Kirjoitukset avainsanalla ystävyys

Onko olemassa hyviä ja huonoja ystäviä? Onko sellaista termiä, kuin huono ystävä? Olen viime kesästä saakka sulatellut mielessäni ystävyyteen liittyviä määreitä. Jäin pohdintakoukkuun, sillä koin olevani huono ystävä henkilölle, jonka ongelma oli pitkään vaiettu. Sanoin ongelman ääneen ja neuvoin hakemaan apua. Luulin, että ystävän kuuluu tehdä niin. Hän oli eri mieltä. Toiseen ystävään vedin etäisyyttä, en jaksanut enää kuunnella valheellista puhetta. Kolmas, ystäväkseni itsenä nimennyt, loukkasi minua. Loukkaus ei ollut ensimmäinen kerta, mutta minulle viimeinen. Olen pohtinut ystävyyteen johtavia tekijöitä ja erityisesti niitä tekijöitä, jotka saavat ystävyyden kestämään läpi vuosien ja vuosikymmenten. Olen menneiden kuukausien aikana tutkinut sekä itseäni ystävänä että ystäviäni, luokitellut ystävyyssuhteeni, mutta tehnyt sen hyvässä hengessä, lopulta enemmänkin itseäni kuin toisia tutkien. Ystävyys on arvokasta ja vaalittavaa. Ystävyys ei katso ikää, varallisuutta eikä terveyttä. Se on sielujen kumppanuutta ja molemminpuolista arvostusta.

Ikiystävät ovat niitä, joiden kanssa olen jakanut elämämme tapahtumat nuoruudesta asti. Nämä ystävät ovat nähneet tai ainakin joutuneet kuulemaan elämäni huippuhetket, mutta myös huonot ajat. He ovat nähneet minut sairaana, onnettomana, surkeimpana, mutta myös onnellisimmillani. He ovat aina katsoneet minua hyväksyvästi, kuten minä heitä. Välillämme ei koskaan ole ollut kateutta. Ystävyyteemme liittyy rehellisyys ja vankkumaton toisen hyväksyntä ja tuki. Voimme olla eri mieltä asioista, ihmetellä toistemme valintoja, mutta emme koskaan loukkaa toisiamme. Paavalin ensimmäistä kirjettä korinttilaisille lainaten, ilman näitä ystäviä olisin vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Olen kiitollinen, että minulla on muutama tällainen ystävä. Pelkästään heidän ajattelemisensa tekee minut iloiseksi.

Ystävätutut ovat kivoja ihmisiä, joita olen tavannut työn ja vapaa-ajan kautta. Heidän seuransa on mukavaa ja monen kanssa voisin viihtyä enemmänkin, jos aikaa olisi määrättömästi. Nyt kun vuosikymmeniä jatkunut kokopäivätyö on loppu, on luonnollista, että suuresta osasta työn kautta tavatuista ihmisistä etääntyy. Etääntymiseen liittyy hieman haikeutta, mutta iloitsen kaikista niistä hetkistä, joita olen erityismukavien  kanssa jakanut. Työelämästä erkaantumisessa syntyy myös sopiva railo niihin henkilöihin, jotka ovat nimenneet meidät ystävyyksiksi ilman aitoa ystävyyttä. Nämä ihmiset eivät ole antaneet mitään, sillä ystävyys on ollut teeskentelyä ja sillä on ollut joku hyötytavoite. Olen itsekin syyllinen tällaiseen peliin suostumiseen. Työelämässä on kuitenkin sääntönsä ja siellä on joskus valitettavasti esitettävä rooleja.  Pitkä työura on onneksi mahdollistanut myös sellaisten ihmisten kohtaamisen, joiden kanssa ystävyys säilyy, vaikka tapaamiset harvenevatkin. Jotkut heistä ovat jo eläkkeellä, jotkut vielä kymmeniä vuosia työelämässä. Näitä ystävyyssuhteita haluan vaalia.

Sukuystävät, ovat oman tai puolison suvun kautta sukulaisuuteen sidottuja, mutta eivät kaikille usein ystäviä. Suvussa tiedetään onnistumiset ja epäonnistumiset ja roolisi voi olla hyvin lukittu sekä historiaasi positiivisesti tai negatiivisesti kertaava. Kaikki eivät jaksa sukunsa kanssa olla tekemisissä, puhumattakaan, että voisivat kutsua heitä ystävikseen. Oma sukuni on sekä äidin että isän puolelta hyvin pieni. Äidin suvun puolelta jäljellä on enää vain sisarpuoleni perheineen. Isäni suvussa ei panostettu sukuystävyyteen, joten neljästä elossa olevasta serkustani minulla on sukuystävyyssuhde vain yhteen. Onneksi puoliso on tuonut elämääni suuren sukunsa, josta on löytynyt monia mukavia sukuystäviä.

Uusystävät ovat ihmeellisen kiinnostavia persoonia, jotka olen tavannut vasta kypsässä aikuisiässä. Heitä on vain muutama. Iloitsen heistä suuresti, sillä luottamuksellisen, syvän ystävyyden solmiminen ei myöhäisellä aikuis-iällä ole kovin helppoa. Haluamme usein pitää kiinni omasta maailmankuvastamme emmekä hakeudu uusiin ihmiskontakteihin, joissa piilee aina riski pettymykseen. Uskaltaessaan ottaa riskin, saa myös mahdollisuuden. On ollut riemullista saada ystävyyssuhde, jossa yhteinen dialogi tuntuu avaavan koko ajan uutta ymmärrystä niin itsestämme, kuin elämästä ja ihmisistä yleensä. Luottamus välillämme vahvistaa minua ihmisenä tämän päivän pelotteita täynnä olevassa maailmassa, jossa on kovin vaikeaa enää elää oikein.

Virkistysystävät ovat poikkeuksetta heitä, joiden kanssa haluaisin viettää mielelläni enemmänkin aikaa. He asuvat kaukana, toisella paikkakunnalla ja jopa toisessa maassa. Heidän kanssaan voisi lähteä yhteiselle lomalle tai heidän naapurinaan olisi kiva asua. Olosuhteiden pakosta tapaamme vain hyvin harvoin, mutta tavatessamme virkistyn ja iloitsen heidän seurastaan. Jotkut heistä ovat myös sukuystäviä tai ikiystäviä tai ystävätuttuja. Kaikki ystävinä tärkeitä.

Eläinystävät, nuo hauskat ja minulle mieluisat tyypit, tuottavat iloa vierailuillaan. Kaikilla heillä on myös mukavat perheet, minkä vuoksi mielelläni annan karvatassuille hoitopaikan, kun isäntäväki sitä tarvitsee. Nämä karvaiset ystäväni eivät blogiani lue, joten uskallan heidät myös nimetä. Nefri, Luru, Kali ja Folke ovat ystävistäni ne, jotka ovat aina tervetulleita. He ovat niin rentoja, ettei heidän takiaan tarvitse siivota eikä kokata erikoisuuksia. Lajien välinen ystävyys on aitoa.

Ystävänpäivä lähestyy. Onko joku, joka kaipaa ystävää? Voisitko sinä antaa hänelle ystävyytesi?

Kenelle sinun pitäisi soittaa ja kertoa, että hän on sinulle tärkeä? Ketä haluat muistaa kortilla? Ole iloinen, jos sinulla on ikiystäviä tai sukuystäviä. Kerro heille, miten paljon he sinulle merkitsevät. Iloitse erityismukavista ystävätutuista ja virkistysystävistä, rapsuta eläinystävää ja nauti kaikista kohtaamisistanne. Ole avoin uusystävyydelle, saatat kohdata sielunkumppanin!

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Huomenna on juhannusaatto, on valoisaa ja taivas valuttaa sitä kauan kaipaamaamme vettä. Lämpömittari näyttää kolmeatoista. Ihmiset kitisevät, juhannus menee kuulemma pilalle. Puutarhani kiittää ilmoista, enkä minäkään harmistu. Ei minun kaikkea tarvitse saada, johan tuota aurinkoa olikin. Alkuyön ilma on mieleni representaatio. Suru on koskettanut ja tietoisuus menettämisestä on asettunut minuun pysyvästi. Olen kuukauden aikana saattanut kaksi hyvää ystävää viimeiselle matkalle.

Kummankin kuolema tuli yllättäen. Kummankin liian aikainen lähtö tuntuu väärältä. Neljä vuotta sitten menetin isäni, joka hänkin lähti arvaamattomalla hetkellä, mutta sairastumisen uuvuttamana. Pian on vuosi pitkään sairastaneen äitini kuolemasta. Kuolema ei ole yhteismitallista. Ikääntyneiden ja itsekin poispääsyä toivoneiden lähtö on helpompi  hyväksyä. Näin me kuljemme, syntymästä vanhuuteen ja hautaan. Se on elämän kiertokulku.

Kaksi ystävääni eivät olleet vielä valmiita lähtemään, heillä olisi ollut yhä kymmeniä hyviä vuosia edessään. Heidän perheensä ja me ystävät emme olleet heistä valmiita luopumaan. Elämää jäi elämättä, heistä ei koskaan ehtinyt tulla isovanhempia, he eivät koskaan ehtineet nauttia eläkeläisalennuksista. Kuolema ei kysy sopivaa hetkeä, se vain poimii, välillä ne ihanimmat, hauskimmat ja viisaimmat. Se tuntuu pahalta.

Kaipaan ystäviäni. Kaipaan yhteisiä muistoja, yhteistä käsitystä maailmasta ja sitä tiedon ja  ihmisyyden viisautta, mitä heillä molemmilla oli. Tiedän olevani kaipauksessani itsekäs, mutta surua ei voi arvottaa. Minun ei tarvitse työntää suruani pois sen vuoksi, että monien muiden menetykset ja suru ovat suurempia. Tämä suru on minulle todellista ja se tekee kipeää.

Kun joukko ystävyyksiä kokoontuu heinäkuussa vuotuiseen tapaamiseen, yksi ihanista naisista on joukosta poissa. Mikään ei ole enää, kuin ennen. Seuraavana päivänä ajamme  puolisoni kanssa Tampereelle, jossa meillä on sovittu tapaaminen. Tapaamiseen tulee enää vain leski. Mikään ei ole enää, kuin ennen.

Olen kiitollinen kummankin poiskutsutun ystävyydestä, joka kesti vuosikymmeniä. Haluan vaalia ystävyyssuhteita, joita minulla yhä on ja nauttia päivistä ja hetkistä. Toisaalta haluan jättää taakseni sellaiset ihmissuhteet, jotka eivät ole tasa-arvoisia ja kummallekin iloa tuottavia. Näillä ikälukemilla ei jaksa enää taakkoja mukanaan raahata.

Juhannus, vaikkakin kylmä ja sateinen, on kuitenkin valoisa kesän juhla. Olkoot se myös ihmisten kohtaamisen ja ystävyyden juhla, suruineen ja iloineen. Vesisateella ja viileässäkin.

Kommentit (0)

On taas ystävänpäivän aika.

On hienoa, että meillä on ystävänpäivä. Ystävyys on meille jokaiselle tärkeää. Ystävät tukevat meitä elämän karikoissa ja jakavat ilomme, kun siihen on aihetta. Ystävyyden kautta todennamme olemassaoloamme. Olemme merkityksellisiä. Jos arjessa jää sanomatta, miten tärkeitä omat ystävät ovat, ystävänpäivä muistuttaa meitä siitä.

Miten sinä muistat ystäviäsi? Laitoitko kortin vai ostatko leivoksen? Kenties kiität Facebookissa ystävyydestä? Ehkä soitat ja kerrot ystävälle, miten tärkeä hän sinulle on?

Puodit ovat tulvillaan kukkia, pehmoleluja ja sydänaiheisia herkkuja. Ystävyystavaroista tarjotaan 20 % alennusta. Lahjoiksi ehdotetaan tavanomaisten lisäksi puulaatikoita, villalankaa, suihkugeeliä ja oikeastaan ihan mitä tahansa. Lahjoja on aina kiva antaa, mutta tosiystävyys ei materiaa kaipaa. Ystävyydelle riittää, että on läsnä ja apuna silloin kun tarvitaan ja että osaa sanoa ääneen, miten tärkeä toinen ihminen itselle on.

Kaikilla ei ole omaa ystävää. Yksinäisyydestä kärsii Suomessa yli 400 000 ihmistä. Yksinäisyys koskettaa eniten varhaisnuoria ja vanhuksia. Voisimmeko itse kukin tehdä jotain tuon yksinäisyyden helpottamiseksi? Esimerkiksi Punaisen Ristin kautta voi tarjoutua ystäväksi vanhukselle. Vierailu vanhuksen luona kerran viikossa tai kahdessa ei ole kenellekään suuri panostus. Vanhukselle se voi olla viikon kohokohta.

Toimiessani isäni omaishoitajana olin hänen luonaan joka ainoa päivä vaihtelevia aikoja. Silti ystäväpalvelun kautta löytynyt Ritva oli se aurinko, jota isä eniten odotti. Ritvan kanssa hän sai olla oma itsensä ja kokea, että hänen näkemyksistään ja kokemuksistaan oltiin kiinnostuneita. Ritva oli ystävä.

Kenet sinä ottaisit ystäväksesi? Olisiko sinun elämässäsi tilaa yksinäiselle vanhukselle tai vaikka maahanmuuttajalle? Rohkenisitko tutustua uuteen ihmiseen, uskaltaisitko olla hänelle merkityksellinen? Haluaisitko antaa yksinäiselle ystävyyden lahjan?

Kiitos rakkaat ystävät ystävyydestänne, te olette minulle tärkeitä.

Kommentit (1)

Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä ja muutoksia 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy hidastamaan, uskomaan, että vähempikin riittää.  Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti, työnohjaaja ja rikos- ja riitasovittelija Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn sekä ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Blogiarkisto

Kategoriat