Olen viime aikoina seurannut herkällä korvalla keskusteluja vastuusta. Tai paremminkin aiheeseen liittyvää vastakkainasettelua. Meillä on hyvin paljon tietoa tarjolla siitä, miten omat valintamme vaikuttavat omaan elämäämme, toisiin ihmisiin ja koko ympäristöömme. Reagoimme saamaamme tietoon kukin tavallamme. Osa käyttää saamaansa tietoa ja tekee sen pohjalta muutoksia esimerkiksi kuluttamisen tottumuksissa ja muissa valinnoissaan. Tai on tekemättä. Osa ahdistuu ja alkaa nähdä maailman hyvin mustavalkoisena, jopa vihastuu. Tieto voi lisätä pelkoja tai ehdottomuutta tavasta elää ja olla. Itseäni hämmästyttävät eniten ne, jotka reagoivat mitätöimällä tiedon.
Eräällä seuraamallani sivustolla on pitkään käyty keskustelua kiinalaisten verkkokauppojen tuotteista. Aihe nousee esiin aina uudelleen ja päätyy aina samaan, tunteet nousevat pintaan ja moderaattori sulkee asiallisena alkaneen keskustelun. Menee hetki ja sama keskustelu alkaa uudelleen. Aivan äskettäin kiinalaisten verkkokauppojen aiheeseen oli tarttunut myös ajankohtaisohjelmien tuotanto, joka testautti suositulta verkkosivustolta tilattuja tuotteita.
Tutkimuksilla on todennettu tuotteista löytyvän haitallisia aineita. Yleisesti on tiedossa, ettei Euroopan ulkopuolelta tulevia tuotteita testata eikä niille anneta kuluttajasuojaa. Keneltäkään ei liene jäänyt salaan, että tuotteita valmistetaan usein riistotyövoimalla ja tullausta kierretään toimittamalla tuotteet suoraan kotiin. Tuo kaikki antaa mahdollisuuden pitää hinnat pieninä. Ja näin tuotteille löytyy ostajia, heitä, joita kutsun tiedon mitätöijiksi.
Tiedon mitätöijien kaksi yleistä argumenttia ovat:
1.
Samaa tavaraa se on suomalaisissa kaupoissakin. Pitäisikö minun muka maksaa enemmän samasta tuotteesta, jonka saan verkkokaupasta halvemmalla?
2.
Kaikilla ei ole varaa ostaa laadukasta. Pitäisikö työttömän, pienipalkkaisen tai pieneläkeläisen jättää ostamatta, kun rahat ei riitä laatuun?
Jokainen tekee valintansa arvojensa ja varojensa mukaan, mutta itse vastaisin kaikkiin edellisiin kysymyksiin myönteisesti. Suomen kaupoissa myytävät kiinalaistuotteet on maahan tuotavan tavaran testausten vuoksi turvallisempia ja niistä on maksettu myös tullimaksut. Asiointimme näissä liikkeissä tuo myös verotuloja ja työpaikkoja. Myyjät saavat palkkansa.
Muistan mummoni aina sanoneen, ettei köyhällä ole varaa ostaa kuin laadukasta. Ajatuksena oli, että ostettu kestää, vaikka äidiltä tyttärelle. Toinen lausahdus lapsuudestani on: Älä osta sitä, mitä luulet tarvitsevasi, osta vain se, mitä ilman et voi elää. Tuo on hyvä aika ajoin muistaa, turhaa kulutusta suitsimaan, vaikka ihan noin tiukasti en itse halua elää.
Aina on hyvä harkita, mitä tarvitsemme ja mistä sen hankimme. Kaikella on seurannaisvaikutuksensa. Nolona tunnustan vuosi sitten tarttuneeni kiinalaisen verkkokaupan tuotteisiin, joita luulin tarvitsevani. Kananmunan valkuaisen ja keltuaisen erottelija sekä avokadoleikkuri makaavat käyttämättöminä keittiön laatikon perimmäisessä nurkassa, korvanappien puhdistusväline ei ollut parsinneulaa kummoisempi ja lapsenlapselle tilattu lelu haisi niin pahalle, että heitin sen heti roskiin. Kokemus oli opettavainen, mutta sen jäljistä en pääse eroon. Tietoni ovat tallentuneet enkä pysty millään estämään tilauksesta seurannutta mainontaa, joka tuottaa minulle uusia houkutuksia muutaman päivän välein. Bonuksena saan aika ajoin viestejä minulle muka saapuneesta paketista. Onneksi tiedän, etten ole mitään tilannut.
Minun yksittäisellä valinnallani ei ole merkitystä, sanovat monet. He unohtavat, että 1+1+1+1+1+1+1+1+1+1=10. Jokaisella valinnalla on merkitystä.
