Kirjoitukset avainsanalla vaalit 2019

Tänä vaalivuonna olen useammin, kuin koskaan aiemmin kuullut tuttavieni sanovan, etteivät he tiedä, ketä äänestää. Joillekin se tuttu ja läheiseksi koettu puolue on osoittautunut kaiken yksityistäväksi tavallisen yrittäjän unohtavaksi, toiselle aiemmin hyviä lupauksia antanut puolue näyttäytyykin strutsina, joka panee päänsä piiloon ilmastoasioissa. Moni tuskailee, ettei millään ehdi perehtyä puolueiden vaaliohjelmiin.

Minua nyt tehtävässä vaalityössä ärsyttää kaikki totuutta vailla oleva puhe. Tokihan vaalityöhön liittyy aina muhkeat lupaukset, jotka hallitustyöskentelyn kompromisseissa sitten kutistuvat tai katoavat. Täysin katetta vailla olevan tiedon tarjoilua tuntuu tänä vuonna kuitenkin olevan tarjolla entistä enemmän. Vai olenko vain herkistynyt?

Maahanmuuttovastainen puhe niputtaa pakolaiset, työperäiset muuttajat ja Suomeen ulkomailta paluumuuttavat samaksi massaksi, jonka suuruutta ja uhkaa kuvaillaan suurina numeroina ja tulijoiden yhteisillä tavoitteilla käyttää Suomen koulutus- ja sosiaalijärjestelmää hyväksi. Tätä puhetta ylläpitävät pyrkivät pelottelemaan. Jos muuttajien määrä puretaan kielen mukaisiin ryhmiin, havaitaan, että suurin osa on ulkomailta palaavia, suomea äidinkielenään puhuvia. Hyvä, että palaavat ja hyvä, että tänne haluaa tulla joku muukin.

Muutama puolue käy kampanjaa vain toisia puolueita vastaan ja lupaa Suomen, jollainen ei ole mahdollinen. Ihmisoikeuksia ei mikään puolue voi poistaa. Lupaukset siitä, että suomalaisille riittää enemmän sosiaaliturvaa ja yrittäjille suuremmat tulot, mikäli muualta tulevien maahan tulo estetään, on liikuttavaa höpönhöpöä. Mitä vähemmän väkeä, sen vähemmän yrittäjiltä ostettavia palveluja tarvitaan. Tarjolla olevaan satuun kansallisvaltiosta uskovat ne, joilla ei ole resursseja, aikaa tai halua selvittää, millä sosiaaliturva tulevaisuudessa maksetaan. Kun väkiluku ei kasva, mutta huoltosuhde kasvaa, rahat ei riitä.

Vuosittain väestöstämme poistuu 10 000 vain suomenkielistä puhujaa. Monikielisten puhujien vuotuinen lisäys on 20 000. Se pitää sisällään kaikki monikieliset, myös nuo takaisin palaavat, suomea äidinkielenään puhuvat. Tämä joukko on Suomen kehittymisen kannalta todella tärkeä. Tämä on suuri muutos seuraavan 10-15 vuoden aikana. Silti tämä ei tarkoita suomenkielen häviämistä. Monikielisyys on pääomaa, jolla on taloudellista voimaa maallemme. Entä jos Suomen ilmapiiri muuttuu kansallismieliseksi, moninaisuuteen vihamieliseksi suhtautuvaksi? Haluavatko monikieliset, koulutetut ihmiset olla tätä maata kehittämässä? Tuskin. He työikäiset lähtevät, jotka voivat. Myös kynnelle kykenevät eläkeläiset vievät ostovoimansa muualle. Lopulta jokainen näkee, ettei keisarilla ollutkaan vaatteita. Eläkkeitä leikataan, sosiaaliturva heikkenee ja rikollisuus kasvaa ihan kotoperäisestä lähteestä.

Olen aina eduskuntavaaleissa äänestänyt ihmistä, jonka tunnen. Heille yhteistä on ollut kyky keskusteluun ja rohkeus. Tänä vuonna annan ääneni rohkealle nuorelle, jonka uskon säilyvän äänestäjilleen rehellisenä. En sitoudu hänenkään puolueeseensa, sillä olen monista asioista eri mieltä. Äänestän kuitenkin tätä nuorta, koska uskon, että saamalla eduskuntaan keskustelukykyisiä, eritaustaisia nuoria, politiikalla on mahdollisuus uusiutua. Nuoret  kykenevät katsomaan kauas eteenpäin. He ymmärtävät kansainvälistymiseen liittyvät edut ja haasteet, ilmastovastuumme sekä nuorten hyvinvoinnista että koulutuksesta huolehtimisen merkityksen. Hyvinvoivat nuoret kantavat vastuun myös ikääntyvistä.

Kipuilen vielä perusturvan hyväksymisen kanssa. Ymmärrän järjellä sosiaaliturvan yksinkertaistamisen tarpeet sekä perusturvan työntekoon kannustavan mahdollisuuden. Kuitenkin tunnen ihmisiä, jotka sanovat perustulon mahdollistavan itsensä toteuttamisen ilman, että tarvitsisi hakea työtä. Se tuntuu minusta vaikealta hyväksyä. Kesäkuussa tulee kuluneeksi 49 vuotta siitä, kun aloitin ensimmäisessä työpaikassani kesäpiikana. Jokainen killinki on pitänyt itse ansaita, oppikouluopinnoista maksaa ja opintolainalla opiskella. Pääsen toteuttamaan itseäni vasta tämän vuoden syksyllä, kun eläköidyn. Eläkerahani olen itse kerryttänyt. Olenko siis vain ajan kelkasta pudonnut vanha eukko, joka kieltäytyy ymmärtämästä sellaista, mitä itselle ei ole suotu?

Uskon, että asioita voi ymmärtää monelta kannalta, kun antaa itselleen aikaa ja suostuu tutkimaan asioiden moninaisia näkökulmia, lukitsematta itseään omaan poteroonsa. Tänään iloitsen siitä, että olen saanut elää hyvinvointivaltiossa ja tehdä pitkän työuran. Olen myös saanut nähdä maailmaa, asua Itä-Afrikassa ja oppia kohtaamiltani ihmisiltä asioita, jotka olisivat jääneet ilman tuota elämänvaihetta minulta salaan.

Älkäämme pelätkö toisia ihmisiä, vaikka heidän kielensä ja ulkonäkönsä poikkeaisivat omastamme. Tämä maa tarvitsee meitä kaikkia. Myönteinen suhtautuminen ei ole sama asia, kuin rajojen avaaminen kelle tahansa tulijalle, vaikka jotkut niin väittävätkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Sisyfos Kivi
1/1 | 

"Kuitenkin tunnen ihmisiä, jotka sanovat perustulon mahdollistavan itsensä toteuttamisen ilman, että tarvitsisi hakea työtä. Se tuntuu minusta vaikealta hyväksyä."
Perustuloon liittyy minunkin mielestäni monia kysymyksiä. Mikä esimerkiksi olisi sopiva taso, mitä nykyisiä tukia perustulo korvaisi, kenelle se kuuluisi?
 

Minusta tason tulisi riittää äärimmäisen niukkaan kitkuttamiseen autioituvalla maaseudulla vaikka luontaistaloudessa, muttei tosiaankaan elämänmittaiseen "itsensä toteuttamiseen" suurkaupungin keskustassa. Sen pitäisi rohkaista ihmisiä räväkästi irtisanoutumaan haitallisista, kurjasti palkatuista ja johdetuista työpaikoista joissa he tosiasiassa kärsivät ja nujertuvat, ja ryhtymään rämäpäisiin irtiottoihin, joihin he eivät ole tähän asti uskaltautuneet. Siipien kokeileminen bändiin (jossain lehtiartikkelissa muuten selitettiin esim. Beatlesin, Rolling Stonesin ja muiden brittiyhtyeiden syntyä tuon ajan anteliaalla ja kyyläämättömällä sosiaaliturvalla) ja vaikka startup-yritykseen satsaamalla ei olisi enää samanlainen riski itselle ja läheisille kuin se on tänä päivänä. Uskon että 500-600 euroa kuukaudessa olisi sopiva taso, joka ei shoppailua rakastavaa kansakuntaa vielä suistaisi laiskottelemaan. 900 euroa ehdottomasti liikaa. Jatkossa työn tarjontaa työmarkkinoilla olisi myös helppo säädellä nostamalla tai laskemalla maltillisesti perustulon tasoa.
 

Se mitä nykyisiä etuisuuksia korvattaisiin, on mutkikas neuvottelukysymys. Nalle Wahlroos haluaisi epäilemättä lopettaa kaikki muut etuudet, äärivasemmiston hulppeassa mallissa kaikki nykytuet säilyisivät yhtä varmasti, 900 euron perustulon rinnalla. Itse säilyttäisin ainakin osin asumistuen, ja myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan, koska se toimii merkittävänä kannusteena normityöhön. Heikoimpia ei pitäisi myöskään sosiaalisesti jättää oman onnensa nojaan, mutta jatkossa auttajat voisivat "auttamisen" sijaan keskittyä aitoon myötäkulkemiseen patistelun sijasta. Nykyiset TE-toimistot räjäyttäisin ulkoavaruuteen kalliina farssina.
 

Minun perustuloani ei myöskään maksettaisi automaattisesti kaikille täysikäisille, sillä näen todellisena vaarana, että varsinkin nuoret miehet siirtyisivät elämän räiskintäpelissä äidin hoteista suoraan perustuloon käymättä ollenkaan työelämäruudun kautta. Myöskään en jo ihan järjestelmän hyväksyttävyyden vuoksi maksaisi perustuloa automaattisesti maahanmuuttajille. Mallissani perustulo-oikeuden saisi vasta tehtyään todistettavasti n. kahden vuoden ajan työtä, josta maksetaan palkkaa ja palkasta verot Suomeen. Kaksi vuotta olisi riittävä aika huomata työnteon hyvät seuraukset, kuten työkaverit ja kulutusmahdollisuuksien radikaali lisääntyminen. Ne taas, joilla on aito palo johonkin muuhun, voisivat vailla syyllistämistä seurata kutsumustaan. Reiluihin työpaikkoihin työntekijät jäisivät ilolla, paskatyöantajat taas jäisivät kusettamaan itseään, kuten oikein onkin. Ennen kaikkea kaiken työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa, koska päivän pätkätkin toisivat, jollei muuta, perustulo-oikeuden taas yhtä päivää lähemmäs.
 

Vaikka siis minäkin olen tavallasi joitain vuosikymmeniä mahdollistanut "taiteiluni" työnteolla, välillä innostunut, välillä hukannut aikaa yli kymmenessä eri ammatissa, haluaisin palavasti olla se historiallinen lenkki sukupolvien ketjussa joka uskaltaa ottaa hypyn tuntemattomaan, korvata simputtamisen aidolla innostamisella (ei kannustamisella, josta on tullut eufemismi heikoilla olevan ihmisen kyykyttämiselle).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy siitä vähitellen luopumaan. Voiko puutarhaa hoitaa rennosti, rikkakasvejakin suvaiten? Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti ja työnohjaaja Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn ja ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Blogiarkisto

Kategoriat