Auringon lämpö tuntuu hyvältä käsivarsilla, kun kuljen kauppatorilla, lämpö ulottuu sisimpääni asti. Ostan ensimmäiset kotimaiset mansikat ja iloitsen pian alkavasta lomasta. Eläköityneen kesäloma voi joistain olla huvittava ajatus. Minulle se on kuitenkin oikea loma, jo neljäs päätoimesta eläköitymiseni jälkeen. Kevään aikana olen hyvästellyt kaksi pitkäaikaista asiakastani, jotka jäivät eläkkeelle. Juuri noin he asian ilmaisivat, he jäivät eläkkeelle. Tuo on toki vain sanonta, eikä sen tarvitse tarkoittaa pysähtymistä ja toimettomuutta, vaikka näinkin olen kuullut asian usein ilmaistavan. ”En aio enää tehdä mitään.”

Monelta työ ja perhe on saattanut viedä vuosikymmeniä kaikki voimat, eikä aikaa ja tarmoa ole riittänyt mihinkään muuhun. Eläkeodotukset voivat silloin olla kahtalaiset. On heitä, jotka päättävät eläkkeellä tehdä kaiken sen, mihin ennen ei ollut aikaa ja heitä, jotka eivät aio tehdä mitään.

Olin äskettäin 1946 syntyneen Patti Smithin konsertissa. Se nainen rokkasi eikä hän puhunut sanaakaan eläköitymisestä. Samassa konsertissa ollut ystäväni totesi, ettei valtiolla tai kunnalla jaksa tuohon ikään, kun hommia on painettava viisi päivää viikossa. Jäin miettimään, että monessa maassa, jossa eläketurvaa ei ole, jaksavat, kunnes kuolo korjaa. Onko kuitenkin kyse asenteesta työhön ja tekemiseen? Ehkä kuitenkin monesta muustakin, terveydestä, temperamentista ja ties mistä. Minulle työskentelyn jatkaminen on sopinut. Eläkeläisen vapaus on ottaa hommia, jos huvittaa. Toki minunkin tehtäviini pitää sitoutua vähintään puoleksi vuodeksi, mutta kuorman määrän voin valita itse.

Lomani alkamiseen on yhdeksän yötä. Huomaan alkavani vuosittain laskea päiviä suurin piirtein samoihin aikoihin. Osaisinko nauttia lomasta, jos sitä olisi minulla aina? Vuodenaikojen vaihtelu, tekeminen ja lomat tuovat elämään rytmiä. Istun parvekkeella, hörppään kahvia, haukkaan pähkinäisestä mochipallerosta palan ja silmäilen kalenterini merkintöjä. Vielä kuusi työtehtävää, aika sopivasti, lomalle liukuminen tapahtuu lempeästi. Kun väliin lisätään muutama vesijumppa, ystävien tapaamisia ja kampaajakäynti puolestatoista viikosta tulee sopivan puuhakas, jotta voin kokea ansainneeni alkavan loman.

Ansaittu loma, siinä luterilaisen mentaliteetin näkökulma paukahtaa silmille. Miksi haluan kokea ansainneeni loman? Niin minulle opetettiin, kaikki pitää ansaita. Isovanhempieni lomat eivät olleet rentoa oleilua, eivätkä edes vanhempieni, ainakaan täysin. Lomalla heillä oli aikaa kunnostaa taloa, pestä matot, siivota kaapit ja kerätä marjat ja sienet talven varalle. He eivät tienneet varjossa röllimisen ihanuudesta tai huviveneilystä. Ahkeruus oli heidän ilonsa.

Karistan ansainta-ajatukset. Kyllä minä saisin aikani iloisesti kulumaan, jos vain olisi läjäpäin nykymaailman oravannahkoja, joita voisi vaihtaa moninaisiin elämyksiin. Isäni tapasi sanoa, että työvuosina oli rahaa, muttei aikaa ja voimia kaikkeen hauskaan, eläkkeellä oli sitten aikaa ja ensin jopa voimia, mutta eläkkeen määrä asetti hauskapidolle rajat. Lopulta tuli aika, jolloin ei enää ollut voimiakaan.

Pistän 81-vuotiaaksi työskennelleen Tina Turnerin Dancing in My Dreams soimaan ja tempaudun tanssimaan. Elämä on parhaimmillaan toimettomuuden, luovuuden ja puurtamisen vuorottelua. Polveen sattuu, mutten välitä. Rokataan kesään ja nautitaan lomasta, oli se sitten lyhyt, pidempi tai se työllä ansaittu ja jatkuva.