Kirjoitukset avainsanalla palvelukulttuuri

Ehdin jo vakavasti miettiä, onko minusta tulossa kaikesta kitisevä ja tyytymätön eläkeläinen ihan ennen aikojaan? Vaikka eläkkeelle pääsemiseen on vielä vuosi aikaa, tunnuin ottavan tyytymättömän kliseisen narisijamummon roolin jo ennen aikojaan.

 

Rautakauppasketsissä

Kirurgin käsittelyä odottavalla kipeällä jalallani kinkkasin elokuun alussa rautakaupasta toiseen palvelua kysymässä. Isossa hehtaarihallissa minulle kerrottiin hakemani olevan seitsemännessä hyllyrivissä. Tervemenoa siihen suuntaan. No, ei ollut. Kinkkasin ulos. Seuraavassa rautakaupassa oli kuin muinaisessa Speden sketsissä. Kun hitaasti liikkuva myyjä lopulta malttoi jättää tietokoneen ruudun tuijottelun, kohottaa katseena ja kysyä tarpeitani, laahustimme yhdessä esillä olevan pintamateriaalin luo. Tiedustelin kyseisen tammilankun hintaa. Hintaa ei ollut saatavissa, koska tuotettakaan ei ollut saatavissa. Miksikö tuote oli sitten esillä? Ei myyjä tiennyt. Oliko jotain vastaavaa tarjolla? Myyjä ei tiennyt. Hämmästyneenä tiedustelin, eikö tässä ketjussa lainkaan myyty nimellä mainitsemaani kotimaisen tuottajan seinäpinnoitetta? Kuulemma myydään, jos joku haluaa sitä tilata. Näytteitä ei ole, koska kaikki kuitenkin ostaa verkosta. Myyjä vinkkasi, että ketjun suuremmassa myymälässä saattaisi olla. Laahustimme molemmat suuntiimme.

Huristelin sitten naapurikaupunkiin. Aikani etsittyäni löysin puisten seinäpinnoitteiden mallit. Mallipaloissa ei ollut hintoja, joten menin mallipala kainalossani info-tiskille ja ilmoitin olevani kiinnostunut kyseisestä tuotteesta.

-       Niin, mitä sä sitten haluat? myyjä kysyi.

-       Katsoisitko tälle hinnan ja toimitusajan?

-       Sähän näät sen siitä numerosta, kun katsot netistä. Sieltä voit tilata.

-       Viitsisitkö sinä katsoa sen minulle?

Hän katsoi ja kertoi hinnan. Neuvoi kuitekin tilaamaan suoraan verkosta.

-       Katsoisitko vielä minulle mikä Siparilan Vire-panelin hinta on?

Mies näpytteli koneetta ja käänsi lopulta näytön minuun päin.

-       Ai tällainen?

-       Juuri tuo?

-       Ei näitä kukaan osta.

-       Jaa, minusta se on aika kaunis.

-       Meillä oli sitä alennuslavassa eikä sitä sittenkään kukaan ostanut.

Silloin minulta paloi käämit. Mutisin jotakin huonosta palvelusta ja marssin kassalle. Ystävällinen kassapoika kuunteli minua ymmärtäväisesti ja pahoitteli. Se helpotti.

Menin autoon ja istuin siellä pitkään jaksamatta lähteä liikkeelle. Oliko vika minussa? Etsinkö palvelua, jonka aika on ohi? Oliko minusta tulossa ikävä kärttyinen ämmä, jonka mielestä kaikki oli ennen paremmin? Muistelin aikaa, jolloin itse olin rautakaupassa töissä. Kyllä me silloin uskoimme asiakkaan hyvää palveluun.

 

Paljon huonoa palvelua

Keväästä asti jatkunut terveys- ja siivouspalvelujen toimimattomuus, huono lakimieskokemus  ja muutamat muut karvaat palvelukokemukset kasaavat kehooni ärtymystä, jonka kipeän jalan vaivat moninkertaistavat. Päätän muuttaa blogini nimen Mummojen metkuista Mummojen marinoiksi. Aion ottaa vastaan, joskin hieman vastentahtoisesti, narisijan viitan. Onneksi sitten alkaa tapahtua ihania!

 

Hyvä palvelu rakentaa sitä saavalle valoisaa maailmaa

Varaamme elämämme ensimmäisen bussimatkan kylpylään. Kun tässä kerran ollaan matkalla eläkeläisyyteen. Ikaalisten matkatoimiston palvelut osoittautuvat laadukkaiksi. Minun omat varausvirheenikin korjataan nopeasti ja hienotunteisesti. Hoitojen suoravaraukset virolaisen kylpylän kanssa hoituvat ystävällisesti ja opastuksella. Kokonaisuudesta tulee hyvä mieli.

Rakkaan tätini siunaustilaisuutta järjestäessäni saan uskomattoman ystävällistä palvelua Lappeenrannan seurakuntien keskusrekisteristä, siunaavalta papilta ja kanttorilta. Kanttori soittaa ja kertoo, että saattomusiikiksi toivomani Joonas Kokkosen Surusoitto ei ole hänelle riittävän tuttu, mutta hän yrittää hankkia nuotit ja ottaa sen haltuun. Myöhään illalla kanttorilta tulee tekstiviesti, nuotit löytyivät kirjastosta ja musiikkitoiveeni toteutuu. My Bakery Cafen Riitta osaa ilmeisesti lukea ajatuksiani tai on muuten taitava ymmärtämään, mitä muistotilaisuuden moninainen joukko mieluiten söisi, sillä en osaa itse sanallistaa tarpeita. Vegaaniset ja vähäkaloriset ja muut ruokavaliot sulautuvat menuksi, jossa jokaiselle on riittävästi syötävää, ilman, että kenenkään erityisyyttä tarvitsee osoitella.

Hyvien palvelujen rypäs kasvaa syksyn aikana kasvamistaan. Hankittuani minulle uuden, hieman käytetyn auton Saksasta, joudun pyytämään merkkiliikkeestä apua kaiken digitaalisuuden haltuun ottoon. Kun lähtötilanne oli Vuosaaren satamassa se, että minulla meni kymmenen minuuttia auton vaihdevalitsimen löytämiseen, ymmärsin tarvitsevani hieman apua. Merkkiliikkeessä minua palvellaan ystävällisesti ja huollon asiakaspalvelija opastaa minua kiireettömästi autossani, kunnes kaikki on otettu haltuun. Lisäksi minulle annetaan moottorinlämmittimen asennukseen aika toivomanani päivänä, vaikka päivä on täyteen buukattu. Kiitollisena lupaan olla paikalla heti aamutuimaan.

Vanhan auton myynnistä minulla on muistoja, jotka saavat hien nousemaan pintaan. Myyminen kestää kauan ja on piinaa. Löydän hakukoneella helsinkiläisen Ostetaan Autoja –autoliikkeen. Saan itse määritellä halvimman hinnan, jolla autostani luovun. Määrittelen hinnan ja vien auton Herttoniemeen. Auto koeajetaan ja se saa kehuja. Teemme sopimuksen ja saan kyydin kotiin. Vuorokauden kuluttua autoni on myyty ja rahat ovat tililläni. Käytetyn auton myymisen ei tarvitsekaan olla painajainen!

Hyvien palvelujen vaikutus on ollut suuri. Maailmani näyttää kauniimmalta ja minua hymyilyttää. En olekaan marisija, osaan tunnistaa hyvä palvelun ja sitä on edelleen saatavilla!

Eteenpäin, sanoo tämä mummo lokakuun pimeydessä ja alkaa kirjoittaa toista blogiaan, joka kertoo ryhmärakentamisen prosessista. https://ryhmarakentaminen.blogi.net/blog/3/maalampojarjestelman-toimitta...

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun omainen kuolee, läheisillä on surun lisäksi monta asiaa hoidettavana. Heillä on oikeus odottaa, että hautaamiseen ja perunkirjoitukseen liittyvät ammattilaiset tuottavat kukin palvelunsa rehellisesti ja asiallisesti.

Olen viime vuosien aikana hoitanut kahden läheisen kuolinpesän asiat. Toisessa kaikki sujui hyvin. Toisessa kismittämään jäi hautaustoimiston palvelu. Unohtivat kertoa, että kaikki kalliit kukkalaitteet menevät arkulle laskemisen jälkeen roskiin, kun vainaja menee tuhkattavaksi. Rakkaalle isälle ja ukille kukkia valitessamme emme tahtoneet olla kitsaita. Järkytys olikin kappelin ovella suuri suntion tiedustellessa, otammeko kukat mukaan. Miten niitä, hautajaisvihkoksi sidottuja mukaan ottaisi? Koruttomasti suntio kertoi niiden menevän sitten roskiin. Jos hautaustoimisto olisi kertonut, että kukat eivät mene tuhkaukseen, olisimme valinneet kimppuja. Kukkakimput olisimme voineet ottaa mukaan ja viedä ne läheiseen vanhainkotiin, eläviä ilahduttamaan. Onneksi tarkka isäni ei ollut moista haaskausta enää näkemässä.

90-vuotias tätini kuoli elokuun viimeisenä, aamupäivällä. Niin tarkan tätini tapaista. Eläkkeenmaksu, palvelutalon hoitomaksu ja Kelan hoitotuki menivät kaikki täsmään. Soitin tiedon kuolemasta samana iltapäivänä kaikille tietoa tarvitseville tahoille. Kahdella vakuutusyhtiöllä oli toisistaan eroava vastaanotto. Toisessa kiitettiin tiedosta ja esitettiin osanotto. Toisessa virkailija totesi, että kyllä tämä tieto tulee heille automaattisesti, kuulemiin. En pahoittanut mieltäni.

Mieleni pahoitin vasta perunkirjoitusaikaa järjestäessäni. Tuttu varatuomari oli jäänyt eläkkeelle, joten valitsin samoilta kulmilta toisen. Soitin tiedustellakseni sopisiko hänelle aamu ennen hautaamista? Puhelu kesti 22 minuuttia, minä lähinnä kuuntelin. Hän lueskeli ääneen kalenteriaan, luetteli kotimaan ja ulkomaanreissunsa ja mahdolliset päivät, jolloin hän voisi asiaa valmistella. Hautajaispäivää hän ei pitänyt perunkirjoitukselle sopivana. Jos vaikka tulisi jotain riitaa, pilaisi tunnelman. Yritin vakuutella, ettei mitään riitaa ollut tulossa. Kerroin perikunnan osallisten olevan vuorotyöläisiä ja pitkämatkalaisia. Hän pyysi silti valitsemaan toisen päivän.

Perikunta valitsi toisen päivän ja lähetin asianajajalle kysymyksen, paljonko perunkirjoitus tulisi maksamaan. Hän ei osannut hintaa sanoa, sitä ei voinut arvioida ennen, kuin hänellä olisi kaikki tiedot. Vastasin kertomalla, että minä hoidan kaikki tarvittavat paperit hänelle, kerroin osalliset,  omaisuuden määrän ja muodon. Kerroin myös, että edellinen sukulaisen perunkirjoitus oli maksanut 500 euroa ja pyysin häntä arvioimaan, paljonko tälle tulisi hintaa. Vastauspostissa tuli tyrmäys. Asianajaja ilmoitti lopettavansa keskustelun kanssani. Hän ei viidelläsadalla perunkirjoitusta hoitaisi. Pihiys voi kostautua myöhemmin, hän kirjoitti.

Voi minua, olin pahoittanut asianajan mielen. Vastasin postiin pyytämällä anteeksi, etten tosiaankaan ollut pyytänyt palvelua viidelläsadalla, vain kertonut, mitä se Helsingissä viime kerralla maksoi. Hän leppyi, luulen. Sain vastauksen, että ei hänellä siihen olisi aikaa ollutkaan. Teki mieli sanoa: "Otan osaa, sulla on varmaan rankkaa juuri nyt."

Arvoin perikunnalle uuden asianajajan. Minua onnisti. Vastauspostissa mies ystävällisesti ilmoitti ottavansa perikunnan vastaan toivomanamme päivänä, vaikka olikin lauantai. Mukaan hän oli liittänyt palveluhinnaston.

Olen nyt valinnut tädille arkun ja viimeiset kukkaset. Ne kukat pääsevät vielä hautakummullekin. Muistotilaisuus ja muut järjestelyt on hoidettu. Kuun lopulla saatamme tädin viimeiseen lepoon, miehensä viereen. Yksi aikakausi on päättyy.

Katselen keskellä olohuonettamme nököttävää tädin tiikkistä puhelinpöytää. Sille ei ole kodissamme paikkaa, mutta silti minun oli saatava se muistoksi. Olen sen hionut ja lakannut, samalla tehden luopumistyötä. Voin nähdä tätini istumassa pöydän istuinosassa, puhumassa lankapuhelimeen, aina iloisena, hymyilevänä. Rakas tätini oli sukumme viimeinen minut aina tuntenut ihminen, kiinteä osa elämääni. Olen kiitollinen, että minulla oli hänet.

Kommentit (2)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/2 | 

Käytännöt ilmeisesti vaihtelevat. Meitä neuvottiin, että siunaustilaisuuden päätteeksi kukat noudetaan arkulta ja saattoväki vie ne kulkueena uurnalehdon muistokivelle. Näin tehtiinkin. 

Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy siitä vähitellen luopumaan. Voiko puutarhaa hoitaa rennosti, rikkakasvejakin suvaiten? Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti ja työnohjaaja Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn ja ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Blogiarkisto

Kategoriat