Olin vakaasti päättänyt, ettei minusta tule eläköidyttyäni kitisevää mummoa. Olin päättänyt pitää itseni aktiivisessa elämässä kiinni, etten ehtisi alkaa valitella kaikkea pielessä olevaa. Aktiivisuus ei estä huomaamasta väärin meneviä asioita ja nyt on liikenneteemainen ärsytyssäkkini täynnä. Siispä tyhjennän.

Autokoulussa opetettiin 70-luvulla, että kaistaa vaihdettaessa ja käännyttäessä pitää käyttää vilkkua ja nopeusrajoitukset koskevat jokaista. Onkohan ohjeistus muuttunut vai piittaamattomuus lisääntynyt? Aikoinaan, kun 80-luvulla muutamaksi vuodeksi muutin Afrikkaan, sain ajo-ohjeen, joka alkaa tuntua täälläkin käyttökelpoiselta. Aja varovasti, kuvittele, että kaikki muut kuskit ovat humalassa, ajokortittomia tai molempia, minulle sanottiin. Sillä pärjäsin siellä ja samaa olen nyt alkanut noudattaa täällä.

Yllätyksellisiä hetkiä tuovat vilkuttomat kaistanvaihtajat päivittäin. Erityisen kiperiä hetkiä olen kokenut paikoissa, joissa tietyöt kaventavat menokaistat kahteen tai jopa yhteen ja tie tekee vielä kiperän mutkan. Niissä mutkissa mahtuu kaksikaistaisella tiellä kaksikin autoa rinnakkain, jos molempien vauhti on alhainen, tieosuudelle määrätty. Kyllä autoilevan mummon tukka nousee pystyyn kauhusta, kun juuri ennen mutkaa takaa kaahaa kuski, joka tuikkaa kärrynsä eteen. Oma lukunsa on tietyöosuuksilla perässä roikkujat, jotka lopulta hermostuvat sallittuun nopeuteen ja menevät riskillä ohi. Nämä kaikki pärjäävät ja onnistuvat joka päivä, sillä me tunnolliset painamme jarrua ja annamme tietä.

Vielä enemmän ärsyynnyn INVA-paikan väärinkäyttäjistä. Viime aikoina olen joutunut käymään useita kertoja hyvinvointikeskuksen laboratoriossa ja havainnut, että kuuden INVA-paikan pysäköijistä korkeintaan yksi on ollut paikkaan oikeutettu. Paikalla seisoo laputtomia henkilöautoja ja jopa kuorma-autoja erilaisilla selityksillä. On kuvausautoa, huoltoajoa ja ties mitä. 

Kauppojen muutamat INVA-paikat täyttyvät monenlaisista piipahtajista, joka ”vain hetkeksi” pysäköivät autonsa, ruokaa hakeakseen. Erityisen reippaasti väärässä pysäköinnissä näyttävät kunnostautuvan lounastaan hakevat rakennusmiehet. Heiltä taitaa unohtua, etteivät ne kyynärsauvojen tai pyörätuolin kanssa pysäköivätkään päiväparkkiin ole tulossa, ihan sama ”piipahdus” ruoan hakuun on heilläkin mielessä. Ystävällisesti olen joskus näitä henkilöitä ”koko kylä opastaa” ajatuksella jututtanut, kun on sopiva hetki sattunut.

En kyttää INVA-paikkojen käyttöä pahat mielessä. Tiedän omasta kokemuksesta, että silloin, kun se kaupassa käyntikin on kivuliasta ja hankalaa ja lisäbonuksena vielä liukkaus, ruoat voi jäädä ostamatta, jos INVA-pysäköintimahdollisuutta ei ole.

On hyvä, että turhaa autoilua karsitaan erilaisin toimenpitein. Huolestun kuitenkin autottomien keskustojen ja muiden sen tapaisten alueiden laajenemisesta, jos INVA-pysäköinnin mahdollisuutta ei ole riittävästi. Eivätkä ne pysäköintipaikat pelkästään yhdenvertaisuuden toteutumiseen riitä, oheen tarvitaan myös tehokas valvonta riittävällä sakolla.

En jää kitisemään, mutta sanoinpahan nyt mikä ketuttaa.