Kirjoitukset avainsanalla valinnat

Olen viime aikoina seurannut herkällä korvalla keskusteluja vastuusta. Tai paremminkin aiheeseen liittyvää vastakkainasettelua. Meillä on hyvin paljon tietoa tarjolla siitä, miten omat valintamme vaikuttavat omaan elämäämme, toisiin ihmisiin ja koko ympäristöömme. Reagoimme saamaamme tietoon kukin tavallamme. Osa käyttää saamaansa tietoa ja tekee sen pohjalta muutoksia esimerkiksi kuluttamisen tottumuksissa ja muissa valinnoissaan. Tai on tekemättä. Osa ahdistuu ja alkaa nähdä maailman hyvin mustavalkoisena, jopa vihastuu. Tieto voi lisätä pelkoja tai ehdottomuutta tavasta elää ja olla. Itseäni hämmästyttävät eniten ne, jotka reagoivat mitätöimällä tiedon.

Eräällä seuraamallani sivustolla on pitkään käyty keskustelua kiinalaisten verkkokauppojen tuotteista. Aihe nousee esiin aina uudelleen ja päätyy aina samaan, tunteet nousevat pintaan ja moderaattori sulkee asiallisena alkaneen keskustelun. Menee hetki ja sama keskustelu alkaa uudelleen. Aivan äskettäin kiinalaisten verkkokauppojen aiheeseen oli tarttunut myös ajankohtaisohjelmien tuotanto, joka testautti suositulta verkkosivustolta tilattuja tuotteita.

Tutkimuksilla on todennettu tuotteista löytyvän haitallisia aineita. Yleisesti on tiedossa, ettei Euroopan ulkopuolelta tulevia tuotteita testata eikä niille anneta kuluttajasuojaa. Keneltäkään ei liene jäänyt salaan, että tuotteita valmistetaan usein riistotyövoimalla ja tullausta kierretään toimittamalla tuotteet suoraan kotiin. Tuo kaikki antaa mahdollisuuden pitää hinnat pieninä. Ja näin tuotteille löytyy ostajia, heitä, joita kutsun tiedon mitätöijiksi.

Tiedon mitätöijien kaksi yleistä argumenttia ovat:

1.     

Samaa tavaraa se on suomalaisissa kaupoissakin. Pitäisikö minun muka maksaa enemmän samasta tuotteesta, jonka saan verkkokaupasta halvemmalla?

2.     

Kaikilla ei ole varaa ostaa laadukasta. Pitäisikö työttömän, pienipalkkaisen tai pieneläkeläisen jättää ostamatta, kun rahat ei riitä laatuun?

Jokainen tekee valintansa arvojensa ja varojensa mukaan, mutta itse vastaisin kaikkiin edellisiin kysymyksiin myönteisesti. Suomen kaupoissa myytävät kiinalaistuotteet on maahan tuotavan tavaran testausten vuoksi turvallisempia ja niistä on maksettu myös tullimaksut. Asiointimme näissä liikkeissä tuo myös verotuloja ja työpaikkoja. Myyjät saavat palkkansa.

Muistan mummoni aina sanoneen, ettei köyhällä ole varaa ostaa kuin laadukasta. Ajatuksena oli, että ostettu kestää, vaikka äidiltä tyttärelle. Toinen lausahdus lapsuudestani on: Älä osta sitä, mitä luulet tarvitsevasi, osta vain se, mitä ilman et voi elää. Tuo on hyvä aika ajoin muistaa, turhaa kulutusta suitsimaan, vaikka ihan noin tiukasti en itse halua elää.

Aina on hyvä harkita, mitä tarvitsemme ja mistä sen hankimme. Kaikella on seurannaisvaikutuksensa. Nolona tunnustan vuosi sitten tarttuneeni kiinalaisen verkkokaupan tuotteisiin, joita luulin tarvitsevani. Kananmunan valkuaisen ja keltuaisen erottelija sekä avokadoleikkuri makaavat käyttämättöminä keittiön laatikon perimmäisessä nurkassa, korvanappien puhdistusväline ei ollut parsinneulaa kummoisempi ja lapsenlapselle tilattu lelu haisi niin pahalle, että heitin sen heti roskiin. Kokemus oli opettavainen, mutta sen jäljistä en pääse eroon. Tietoni ovat tallentuneet enkä pysty millään estämään tilauksesta seurannutta mainontaa, joka tuottaa minulle uusia houkutuksia muutaman päivän välein. Bonuksena saan aika ajoin viestejä minulle muka saapuneesta paketista. Onneksi tiedän, etten ole mitään tilannut.

Minun yksittäisellä valinnallani ei ole merkitystä, sanovat monet. He unohtavat, että 1+1+1+1+1+1+1+1+1+1=10. Jokaisella valinnalla on merkitystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Päätin, etten kirjoita enää yhtään blogia koronasta. Aikaa on kulunut ja olen huomannut, että pää käy aika tyhjäksi, kun ei ole virikkeitä. On vaikeaa kirjoittaa ilmiöistä, joita ei ole ole. Koronassa ilmiöitä riittää, joten syön sanani.

Olen viime päivinä keskustellut useiden henkilöiden kanssa heidän jaksamisestaan sekä seurannut sosiaalisessa mediassa koronasta käytävää keskustelua. Kenenkään on enää vaikea löytää tästä ajasta mitään positiivista ja jopa usko normaaliin arkeen palaamisesta hiipuu. Terveydenhuollossa työskentelevät ovat uupuneita ja turhautuneita.  Miten käy, kun yhä useammalta heistä voimat loppuvat?

Koronan varjossa on eletty jo vuosi. Se ilo, mitä elämän rauhoittumisesta, etätyöstä ja perheiden yhteisestä ajasta aluksi saatiin, on kadonnut. Tilalle on tullut ahdistuneisuus elämän rajoittuneisuudesta ja toisaalta piittaamattomuus. Yksinäisten yksinäisyys on syventynyt, monen mielenterveys ja fyysinen terveys on romahtanut.

Asioidessani helsinkiläisessä kauppakeskuksessa järkytyin, kun havaitsin suuren osan ihmisistä kulkevan ilman maskia ja liikkuvan kokonaisina perheinä tai ryhmissä. Teki kovasti mieli kysyä, miksi moinen valinta. Lähdin hakemaan näkökulmia sosiaalisen median ryhmistä. 

Selkeästi erotin kaksi ryhmää, joista ensimmäinen penää kovasti omaa oikeuttaan valita itse, missä aikansa viettävät tai haluavatko maskia käyttää. Baareissa käyntiä nämä henkilöt puolustelivat sillä, että he eivät kestä sosiaalisen elämänsä rajoittamista. He väittävät, ettei se ole keneltäkään pois, jos he hoitavat mielenterveyttään baarikäynneillä. Sitten he menevät bussiin ja ajavat kotiin perheidensä luo. Sunnuntaina he ehkä menevät viemään eristyksessä olevalle mummolleen ruokatarvikkeita ja asentavat samalla sekaisin menneet televisiokanavat. Mummolla on tuuria, jos mukana ei tule virusta.

Oikeuksien penääjiin kuuluu myös ikääntyneitä ja esimerkiksi tuki- ja liikuntasairaita, jotka vaativat fyysisen kuntonsa ylläpitämiseksi vesijumppien käynnistämistä erityisryhmille. He näyttävät uskovan, että erityisryhmään kuuluminen estää jotenkin viruksen tarttumisen. Tuohonkaan jumpparyhmään ei tarvita kuin yksi pappa tai mummo, joka on syntymäpäivänsä kunniaksi keittänyt kahvit sukulaisilleen ja saanut kukkien lisäksi heiltä tartunnan.

Toinen sosiaalisessa mediassa melskaava ryhmä koostuu koronan kieltäjistä. He vähättelevät ja jopa ilkkuvat suosituksia seuraavia. Ainahan näitä tauteja on ollut, ei tuo ole flunssaa kummempaa. Erityisen ikävää on kuulla nuorten sanovan, että luonnollinen poistuma on ihan jees. Vanhat kuolee aina johonkin. 

Kun elämä on ollut kauan rajoittunutta ja vailla sosiaalisia lähikontakteja on vaikeaa ymmärtää, että jokainen lipsuminen antaa virukselle mahdollisuuden levitä. Kaipaisin televisioon enemmän tietoiskuja arkielämän valinnoista, levinneisyysluvuille ja rajoituspohtimisille moni on jo tullut immuuniksi. Kauppaan ja apteekkiin meno, lapsenlapsen ristiäiset, hautajaiset, kulkuvälineen valinta, lääkärin etä- vai lähivastaanotto, kirppistavaran hankinta ja vapaaehtoistyöhön osallistuminen ovat esimerkiksi sellaisia, joissa on usein valinnan mahdollisuuksia.

Me kaikki joudumme tekemään jatkuvasti valintoja. Meidän tulee valita se, mikä on turvallista myös toisille. Aina se ei ole itsestään selvää, jolloin on hyvä jutustella asiasta jonkun toisen kanssa. 

Minäkin hyödynsin eilen toisen ihmisen näkemystä, se avarsi ymmärrystäni omasta vastuustani. Perheellämme olisi muutaman päivän sisällä muutto uuteen asuntoon. Vaikka epidemiologisesti perheessämme ollut eristys ja yhä jatkuva karanteenini eivät olisi esteenä ja muuttofirmakin oli halukas tavaraa siirtämään, päätimme toisin. Kukan meistä ei tiedä, kauanko virus säilyy pinnoilla ja kuinka laajalle sen kaapannut muuttoapulainen voi sitten levittää. En voi väittää, etteikö muuton siirto tuntuisi ikävältä. Kyllä se tuntuu. Toisaalta pitkään odotetun muuton siirtäminen viikolla on pieni asia, mutta hyöty saattaa olla suuri. Yksin emme päätöksen merkittävyyttä olisi ymmärtäneet, olemme kiitollisia kanssamme reflektoineelle. Reilun viikon päästä voin olla varma, etten ole saanut tartuntaa. Tai sitten olen ja muuttoa siirretään uudelleen.

Tautitilanne elää, siksi myös sekä THL:n linjaukset, hallituksen ja meidän jokaisen päätökset. Helppo on sivusta huudella ja kritisoida päätöksiä. Jos vaan uskottaisiin, että parhaansa kaikki päättäjät ja asioita linjaavat tekevät, jotta tästä päästäisiin. Väsyttäväähän tämä on, mutta eipä tässä taida olla muuta tehtävissä, kuin mennä olosuhteiden mukaan. Jaksetaan vielä, otetaan voimaa pitenevistä päivistä.

Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä 60 täyttäneen näkökulmasta. Rikos- ja riitasovittelua harrastava työnohjaaja ja kirjailija Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn sekä ihmissuhteiden tasapainoa, riemastuu ja happamoituu arjen ilmiöistä. Merja Svensk on kirjoittanut monimuotoisuuteen liittyviä oppaita sekä romaaneja. Merjan romaanit käsittelevät mm. ikääntymistä, yksinäisyyttä, vieraannuttamista, anteeksiantoa ja rakkauden kaipuuta. Viides romaani Se on mahdollista ilmestyi heinäkuussa 2025  ja kertoo kahden 60-vuotiaan naisen kimppa-asumisen riemuista ja törmäyksistä.

Blogiarkisto

Kategoriat

Instagram