Katsoin jouluelokuvan, jossa 60-vuotias päähenkilö sanoi kadottaneensa itsensä, ettei enää, vuosikymmeniä perheelle elettyään, tiennyt kuka itse oikeastaan oli. Minusta se oli kummallista. Minä ajattelen, että juuri toisista ihmisistä me peilaamme moninaisia identiteettejämme. Perhe ja ystävät ovat siinä tärkeitä peilejä, eikä niistä heijastuva kuva ole suinkaan kalpea ja kapea.

Eipä sitä pienenä isän polvella istuessa tiennyt, mihin maailma kuljettaa. Isälläni oli tapana vuoden vaihtuessa summata koettua ja elettyä. Minä jatkan hänen tyylillään, katsoen kuitenkin enemmän eteenpäin. Minulla on tapana miettiä, mikä tulevana vuonna on sellaista tärkeää, johon voin itse vaikuttaa. Ensin listaan kaiken mieleeni tulevan, sitten tarkastelen listaani huolellisesti. Espanjan opiskelu ja eteisen seinän maalaus eivät ehkä kuitenkaan ole kovin tärkeää. Työtä voisin lopultakin vähentää, onhan ns. eläkkeelle jäämisestänikin jo neljä vuotta. Karsin, viivaan mielessäni yli ja totean monet asiat vain ajanvietteeksi tai muuten mukavaksi, muttei tärkeäksi. Loppujen lopuksi huomaan, että on hyvin vähän asioita, jotka ovat todella, todella tärkeitä. Vain ihmiset ovat tärkeitä, sillä heistä minä rakennun.

Haluan antaa aikaani heille, jotka sitä tarvitsevat tai saavat siitä iloa. Ajan antaminen tarkoittaa kohtaamista, täydellistä läsnäoloa. Se on pysähtymistä kuuntelemaan, leikkimään, kannustamaan, ihmettelemään, opastamaan, rohkaisemaan, kertomaan tarinoita, lohduttamaan tai iloitsemaan yhdessä. Ilman ihmisiä olisin vain nurkissa ulvova tuuli, jos sitäkään.

Kuluneen vuoden tärkeimpiä kohtaamisia ovat olleet hetket pienten lastenlasteni kanssa. Vasta näiden kahden nuorimmaisen kanssa olen saanut puhjeta isovanhemmuuden täydelliseen kukkaan, minulle on syntynyt mummon identiteetti. Olen kiitollinen lapsilleni, että saan viettää kokonaisia päiviä heidän pikkuistensa kanssa. Minua liikuttaa, että pienten vanhemmat kokevat sen tärkeäksi. 

Vapaaehtoistoiminnassa kohtaamani ihmiset auttavat minua jokaisella tapaamisella ymmärtämään elämän moninaisuutta entistä laajemmin. Rikos- ja riitasovittelijana saan olla ihmisten rinnalla, saan nähdä tunteet heidän kasvoillaan, näen ajatusten muuttuvan ja toivon syttyvän. Saan nähdä, että haavat voivat umpeutua. Se on ihmeellistä ja lisää uskoani ihmisen hyvyyteen.

Yksinäisyyttä torjuvien puhelinpalvelujen yhtenä äänenä minua on autettu ymmärtämään, miten tärkeää yksinäisyyden keskellä on jo tuo lyhyt puhelinhetki. On ihmeellistä, että maailmassa, jossa kaikki haluavat aina vain lisää, eikä mikään tunnu riittävän, on heitä, joille niin vähän on paljon. Vain antamalla muutaman tunnin omaa aikaani kerran tai kaksi kuukaudessa, voin tuottaa monelle ihmisille iloa. Olen kiitollinen kaikille heille, joita vapaaehtoistoiminnoissani kohtaan, saan olla merkityksellinen.

Olen aina ollut tarinoiden kertoja, sanoittaja, sanallistaja ja juttujen jalostaja. Suomen Kirjailijaliiton jäsenyys ja neljännen romaanini kustannussopimus ja keskustelut toisten kirjailijoiden kanssa ovat kuluneen vuoden aikana rakentaneet minulle uutta kirjailijan identiteettiä. Kiitos kohtaamisista heille kaikille, jotka ovat viestineet, ettei vielä kannata ruveta uurnaa veistämään, vaan tehdä vain uutta latua, vaikka umpihankeen. 

Yli 60 vuotta kuvan ottamisen jälkeen olen yhä isän tyttö ja kiitollinen hänelle kaikesta, mitä koimme yhdessä.

Mitä identiteettejä sinä heijastelet tänään? Oletko luopunut jostain, ottanut tilalle jotain muuta vai rikastanut näkemystä itsestäsi vuosi vuodelta? Mistä haaveilet, mihin aiot tarttua?

Vaalikaamme sitä, mitä meissä on, mutta olkaamme silti rohkeita, altistakaamme itsemme kohtaamisiin, joissa voimme antaa ja saada. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä 60 täyttäneen näkökulmasta. Rikos- ja riitasovittelua harrastava työnohjaaja ja kirjailija Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn sekä ihmissuhteiden tasapainoa, riemastuu ja happamoituu arjen ilmiöistä. Merja Svensk on kirjoittanut monimuotoisuuteen liittyviä oppaita sekä romaaneja. Merjan romaanit käsittelevät mm. ikääntymistä, yksinäisyyttä, vieraannuttamista, anteeksiantoa ja rakkauden kaipuuta. Viides romaani Se on mahdollista ilmestyi heinäkuussa 2025  ja kertoo kahden 60-vuotiaan naisen kimppa-asumisen riemuista ja törmäyksistä.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla