Kirjoitukset avainsanalla Mummot

Sukuni ja ystäväpiirini naiset ovat olleet ja ovat yhä lähes poikkeuksetta vahvoja naisia. Lähipiirini naisista kukaan ei ole alistettu, vailla omaa tahtoa tai pakon edessä taloudellisesti tai henkisesti riippuvainen puolisostaan. Heissä on muutama, jotka ovat valinneet kotiäitiyden, vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus valita myös toisin. Se on ollut heidän oma valintansa, monipäisen lapsikatraan ja itsensä parhaaksi, puoliso ei heitä ole siihen pakottanut. Mummoillani valinnan mahdollisuuksia ei vielä ollut paljoa, mutta vahvoja naisia he olivat.

Naisihanteellani, Tilda-mummollani, elämän eväät olivat vähäiset. Köyhä lapsuus, huutolaiseksi joutuminen ja yksinhuoltajaleskeys jo alle kolmikymmenvuotiaana määrittivät kovan työn tekemisen ainoaksi vaihtoehdoksi. Kahden lapsen yksinhuoltajana mummoni pärjäsi työskentelemällä rullatehtaassa pitkiä vuoroja. Molemmista tyttäristään hän kasvatti pärjääviä naisia. Vain kiertokoulua käynyt mummoni oli humaani, kaikkia ihmisiä ymmärtävä nainen, joka ei koskaan puhunut kenestäkään pahaa. Hän suhtautui elämään uteliaasti, kenenkään valintoja tuomitsematta. Sen hyvän, mitä olen itseeni kyennyt ihmisten kohtaamisesta poimimaan, olen omaksunut mummoltani. 

Mummoni kasvatti äitini ja tätini uteliaiksi ja rohkeiksi. Kielitaidottomana tätini reissasi jo 50-luvun alussa ystävättärineen Euroopassa. Nauravaiset nuoret naiset poseeraavat kuvissa Kööpenhaminassa, Brysselissä ja Pariisissa.  Samalla reippaudella äitini kolusi maailmalla 70-luvulla. Kun äiti kertoi keskusteluistaan haitilaisen kanssa New Yorkissa tai puolalaisen kanssa Itävallassa, muistan ihmetelleeni, millä ihmeen kielellä keskustelut oli käyty. Äidin mukaan ihminen kyllä ymmärtää aina toista, kun vain haluaa. Äitini oli rohkea oman tiensä kulkija, ehkä liiankin itsellinen valintoinensa. Hän kuitenkin näytti, ettei naisen tarvitse pelätä mitään, kaikkea voi tehdä ja kaikkea saa kysyä ja kyseenalaistaa. Tyhjän saa pyytämättäkin, sanoi jo Tilda-mummokin. 

Isäni äidin kotiäitiys vaihtui puolison kuoleman jälkeen pakon sanelemana hätäaputöihin. Hän elätti neljä alaikäistä poikaansa teitä tekemällä ja tiiliä puhdistamalla. Tiilien puhdistamiseen urakkaan lapset sai sentään ottaa mukaan eikä heitä tarvinnut jättää yksin kotiin.  Ei tämäkään mummo koskaan valittanut. Elämä otettiin sellaisena, kuin se oli elettäväksi annettu.

Olen ollut onnekas, saanut kasvaa vahvojen naisten keskellä. Nämä naiset eivät joutuneet koskaan kohtaamaan minkäänlaista väkivaltaa. Heitä ei ole lyöty, alistettu ja heillä kaikilla on aina ollut taloudellinen riippumattomuus toisista ihmisistä, Tilda-mummon huutolaisuusvuosia lukuun ottamatta. Vain yhdellä sukuni naisista oli pelottava ominaisuus, hänellä oli kyky halutessaan alistaa muita. Valitettavasti meidänkin suvussamme oli myös yksi, joka sai nyrkistä. Liitto päättyi eroon ja yhteys näihin henkilöihin  katkesi.

Rikos- ja riitasovittelijana kohtaan sovittelussa perheitä, joissa toinen on kohdellut toista huonosti. Avokämmenlyönnit ovat läiskyneet sisarusten välillä, vaimo on repinyt miestään hiuksista, äiti on tullut lapsensa pahoinpitelemäksi ja humalainen mies on antanut puolisonsa maistaa nyrkkiä. Sovittelussa kohtaan tavallisia ihmisiä, jotka ovat itsekin pelästyneet käytöstään ja ovat pahoillaan tapahtuneesta. Syyt yllättäen ilmenevään väkivaltaan ovat moninaiset. Ajoittain koen suurta hämmennystä ihmisen yllättävästä kyvystä väkivaltaiseen tekoon. Mikä tekee ihmisestä niin heikon?

Olen ikäännyttyäni ymmärtänyt, miten onnekas olen ollut, saadessani kasvaa ympäristössä, jossa minua kasvattaneet naiset olivat saaneet elää väkivallatonta elämää, jossa heillä on myös ollut itsemääräämisoikeus. Kiitos vahvat mummot.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolmipäiväinen työmatka Ruotsiin osoittaa, etten ole enää tyttönen. Herääminen aamuyöstä ja matkaan lähtö onnistuu hyvin, mutta esitelmien kuunteleminen väsyneenä tekee iltapäivän tunteina tiukkaa. Tukholman metroportaat tuntuvat pidemmiltä, kuin ennen ja väenpaljoudessa pujottelu syö energiaa. Onneksi matkaseura on nuorta ja riuskaa, kantavat minunkin laukkuni.

Osallistumme neljän naisen porukalla Welcoming Refugees –konferenssiin, joka esittelee Euroopan toimivimpia käytäntöjä turvapaikanhakijoiden vastaanottoon ja pakolaisina tulleiden maahanmuuttajien kotouttamiseen. Meillä on, mitä esitellä. Helsinki on osoittanut rahaa kotoutumisen edellytysten ja kotoutumisen tukemiseen. Saamme kehuja molemmista esityksistämme ja olemme mielissämme ja ylpeitä Helsingistä.

Ohjelma on tiivis, eikä omaa aikaa juuri jää. Vähäiset vapaat hetket käytämme tuliaisten ostoon niille, jotka meitä kotona odottavat. Lapsille ja lapsenlapsille leluja ja virikkeitä, kumppaneille herkkuja. Elämänkumppanit, lapset ja jopa mummot ovat puheissamme aivan nukahtamiseen asti. Osallistumme kaikki neljän lapsen äidin lasten videopuheluun, vilkutamme ja kaipaamme läheisiämme. Kehumme elämänkumppaneitamme, kerromme lapsista ja lastenlapsista, näytämme valokuvia. Olemme kotoa poissa, mutta kannamme rakkaitamme mukanamme, mielessä ja puheessa. Iloitsen näiden naisten seurasta.

Jos olisin ollut matkalla miespuolisten työtovereiden kanssa, tuskin olisin jakanut heidän kanssaan samoja juttuja. Tämän ymmärtäminen hämmentää. Näin me itse rakennamme sukupuolittunutta maailmaa, jossa ei osata kohdata vain ihmisinä.

Mietin, olisiko mahdollista, että neljä eri ikäistä miestä puhuisi työmatkallaan naisistaan? Jakaisivatko he tietoa naistensa hyvistä ominaisuuksista ja tapahtumista, joissa nainen on ollut erityisen nokkela tai hauska? Kysyin asiaa mieheltäni kotona ja vastaus oli selkeä EI. Miehillä ei semmoinen ole tapana. Kummeli-sketsi aiheesta on kuulemma kyllä olemassa.

Miten kapeat ovatkaan sukupuolille kirjoitetut sopivat roolit ja käyttäytymistavat. Minun on vaikea uskoa, etteikö jokaisella ihmisellä ole samoja tunteita ja tarpeita, vaikka niiden voimakkuus voikin varioida. Rakastaminen, kaipaus, ilo toisista ihmisistä ja monet muut tunteet liikkuvat varmasti jokaisessa, sukupuolesta riippumatta.

Lapsenlapsilleni hankin tuliaisiksi pakkauksen, jossa on välineet hyönteisten tutkimiseen. Ohjeena on: Pyydystä, tutki, opi, vapauta. Koko heidän elämälleen haluaisin antaa ohjeen: Pysähdy, tutki, oivalla, vapaudu.

Kommentit (1)

Titta
1/1 | 

Ihana teksti ja hyviä havaintoja Merja. Oikein sopivat ohjeet lopussa ihan meille jokaiselle. Ps.
Kummeli sketsi rupesi heti kiinnostamaan😃

Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä ja muutoksia 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy hidastamaan, uskomaan, että vähempikin riittää.  Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti, työnohjaaja ja rikos- ja riitasovittelija Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn sekä ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Blogiarkisto

Kategoriat