Kirjoitukset avainsanalla ystävyys

Huomenna on juhannusaatto, on valoisaa ja taivas valuttaa sitä kauan kaipaamaamme vettä. Lämpömittari näyttää kolmeatoista. Ihmiset kitisevät, juhannus menee kuulemma pilalle. Puutarhani kiittää ilmoista, enkä minäkään harmistu. Ei minun kaikkea tarvitse saada, johan tuota aurinkoa olikin. Alkuyön ilma on mieleni representaatio. Suru on koskettanut ja tietoisuus menettämisestä on asettunut minuun pysyvästi. Olen kuukauden aikana saattanut kaksi hyvää ystävää viimeiselle matkalle.

Kummankin kuolema tuli yllättäen. Kummankin liian aikainen lähtö tuntuu väärältä. Neljä vuotta sitten menetin isäni, joka hänkin lähti arvaamattomalla hetkellä, mutta sairastumisen uuvuttamana. Pian on vuosi pitkään sairastaneen äitini kuolemasta. Kuolema ei ole yhteismitallista. Ikääntyneiden ja itsekin poispääsyä toivoneiden lähtö on helpompi  hyväksyä. Näin me kuljemme, syntymästä vanhuuteen ja hautaan. Se on elämän kiertokulku.

Kaksi ystävääni eivät olleet vielä valmiita lähtemään, heillä olisi ollut yhä kymmeniä hyviä vuosia edessään. Heidän perheensä ja me ystävät emme olleet heistä valmiita luopumaan. Elämää jäi elämättä, heistä ei koskaan ehtinyt tulla isovanhempia, he eivät koskaan ehtineet nauttia eläkeläisalennuksista. Kuolema ei kysy sopivaa hetkeä, se vain poimii, välillä ne ihanimmat, hauskimmat ja viisaimmat. Se tuntuu pahalta.

Kaipaan ystäviäni. Kaipaan yhteisiä muistoja, yhteistä käsitystä maailmasta ja sitä tiedon ja  ihmisyyden viisautta, mitä heillä molemmilla oli. Tiedän olevani kaipauksessani itsekäs, mutta surua ei voi arvottaa. Minun ei tarvitse työntää suruani pois sen vuoksi, että monien muiden menetykset ja suru ovat suurempia. Tämä suru on minulle todellista ja se tekee kipeää.

Kun joukko ystävyyksiä kokoontuu heinäkuussa vuotuiseen tapaamiseen, yksi ihanista naisista on joukosta poissa. Mikään ei ole enää, kuin ennen. Seuraavana päivänä ajamme  puolisoni kanssa Tampereelle, jossa meillä on sovittu tapaaminen. Tapaamiseen tulee enää vain leski. Mikään ei ole enää, kuin ennen.

Olen kiitollinen kummankin poiskutsutun ystävyydestä, joka kesti vuosikymmeniä. Haluan vaalia ystävyyssuhteita, joita minulla yhä on ja nauttia päivistä ja hetkistä. Toisaalta haluan jättää taakseni sellaiset ihmissuhteet, jotka eivät ole tasa-arvoisia ja kummallekin iloa tuottavia. Näillä ikälukemilla ei jaksa enää taakkoja mukanaan raahata.

Juhannus, vaikkakin kylmä ja sateinen, on kuitenkin valoisa kesän juhla. Olkoot se myös ihmisten kohtaamisen ja ystävyyden juhla, suruineen ja iloineen. Vesisateella ja viileässäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On taas ystävänpäivän aika.

On hienoa, että meillä on ystävänpäivä. Ystävyys on meille jokaiselle tärkeää. Ystävät tukevat meitä elämän karikoissa ja jakavat ilomme, kun siihen on aihetta. Ystävyyden kautta todennamme olemassaoloamme. Olemme merkityksellisiä. Jos arjessa jää sanomatta, miten tärkeitä omat ystävät ovat, ystävänpäivä muistuttaa meitä siitä.

Miten sinä muistat ystäviäsi? Laitoitko kortin vai ostatko leivoksen? Kenties kiität Facebookissa ystävyydestä? Ehkä soitat ja kerrot ystävälle, miten tärkeä hän sinulle on?

Puodit ovat tulvillaan kukkia, pehmoleluja ja sydänaiheisia herkkuja. Ystävyystavaroista tarjotaan 20 % alennusta. Lahjoiksi ehdotetaan tavanomaisten lisäksi puulaatikoita, villalankaa, suihkugeeliä ja oikeastaan ihan mitä tahansa. Lahjoja on aina kiva antaa, mutta tosiystävyys ei materiaa kaipaa. Ystävyydelle riittää, että on läsnä ja apuna silloin kun tarvitaan ja että osaa sanoa ääneen, miten tärkeä toinen ihminen itselle on.

Kaikilla ei ole omaa ystävää. Yksinäisyydestä kärsii Suomessa yli 400 000 ihmistä. Yksinäisyys koskettaa eniten varhaisnuoria ja vanhuksia. Voisimmeko itse kukin tehdä jotain tuon yksinäisyyden helpottamiseksi? Esimerkiksi Punaisen Ristin kautta voi tarjoutua ystäväksi vanhukselle. Vierailu vanhuksen luona kerran viikossa tai kahdessa ei ole kenellekään suuri panostus. Vanhukselle se voi olla viikon kohokohta.

Toimiessani isäni omaishoitajana olin hänen luonaan joka ainoa päivä vaihtelevia aikoja. Silti ystäväpalvelun kautta löytynyt Ritva oli se aurinko, jota isä eniten odotti. Ritvan kanssa hän sai olla oma itsensä ja kokea, että hänen näkemyksistään ja kokemuksistaan oltiin kiinnostuneita. Ritva oli ystävä.

Kenet sinä ottaisit ystäväksesi? Olisiko sinun elämässäsi tilaa yksinäiselle vanhukselle tai vaikka maahanmuuttajalle? Rohkenisitko tutustua uuteen ihmiseen, uskaltaisitko olla hänelle merkityksellinen? Haluaisitko antaa yksinäiselle ystävyyden lahjan?

Kiitos rakkaat ystävät ystävyydestänne, te olette minulle tärkeitä.

Kommentit (1)

Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy siitä vähitellen luopumaan. Voiko puutarhaa hoitaa rennosti, rikkakasvejakin suvaiten? Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti ja työnohjaaja Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn ja ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Blogiarkisto

Kategoriat