puoleen, haista aamukaste ja tuoreen kahvin aromit. Jos makuaistisi toimii, anna kesäisten makujen viipyä kielelläsi. Vaikka monet aisteistamme heikkenevätkin iän tai sairauksien vuoksi, suurimmalla osalla tuntoaisti säilyy läpi elämän. Anna tuntoaistillesi kokemuksia, hyväile puun runkoa, silitä lapsenlapsia, upota sormesi taikinaan tai multaan, hiero ystävän tai puolison selkää ja tunne niin auringon lämpö kuin sateen viileys. Anna aistiesi välittää sinulle maailman monimuotoinen ja ihana sinfonia. Kun rauhoitut tuntemaan aistiesi kautta saadun kokemuksen, voit antaa ilon ja onnellisuuden levitä kehoosi. Mitä enemmän tuota tunnetta pystyt kehoosi tallentamaan, sen helpommin voit nostaa koetun tunteen esiin myös niitä päivinä, jolloin mielesi on matala. Onni on aistiesi ulottuvilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolmipäiväisen työviikon harjoittelu avaa minulle liian monia uusia mahdollisuuksia. Aikaa tuntuu olevan käytössä ruhtinaallisesti. Maanantaina ajamme serkun kanssa kotiseudulle Etelä-Karjalaan, muistelemme menneitä ja hämmästelemme nykyisyyttä. En ole tavannut serkun hoitokodissa olevaa isää kymmeniin vuosiin. Tuntuu turvalliselta mennä tapaamiseen  yhdessä.

Vuoteen pohjalla nukkuu mies, kutistuneena, liian vanhana minun muistikuviini liitettäväksi. Silmäni vettyvät ja käännähdän takaisin käytävään. En pysty häntä kohtaamaan. On liian myöhäistä. 

Vierailemme myös molempien äitiemme luona. Justustelemme, kyselemme vointia. He ilahtuvat käynnistämme. Viimeisenä käymme hautausmaalla, viemme kynttilän isäni haudalle.

Perheidemme yhteiset lapsuusajan telttaretket ovat vain muistoja. Yhteinen nykyisyys on askeltamista vanhainkodin ja hautausmaan välillä.

Serkku palaa bussilla illaksi Helsinkiin. Minä suuntaan viimeiseen sukulaisetappiini, yksityisen vanhainkotiin, jonka vierashuoneessa myös yövyn. Ilta menee mennyttä muistellessa, toistellessa. Ennen nukahtamistani tunnen surua ja irrallisuutta. Siisti ja lämmin huone on hyvä, mutta vieras. Häivähdyksenä ymmärrän, miltä vanhuksista tuntuu, jos hoitokotiin joutuu vastoin omaa toivettaan.

Aikaisin keskiviikkoaamuna köröttelen Vaalimaan tietä kohden Helsinkiä pimeyden ja sankan usvan ympäröivänä. Nuorempana hirvimerkkeihin ei juuri tullut reagoitua. Mitä nyt vähän pientareita piti ajaessa silmällä. Nyt suhtaudun merkkeihin hirvien suojatienä. Hiljennän vauhtia entisestään ja terästän katsettani metsän reunaan. Ylämaan jalokivikylän kahvilassa huuhtelen kuivat silmäni ja juon kahvia, kunnes aurinko nousee.

Jos tekee viiden päivän työt kolmessa päivässä, tekemisen tahti on reipasta. Työt sujuvat vahdilla, jollaiseen ei viittä päivää viikossa pystyisi. Käly viestittää lukeneensa minusta ET- lehdestä. Olin jo unohtanut koko jutun. –Etkö aio hankkia lehteä? mies kysyy. –Miksi? ihmettelen. Minähän olen saanut lukea sen jo aikaisemmin. 

Lyhyt työviikko  päättyy pikkujouluihin. Mukavien työtovereiden kanssa nautimme hyvästä ruuasta ja hauskasta ohjelmasta. Nuorten kollegojen kanssa puhumme tulevaisuudesta, ikäisteni kanssa vertailemme jäljellä olevien pikkujoulujen määrää. Tanssilattialle ei enää tee mieli. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen pitää viimeisen pikkujoulupuheensa kaupunginjohtajana ja muistelee mennyttä kahtatoista vuotta, joina hän on Helsinkiä johtanut. On suurten muutosten aika.

Sunnuntaiaamuna, ensimmäisenä adventtina, herään puhelimen soittoon. Ystävästäni on juuri tullut isoäiti, lapsi on syntynyt! Omatkin pikkuoravat pörähtäisivät sisään hetkellä millä hyvänsä, ulkoilmalta tuoksuvina, äänekkäinä ja pipareiden paistoon valmiina. Voi miten ihana aamu!

Kolmipäiväisessä työviikossa olen ehtinyt viipyillä rakkaitteni kanssa koko elämän kaarella. Kehdosta hautaan, tuhannen tunteen kautta.

Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä ja muutoksia 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy hidastamaan, uskomaan, että vähempikin riittää.  Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti, työnohjaaja ja rikos- ja riitasovittelija Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn sekä ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Blogiarkisto

Kategoriat